Lue keskustelun säännöt.
Trauma eksästä?
15.09.2018 |
Erosin kihlatustani kuusi vuotta sitten. Olimme menossa naimisiin, mutta peruin häät kun tajusin ettei mies rakasta minua. Olen jo naimisissa toisen kanssa, mutta mietin yhä välillä eksääni. Mutta en mitenkään kaivaten, vaan surullisena siitä ettei hän rakastanut minua. En vain pysty ymmärtämään kuka on pitkässä parisuhteessa ja kosii naista, jota ei rakasta?
Mies ei halunnut viettää kanssani aikaa eikä häntä kiinnostanut ajatukseni ja elämäni. Hän halusi seksiä harvoin eikä häntä kiinnostanut tyydyttää minua, vaan itsensä. Sairastuin suhteen aikana vakavaan loppuelämän kestävään sairauteen ja kaipasin huolenpitoa ja ymmärrystä... Mies käsitteli asian lähinnä niin että hän hyväksyy, että olen sairas eikä aio jättää minua sen takia. Hän ei halunnut lukea taudista tai kuunnella minua kun yritin puhua sairaudesta. Kun aloitin lääkityksen ja makasin kuumehorkassa koko illan, mies pelasi vain koneellaan eikä kysynyt kertaakaan miten voin. Kun suhteen lopussa kysyin mistä mies pitää minussa, hän vastasi että olen tarpeeksi pitkä ja tulen toimeen hänen vanhempiensa kanssa. Kun kysyin kuka on hänelle tärkein ihminen, hän luetteli isänsä, äitinsä, veljensä, veljensä lapsen ja sitten minut... Annoin miehelle kaikkeni. Olin oikeasti hänelle unelmakumppani. Olin korkeakoulutettu, nätti, hoikka, mukava, halukas, leivoin ja kokkasin, sisustin ja siivosin kodin, aloitin miehen harrastuksen, hänen perheensä piti minusta... Mutta hän ei vain rakastanut minua.
Miksi en pääse asiasta yli? Jäikö minulle miehestä joku trauma?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tähän, että haluaisin tietää miksi mies roikutti minua suhteessa ja aikoi vielä naimisiinkin vaikka ei välittänyt minusta. Kuka on niin julma? Se tässä häiritsee eniten.
AP
Minua häiritsee, että miksi itse roikuit suhteessa, jossa oli asiat huonosti ja toinen kohteli ikävästi? Miksi annoit sellaiselle ihmiselle kaikkesi?
En kysy vittuillakseni, vaan olen miettinyt samaa asiaa nykyisen puolisoni kohdalla, joka kertomansa mukaan roikkui useamman vuoden erittäin ikävän ja hankalan ihmisen kanssa.
Olin itse rakastunut enkä ymmärtänyt kuin vasta suhteen lopussa ettei mies tuntenut samoin. Meillä oli pintapuolisesti kaikki kunnossa, mutta sisältö puuttui. Mies ei siis ollut ilkeä, vaan välinpitämätön. Olin nuori kun tapasimme enkä ymmärtänyt mitä halusin. Lopulta aloin kaivata yhteenkuuluvuutta ja himoa, asioita joita minulla ei ollut koskaan. Meillä ei ollut edes me-henkeä.
AP
Kokemuksesi tuntuvat aivan nykyiseltä parisuhteeltani ja kertomasi asiat exästäsi sopivat täydellisesti miesystävääni. Olen miettinyt pääni puhki, syyllistänyt itseäni ("en vain riitä" ) ja koittanut ratkoa niin yksin kuin yhdessä missä mättää. Kuten myös sinä, myös minä koen, ettei minua rakasteta. Pyysin häntä sitten tekemään testin, jolla voi arvioida omaa kiintymysmallia. Tulos myötäili epäilyksiäni ja kokemuksiani: läheisyyden suhteen etäinen, seksi useimmiten kylmä ja tunteeton suoritus, suhtautuu jopa suuteluun vastentahtoisesti, huolenpidon ja empatian vähäisyys, ei osoita kiinnostusta minun asioitani, ajatuksiani ja tunteitani kohtaan (myös mainitsemasi me-henki puuttuu, samoin yhteenkuuluvuuden tunne). Kuten myös sinä, myös minä koen, ettei minua rakasteta. Mikäli se yhtään sinua lohduttaa, ehkä kyse tuon tyyppisten ihmisten kohdalla ei ole siitä, etteivätkö he rakastaisi, he eivät vaan uskalla ja halua päästää muita ihmisiä henkisesti lähelleen. He tarvitsisivat terapiaa, jotta oppisivat luottamaan ja uskaltaisivat rakastaa.
