Taidan olla Suomen rumin nainen

Vierailija kirjoitti:

Mutkun meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä ja ulkonäkösi selvästi aiheuttaa sinulle tuskaa, niin kokeile rohkeasti sitä muuttumisleikkiä. Mitä hävittävää siinä on?

Olisin ennemminkin plastiikkakirurgian tarpeessa, mutta raha on este, tai ainakin iso hidaste. Ja kyllä minua myös pelottaa lääketieteelliset toimenpiteet, mutta olet oikeassa: kärsin suuresti eikä minulla paljon hävittävääkään ole.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita linkki johonkin samannäköiseen julkkisnaiseen.

Tuskinpa sinulla kuitenkaan on mitään kehityshäiritötä tai onnettomutta ollut jonka takia naama on paskana.

Ei ole ketään samannäköistä julkkisnaista. Enkä haluaisi tulla tunnistetuksi.

Naama on pelkästään ruma, mutta vartalossa taitaa olla myös kehityshäiriöitä.

Ap

Mutta hei, ajattele niin kuin minä - eihän minun tarvitse onneksi itseäni nähdä, ne on ne muut, jotka kärsivät ja peilejä voi aina vältellä. Mitä väliä, kaikki luurangot ovat lopulta samannäköisiä.

Hyvä puoli tosiaan on, ettei joudu koko ajan katsomaan itseään mutta inhoan sitä, että muut näkevät jatkuvasti kuinka ruma minä olen. On epämiellyttävää olla muiden ihmisten säälin ja inhon kohteena.

Alkakaa rumat ihmiset käyttäytymään ylimielisesti, kukkoilkaa kaikille mutta älkää rikkoka lakia koskaan, alkaa kummasti tulemaan sitä kunnioitusta ja ihmiset eivät enää kuin uskalla pelokkaasta vilkaista silmiin ja sen jälkeen katsoa maahan kuin alistettu psykoosipotilas ahahahahahahhhhahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahah

Vierailija kirjoitti:

Ajoitko parran aamulla? Sekin jo auttaa.

Naaman kampaaminen ja töiden hankkiminen auttaa AINA. Siitä hyvästä *antaa ap:lle* virtuaalia baanaalia. Tuossa, ole hyvä vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et valitettavasti. Oon sua paljon rumempi. Usko pois vaan. Omistan nimittäin liikaa maskuliinisia, rumia piirteitä eli näytän ihan transulta (oon kuullut tämän muidenkin suusta), jonka takia kärsin ikuisesta yksinäisyydestä...

Mulla on miesten kasvot. Niistä on sanottu, että näytän 19-vuotiaalta pojalta. On kysytty myös esim. olenko aina ollut nainen 😔. Asiaa ei auta, että olen ~ 180 cm pitkä.

Tuo on jo aika paha. Jos et voi voittaa jotain, sinun kannattaa liittyä siihen - vanha sanonta. Eli kasvatat parran ja alat mieheksi. Vedät vuoden putkeen stydyintä viskiä ja röyhytät sikaria ketjussa sekä tykität testosteronia suoneen jatkuvalla syötöllä, kumma jos et muutu mieheksi.

No mä olen oikeasti ns. transu (joo, en enää jaksa nillittää ko. sanasta) ja sen lisäksi olen aina ollut oudon näköinen. Onnettomuuden seurauksena olen myös tosi arpinen.

Yritän keskittyä elämässäni oppimaan uusia asioita, auttamaan maailmaa jotenkin ja välillä kokeilen hurjiakin juttuja. Koitan suunnata huomiotani pois itsestäni. Olen saavuttanut sellaisen tilan, etten enää halua kuolla joka hetki. Se on hyvä, ja se riittää.

Mä katselen itseäni onneksi sisältäpäin, enkä ulkoa. Ihmiset voi olla aika karseita, mutta eipähän mulla ole harhaluuloja ihmisten hyvyydestä. On helppoa huomata, kuka on oikeasti kiva tyyppi.

Tykkään myös luoda käsilläni kauniita asioita. Maalaan, teen käsitöitä ja soitan. Käytän niitä lahjoja, jotka mulle on annettu. Olen tehnyt paljon työtä päästäkseni mieluisalle ja mulle sopivalle alalle. Olen tässä maailmassa tekemässä asioita, enkä näyttämässä hyvältä. Haluan omalla tavallani tehdä maailmasta vähän paremman ja kauniimman kuin se olisi ilman mua. Missään nimessä en halua tehdä maailmasta yhtään pahempaa kuin se jo on.

Eläintenkin seura jotenkin parantaa. Ne ei ymmärrä mitään ihmisten pinnallisista ulkonäköstandardeista.

Voitko ulkona liikkuessa peittää naamasi tai kulkea vain pimeällä? En tykkää nähdä rumia naisia.