Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saan voimaa erota, lapset 1 ja 3 v

Eroäidiksi?
11.09.2018 |

Taustaa: mies kärysi kuukausien salasuhteesta työkaveriinsa. Käryn käytyä suhde loppui seinään. Mutta vahinko oli tietenkin ehtinyt jo tapahtua. Ilmoitin heti haluavani erota, mutta mies oli hyvin katuvainen (jatkoi kuitenkin vielä valehtelua) ja on sittemmin vakuuttanut tekevänsä kaikkensa, jotta suhteemme voisi jatkua ja perheemme pysyä koossa. Petetyksi tuleminen on vaikuttanut tunteisiini häntä kohtaan niin, että minun on hyvin vaikea kunnoittaa häntä. Henkinen ja fyysinen yhteys ovat poissa.

Kun olen puhunut erosta, hän on ilmoittanut haluavansa siinä tapauksessa lapset luokseen vuoroviikoin. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa, ja he ovat vielä hyvin pieniä, 1 ja 3 vuotiaat. En yksinkertaisesti kestä ajatustakaan siitä, että joutuisin heistä eroon puolet ajasta. Ei todellakaan vastaa sitä, mitä ajattelin vanhemmuuden olevan. Ei vaan voi olla niin, että toinen päättää pettää ja seurauksena uskollinen ja perheensä ja lapsensa priorisoinut vanhempi joutuu lapsistaan eroon 50 % ja lapset hänestä.

Mies on periaatteessa ihan hyvä isä, eikä hänellä ole mitään mittavia elämänhallinnan ongelmia. Tosiasia on silti, että minä olen hoitanut lapset, yöheräämiset, lohduttamiset, hoivat 80 % ja olen lasten ensisijainen kiintymyksenkohde. Ei kai sitä voi viedä heiltä, vaikka miehellä on mielestään oikeus saada heidät luokseen 50 %? Ymmärrän isompien lasten vuoroasumisen, mutta että näin pieniltä vietäisiin yksi pysyvä koti? Ei vaikuta reilulta seuraamukselta.

Onko minun siis jäätävä suhteeseen, jossa luottamus on mennyttä saadakseni olla lasteni kanssa? Jos näin on, sen teen. He ovat minulle rakkauselämää tärkeämmät.

Kommentit (78)

Vierailija
21/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda lapsille sinun sukunimesi, niin mies saa hoitaa sinun nimeä kantavia lapsia ja sinulla on tulevaisuudessa mukavampaa uuden mieheen/uusperheen kanssa, kun oveessa ei ole montaa sukunimeä...

Ja ei mies tuon ikäisiä lapsia saa vuoroviikoiksi itselleen, maksumieheksi vain joutuu. :)

En voi muuttaa nimeä omalla päätöksellä, koska meillä on yhteishuoltajuus.

Minua pelottaa, että mies tekee lasten asumisesta riidan, näin on itse sanonut että vaatii puolet. Vaikka vaihtoväli olisi lyhyempi kuin viikko, kuten edellä esitettiin, niin en voisi suostua siihen mitenkään.

-ap

En kyllä ihmettele sillä pettämisellä ja lasten asumisjärjestelyllä ei ole mitään tekemistä keskenään. Ne ongelmat jotka tähän pettämiseen johti ovat varmasti olleet jo ennen pettämistä. Miksi niitä ei ratkaistu? Ja miksi rinnastat parisuhteen ja isyyden keskenään? Mitä sinä olet tehnyt väärin ja miksi kerroit vain mitä miehesi teki? Ei terveessä parisuhteessa ole tuollaisia ongelmia. Jossain on mennyt pieleen.

Vierailija
22/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt ap aikalisä!

Kuten joku jo kirjoitti, keskusteluapua NYT!

Olin vuosi sitten samanlaisessa tilanteessa. Mietin mitä teen, rahaa ei ollut lähteä. Ja hyvä niin. Aikaa kului, kiukku helpotti. Perhe edelleen ehjänä onneksi, en pystyisi jakamaan lapsia puoliksi miehen kanssa. Nyt tilanteen rauhoituttua näen asiat Hyvin erilailla. En koskaan pystyisi viikko- viikko vuorotteluun tai yh-elämään. Olen mielummin valmis vaikka kämppissuhteeseen mutta tärkeintä on että lasten koti on ehjä ja he näkevät molempia yhtä paljon ja milloin haluavat. Nyt ajan kanssa ollaan miehenkin kanssa saatu asiat sovittua ja kaikki on nyt hyvin.