Itse en ikinä ole pystynyt käsittämään miten joku voi kohdella rakastamaansa ihmistä kuin roskakasaa. Mutta osa ihmisistä on todella pahasti vioittuneita. Tällaiset ihmiset satuttavat toisia toiminnallaan niin pahasti, että suhteen jälkeen ihminen ei enää koskaan ole entisensä. Elämä jatkuu, mutta se ei ole enää samaa elämää kuin aiemmin.
Tuota minäkin pelkään. Pelkään hukkaavani itseni, muuttuvani liikaa. Huomaan jo nyt, vaikka suhde on vasta parivuotias, muutoksia itsessäni. Hän saa jollain tavalla kaivettua minusta esiin piirteitä joista en pidä ja joita en koe osaksi itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tähän, että haluaisin tietää miksi mies roikutti minua suhteessa ja aikoi vielä naimisiinkin vaikka ei välittänyt minusta. Kuka on niin julma? Se tässä häiritsee eniten.
AP
Minua häiritsee, että miksi itse roikuit suhteessa, jossa oli asiat huonosti ja toinen kohteli ikävästi? Miksi annoit sellaiselle ihmiselle kaikkesi?
En kysy vittuillakseni, vaan olen miettinyt samaa asiaa nykyisen puolisoni kohdalla, joka kertomansa mukaan roikkui useamman vuoden erittäin ikävän ja hankalan ihmisen kanssa.
Olin itse rakastunut enkä ymmärtänyt kuin vasta suhteen lopussa ettei mies tuntenut samoin. Meillä oli pintapuolisesti kaikki kunnossa, mutta sisältö puuttui. Mies ei siis ollut ilkeä, vaan välinpitämätön. Olin nuori kun tapasimme enkä ymmärtänyt mitä halusin. Lopulta aloin kaivata yhteenkuuluvuutta ja himoa, asioita joita minulla ei ollut koskaan. Meillä ei ollut edes me-henkeä.
AP
Kokemuksesi tuntuvat aivan nykyiseltä parisuhteeltani ja kertomasi asiat exästäsi sopivat täydellisesti miesystävääni. Olen miettinyt pääni puhki, syyllistänyt itseäni ("en vain riitä" ) ja koittanut ratkoa niin yksin kuin yhdessä missä mättää. Kuten myös sinä, myös minä koen, ettei minua rakasteta. Pyysin häntä sitten tekemään testin, jolla voi arvioida omaa kiintymysmallia. Tulos myötäili epäilyksiäni ja kokemuksiani: läheisyyden suhteen etäinen, seksi useimmiten kylmä ja tunteeton suoritus, suhtautuu jopa suuteluun vastentahtoisesti, huolenpidon ja empatian vähäisyys, ei osoita kiinnostusta minun asioitani, ajatuksiani ja tunteitani kohtaan (myös mainitsemasi me-henki puuttuu, samoin yhteenkuuluvuuden tunne). Kuten myös sinä, myös minä koen, ettei minua rakasteta. Mikäli se yhtään sinua lohduttaa, ehkä kyse tuon tyyppisten ihmisten kohdalla ei ole siitä, etteivätkö he rakastaisi, he eivät vaan uskalla ja halua päästää muita ihmisiä henkisesti lähelleen. He tarvitsisivat terapiaa, jotta oppisivat luottamaan ja uskaltaisivat rakastaa.
