Lue keskustelun säännöt.
Koetteko omien vanhempienne seuran rasittavana?
12.09.2018 |
Mitä tykkäätte olla omien vanhempienne seurassa? Tuleeko jossain kohtaa mitta täyteen? Itselläni on toinen vanhempi kuollut, ja ehkä juuri siksikin yritän viettää toisen vanhempani kanssa paljon aikaa. Kuollut vanhempi oli minulle läheisempi (asuin lapsena hänen kanssaan), mutta elossa olevaan on aina myös ollut hyvät välit.
Jotenkin koen tämän vanhempani seuran kuitenkin rasittavaksi. Hän on hyvä ihminen ja arvostan häntä, mutta vanhemmiten muuttunut kyyniseksi ja negatiiviseksi. Ei paljon muita puheenaiheita ole kuin valittaminen jostakin.
On tietysti raskasta nähdä oman läheisensä muuttuvan huonompaan suuntaan, mutta mietin myös, onko tämä vähän ”luonnonlaki”: aikuinen lapsi kokee vanhempansa seuran rasittavana, jottei jäisi tähän roikkumaan. Ovatko fiilikseni siis melko normaaleja? :D Koen tästä huonoa omaatuntoa, koska vanhempani on minulle kuitenkin rakas ja hyvin tärkeä.
Jos nyt esim. pitäisi muuttaa tämän vanhemman luo vaikkapa oman asunnon remontin vuoksi, niin kyllä menisi hermot ja nopeaan. Mutta en varmaankaan ole ainoa?
Kommentit (38)
Olisin erittäin mieluusti hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, mutta isäni oli henkisesti täysin poissaoleva alkoholisti joka on onneksi jo kuollut ja äitini oli myös täysin vieraakdi jäänyt, väkivaltainen henkilö jota en ole tavannut enää kymmeneen vuoteen.
Teen kaikkeni että olen itse erittäin paljon parempi, turvallinen vanhempi omille lapsilleni ja etteivät lapseni pidä minua myöhemminkään rasittavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy
Miksi täytyy näytellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy
Miksi täytyy näytellä?
No säälistä ja velvollisuuden tunteesta tietenkin. Ja koska kukaan muu ei tietenkään välitä alkoholisoituneesta vanhuksesta. Heitteillejättö olis rikos, eikä kukaan halua pahoittaa vanhuksen, puolustuskyvyttömän ihmisen mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy
Miksi täytyy näytellä?
No säälistä ja velvollisuuden tunteesta tietenkin. Ja koska kukaan muu ei tietenkään välitä alkoholisoituneesta vanhuksesta. Heitteillejättö olis rikos, eikä kukaan halua pahoittaa vanhuksen, puolustuskyvyttömän ihmisen mieltä.
Kuulostat ylikiltiltä ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaisemmin oli vaikeaa koska kaikki tapaamiset äiti käytti arvosteluun ja elämääni puuttumiseen. Sitten hän dementoitui, ja mummuhöppänän kanssa on paljon helpompi tulla toimeen. Meillä on jopa välillä hauskaa. Hän on palvelutalossa mutta joutuu sairaalaan jos olen yli viikon poissa. Se vähän ahdistaa, mutta ei kai tätä ikuisesti kestä. Kuuluu elämään kaikki kuitenkin.
Minua ahdistaa vanhempieni seura. Haluaisin olla heillä ystävällinen ja iloinen, mutta jostain syystä kommunikointini on ärsyyntynyttä muminaa ja lapsellista provosointia. Ahdistaa. Tuntuu etten pysty katsomaan heitä edes silmiin. Mitään selittäviä lapsuudentraumoja ei ole, minulla oli ns. onnellinen lapsuus ja ehjä perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy
Miksi täytyy näytellä?
No säälistä ja velvollisuuden tunteesta tietenkin. Ja koska kukaan muu ei tietenkään välitä alkoholisoituneesta vanhuksesta. Heitteillejättö olis rikos, eikä kukaan halua pahoittaa vanhuksen, puolustuskyvyttömän ihmisen mieltä.
Kuulostat ylikiltiltä ihmiseltä.
Niin varmasti kuulostankin. Omasta mielestäni olen realisti ja oikeudenmukainen.