Älä tee mitään päätöksiä kiukussa. Varaa aika perheneuvolaan keskustelemaan. Halaus, kyllä sä pärjäät <3

Surkeaa elämää tuollainen. Miehesi käy paneskelemassa muita ja itse olet ilman seksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi mies lähti salasuhteeseen, saiko hän kotona seksiä?

Vierailija
24/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä otin eron koska lasteni äiti syytti minua kaikesta ja vähätteli taukoamatta. Tällä rikoin kodin lapsilta. Olisikohan parempi jos lapsilla olisi ollut eheä koti, missä mt-vaivainen isä jota äiti mollaa aina kun ehtii? Minkälaisen kasvatuksen lapseni olisivatkaan saaneet?

Vierailija
25/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas nähdään kuinka hienoa olla mies ja vaatia että näkisi omia lapsiaan tasaveroisesti. Mieshän voi myös olla lapsille parempi vaihtoehto kuin sinä.

Mun mielestä mies tai nainen, joka rikkoo perheensä p*neskelemalla työkaveriaan, ei ainakaan lapsiensa etua ajattele tippaakaan. Sitten vielä vaatii noin pienten lasten kohdalla viikko-viikko asumista, koska ”HÄNEN oikeutensa!”, jos vaimo uskaltaa ottaa eron. Jep, taatusti hyvä, epäitsekäs ja tasapainoinen ihminen kasvattamaan lapsia. (Tämä siis jos asiat oikeasti noin menivät)

Sori, lievästi sanoen ketuttaa noin alhaset ihmisp*rseet.

Nyt ollaan taas hukassa. Aikuisten väliset asiat ei koske lapsia ja eikä saakkaan. Suhteessa on jotain pahoin vialla jos toinen pettää. Koskaan ongelmat eivät johdu pelkästään toisesta. On täysin eri asia arvioida lasten parasta kuin arvioida parisuhteen ongelmia.

Niin, ei pitäisi koskea. Mutta eipä tuo mies noiden tietojen perusteella lasten etua ajattele. Omaa etuaan vain.

Suhteessa ei myöskään aina ole jotain pahasti vialla, jos toinen pettää. Jotkut vaan on kamalia ihmisiä, jotka eivät kunnioita toista ja ajattelevat vain itseään. Jos ajattelee satuttavansa kumppaniaan, niin kyllä siinä sen ihmisen ihan itse pitäisi tajuta tehdä sille huonolle suhteelleen ensin loppu, ennen kun päätyy tekemään jotain noin tyhmää.

Ja naivia on ajatella myöskään, etteikö jotkut ongelmat olisi ihan vaan toisessa ihmisessä. Jos pettäjän syy pettää on kumppanissa, niin alkoholismikin on kumppanin vika, peliriippuvuus on kumppanin vika, pahoinpiteleminen on kumppanin vika...

Vierailija
26/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi mies lähti salasuhteeseen, saiko hän kotona seksiä?

Miehet haluaa vaihtelua, ei se auta vaikka oma eukko antaisi aina. Miehet haluaa kokeilla eri naisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli lapset ovat sinulle kaikki kaikessa. Eli hylkäsit miehen ja nyt ihmettelet kuinka tässä näin kävi? Käy katsomassa peiliin.

Kiitos tästä kommentista! Luuletko, etten ole "katsonut peiliin"? Tällaisessa tilanteessa miettii keskimäärin aika paljonkin, mikä itsessä oli vialla kun ei riittänyt toiselle. Kyllä tässä on itsetunto kuule aika palasina.

En ihan ymmärrä petetyksi tulleen syyllistämistä. Olivat ongelmamme mitkä hyvänsä, päätös pettää on vain ja ainoastaan uskottoman ihmisen. Jokainen on rehellisyyden ja kunnioituksen arvoinen. Asiat tulee selvittää ilman pettämistä, on minun kantani. Vai onko sinusta valehteleminen ja selän takana puuhailu ok, jos ei ole tyytyväinen parisuhteeseensa?

Me elimme pikkulapsiperheen arkea ja minä olin sitoutunut niin lapsiimme kuin mieheeni. Näin kuitenkin kävi ja suhteen jatkaminen kumppanin kanssa tuntuu hyvin vaikealta tämän jälkeen.