Kuulostaa todellakin samalta ihmistyypiltä. Eksäni oli myös suutelua vastaan, hänestä se oli vain suun aukomista toisen suuta vasten. Puhuimme joskus täydellisestä parisuhteesta ja hän sanoi että hänen vanhemmillaan on sellainen. Kyseessä oli siis pariskunta joka nukkui eri huoneissa eikä harrastanut mitään yhdessä. Vaimo oli lihonut liiton aikana muodottomaksi (oli mielestäni syvästi surullinen ja kaipasi rakkautta) ja mies oli narsistinen ja ilkeä. Eksälläni oli siis selkeästi kieroutunut käsitys rakkaudesta ja parisuhteesta.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tähän, että haluaisin tietää miksi mies roikutti minua suhteessa ja aikoi vielä naimisiinkin vaikka ei välittänyt minusta. Kuka on niin julma? Se tässä häiritsee eniten.
AP
Minua häiritsee, että miksi itse roikuit suhteessa, jossa oli asiat huonosti ja toinen kohteli ikävästi? Miksi annoit sellaiselle ihmiselle kaikkesi?
En kysy vittuillakseni, vaan olen miettinyt samaa asiaa nykyisen puolisoni kohdalla, joka kertomansa mukaan roikkui useamman vuoden erittäin ikävän ja hankalan ihmisen kanssa.
Olin itse rakastunut enkä ymmärtänyt kuin vasta suhteen lopussa ettei mies tuntenut samoin. Meillä oli pintapuolisesti kaikki kunnossa, mutta sisältö puuttui. Mies ei siis ollut ilkeä, vaan välinpitämätön. Olin nuori kun tapasimme enkä ymmärtänyt mitä halusin. Lopulta aloin kaivata yhteenkuuluvuutta ja himoa, asioita joita minulla ei ollut koskaan. Meillä ei ollut edes me-henkeä.
AP
Kokemuksesi tuntuvat aivan nykyiseltä parisuhteeltani ja kertomasi asiat exästäsi sopivat täydellisesti miesystävääni. Olen miettinyt pääni puhki, syyllistänyt itseäni ("en vain riitä" ) ja koittanut ratkoa niin yksin kuin yhdessä missä mättää. Kuten myös sinä, myös minä koen, ettei minua rakasteta. Pyysin häntä sitten tekemään testin, jolla voi arvioida omaa kiintymysmallia. Tulos myötäili epäilyksiäni ja kokemuksiani: läheisyyden suhteen etäinen, seksi useimmiten kylmä ja tunteeton suoritus, suhtautuu jopa suuteluun vastentahtoisesti, huolenpidon ja empatian vähäisyys, ei osoita kiinnostusta minun asioitani, ajatuksiani ja tunteitani kohtaan (myös mainitsemasi me-henki puuttuu, samoin yhteenkuuluvuuden tunne). Kuten myös sinä, myös minä koen, ettei minua rakasteta. Mikäli se yhtään sinua lohduttaa, ehkä kyse tuon tyyppisten ihmisten kohdalla ei ole siitä, etteivätkö he rakastaisi, he eivät vaan uskalla ja halua päästää muita ihmisiä henkisesti lähelleen. He tarvitsisivat terapiaa, jotta oppisivat luottamaan ja uskaltaisivat rakastaa.
Mä olen ollut tuollaisessa suhteessa nyt jo yli 20 vuotta ja 3 yhteistä lasta. Nyt vasta olen ruvennut miettimään, ettei tuo mies taida tuossa suhteessa muuttua.
Tunnen myös että mies ei tarpeeksi osoita tunteita minua kohtaan ja kaikki nuo samat mitä olette luetelleet.
Siinä mielessä ap sinulla hyvä tilanne että olet mennyt elämässä eteenpäin.
Musta tuntuu ihan kauhean vaikealta. Toisaalta en haluaisi jättää mutta toisaalta tällainen suhde syö sisältä todella paljon, saa masentumaan, tuntemaan itsensä huonoksi ja epänaiselliseksi, ihastumaan toisiin ja vaikka mitä.
