Miten jaksaisin paremmin?
Kolme alle kouluikäistä lasta, viimeisestä äitiyslomalla. Keskimmäinen alle 2 vuotias ja vilkas kuin mikä, tutkii joka paikkaa ja vaatii koko ajan huomiota, jos ei saa itkeä ruinaa jaloissa ja vaatii syliin...nukkuu päiväunet katkonaisesti, heräilee itkien, pitää rauhoittaa uudelleen unille tai jos herää liian aikaisin, seuraava tunti menee siihen sylkyttelyyn kun vaan itkeä ruinaa. Sitten on vauva, joka heräilee öisin 2-3 kertaa, mutta päivisin on onneksi melko helppohoitoinen. Sitten esikoinen, seitsemän vuotias, itsepäinen ja tottelematon, joka päivä tulee riitaa hänen kanssaan. Alan olla tosi väsynyt ja hermot kireällä, mies tekee pitkää päivää ja iltaisin ja viikonloppuisin puuhailee pihalla kaikenlaista, tuntuu, että en saa milloinkaan levätä. Olen puhunut tästä miehelleni, mutta ei hän ota sitä tosissaan, kun olen luonteeltani kuitenkin iloinen ja reipas, jaksan hoitaa velvollisuuteni kohtuu hyvin, koti on siisti ja ruokahuolto pelaa, pyykit tahtoo kerääntyä, mutta kyllä niistäkin huolehdin, samoin kaikista muista lasten asioista, minä olen se, jonka pitää muistaa kaikki lasten asiat, vaatteet ym.
Tänään hermostuin keskimmäiselle, kun hän pitkään jo koheltaneena vielä kaatoi mehut pitkin lattiaa, ärähdin tosi vihaisesti ja vein hänet huoneeseensa rauhoittumaan. Tunsin ihan kamalaa vihaa lasta kohtaan ihan tyhmästä asiasta, jotenkin hirmu hyvin tiedostin sellaisen tunteen, miksi joku vahingoittaa lastaan, vaikka itse tajusin kuitenkin, että en voi niin tietenkään tehdä. Mutta jotenkin alan ymmärtää, miksi jotkut satuttavat lapsiaan....
Meillä on sellainen neuvolan terveydenhoitaja, että hän vain hymistelee, että sellaista se on ja kaiketi se onkin niin, mutta jotenkin vain koen olevani tosi väsynyt, en masentunut, jaksan iloita ja nauraa, päivissä on hyviä hetkä paljonkin, mutta välillä iskee ihan kauhea väsymys, tuntuu, että energia vaan valuu pois, kun koko ajan saa olla niin tarkkana, ettei mitään vahinkoja tapahtuisi kun on niin hurvaton tuo keskimmäinen jne.
Huh, sitten kun rauhoitun, ja lapsi tulee näyttämään jotain lelua tms. innoissaan, tunnen valtavaa rakkautta lasta kohtaan enkä käsitä, miten saatoin olla niin vihainen ihan hetki sitten....
Kommentit (2)
Olet fiksu ja ennakoiva, kun mietit omaa jaksamistasi ja tunnustat, että olet nyt tiukilla. Tekstistäsi lukee, että stressin ja väsymyksen aiheita on, eikä ole yhtään ihme, että pinna menee tiukille ja masentaa. Itse olen kärsinyt masennuksesta jo pari vuotta ja tunnistan itsessäni oireita, joita sinullakin on lievempinä muotoina. Oma masennukseni johtuu vaikeasta perhetilanteesta, joka vie kohtuuttomasti energiaa. Olen tavallaan siis jatkuvasti väsynyt, mikä on aika lailla se, mitä luin myös sinunkin riviesi välistä.
Toivon, että saat apua ennen kuin tilanne menee pahemmaksi. On aina helpompi puuttua väsymykseen ajoissa ja saada tilanne hallintaan, kuin jos odottaa lopullista romahdusta. Minusta sinä tarvitset konkreettista apua lasten hoitoon, jotta saat levätä ja nukkua tarpeeksi. Jaksaisit paremmin, jos saisit kotiapua säännöllisesti. Toinen aikuinen voisi olla myös tosi hyvänä keskusteluapuna, jolle voisi purkaa tuntojaan ja ärtymystään.
Koeta saada tukea ja apua lastenhoitoon vaikkapa sukulaisten ja tuttavien kautta. Vaadi neuvolasta apua, äläkä kaunistele tilannetta. Sano suoraan, että olet hyvin väsynyt ja masentunut, etkä jaksa yksin. Mielenterveystoimistosta saat keskusteluapua, josta voisi olla tosiaan hyötyä sinulle, niin kuin on minullekin ollut. Muista vaatia...Tsemppiä!
Minulla ei ole kuin kaksi lasta, mutta minun henkireikä on venyttelyjumppa kerran viikossa. Sen 2 h mies katsoo lapsia ja minä saan vaan venytellä ja hengitellä opettajan opastuksella. Ei tartte vahtia ketään, leikkiä, siivota, laittaa ruokaa, vastailla iänikuisiin kysymyksiin ym. Tuo 2 h on riittänyt minulle, olen pirteämpi ja pinnani venyy paremmin aina tuon illan jälkee. Vielä kun jutella jonkin aikuisen kanssa siellä muustakin kuin lapsiin liittyvistä asioista, se piristää.
Eli vähän omaa aikaa sinulle joka viikko!