Miehen käytös pahoinpitelyn jälkeen
Miesystävääni puukotettiin ja pahoinpideltiin kättä pidemmällä ja sen jälkeen hänen käytöksensä on muuttunut. Alkuun oli mukava mua kohtaan, halusi heti että menen sairaalaan häntä katsomaan kun sinne sai mennä ja oli jonkun aikaa oikein erityisen mukava mua kohtaan.
Nyttemmin tilanne on muuttunut, on koko ajan vihainen ja stressaantunut, lyhytpinnainen, jotenkin kylmä. Meillä ei ole ollut pahoinpitelun jälkeen juuri mitään läheisyyttä kuitenkaan, vaikka on jo toipunut kohtalaisen hyvin, jotain pysyvää vammaa käteen jää. Ymmärrän tietenkin että tulevat oikeudenkäynnit yms. stressaa mutta on jotenkin outo olo, ihan kuin olisin jotenkin ulkopuolinen nykyään hänen elämässään.
Miten voisin olla avuksi hänelle tässä tilanteessa, tuntuu että itselläkin on ollut hirveä stressi ja huoli mutta olen yrittänyt pitää asioita mahdollisimman normaalina, käynyt koko ajan töissä jne. vaikka oli ihan hilkulla että mies ei kuollut.
Olen yrittänyt varovasti ehdottaa että jos hakisi jotain apua mutta ei ole oikein innostunut vaikka toisaalta myöntää että ehkä tarvitsisi sellaista. Alkuun kävi jossain kriisitapaamisessa ja sai muutaman tabletin jotain lääkettä unta parantamaan.
Tuntuu että alkuun mies oli onnellinen siitä että on hengissä mutta nyt tuntuu että sen helpotuksen tilalle on tullut katkeruus liittyen tuohon pahoinpitelyyn.
Kommentit (23)
Et nyt kuitenkaan kauhean ymmärtävältä oikeasti kuulosta. Kuulostat siltä, että sinua harmittaa hänen aiheuttamansa vaiva, kun hän yhä vaan roikkuu tuossa asiassa ja ei tajua pitää sinua maailman keskipisteenä.
Tutustu vaikka netissä tuollaisen tilanteen jälkitiloihin niin saat apua esim
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-elämäntilant…
Tsemppiä
Jätä se sika, äijä saa kuitenkin tuomion, korvauksia ja sakkoja maksettavaksi.
Tuskin sinäkään saisit käsiteltyä kriisiäsi kovin nopeasti. Lisäksi tämä pahoinpitely on ottanut miehen psyykkeen päälle sen verran että itsetunto on hyvin matalalla. Anna aikaa!
Tuohan on ihan järkyttävää mitä hänelle tapahtui. Hänen perusturvallisuutensa järkkyi, ei se tule takaisin yhdessä yössä. Miten voi olla, että harmittelet tätä sinun kantiltasi, kun toinen käy läpi tuollaista!
Tuollaisesta ylipääsemiseen voi mennä vaikka vuosia, eikä ehkä koskaan ole entisensä.
Sinä olit sitten vain sellainen hyvien aikojen tyttöystävä vai?
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on ihan järkyttävää mitä hänelle tapahtui. Hänen perusturvallisuutensa järkkyi, ei se tule takaisin yhdessä yössä. Miten voi olla, että harmittelet tätä sinun kantiltasi, kun toinen käy läpi tuollaista!
Tuollaisesta ylipääsemiseen voi mennä vaikka vuosia, eikä ehkä koskaan ole entisensä.Sinä olit sitten vain sellainen hyvien aikojen tyttöystävä vai?
Miksi täytyy syyllistää näin? Olisiko ap:kin pitänyt hakata? Eikö apua saisi hakea, vaikka onkin sivustakatsoja?
Totta kai mies on katkera, jos käteen jää pysyvää vammaa, pahoinpitelyn jäljiltä. Hirveä järkytys tulla pahoinpidellyksi, siinä on varmasti aika paljon sulateltavaa. Mies tarvitsee ammattiapua, ja sinulta ymmärrystä. Paraneminen vie aikaa. Voimia molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Et nyt kuitenkaan kauhean ymmärtävältä oikeasti kuulosta. Kuulostat siltä, että sinua harmittaa hänen aiheuttamansa vaiva, kun hän yhä vaan roikkuu tuossa asiassa ja ei tajua pitää sinua maailman keskipisteenä.
Kyllä, en ymmärrä sitä kylmyyttä. Sen ymmärrän että asiasta ei pääse heti yli. Siksi juuri ajattelinkin kysyä, että miten voisin auttaa häntä. Mutta ilmeisesti täältä saa pelkät haukut niskaan.
En kyllä ymmärrä nyt ollenkaan näitä kommentteja. Tulin kysymään miten voisin auttaa miesystävää ja mut haukutaan ihan lyttyyn? Taisin muotoilla tuon aloituksen jotenkin huonosti.
Ap
Post traumaattinen stressioireyhtymä tai muuta traumaattista stressiä kenties.