-ap

Vierailija
28/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai sitten vaan nielet ylpeytesi ja loukkaantumisesi etkä riko lapsilta kotia sen vuoksi, että sinua on loukattu. Tiedän, muut ovat sitä mieltä, että mieshän sen rikkoo. Mutta sinä olet se joka tekee päätöksen.

Anna ajan kulua, äläkä tee hätiköityjä päätöksiä.

Minä jäin aikoinaan samassa tilanteessa, enkä ole päätöstäni katunut jälkeenpäin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, tuli avioliitostamme ja suhteestamme alkujärkytyksen jälkeen entistä parempi. Molemmat opimme siitä jotain. Ja mies muuttui huomattuaan, mitä oli menettämässä.

Näin äkkiseltään kuulostaa siltä, että sinun 80% lastenhoitosi on vienyt huomiosi lähes kokonaan mieheltäsi. Joskus mieht ovat isoja lapsia eivätkä kestä huomionpuutetta. Mutta he voivat oppia kestämään.

Eli anna ajan kulua, ottakaa aikaa pitkille keskusteluille, antakaa tunteiden näkyä, siellä jossain on vielä se mies, johon rakastuit. Koita saada lapsenvahti välillä näitä keskusteluja käydäksenne, menkää vaikka johonkin muualle, kyllä sinä sen 1-vuotiaankin hetkeksi voit hoitoon antaa.

Eli kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon: älä lyö heti hanskoja naulaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saisiko perheneuvolasta apua tilanteen käsittelyyn? Tuli ero tai ei.

30/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa miettiä, onko ero ainoa ratkaisu, mutta jos siihen päädyt, niin en usko, että käräjäoikeus teille määräisi vuoroviikot. Lapset ovat vielä aivan pieniä siihen. Yleensä tuollaiseen järjestelyyn päädytään vasta lasten ollessa isompia.

Suurin kompastuskivi on se, miten hyvin pystytte sopimaan lasten tapaamisista riitelemättä. Epäiletkö, että jos kieltäydyt viikko-viikko -tapaamisista, mies tosiaan veisi asian käräjille vai tyytyisikö sinun päätökseesi? Onko sinulla varaa juristiin? Pahimmassa tapauksessa taistelu tapaamisista voi venyä vuosiin. Oletko valmis siihen?

🇺🇦🇮🇱

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miesten suosima ja heille se vaihtoehto nro 1 yh2 (1v ja 3v)

Sinkkumarkkinat kiittää jo etukäteen.

Pian leivotaan yhteen onnellinen, onnellinen, onnellinen perhe 🎶🎵🎼

Vierailija
32/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lapset ovat sinulle kaikki kaikessa. Eli hylkäsit miehen ja nyt ihmettelet kuinka tässä näin kävi? Käy katsomassa peiliin.

Kiitos tästä kommentista! Luuletko, etten ole "katsonut peiliin"? Tällaisessa tilanteessa miettii keskimäärin aika paljonkin, mikä itsessä oli vialla kun ei riittänyt toiselle. Kyllä tässä on itsetunto kuule aika palasina.

En ihan ymmärrä petetyksi tulleen syyllistämistä. Olivat ongelmamme mitkä hyvänsä, päätös pettää on vain ja ainoastaan uskottoman ihmisen. Jokainen on rehellisyyden ja kunnioituksen arvoinen. Asiat tulee selvittää ilman pettämistä, on minun kantani. Vai onko sinusta valehteleminen ja selän takana puuhailu ok, jos ei ole tyytyväinen parisuhteeseensa?

Me elimme pikkulapsiperheen arkea ja minä olin sitoutunut niin lapsiimme kuin mieheeni. Näin kuitenkin kävi ja suhteen jatkaminen kumppanin kanssa tuntuu hyvin vaikealta tämän jälkeen.

-ap

Ja edelleenkään ongelmanne ja pettäminen ei liity lapsiin mitenkään. Epäonnistuitte suhteessa älkää viekö niitä ongelmia lapsiinne. En voi korostaa sopua liikaa, se on elintärkeää sujuvalle elämälle. Jos ette pysty tätä sovussa ratkaisemaan niin tulette tekemään toisillenne kiusaa ties kuinka kauan ja lapset edellä niin juu..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
33/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus sopu voi edellyttää sitä, että laitetaan lusikat jakoon. Kumpikin jatkaa omaa elämäänsä ja vanhemmuus toimii kaveripohjalta. Hyvä ero on parempi lapsille kuin paska avioliitto.

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
34/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lapset ovat sinulle kaikki kaikessa. Eli hylkäsit miehen ja nyt ihmettelet kuinka tässä näin kävi? Käy katsomassa peiliin.

Kiitos tästä kommentista! Luuletko, etten ole "katsonut peiliin"? Tällaisessa tilanteessa miettii keskimäärin aika paljonkin, mikä itsessä oli vialla kun ei riittänyt toiselle. Kyllä tässä on itsetunto kuule aika palasina.

En ihan ymmärrä petetyksi tulleen syyllistämistä. Olivat ongelmamme mitkä hyvänsä, päätös pettää on vain ja ainoastaan uskottoman ihmisen. Jokainen on rehellisyyden ja kunnioituksen arvoinen. Asiat tulee selvittää ilman pettämistä, on minun kantani. Vai onko sinusta valehteleminen ja selän takana puuhailu ok, jos ei ole tyytyväinen parisuhteeseensa?

Me elimme pikkulapsiperheen arkea ja minä olin sitoutunut niin lapsiimme kuin mieheeni. Näin kuitenkin kävi ja suhteen jatkaminen kumppanin kanssa tuntuu hyvin vaikealta tämän jälkeen.

-ap

Mitkä ongelmanne olivat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa olla kiitollinen kun isä noin innokkaasti ottaa lapset. Voisi olla niinkin ettei haluaisi olla missään tekemisissä.. saat omaa aikaa ja jaksat paremmin..

Vierailija
36/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaffepulla on kyllä harvinaisen fiksu, miltä monet voisivat oppia jotakin. Lisää näitä naisia myös tosielämään kiitos.

Vierailija
37/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen pahoillani puolestasi ap. Teillä on noin pienet lapset ja miehesi ei osoittanut yhtään kunnioitusta perhettänne ja sinua kohtaan. Minulla on vähän nuoremmat lapset ja kyllä tällä hetkellä kaikki aika menee lapsiin ja univajetta vastaan kamppailuun. Jos vielä kuulisin että miehellä on ollut aikaa ja jaksamista hankkia sivusuhde tähän... se olisi siinä se. Se on niin helppo kaataa kaikki syy sen kotona olevan niskoille ja touhuta omiaan. Jos suhde ei kestä edes sitä vauva-aikaa, niin voitko luottaa häneen vastaisuudessakaan?

Nykyään on myös meneillään käsitys, että pettäjälle tulee antaa kerralla anteeksi, eikä asiaan saa palata.

Noin pieniä ei vuoroviikoille laiteta, mutta joutuisit eksän kanssa olemaan paljon tekemisissä.

Oma mieheni on poissaoleva, ärtyisä ja ei arvosta mitään mitä teen kotona. Vähän epäilen että onko hänelläkin jotain meneillään. Mutta kyllä pärjään 1- ja 2-vuotiaan kanssa yksinkin, hänhän tässä menettää perheensä. Me olemme jo tottuneet siihen, että isä elää omaa elämäänsä.

Vierailija
38/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten teillä on jo yhteishuoltajuus, vaikka eroasiakin vasta tapetilla?

Vierailija
39/78 |

Huonoon kohteluun ei saa tottua! Sun pitää puolustaa sua ja lastasi. Tolla tavalla vaan opetat lapselle ettei äiti ansaitse arvostusta.

40/78 |
11.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten teillä on jo yhteishuoltajuus, vaikka eroasiakin vasta tapetilla?

Yhteishuoltajuus tulee automaattisesti jo lapsen syntyessä, kun lapsi syntyy avioliittoon.

Avoliitossa äiti saa yksinhuoltajuuden, ellei asiasta erikseen lastenvalvojalla sovita. Yleensähän toki suurin osa avoliitossa olevistakin pareista sopii yhteishuoltajuudesta. 

Olen joskus miettinyt, että juridisesti äiti on vahvimmillaan silloin, kun ei mene lapsen isän kanssa naimisiin, eikä suostu yhteishuoltajuuteen. Onkohan kenelläkään ollut pokkaa toimia niin? Sillä nainen tavallaan varmistaisi selustansa eron sattuessa...

Nämä ovat aina asioita, joita aletaan miettiä vasta siinä vaiheessa, kun p*ska on jo osunut tuulettimeen...

🇺🇦🇮🇱

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme kolme