Toivon kovasti että löydät onnen ja voit elää sellaista elämää kuin haluat.
AP
Voi ei ap.
Kolisee, rytisee, sattuu.
Sun tarinassa on niin paljon samoja yksityiskohtia kuin omassani.
Sairastumista ja koneella istumista myöten.
Mä vaan tuhlasin aikaani vielä enemmän.
Tarkemmin en sano.
Entä jos ex miehesi oli sellainen mies, jolle mikä tahansa nainen olisi kelvannut ja mikä tahansa suhde. Sellaisia miehiä ja naisia on joiden mielestä yksin olo on huonompaa kuin edes jonkinlaisessa suhteessa oleminen. Olen itsekin ollut miehen kanssa joka ei oikein osannut tunnistaa tunteitaan ja sanoittaa niitä. En pidä sitä mitenkään poikkeuksena miehille. Kaikki naisetkaan ei todellakaan osaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan ap olit tuon miehen kanssa? Onko teillä yhteisiä lapsia?
Voisiko asia vaivata sinua siksi, että siinä on jotain tuttuja elementtejä lapsuuden perheesssäsi kokemaasi? En tarkoita, että olisi kohdeltu samalla tavalla, mutta jotain samantapaista tunnetilaa, jota olet yrittänyt ratkaista loputtomiin. Nyt kun olet hyvässä suhteessa eikä tarvitse "ratkaista" mitään alitajuisesti, tunnet itsesi jollain tasolla levottomaksi kun se tuttu mekanismi ei olekaan enää elämässäsi? Itselläni oli tällainen tilanne exäni kanssa, mutta sen käsiteltyäni pystyin täysillä rakastumaan nykyiseen, hyvään mieheeni ja unohtamaan menneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP sinulla ja exällä on voinut olla eri käsitykset mitä on hyvä parisuhde tai miten rakkautta osoitetaan? Kannattaisi ehkä lukea jokin kirja erosta. viha on yksi erityisen tärkeä vaihe erossa. sen avulla voi päästää irti ihmisestä ja suhteesta.
Sinulla on AP vahva tunnekoukku tähän ihmiseen (googleta termi).
Hae apua ja selvitä tilänne, niin pystyt jatkamaan puhtaanmalta pöydältä uutta suhdettasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko asia vaivata sinua siksi, että siinä on jotain tuttuja elementtejä lapsuuden perheesssäsi kokemaasi? En tarkoita, että olisi kohdeltu samalla tavalla, mutta jotain samantapaista tunnetilaa, jota olet yrittänyt ratkaista loputtomiin. Nyt kun olet hyvässä suhteessa eikä tarvitse "ratkaista" mitään alitajuisesti, tunnet itsesi jollain tasolla levottomaksi kun se tuttu mekanismi ei olekaan enää elämässäsi? Itselläni oli tällainen tilanne exäni kanssa, mutta sen käsiteltyäni pystyin täysillä rakastumaan nykyiseen, hyvään mieheeni ja unohtamaan menneet.
Ohiksena, tämä kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Minulla takana vähän samanlainen liitto. Lapsuudenkotini oli sijoitusperhe, ja hain aina hyväksyntää, yrittämällä olla mieliksi ja täydellinen ja suorittamalla, koskaan kuitenkaan onnistumatta. Koska rakkautta ei voi ansaita, en voi sille mitään jos joku ei raskasta minua. Käytin sitten samaa mekanismia mieheni kanssa, hän taisi myös olla ihminen, jolla oli niin huono kuva itsestään, ettei oikein nähnyt kuin sen oman huonoutensa, ei toista ihmistä. Ei osannut rakastaa ylipäätään. Kohteli minua huonosti, silti oli ihan rikki kun lopulta jätin.