Fyysiset vammat ovat yleensä henkisiä pienempiä. Ihminen sopeutuu kyllä mutta voi tulla myös pysyviä muutoksia. Hyviä tai huonoja.
Itsetunto ja identiteetti saivat kolauksen. Turvallisuudentunne meni ja jäi epämiehinen olo, tuntuu ehkä sille ettei pysty puolustamaan itseään eikä läheisiään. Omanarvontunne varmaan ihan pohjamudissa, voi olla ettei tunne olevansa muiden rakkauden arvoinen tällä hetkellä. Sillä on nyt paljon pohdittavaa, se on varma.
Kun mitään dramaattista ei itselle tapahdu, niin ei sitä tule ajatelleeksi ollenkaan, että yksi viiltävä hetki voi muuttaa elämän. Kun käy lähellä kuolemaa, ymmärtää sen konkreettisesti, että elämä ei ole enää sama kuin ennen puukotusta.
Voi nähdä outoja unia, takautumia, sairaalassa olo on täysin vieras maailma. Siellä näkee ja kuulee kyllä ihan karseita juttuja. Hän on nyt toisten ihmisten hoidon varassa, varmaan pelottaa ja on varmasti epätodellinen olo.
Sinä käyt häntä katsomassa, lähdet pois terveenä kotiin, käyt töissä. Hänen näkökulmastaan elät ns. normaalia elämää. Kun tuijottaa sairaalan pedissä tarpeeksi kauan niitä kattopaneleita toimettomana, odottaen paranemista ja peläten pahinta, tyytyy siinä raavaskin mies.
Niin, mitäs tähän nyt muuta voisin kirjoittaa. Kyllä hän tarvitsee puhua jollekin tapahtuneesta ja vielä monta kertaa ihan tulevinakin vuosina. Ulkopuolisen, se auttaa parhaiten, kun on asiantuntemusta.
Vierailija kirjoitti:
Kun mitään dramaattista ei itselle tapahdu, niin ei sitä tule ajatelleeksi ollenkaan, että yksi viiltävä hetki voi muuttaa elämän. Kun käy lähellä kuolemaa, ymmärtää sen konkreettisesti, että elämä ei ole enää sama kuin ennen puukotusta.
Voi nähdä outoja unia, takautumia, sairaalassa olo on täysin vieras maailma. Siellä näkee ja kuulee kyllä ihan karseita juttuja. Hän on nyt toisten ihmisten hoidon varassa, varmaan pelottaa ja on varmasti epätodellinen olo.
Sinä käyt häntä katsomassa, lähdet pois terveenä kotiin, käyt töissä. Hänen näkökulmastaan elät ns. normaalia elämää. Kun tuijottaa sairaalan pedissä tarpeeksi kauan niitä kattopaneleita toimettomana, odottaen paranemista ja peläten pahinta, tyytyy siinä raavaskin mies.
Niin, mitäs tähän nyt muuta voisin kirjoittaa. Kyllä hän tarvitsee puhua jollekin tapahtuneesta ja vielä monta kertaa ihan tulevinakin vuosina. Ulkopuolisen, se auttaa parhaiten, kun on asiantuntemusta.
Ryytyy siinä ...piti kirjoittaman. Ja vielä toi tuleva oikeudenkäynti. Sehän tarkoittaa sitä, että kun just alkaa toipumaan fyysisesti, niin henkisesti joutuu käymään asiaa läpi ja olisko siihen edes voimia. Kauheasti paperisotaa ja vihakin nostaa päätään, kun näin on käynyt.
Unelma varmaan olisi, että pääsis takaisin ns. normaaliin elämään ja tapahtuneen vatkaaminen loppuis.
Kirjoitin näin, koska minulla nyt 4 vuotta tapahtuneesta ja vieläkin odotan prosessin päätöstä oikeudellisesti. Vasta nyt olen alkanut saada etäisyyttä tapahtuneeseen. Pysty en lukemaan tehtyjä asiapapereita, vein ne ullakolle. Ps. siellä sairaalassa melkein joskus toivoin, ettei kukaan tulis mua katsomaan, olin niin kipeä ja ei mua kiinnostanut ulkopuolinen elämä. Mua ei kiinnostanut mikään eikä ketkään. Minulla oli peitto korvissa ja ei ne vierailijat nähneet mitä karseeta mulla peiton alla oli. Vieressä nuori poika teki kuolemaa, suolet tulleet ulos kolarissa, oli hengityskoneessa ja isä oli lekuri, joka itki pojan vieressä lattialla. Pyysin korvatulpat, sain ne, jotta pysyisin edes jotenkin järjissäni. Pelotti.
Ap, ellei mies suostu hakemaan itselleen apua, niin sinun on mietittävä omaa jaksamistasi.
Pelkää sitä pahoinpitelijäänsä ja oikeudenkäynnin tuomia seurauksia, siksi sitä ahdistaa niin paljon ja pinna on kireällä.