Käyn töissä, väsyn, menen kotiin, kerään voimia
Ja taas kulutan energiani töissä. Odottaisinko eläkepäiviä, kuten vanhempani tekivät? Isä alkoi dementoitua ja sairastella noin pari vuotta eläkkeellä oltuaan.
Mitä elämää tällainen on, jossa tehdään töitä, jotka eivät kehitä ihmisyyttäni? Ei ole. Tänään päätin. Alan säästää ja vuodenvaihteessa irtisanoudun. Elän sitten millä elän, mutta ainakin elän. Ei elämän tarkoitus voi olla tienata rahaa niin, että ystäville, kirjoille, musiikille, taiteelle, pitkille keskusteluille ei ole aikaa.
Kommentit (16)
Joo itselläni oli ihan sama muutama vuosi sitten. Irtisanouduin ja heittäydyin ikuiseksi työttömäksi. Nyt elän harrastusteni kautta unelmaelämää. Harrastukseni eivät ole liian kalliita, ettenkö tulisi toimeen minimituloilla. Saikutan aina kun velvoitteet uhkaavat. Minulla on joka päivä lauantai. Loppuelämäni ajan.
T: Elämäntapalomailija
Sama täällä. Työn ohella ei jaksa mitään.
Kertoisivatko nämä viestit jotakin siitä, että työelämän pitäisi oikeasti muuttua radikaalisti? Ja myös yhteiskunnan.
Nykyinen työelämä on kehitetty ensisijaisesti turvaamaan eliitin porsastelut. Kun ns. tavallinen kansa raataa aamusta iltaan töissä, ja on sen jälkeen liian väsynyt edes reflektoimaan, takaa se eliitille lokoisat oltavat. Voivat sikailla mennen tullen, ja kansa vain hymistelee zombieina leivän ja sirkushuvien parissa, väsytettynä, voimatonna.
Kiitos vastanneille! Voimistavaa, että sain näin paljon positiivisia vastauksia. Maailma muuttuu, kun me muutamme sen, omasta elämästä aloittaen. 😊
Ei työn ole tarkoituskaan olla hupia, vaan elättää ihminen. Kela on lusmuille. Normaali-ihmisen vapaa-aika on illat, viikonloput ja pyhät. Tietysti tulee alapeukkua, mutta ei työnteko sinänsä ole väärin.
Samat fiilikset täälläkin, vaikka koulutuskin on vielä kesken. Vanhemmat niin väsyneitä ja kyllästyneitä oravanpyörään, ettei mitään sympatioita. Veren maku suussa ponnistelevat päivä kerrallaan ja katsovat kieroon, kun en väkisinkään meinaa mahtua yhteiskunnan muottiin. Opiskelukaveritkin katsovat kauhulla kadulla kulkevia ihmiszombeja.
Vierailija kirjoitti:
Ei työn ole tarkoituskaan olla hupia, vaan elättää ihminen. Kela on lusmuille. Normaali-ihmisen vapaa-aika on illat, viikonloput ja pyhät. Tietysti tulee alapeukkua, mutta ei työnteko sinänsä ole väärin.
Ei elämänkään tarkoitus ole olla hupia, vaan mielekästä.
Mitä? Sullahan on vaikka kuinka paljon aikaa harrastella töiden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Sullahan on vaikka kuinka paljon aikaa harrastella töiden jälkeen.
On se silti vähän eri asia, kuin harrastaa aamusta iltaan, vuodet läpeensä. Minulla on kymmeniä harrastuksia. T: Se lomailija
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Sullahan on vaikka kuinka paljon aikaa harrastella töiden jälkeen.
Rittääkö elämässä elämän harrastelu? Ei minulle, eikä ilmeisesti aloittajallekaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Sullahan on vaikka kuinka paljon aikaa harrastella töiden jälkeen.
Mitä iloa siitä ajasta on, kun ap ei kerran jaksa? Ap:n kaltaisia on nykyään aivan älyttömästi, jotenkin heikkoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Sullahan on vaikka kuinka paljon aikaa harrastella töiden jälkeen.
Rittääkö elämässä elämän harrastelu? Ei minulle, eikä ilmeisesti aloittajallekaan.
No mitä sen elämän sitten pitää olla? Mikä on se ihana ja koko ajan nautinnollinen työ, jolla elätät itsesi?
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen työelämä on kehitetty ensisijaisesti turvaamaan eliitin porsastelut. Kun ns. tavallinen kansa raataa aamusta iltaan töissä, ja on sen jälkeen liian väsynyt edes reflektoimaan, takaa se eliitille lokoisat oltavat. Voivat sikailla mennen tullen, ja kansa vain hymistelee zombieina leivän ja sirkushuvien parissa, väsytettynä, voimatonna.
Sén verran kova kommentti että joutaa toistamiseen tulla näkyville.
Ap'lle sen verran voisin sanoa tuosta: "...tehdään töitä, jotka eivät kehitä ihmisyyttäni..."
Harvallapa moista työtä on. Sitä ihmisyyttä voi kyllä miltei minkä tahansa työn ohessa kehittää, edellyttäen ettei ihan yksin ole. Muutenkin, vapaa-ajallakin.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vierailija kirjoitti:
Mitä elämää tällainen on, jossa tehdään töitä, jotka eivät kehitä ihmisyyttäni?quote]
Siis mitä hemmettiä?? Mikä ihmeen puliveivari tässä puhuu - ja oletkohan minkä ikäinen??
Onneksi en maksa verojani Suomeen, missä tällaiset ns. "ihmisyytensä kehittäjät" voivat heittäytyä Kelan päivärahoille eli muiden ihmisten ylläpitämiksi :/
Ulkosuomalainen
Ammatinvaihto?