Onko terapiasta paljon apua epävarmuuden ja luottamuspulan käsittelyyn?

Mulla on todella vaikeeta välillä ja erittäin ikäviä ahdistustiloja liittyen toisiin ihmisiin ja heidän "uhkaavaan" käytökseensä.

Tulkitsen etenkin uusien ihmisten käytöstä jotenkin täysin väärin ja luulen, että he ovat minua vastaan, jos sanovat jotain sellaista, minkä voisi käsittää myös vinoiluksikin.
Multa on muutama kaverisuhde sen takia katkennut, koska en ole yhtäkkiä enää voinut luottaa heihin ja luulen, että he haluavat pahaa minulle.
Enkä itse kauheasti voi noille tunteille, vainoharhaisuudelle, yhtään mitään, koska ne tunteet tulevat automaattisesti jostain niin syvältä alitajunnasta.

Välillä oman vaimonkin kanssa meinaa tulla noita ongelmia, mutta osaan jo jollain tavalla kontrolloida niitä fiiliksiä. Ja sentään yksi ystävä minulla on, ikää on meillä kummallakin 26 vuotta.

Mutta jollain tavalla koen, että en VOI jäädä tällaiseksi, mutta en ominkaan avuin välttämättä enää pääse tuosta "traumasta" yli. Mun on opittava luottamaan siihen, että ihmiset eivät automaattisesti halua minulle pahaa, vaikka niinkin joskus on toisaalta tapahtunut.

Tätä on jatkunut nyt 2 vuotta ja elämäni oikeastaan aika jumissa tällä hetkellä, vaikka tulevaisuuden suunnitelmia on, mutta en kykene nauttimaan kovinkaan paljon elämästä, koska aika menee siihen, kun kelaan jotain "uhkatilanteita" töissä yms.

Saakohan näillä spekseillä jo kelan korvaaman terapian, koska oikeasti olen kokenut niiin rankkoja masennuspäiviä tän 2 vuoden aikana, ettei sitä moni uskokaan. Huumeilla ja alkoholilla on tosin oma osuutensa.

Kannattaako odottaa vielä, että saa elettyä tällä selvällä päällä elämää enemmän vaiko nyt alkaa toimia sen terapian suhteen?