Mikä vaivaa ihmistä joka arvostelee toisten elämäntapaa?

Useimmiten tyytymättömyyn, turhautuminen omaan elämään tai kateus.

Vi tuttaa kun toisen on hyvä olla ja itsellä lähinnä ahdistaa oma tilanne.

Ilmenee niin, että on aikaa ja jaksamista huolehtia enemmän muiden asioista kuin omistaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse voi hyvin paljon vaikuttaa omaan elämäänsä miten sitä haluaa elää.

Paitsi jos puolivahingossa tuupannut parit mukelot nilkkoihinsa kiinni.

Siinähän sitten vaikuttelet siihen mitä TODELLA haluaisit olla tai tehdä..

Tyypillinen juorukello joka ei kykene omia asioitaan hoitaa vaan päivät menevät muita tonkiessa, jos ja kun vielä tunkee tyrkyksi, hoida pois perästäsi raakkumasta. Nöitä on enenevässä määrin nuoremmissakin aikuisissa joilla kakaruus paistaa läpi sekä elämänsä yksipuolisuus ja umpimielisyys.

Minä olin teinistä jonnekin 25-vuotiaaksi asti tällainen toisten arvostelija. Osaksi syynä oli omat ulkopuolisuuden ja huonommuuden tunteeni, osaksi taas olin mallioppinut saman tavan äidiltäni. Sairastuin sitten parinkympin jälkipuoliskolla masennukseen ja se jotenkin laittoi miettimään, että miten meinaan toimia, jos haluan oikeasti selvitä tästä. Tajusin, että se oman ulkopuolisuuden purkaminen haukkumalla ja tuomitsemalla muita oli yksi niistä asioista, joka oli tehnyt minut niin onnettomaksi ja sitä kautta vaikuttanut sairastumiseeni.

En sano, että tavasta eroon pääseminen olisi ollut erityisen helppoa. Oman itsen radikaali hyväksyminen niitä noloimpia ja pimeimpiä puolia myöten sekä rajanveto sosiaalisissa suhteissa olivat keskeisimpiä asioita siinä. Toki edelleenkin saatan joissain tilanteissa lipsauttaa kärkkään kommentin jostakusta mutta yleensä tiedostan heti perään, mitä tulin sanoneeksi. Olen oppinut ennakoimaan tilanteita, joissa se vanha tuomitsemisvaihde tuppaa kytkeytymään päälle. Välttelen esimerkiksi sellaisten ihmisten seuraa, joilla on tapana vain puhua muista ihmisistä ja mässäillä heidän asioillaan. Heidän joukostaan kun jää väistämättä ulos, mikäli ei osallistu siihen panetteluun ja juoruiluun.

Näköalattomuus. Se että elää voi monella tapaa ja asioita tehdä eri tavoin ei ole valjennut tälle ihmiselle. Huonon itsetunnon pönkittäminen suunsoitolla. Jopa se, että itsellä elämä on mennyt ilman vaikeuksia - puuttuu ymmärrys siihen, että kaikkiin 'valintoihin' ei edes itse voi vaikuttaa. Tässäpä näitä kokemuksia arvostelijoista.

Ei ole varmaan koskaan joutunut ajattelemaan oikeasti elämäänsä ja pysähtymään kaiken keskellä mitä itse haluaa ja miten haluaa elää?

Pinkkiseen pumpulifantasiaan kapseloitu kohde ei kiinnostukkaan sinusta, mikä neuvoksi? Oletko lukenut teelehdet väärinpäin, transitoituuko mustasukkaisuutesi mieskohteen perässä huuteluun? Oletko kenties läpilaho?

Kysymys onkin varmaan minkä tasoista tuo muissa eläminen on.

Lööppilehti ja status päivitykset ohjaavat helposti tuohon ongelmavyyhtiin.

Kersa asteelle jäänyt joka jää katsomaan monttu auki kun asiaan puututaan, läpivalaisussa löytyy tyhjyyttä, häiriintynyt käytössä, itsensä hallitsemattomuus (jäätelötötterön poisottaminen). Kun se vielä kumuloituu salakatseluna, -kuunteluna, kotirauhan häirintänä, solvaamisena yms. psykiatrin tarve on silloin ilmeinen.

kun puutut suoraan lapsen häirintähuuteluun, tuolla logiikalla kaikki voidaan vääntää kritisoimiseki. Katso pentusi perään, vastaat heistä roolimallinakin.

Ijmidet erottuvat apinoista vähäisesti, mutta esim. Ajattelun osalta.

Vänkäät jatkuvasti muiden asioihin kun et kestä mitä joku kaveri tekee omissa asioissaan. Kakara.

Kai se on tosiaan valtaosalla sitä, että tyytymättömyyttä omaan elämäntilanteeseen ja epävarmuutta omien valintojen oikeellisuudesta yritetään peittää sillä, että hakutaan ja mollataan niitä, jotka ovat tehneet erilaisia valintoja elämässään ja vaikuttavat siinä omassa elämässään onnellisilta.

Omaan tuttavapiiriini näitä tyyppejä on mahtunut onneksi todella vähän, mutta yksi kertaalleen eronnut ja sen jälkeen uudelleen avioitunut äiti-ihminen jossain vaiheessa sai ilmeisesti jotain tyydytystä siitä, että hakkui minun (avoimessa tapailusuhteessa elävä, yksin asuva "hullu kissanainen", joka reissaa kavereiden kanssa ja harrastaa aktiivisesti) elämänvalintojani kaikille, jotka vain jaksoivat kuunnella. No, jossain vaiheessa, kun olin jo ehtinyt oikeasti mieleni pahoittaa, tämän naisen omat varhaisteini-ikäiset lapset tulivat juttelemaan ja kertomaan, ettei kannattaisi välittää, kun äidillä ja tämän uudella miehellä on ollut yhteisen parivuotiaan ja äidin uuden raskauden kanssa todella rankkaa, ja kotona vaan huudetaan ja paiskotaan ja itketään. Että äidillä vaan on vaikeaa, ei se oikeasti tarkoita pahalla.

Jotenkin samalla sekä ihanaa että kamalaa, että nuo varhaisteinit, jotka siis ovat muutenkin mielestäni mahtavia tapauksia, katsoivat tarpeelliseksi käydä selittämässä äitinsä kammottavaa käytöstä. No, nyt tilanne on rauhoittunut ja olemme tuon äiti-ihmisen kanssa taas ihan hyvissä väleissä. Mutta ikävä maku tuosta jäi, ja jotenkin koko ajan sitä edelleen on varpaillaan, että missä vaiheessa taas tulee kakkaa niskaan, jos ei onnitu elämään niin, että tälle rouvalle kelpaisi oikein tehdyksi suoritukseksi.