Epäilen,että siskoni on lääkekoukussa.
Mulla on pitkään jo mietityttänyt pikkusiskoni lääkkeiden käyttö. Muutaman toimenpiteen jälkeen saanut ainakin tramal ja panacodia kipuihin, ja kuulostaa että napsii niitä päivittäin vaikka aikaa on kulunut jo kauan noista toimenpiteistä.
Olen alkanut tutkailemaan siskon käytöstä. Joskus jos ollaan samassa paikassa yötä, herää ensimmäisenä aamulla (ennen nukkui puolillepäivin ihan helposti). Aamulla istuu apaattisena sen ensimmäisen tunnin suunnilleen,vastaa hyvin verkkaisesti kysymyksiin jne, sitten jonkun hetken päästä alkaa juttua lentämään hirveä määrä ja virtaa riittåä niinkuin duracel pupulla. Joo, aika normaalilta kuulostaa varmaan,mutta minusta se ei ole normaalin oloinen sisko kuitenkaan. Välillä käy ihan järkyttävän ylikierroksella, lähes huutamalla puhuu ja puhetta tulee ihan hirveästi. Välillä kotiin linnottautuu makaamaan useiksi päiviksi eikä selkeästi halua nähdä ketään. Lääkepussukka kulkee aina matkassa hällä. Monesti huomaan että sisko on jotenkin vaivautuneen oloinen ja sitten sanoo että hetki menee kun lääke vaikuttaa kipuihin (?) ja kohta sitten vauhtia riittää taas... lupailee lapsille kaikenlaista sillon kun on täydessä vauhdissa, ja seuraavana päivänä saattaa ollakin "kuumepotilaana". Kuitenkin hän hoitaa työnsä hyvin ja tunnollisesti, että siellä ei ainakaan näy jos on riippuvuus hänellä. En tiedä. Vähän omituista on.
Minkälaisia kokemuksia teillä on lääkeriippuvaisen läheisena,minkälaista käytöstä olet huomannut tai merkkejä riippuvuudesta? Pikkusen huolestuttaa mutta ei viitsi ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan vielä ainakaan.
Kommentit (11)
Ei kai Tramal tai Panacod ketään piristä?
Tramal ja panacod eivät piristä. Jos olisi niihin koukussa niin heräisi kuumeen ja vatsataudin kaltaiseen tilaan lääkkeen määrän laskiessa elimistössä ja sitten lääkkeissä olisi väsyneen rauhallinen.
Mitenhän hänen terveytensä laita sitten oikeasti on? Mulla on uusi kipulääkitys ihan tarpeeseen (eri) ja se tekee olon aika oudoksi, välillä väsyttää, on hidas ja muuta. En tiedä pitääkö tää lääkitys vielä vaihtaa. Sinuna kysyisin ensin kivusta ja terveystilanteesta. Lääkärin ja hänen välinen asia kuitenkin on, mitä lääkkeitä käyttää ja kuinka kauan. Ei lääkäreiden pidä niitä liian kauan määrätä, toki virhearviointeja voi sattua.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai Tramal tai Panacod ketään piristä?
Joitain itse asiassa piristää.
Yleensä läheisten huoli ja havaunnot eivät ole tuulesta temmattuja. Ota puheeksi, kerro huolesi, älä syyllistä. Lääkekoukku on kuitenkin tosi vakava juttu.
Luin just tänään lääkkeistä vertaisryhmässä kun yksi tuttu on koukussa bentsoihin. Siellä mainittiin useaan kertaan Panacod. Eli kyllä se on yksi lääke joka aiheuttaa riippuvuutta.
Juu ei nuo lääkkeet aiheuta tuommoisia oireita.
Kyllä minä ainakin olen henkilö joka herää aamulla todella hitaasti. Ei sitä juttua tule ennen kuin vasta n. tunnin kaksi heräämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Luin just tänään lääkkeistä vertaisryhmässä kun yksi tuttu on koukussa bentsoihin. Siellä mainittiin useaan kertaan Panacod. Eli kyllä se on yksi lääke joka aiheuttaa riippuvuutta.
Kyllähän codeiini riippuvuutta aiheuttaa, mutta riippuvainen, siis codeiiniriippuvainen ei yleensä käyttäydy ap:n mainitsemalla tavalla
Haha kuulostaa ihan multa, ilman mitään lääkkeitä.. :D
Toisia opiaatit piristää toiset taas menee ihan tokkuraan.. Kannattaa kysyä suoraan, syylistämättä.. Itse joudun kovan kivun takia käyttämään päivittäin ja olen koukussa, en nautinnon takia vaan kivun.. Kun kipupotilaalla ei usein ole vaihtoehtoa ja siinä tilanteessa kun kipu on jatkuva seuralainen ei sillä oikeastaan ole merkitystä jääkö lääkkeeseen itseensä koukkuun vai ei koska kivun takia olet jo koukussa..
Kuulostaa enemmänkin kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä.