Syyte: Äiti keksi pienelle pojalleen oireita vuosien ajan – lasta vietiin turhaan pyörätuolissa, pantiin letkuihin, nukutettiin 20 kertaa
Ja mikä on äidin rangaistus? Ehdollista. Ei puhuttu mitään edes huostaanotosta.
Kommentit (45)
Olikohan tilanne niin, että äiti välttyi myös työnteolta toimiessaan lapsensa kokopäiväistä hoitajana. Saisikohan jotain korvauksia?
Aika useinhan noissa tapauksissa vanhempi aiheuttaa lapselle oireita. Lisäksi hänen kertomuksensa ovat uskottavia, koska hän on hyvin perehtynyt sairauksiin.
Lääkäri saa siis eteensä lapsen, jolla on oireita, vanhemman kertomus tukee oireita ja lapsikin valittaa (vanhemman aivopesemänä) samaa. Kohta sairaskertomus onkin niin pitkä, että sen kyseenalaistaminen on erittäin vaikeaa. Entä jos hoito evättäisiin väärin perustein? Mitkä lööpit siitä revittäisiinkään!
Netistä löytyy googlettamalla munchausen-tapauksia, yksi äiti pisti lapseen suolaa, toiset bakteeraja jne. Monessa tapauksessa edes tuomittujen äitien (perinteisesti ovat olleet juuri äitejä) eivät suostu uskomaan että heitä on pahoinpidelty.
Ihan heppoisin perustein eivät lääkärit lähde syyttämään vanhempaa lapsensa sairastuttamisesta, ammatillinen itsemurhahan se olisi! Siksi nuo tapaukset pääsevät usein valitettavan pitkälle.
Vierailija kirjoitti:

Mahakipuja on helppo aiheuttaa. Nämähän kärähtävät yleensä siitä, kun äidin käytyä sairaalassa vierailulla lapsi on aina sairaampi.
Olisko äiti laiminlyönneillään tai muulla toiminnallaan edesauttanut oireiden syntymistä tai mielikuvaa oireista jollakin tavoin? Esim. antanut vääränlaista ravintoa? Tai lääkinnyt lasta väärin? Karmea juttu joka tapauksessa.