Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia tuntea empatiaa exän uutta tyttöystävää kohtaan?
17.09.2018 |
Erosimme hyvissä väleissä, ei kolmansia osapuolia. Exällä on dissosiaatio-häiriö, jonka hän tiiviisti kieltää, vaikka sai diagnoosin suheemme (8 vuotta) aikana. Lisäksi hänellä on todettu läheisriippuvaisuus, joka kuormitti suhdettamme tosi paljon. Mies ei ollut onnellinen, mutta ei päässyt eroonkaan riippuvuutensa takia, joten suhde kierti kummallista kehää. Hänellä on traumaattinen lapsuus joka on sekin lakaistu maton alle suvun keskuudessa.
Eroon ei liittynyt draamaa, vaikkakin teki useaan otteeseen mieli pistää välit jäihin sen takia, koska ex keksi tikustakin asiaa tulla käymään tai tehdä jotain läheisriippuvaiselle tyypillistä. Ositukset jne.tehtiin sovussa, koska ero oli yhteinen päätös.
Pidempi hiljaiselo hänen puoleltaan oli jossain vaiheessa merkki siitä, että hän on löytänyt uuden naisystävän.
Yllätyin itse huomatessani, että tuntematta tuota naista ollenkaan tunsin yhtäkkiä empatiaa ja surua hänen puolestaan.
Olin exän kanssa yhdessä vuosikausia tajuamatta, että hänellä on sen luokan ongelmia, että ne vaatisivat vuosia kestävää intensiivistä terapiaa.
Eromme lähestyessä hän lopetti terapian vuoden jälkeen (kuulemma ei enää tarvetta, koska eroamme kuitenkin).
Nyt tämä uusi tyttöystävä saa traumaisen ja läheisriippuvaisen miehen, kuvittelee saaneensa "maailman täydellisimmän miehen". En ole tippaakaan katkera, enkä halua puuttua exäni asioihin mitenkään.
Silti, tunnen empatiaa tätä tyttöystävää kohtaan ja toivon, että hän näkisi miehen ongelmat nopeammin kuin minä..
Onko muita, jotka tuntevat samoin, mutta tietävät että asia ei enää kuulu itselle? Ainoastaan pelottaa se, että kuinka normaaliin ilmeeseen saan väännettyä kasvoni, kun kohtaan heidät jossain vaiheessa sattumalta... miten vältyn tuottamasta mielikuvaa, että tunnen jotain muuta kuin apatiaa naisen puolesta?
Kenenkään naisen ei pitäisi joutua traumatisoituneen miehen huoltajaksi, vaan jokaisella olisi oikeus tasavertaiseen, tervepäiseen kumppaniin, josta ei paljastu outouksia.
Itse ainakin olen varovaisesti lähtenyt tähän uuteen suhteeseeni, onneksi on etäsuhde, saa rauhassa tutustua toiseen. Enää en etenisi yhtä nopeasti kuin exän kanssa, läheisriippuvaisuus kävi ilmi vasta yhteenmuuton jälkeen, alussa ne jutut olivat romanttisia vaan.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat täysipäiseltä ihmiseltä ja siltä, että olet päässyt erosta yli. On normaalia ja suotavaa, että ihmiset tuntevat toisiaan kohtaan empatiaa.
Olen kyllä päässyt, täysin, ja toivon aidosti exällekin pelkkää hyvää ja tasapainoista naista elämäänsä, mutta jotenkin olisin toivonut hänen uuden suhteen sijasta ensin eheyttävän itsensä.
Näin niin läheltä mitä terapian keskeyttäminen tekee ihmiselle. Olen itsekin käynyt terapiassa avioliittomme vaikeina vuosina ja joutunut omassa toiminnassani katsomaan peiliin.
Olin vääränlainen puoliso ihmiselle, joka on läheisriippuvainen, mutta sitten taas: jos traumaa ei käsittele, se seuraa loputtomiin. Oma terapiani jatkui ja ymmärsin silloin, että jos toinen ei ole valmis työstämään ongelmiaan, täytyy jatkaa matkaani yksin. Sain exän ymmärtämään, että avioero on paras ratkaisu meille. Exälle se kuitenkin merkitsi terapiasta vapautumista ja sitä, että ei tarvitse enää käydä "kallonkutistajalla". Oli kamalaa huomata, että hän kävi terapiassa avioliittomme pelastamisen takia, ei itsensä! Ja kun suhde päättyi, loppui terapiakin, koska hän ei nähnyt sille tarvetta. :(
Tuntuu pahalta ajatus, että jollain naisella voi olla edessään se sama kivinen polku mitä itsellä. Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan sitä samaa.
Tänne oli ihan pakko avautua, kun ei tämä tosiaan ole asia josta voi kellekään puhua. Kunhan mutisen itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat täysipäiseltä ihmiseltä ja siltä, että olet päässyt erosta yli. On normaalia ja suotavaa, että ihmiset tuntevat toisiaan kohtaan empatiaa.