Ottaa päähän, kun keskustelee maalla asuvien sukulaisten kanssa. Niiden mielestä ihmisen tulee asua omakotitalossa. Piste.
Olemme keskimääräistä varakkaampia ihmisiä ja meillä oli varaa ostaa Helsingin keskustasta melkein 100 neliön kerrostaloasunto. Haaveilimme sellaisesta pitkään ja teimme töitä, että saimme säästettyä käsirahan. Ostimme remonttikuntoisen huoneiston, jota on huolellisesti remontoitu pitkään.
Emme ole koskaan halunneet omakotitaloa rasittavine puutarha- ja ulkotöineen. Ei edes paritaloa, eikä rivitaloa. Ei haluta parveketta eikä pihaa. Me _haluamme_ asua kerrostalossa kaupungin keskustassa.
Joka ikinen kerta maalla asuvien sukulaisten kanssa keskustellessa he ihmettelevät, miksi _vieläkin_ asumme kerrostalossa. Että eikö jo kolmen lapsen kanssa pitäisi muuttaa omakotitaloon - onhan meillä varaakin. He eivät millään käsitä sitä, että joku tieten tahtoen haluaa asua kerrostalossa. Kun jokaisella lapsiperheellä pitäisi olla se oma piha, jossa lapset voi juosta.
Rasittavaa. Onko joku muu törmännyt tällaiseen? Pitäisi olla välittämättä, mutta kun eivät usko puhetta ja tätä jatkuu vuodesta toiseen.
Kommentit (645)
Jokainen asukoon niin kuin haluaa, mutta itseäni kyllä ahdistaisi, jos asunnossa ei ole edes parveketta.
Vierailija kirjoitti:
En ole törmännyt, vaikka asun puolet vuodesta maalla. Ja täällä maalla, löytyy jokaisesta asutuskeskuksesta niin kerros- kuin rivitaloja, joissa asuu kaiken ikäisiä, myös lapsiperheitä. Ja näin on ollut vuosikymmeniä, enkä ole koskaan kenenkään kuullut ihmettelevän. Ja täältäkin pääsee maailman ääriin, kun lentokentälle on matkaa 70km ja junaliikenne.
Aika outoja sukulaisia sulla. Jos ihmettelevät ratkaisuanne.
Ehkä olet hyväksyttävä just sen takia että asut puolet vuodesta maalla.
Vierailija kirjoitti:
No, oikeassahan ne sukulaisenne ovat. Antaa teistä laiskan ja osaamattoman kuvan tuo nykyinen tyyli. Ja kun lapsiakin on, niin 100neliön kerrostalo kämppä ei ole kummoinen, kun ei ole sitä omaa pihaa varastoja yms...
Mutta voittehan sanoa että olette sen verran reppanoita, että teistä ei ole asumaan muualla, niin ehkä sukulaiset sitten ovat asiasta hiljaa ainakin teidän kuullenne.
Jos haluaa trollotella niin se pitää tehdä maltillisesti, näin yliampuva kommentti on liian silmiinpistävä eikä siihen silloin kukaan tartu kiinni. Ihan tulevaisuuden varalle pieni vinkki.
Kuinka käytännön arki sujuu noin pienessä asunnossa?
Jotenkin hölmö aloitus.Kaikki sun maalaiset on jo varmasti valhe mutta se että joku jaksaa aloittaa ketjun kun ei olekkaan varaa omakoti taloon tuskin parantaa oloasi pitkään.No miljoonilla muillakaan suomalaisilla ei ole tyytykää siihen :)
Kesällä tuli oikein riita asiasta, kun mökillämme kävi nuohooja ja omakotitalossa asuva äitini alkoi kertomaan hänelle omakotiasumisen ihanuuksia ja tekemisiensä määrää. Totesin tähän, että itse en haluaisi kuunaan muuttaa omakotitaloon ja äiti veti herneen nenään, ettei hän halua minua luokseen asumaan muutenkaan ja sätti minua, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuus pitää hyväksyä....
T: 44 vuotias, joka on asunut omillaan kerrostalossa 16-vuotiaasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli teillä ei oikeasti ole varaa omakotitaloon, siitähän tässä on kyse.
Tätä ne sukulaiset eivät ymmärrä. Että miten ihmeessä voi 100 neliötä vaikka Ullanlinnassa maksaa enemmän kuin 250-neliöinen omakotitalo Vantaalla. Tai vaikka jossain Pohjois-Helsingin omakotitaloalueilla. Neliö on heille neliö, sijainnilla ei niin väliä. Kunhan on se omakotitalo, ettei tarvitse naapurin elämää kuunnella.
ap
Paljonko sinun neliösi sitten on?
No kuka nyt oikeesti haluaa asua kerrostalossa? Naapuriin kuuluu pierutki ku seinät on niin ohuet.
Lienette jo sen ikäisiä etei teidän pitäisi välittää ”maalla asuvien sukulaisten” mielipiteistä liittyen omiin asumisvalintoihinne.
Vierailija kirjoitti:
Kesällä tuli oikein riita asiasta, kun mökillämme kävi nuohooja ja omakotitalossa asuva äitini alkoi kertomaan hänelle omakotiasumisen ihanuuksia ja tekemisiensä määrää. Totesin tähän, että itse en haluaisi kuunaan muuttaa omakotitaloon ja äiti veti herneen nenään, ettei hän halua minua luokseen asumaan muutenkaan ja sätti minua, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuus pitää hyväksyä....
T: 44 vuotias, joka on asunut omillaan kerrostalossa 16-vuotiaasta
Helppo asua "omillaan" kun ei tarvi mitään tehdä, soittaa vaan isännöitsijälle. Eikä tarvi muuta maksaa ku vuokra ja sähkö, ehkä vesi.