Tuollainen alkoholisoituminen on sairaus. Jos Ihminen sairastuu diabetekseen se saa hoitoa ja apua ja jopa sääliä mutta kun sairastuu viinan takia niin on pohjasakkaa pskaa. Vaikka hänkin on voinut olla aikaisemmin hyvinkin välittävä vanhempi lapselleen - käynyt hiihtolenkeillä, vienyt kouluun, välittänyt ja rakastanut. Mutta tämän menneisyyden voi tietää vain jälkikasvu ja sen vuoksi sillä voi olla edelleen alkoholisoitunutta vanhusta kohtaan säälin ja velvollisuuden tunteita. Yhteiskunnalla ei ole, ihan sama vaikka kuolisi mutaojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy
Miksi täytyy näytellä?
No säälistä ja velvollisuuden tunteesta tietenkin. Ja koska kukaan muu ei tietenkään välitä alkoholisoituneesta vanhuksesta. Heitteillejättö olis rikos, eikä kukaan halua pahoittaa vanhuksen, puolustuskyvyttömän ihmisen mieltä.
Kuulostat ylikiltiltä ihmiseltä.
Niin varmasti kuulostankin. Omasta mielestäni olen realisti ja oikeudenmukainen.
Tuollainen alkoholisoituminen on sairaus. Jos Ihminen sairastuu diabetekseen se saa hoitoa ja apua ja jopa sääliä mutta kun sairastuu viinan takia niin on pohjasakkaa pskaa. Vaikka hänkin on voinut olla aikaisemmin hyvinkin välittävä vanhempi lapselleen - käynyt hiihtolenkeillä, vienyt kouluun, välittänyt ja rakastanut. Mutta tämän menneisyyden voi tietää vain jälkikasvu ja sen vuoksi sillä voi olla edelleen alkoholisoitunutta vanhusta kohtaan säälin ja velvollisuuden tunteita. Yhteiskunnalla ei ole, ihan sama vaikka kuolisi mutaojaan.
Katosiko siis rakkaus vanhempasi alkoholisoituessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestän rasittaviakin ihmisiä, jos nuo ovat läheisiä. Positiivisuuslässytys rasittaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy
Miksi täytyy näytellä?
No säälistä ja velvollisuuden tunteesta tietenkin. Ja koska kukaan muu ei tietenkään välitä alkoholisoituneesta vanhuksesta. Heitteillejättö olis rikos, eikä kukaan halua pahoittaa vanhuksen, puolustuskyvyttömän ihmisen mieltä.
Kuulostat ylikiltiltä ihmiseltä.
Niin varmasti kuulostankin. Omasta mielestäni olen realisti ja oikeudenmukainen.
Tuollainen alkoholisoituminen on sairaus. Jos Ihminen sairastuu diabetekseen se saa hoitoa ja apua ja jopa sääliä mutta kun sairastuu viinan takia niin on pohjasakkaa pskaa. Vaikka hänkin on voinut olla aikaisemmin hyvinkin välittävä vanhempi lapselleen - käynyt hiihtolenkeillä, vienyt kouluun, välittänyt ja rakastanut. Mutta tämän menneisyyden voi tietää vain jälkikasvu ja sen vuoksi sillä voi olla edelleen alkoholisoitunutta vanhusta kohtaan säälin ja velvollisuuden tunteita. Yhteiskunnalla ei ole, ihan sama vaikka kuolisi mutaojaan.
Katosiko siis rakkaus vanhempasi alkoholisoituessa?
En ymmärrä kysymystäsi tai sitä miten se liittyy tuohon mitä kirjoitin. Omasta mielestäni kirjoitin jopa päinvastaista. Eli juuri siitä että jälkikasvu on ainoa jolla saattaa olla mitään inhimillisiä tunteita sellaista ihmistä kohtaan joka on sairastunut alkoholismiin ja yhteiskunta kuitenkin hoivaa vain siinä tapauksessa että on jokin hyväksyttävämpi sairaus kuten diabetes tai syöpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy
Miksi täytyy näytellä?
No säälistä ja velvollisuuden tunteesta tietenkin. Ja koska kukaan muu ei tietenkään välitä alkoholisoituneesta vanhuksesta. Heitteillejättö olis rikos, eikä kukaan halua pahoittaa vanhuksen, puolustuskyvyttömän ihmisen mieltä.
Kuulostat ylikiltiltä ihmiseltä.
Niin varmasti kuulostankin. Omasta mielestäni olen realisti ja oikeudenmukainen.
