Tuleeko sinulle koskaan mieleen "ihmisroska" -ajatuksia? Kuinka sivutat ne?

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Ei koskaan. Jokaisen ihmisen mittaamaton arvo, joka ei palaudu ominaisuuksiin, varallisuuteen, yhteisön hyväksyntään tai tekoihin, on aina ollut minulle itsestään selvää.

Osittain ymmärrykseni varmaan palautuu vanhempiini, joiden en muista koskaan puhuneen halveksivaan sävyyn tuntemattomistakaan ihmisistä.

Yksi tärkeä periaate on, että erottaa ihmisen ja hänen tekonsa. Tekoja saa, ja monissa tilanteissa pitääkin, esim. arvioida moraalisesti ja mahdollisesti tuomita (sekä omia että muiden), mutta ihmisyys ja ihmisarvo ei palaudu tekoihin tai tekemättä jättämisiin.

Vuoden jeesustelupalkinnon voittaja lienee selvillä. Voihan sitä puhua jakamattomasta ihmisarvosta, mutta mitä käytännössä tarkoitetaan teoista täysin irrallaan olevalla ihmisarvolla? Otetaan esimerkkitilanne: maapalloa on kohdannut luonnonkatastrofi ja maanalaiseen bunkkeriin turvaan mahtuu vain rajallinen määrä ihmisiä. Viimeisestä paikasta kilpailee huippulahjakas, pian lääkäriksi valmistuva 25-vuotias opiskelija ja 70-vuotias, useita kertoja tuomittu väkivaltarikollinen. Rikollinen on kuitenkin sovittanut kaikki aiemmat rikoksensa. Koska ihmisarvo pitää erottaa teoista, ovatko nämä kaksi kandidaattia samalla viivalla?

Kyllä, molemmilla on sama ihmisarvo.

Se tuli selväksi, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Miten sitä, että kaikilla on sama ihmisarvo, osoitetaan käytännössä eikä vain teorian tasolla? Tulisiko esimerkkitapauksessa paikka valita arpomalla?

Tulee päivittäin, sillä olen asiakaspalvelussa töissä. Eikä niitä pysty sivuuttamaan kun työ on liukuhihnatyyppistä, eli vaikka onnistuisinkin sekunneissa unohtamaan edellisen urpon, tulee samantien uusi tilalle.

No kieltämättä kun junaa odotellessani katselin Espoon keskuksen narkkarijengiä.

Ihmisroskaa joka pitäisi siivota pois muita pelottelemasta.

(Anteeksi jos loukkasin jotain alan ihmisiä, älkää hakatko mua pliis.)

Tulee, todellakin. Ei ehkä päivittäin, mutta viikottain. Työskentelen sosiaalialalla.

Ammatillisuutta puolestaan on se, etten anna ajatusteni näkyä työssäni.

Tottakai on useitakin ryhmiä. Talon edessä huojuvat loppuvaiheen narkit, kansaansa piinaavat diktaattorit ja nat sit, lapsia vahingoittavat, väkivaltaisesti käyttäytyvät miehet, eläimiä rääkkääjät, salametsästäjät ja erityisesti inhoan rattijuoppoja ja rattinarkkeja. Viimeksi mainitut eivät välitä muista ihmisistä pätkääkään. Tämän lisäksi on useita ihmisryhmiä joita nyt en mielessäni roskaksi luokittele mutta joista en muuten perusta. 

En sivuuta ajatuksia vaan ajattelen ja sitten ajatus menee ohi muuta puuhastellessa.