Nykyisen miehen kanssa on outoa, kun hän ei moiti minua, ei provosoidu, pyytää anteeksi, kuuntelee, antaa tilaa, sanoo rakastavansa ilman, että yritän kauheasti tai muutun. Etsin jatkuvasti, että missä se koira on haudattuna. Ei sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko asia vaivata sinua siksi, että siinä on jotain tuttuja elementtejä lapsuuden perheesssäsi kokemaasi? En tarkoita, että olisi kohdeltu samalla tavalla, mutta jotain samantapaista tunnetilaa, jota olet yrittänyt ratkaista loputtomiin. Nyt kun olet hyvässä suhteessa eikä tarvitse "ratkaista" mitään alitajuisesti, tunnet itsesi jollain tasolla levottomaksi kun se tuttu mekanismi ei olekaan enää elämässäsi? Itselläni oli tällainen tilanne exäni kanssa, mutta sen käsiteltyäni pystyin täysillä rakastumaan nykyiseen, hyvään mieheeni ja unohtamaan menneet.
On aivan varmasti. Olen aina pyrkinyt miellyttämään vanhempiani ja olemaan heidän toiveidensa mukainen tytär. Eksäni kohdalla pyrin myös olemaan mahdollisimman hyvä puoliso. Ehkä kummankin kohdalla olen joutunut miettimään, olenko koskaan tarpeeksi hyvä vai enkö vain yksinkertaisesti ole ikinä sitä mitä minun halutaan olevan. Yritän siis ostaa rakkautta käytökselläni ja olemuksellani. Huomaan miettiväni myös nykyisen mieheni kohdalla että enkö ikinä riitä omana itsenäni, mutta se on jo täysin toinen tarina.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan ap olit tuon miehen kanssa? Onko teillä yhteisiä lapsia?
Kuusi vuotta, ei lapsia.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan ap olit tuon miehen kanssa? Onko teillä yhteisiä lapsia?
Kuusi vuotta, ei lapsia.
AP
Ei mikään ihme, että noin pitkä suhde vaikuttaa sinuun yhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko asia vaivata sinua siksi, että siinä on jotain tuttuja elementtejä lapsuuden perheesssäsi kokemaasi? En tarkoita, että olisi kohdeltu samalla tavalla, mutta jotain samantapaista tunnetilaa, jota olet yrittänyt ratkaista loputtomiin. Nyt kun olet hyvässä suhteessa eikä tarvitse "ratkaista" mitään alitajuisesti, tunnet itsesi jollain tasolla levottomaksi kun se tuttu mekanismi ei olekaan enää elämässäsi? Itselläni oli tällainen tilanne exäni kanssa, mutta sen käsiteltyäni pystyin täysillä rakastumaan nykyiseen, hyvään mieheeni ja unohtamaan menneet.
On aivan varmasti. Olen aina pyrkinyt miellyttämään vanhempiani ja olemaan heidän toiveidensa mukainen tytär. Eksäni kohdalla pyrin myös olemaan mahdollisimman hyvä puoliso. Ehkä kummankin kohdalla olen joutunut miettimään, olenko koskaan tarpeeksi hyvä vai enkö vain yksinkertaisesti ole ikinä sitä mitä minun halutaan olevan. Yritän siis ostaa rakkautta käytökselläni ja olemuksellani. Huomaan miettiväni myös nykyisen mieheni kohdalla että enkö ikinä riitä omana itsenäni, mutta se on jo täysin toinen tarina.
AP
Se saattaa olla sinulla itselläsi se sama tunnetila jokaisessa suhteessa. Myönnän, että eksäsi vaikuttaa oudolta, mutta sinulla on itselläsikin jotain vaikeita tunteita. Itselläni on samantyyppistä ja olen todennut, että helpointa olla vaan yksin.
Tuo tunnekoukkujuttu oli hyvä. Että mieli jää jumiin kiertämään selvittämättömän ongelman ympärille, piirtää kuin piirturi yhä uudelleen kehässä eikä pääse irti.
Mikä tuossa on niin käsittämätöntä sinulle ap?