Tuollainen alkoholisoituminen on sairaus. Jos Ihminen sairastuu diabetekseen se saa hoitoa ja apua ja jopa sääliä mutta kun sairastuu viinan takia niin on pohjasakkaa pskaa. Vaikka hänkin on voinut olla aikaisemmin hyvinkin välittävä vanhempi lapselleen - käynyt hiihtolenkeillä, vienyt kouluun, välittänyt ja rakastanut. Mutta tämän menneisyyden voi tietää vain jälkikasvu ja sen vuoksi sillä voi olla edelleen alkoholisoitunutta vanhusta kohtaan säälin ja velvollisuuden tunteita. Yhteiskunnalla ei ole, ihan sama vaikka kuolisi mutaojaan.
Katosiko siis rakkaus vanhempasi alkoholisoituessa?
En ymmärrä kysymystäsi tai sitä miten se liittyy tuohon mitä kirjoitin. Omasta mielestäni kirjoitin jopa päinvastaista. Eli juuri siitä että jälkikasvu on ainoa jolla saattaa olla mitään inhimillisiä tunteita sellaista ihmistä kohtaan joka on sairastunut alkoholismiin ja yhteiskunta kuitenkin hoivaa vain siinä tapauksessa että on jokin hyväksyttävämpi sairaus kuten diabetes tai syöpä.
Jos nykyään näyttelet rakastavasi isääsi, niin oletko joskus rakastanut aidosti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koen vain toisen vanhempani rasittavana, isäni. Vanhemmat ovat seitsemänkymppisiä ja heissä on se ero että äitini on pysynyt elämän menossa mukana ja ihan nykyaikaan sopeutunut, edelleen menevä ihminen joka harrastaa paljon ja opettelee kaikkea uutta. Isäni taas ei osaa käyttää kännykkää, ei osaa maksaa laskuja, jne. muutenkin on negatiivinen ja kaikkia ihmisiä arvosteleva. Mielipiteet on jostain vuosikymmenten takaa. Lempisanonta on "näin olen tehnyt 50 vuotta ja näin teen jatkossakin"...
En kokenut äitini ja isäni seuraa aikuisena rasittavaksi. Teininä kyllä välillä tietysti keskusteltiin joistain asioista pitkän kaavan mukaan, mutta pidin molemmista tosi paljon ja meillä oli kaikin puolin varsin hyvä ja liberaali ilmapiiri kotona. Oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa asioiden hoidossa korostettiin sekä tuettiin asiallisesti kaikessa mitä halusi tehdä.
Kaipaan edelleen molempia vaikka ovat olleet edesmenneitä jo vuosikymmeniä. Samaa ovat sanoneet sisarukset monesti.
Vierailija kirjoitti:
Minä koen vain toisen vanhempani rasittavana, isäni. Vanhemmat ovat seitsemänkymppisiä ja heissä on se ero että äitini on pysynyt elämän menossa mukana ja ihan nykyaikaan sopeutunut, edelleen menevä ihminen joka harrastaa paljon ja opettelee kaikkea uutta. Isäni taas ei osaa käyttää kännykkää, ei osaa maksaa laskuja, jne. muutenkin on negatiivinen ja kaikkia ihmisiä arvosteleva. Mielipiteet on jostain vuosikymmenten takaa. Lempisanonta on "näin olen tehnyt 50 vuotta ja näin teen jatkossakin"...
Oma isäni on aina ollut vanhemmistani se aikaansa seuraava ja moderni. Mutta niin vain on häneenkin nyt kuuskymppisenä iskenyt ”kaikki oli ennen paremmin” -ajattelu. Kaikkea nykyaikaista, etenkin sosiaalista mediaa pitää arvostella. Sillä ei ole mitään vaikutusta, kun yritän selittää, että somessa on myös paljon isäni ikäisiä ihmisiä. Eipä ole puheilla merkitystä, kun isä on jotain päättänyt. Eipä sitä jaksa enää lähteä väittämään vastaan. Tämän takia kommunikointimme on sitä, että minä kuuntelen hiljaa hänen valitustaan.
Kyllä rasittaa. Isäni on kuollut ja äitini on alkanut elää marttyyrielämää toinen jalka haudassa. Itse en ole hänen ikäisenään päässyt vielä edes eläkkeelle.
Olen vanhin lapsi ja asun elossa olevaa vanhempaani lähimpänä. En rakasta isääni, mutta näytellä täytyy