Vierailija kirjoitti:
No kuka nyt oikeesti haluaa asua kerrostalossa? Naapuriin kuuluu pierutki ku seinät on niin ohuet.
Sellaiset jotka haluaa kuunnella toisten naimista. Ja narkit.
Olen törmännyt, appivanhemmat ovat juuri tuollaisia.
Pitävät ihan itsestäänselvyytenä että haluamme muuttaa maaseudun rauhaan isoon taloon, lähelle heitä. Kyselevät ihan tosiaan että koska ollaan ostamassa taloa ja muuttamassa.
Itse rakastan asua kaupungissa enkä ole ikinä haaveillut omakotitalosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesällä tuli oikein riita asiasta, kun mökillämme kävi nuohooja ja omakotitalossa asuva äitini alkoi kertomaan hänelle omakotiasumisen ihanuuksia ja tekemisiensä määrää. Totesin tähän, että itse en haluaisi kuunaan muuttaa omakotitaloon ja äiti veti herneen nenään, ettei hän halua minua luokseen asumaan muutenkaan ja sätti minua, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuus pitää hyväksyä....
T: 44 vuotias, joka on asunut omillaan kerrostalossa 16-vuotiaasta
Helppo asua "omillaan" kun ei tarvi mitään tehdä, soittaa vaan isännöitsijälle. Eikä tarvi muuta maksaa ku vuokra ja sähkö, ehkä vesi.
Omakotitalossa maksat asumisesta saman verran ja teet kaikki piha- ym työt vielä siihen päälle...
Vain juntit asuu kaupungissa. Ja todennäköisesti vielä sen äitylin takia, koska perheen isukilla ei ollut kanttia sanoa että ei muuta mihinkään ahtaaseen betonilähiöön.
Vierailija kirjoitti:
Kesällä tuli oikein riita asiasta, kun mökillämme kävi nuohooja ja omakotitalossa asuva äitini alkoi kertomaan hänelle omakotiasumisen ihanuuksia ja tekemisiensä määrää. Totesin tähän, että itse en haluaisi kuunaan muuttaa omakotitaloon ja äiti veti herneen nenään, ettei hän halua minua luokseen asumaan muutenkaan ja sätti minua, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuus pitää hyväksyä....
T: 44 vuotias, joka on asunut omillaan kerrostalossa 16-vuotiaasta
Kaikki laiskat asuu kerrostaloissa. Tekevät ja ahkerat asuu omakotitaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesällä tuli oikein riita asiasta, kun mökillämme kävi nuohooja ja omakotitalossa asuva äitini alkoi kertomaan hänelle omakotiasumisen ihanuuksia ja tekemisiensä määrää. Totesin tähän, että itse en haluaisi kuunaan muuttaa omakotitaloon ja äiti veti herneen nenään, ettei hän halua minua luokseen asumaan muutenkaan ja sätti minua, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuus pitää hyväksyä....
T: 44 vuotias, joka on asunut omillaan kerrostalossa 16-vuotiaasta
Helppo asua "omillaan" kun ei tarvi mitään tehdä, soittaa vaan isännöitsijälle. Eikä tarvi muuta maksaa ku vuokra ja sähkö, ehkä vesi.
Omakotitalossa maksat asumisesta saman verran ja teet kaikki piha- ym työt vielä siihen päälle...
Nimenomaan. Laiskat asuu kerrostaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka käytännön arki sujuu noin pienessä asunnossa?
Meillä on 66 neliötä ja 4-henkinen perhe. 100 neliötähän on tilava! Mikä siinä arjessa on sellaista, mikä ei sujuisi tuon kokoisessa asunnossa? En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka käytännön arki sujuu noin pienessä asunnossa?
..kysyi enoni viime kerralla kun nähtiin. En oikeasti ymmärrä, miten 100 neliötä on pieni. Ihan normaalisti tehdään ruokaa, katsotaan telkkaria, pestään pyykkiä ja nukutaan, kuten kuka tahansa muukin suomalainen.
Miten arjen pitäisi olla hankalampaa? Ei mahduta kääntymään? Vain yksi perheenjäsen mahtuu kerrallaan käytävälle, toiset perääntyvät omiin huoneisiinsa odottamaan omaa vuoroaan?
Ymmärtäisin kysymyksen, jos asuttaisiin jossain 10 neliön asuntovaunussa. Mutta hyvänen aika, 98 neliötä on aivan riittävä ja arki sujuu ihan tavanomaisesti. Käyhän meillä hyvänen aika vieraitakin, saattaa olla jopa 30 henkeä kotona, eikä ole yhtään ahdistavaa tai tiukkaa.
Mä oikeasti provosoidun näistä, koska tätä mun elämä on joka ikinen kerta sukuloidessa.
ap
Vierailija kirjoitti:
No kuka nyt oikeesti haluaa asua kerrostalossa? Naapuriin kuuluu pierutki ku seinät on niin ohuet.
No ei kuulu. Ei kuulu mitään naapurista. Ehkä nämä kerrostaloihmettelijät eivät ole koskaan käyneet kerrostalossa, joka on omistusasunto, vaan jossain kunnan vuokratalossa, jossa seinät ovat paperia. Meille ei kuulu edes naapurin vauvan itku öisin. Itkee ihan varmasti, sen tiedän, mutta ääni ei kuulu.
ap
Minun vanhempani ovat samalaisia, muuttivat kerrostaloasunnosta omakotitaloon maalle, kun olin 10 -vuotias. Nyt olettavat, että minä teen saman ja jotenkin kärsin kun joudun elämään kaupungissa kerrostalossa. :D