Itse omassa koukussani jään yhä uudelleen miettimään, teinkö väärin kun erosin, olisinko voinut tehdä vielä jotain. Vaikka järjellä olin 15 vuotta koukussa toivoon, että mieheni ei olekaan alkoholisti, vaan tällä kertaa hän ymmärtää ja raitistuu.
Ehkä olen jumissa siihen, että mikä meni pieleen. Olen suorittaja ja ongelmanratkaisija,, ja lopulta minun piti sitten jättää se ongelma selvittämättä, ja paeta suhteesta. Mies ei antanut minulle anteeksi, joten tilanne jäi kaikella lailla päättämättä. Ehkä miellyttämisentarpeisena olisin jotenkin tarvinnut enemmän luvan lähteä. Luvan mieheltä jolle tunsin olevani jotenkin velkaa edelleen, jolta hain hyväksyntää edelleen.
Se kelpaaminen ja hyväksyntä on minun tunnekoukkuni. Olen jumissa siihen että hän olisi sanonut jotain sellaista.
Tiedätkö tyypin, joka ei koskaan puhu tunteistaan? Hän saattaa kärsiä aleksitymiasta https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005827758.html
Olen omasta exästäni ajatellut, että varmaan hän sitten omalla tavallaan tarvitsi ja rakasti minua. Ehkä hänellä oli vain sellainen malli kotoa, että sellainen avioliitto vain on. Että siihen ihan normaalisti kuuluu, että toiselle puhutaan rumasti ja väheksyvästi, huudetaan, käytetään aikaa itsekkäästi, ei näytetä hellyyttä eikä puhuta arvostavasti. Kyllähän minä näin miten hänen vanhempansa elivät, ja olivat yhdessä 65 vuotta kunnes toinen kuoli.
Ja varmaan hän näki itsensä ja kaiken niin huonona, kuin sitten minutkin. Ja nämä kaiken huonoksi kokeminen, ja kaiken "suoraan puhumisen" malli olivat nnin pahaa tekevä yhdistelmä minulle, etten voinut siinä elää. Ehkä mies koki rakastaneensa omalla laillaan, mutta ei osannut sitä millään lailla minulle välittää. Hän ei myöskään ymmärrä mistä puhun, joten tämä jää ikuisesti selvittämättömäksi.
Tai käy niin kuin joskus käy, parinkymmenen vuoden päästä hän on kypsynyt, ja joskus ottaa asian puheeksi, että ei silloin olisi pitänyt ryypätä tms.
Aivan kuten sinä et voinut lakata toivomasta, entinen puolisosi ei voinut sille mitään ettei rakastanut sinua. Nämä asiat ei tule pakottamalla vaikka kuinka toivoisi.
Miksikö ihmiset jäävät roikkumaan ja roikuttavat muita tälläisissä suhteissa missä aitoa rakkautta ei ole? Siksi että ihminen on vain ihminen, vajavainen ja pelokas tekemään emotionaalisesti niin isoa ja pelottavaa hyppyä kylmään veteen kuon pitkästä liitosta lähteminen on.
Minua on auttanut vastaavassa tilanteessa se, että koitan ajatella exääni myötätuntoisesti ja pyrin olemaan antamatta valtaa ajatukselle että hän olisi toiminut ns. tahallaan halusta loukata minua.
Mä olen ollut tuollaisessa suhteessa nyt jo yli 20 vuotta ja 3 yhteistä lasta. Nyt vasta olen ruvennut miettimään, ettei tuo mies taida tuossa suhteessa muuttua.
Tunnen myös että mies ei tarpeeksi osoita tunteita minua kohtaan ja kaikki nuo samat mitä olette luetelleet.
Siinä mielessä ap sinulla hyvä tilanne että olet mennyt elämässä eteenpäin.
Musta tuntuu ihan kauhean vaikealta. Toisaalta en haluaisi jättää mutta toisaalta tällainen suhde syö sisältä todella paljon, saa masentumaan, tuntemaan itsensä huonoksi ja epänaiselliseksi, ihastumaan toisiin ja vaikka mitä.