Lue keskustelun säännöt.
"Suutun helposti mutta lepyn nopeasti" -ihmiset ovat mielenvikaisia
09.09.2018 |
Jos haluatte elää elämänne veitsenterällä ja miettiä jokaista lausetta, sanamuotoa ja tekoanne, ryhtykää toki suhteeseen tällaisen henkilön kanssa. Se nimittäin helpottaa todella paljon kerätä seinään heitettyä TÄYTTÄ ruokalausta, kun tietää, että heittäjä on leppynyt siinä vaiheessa, kun SINÄ olet saanut kerättyä sirpaleet lattialta ja siivottua seinän ja lattian. Myöskin "voi v***n idi**tti" tuntuu vallan kivalta, kun tiedät, ettei rakkaasi nyt OIKEASTI sitä tarkoittanut. <3 :D
Kommentit (31)
Tollasta käytöstä on vaikea ymmärtää kunnes sen kokee itse. Olin ennen tosi rauhallinen mutta nykyisin suutun todella helposti. Se on kuin tulivuorenpurkaus jolle ei mahda yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tollasta käytöstä on vaikea ymmärtää kunnes sen kokee itse. Olin ennen tosi rauhallinen mutta nykyisin suutun todella helposti. Se on kuin tulivuorenpurkaus jolle ei mahda yhtään mitään.
Paskapuhetta!
Kolmivuotiaalla lapsella on tunteidenhallinta ja impulssikontrolli sillä tasalla ”ettei mahda yhtään mitään”
Siskoni on tuollainen, paitsi ettei lepy helposti.
Ei kiinnosta hänen oikkujensa mukaan eläminen. Ei paljon nähdä enää.
Onko sitten parempi, että suuttuu harvoin, mutta pitää mykkäkoulua kolmekymmentä vuotta. Suvusta löytyy tällainen tapaus. Ei tosin parisuhteessa oleva.
Vierailija kirjoitti:
Tollasta käytöstä on vaikea ymmärtää kunnes sen kokee itse. Olin ennen tosi rauhallinen mutta nykyisin suutun todella helposti. Se on kuin tulivuorenpurkaus jolle ei mahda yhtään mitään.
Tuo ei siinä mielessä pidä paikkaansa, että te valikoitte uhrinne hyvin tarkkaan.
Jos teillä olisi oikeasti hallitsematonta raivoa, niin kävisitte esim. poliisien kimppuun, työkavereiden kimppuun jne. todellisuudessa käytte vain sellaisten kimppuun sillä ns. hallitsemattamolla raivolla, ettei teille tule seuraamuksia....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No höpö löpö, ap.
Ensinnäkin, väkivaltaisuus on eri asia kuin se, että tunnetilat kehittyvät ja muuttuvat nopeasti.
Minä esimerkiksi todellakin suutun, ilahdun, alan surra jne. hyvin nopeasti, mutta en koskaan heittele tavaroita tai hauku ketään päin näköä. Saatan huutaa tai kirota, mutta minulla on kyllä itsekontrollia. Vartin päästä jo olen unohtanut asian.
Sen sijaan mieheni suuttuu hitaasti, mutta saattaa sitten puhua hyvinkin ilkeästi ja mököttää kevyesti viikonkin jostakin, jota kukaan muu ei ymmärrä. Paras esimerkki taitaa olla kerta, jolloin hän mökötti minulle viisi päivää siitä, että olin aamupalalle pannut puhtaan kupin pöytään ja hänen likaisen kahvimukinsa tiskikoneeseen (mikä on meillä ihan normikäytäntö).
Toisin sanoen nopeat tunnetilan muutokset EIVÄT ole sama asia kuin impulssikontrollin puute.
Toiseksi: jos sinä koet olevasi niin fiksu ja filmaattinen suuttumalla hitaasti, pidätkö aivan oikeasti jotenkin parempana pitkävihaisuutta? Ja sitä, että kuten aloituksessasi ja otsikossasi hyvin todistit, hitaasti tunnetilaa muuttavakin osaa aivan yhtä lailla olla ilkeaä. Ja jopa väkivaltainen.
Eli tunteiden nopeus ja intensiteetti ovat todellakin eri asia.
Joo, minäkin olen sitä mieltä että kaikki minun kanssani yhteensopimattomat luonteenpiirteet ovat merkki mielenvikaisuudesta. Onpa kumma kun maailmassa on niin paljon hulluja vapaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suutun ja lepyn nopeasti, muttei se tarkoita mitään lautasten heittelyä tai muuta draamailua. En siedä sellaista huonoa käytöstä, joten en suuttueassani ala riehua, huutaa, haukkua tjsp.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tollasta käytöstä on vaikea ymmärtää kunnes sen kokee itse. Olin ennen tosi rauhallinen mutta nykyisin suutun todella helposti. Se on kuin tulivuorenpurkaus jolle ei mahda yhtään mitään.
Paskapuhetta!
Kolmivuotiaalla lapsella on tunteidenhallinta ja impulssikontrolli sillä tasalla ”ettei mahda yhtään mitään”
Miksei aikuisella voi olla tunteidenhallinnan tai impulssikontrollin kanssa ongelmia? Tottakai voi olla ja onkin, kun niitä ei ole kunnolla lapsena oppinut ja elämässä on tullut jotain sellaista vastaan, että psyyke joutuu omiin valmiuksiin nähden liian lujille. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että sellainen käytös on ok tai ettei siihen tarvitsisi hakea apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tollasta käytöstä on vaikea ymmärtää kunnes sen kokee itse. Olin ennen tosi rauhallinen mutta nykyisin suutun todella helposti. Se on kuin tulivuorenpurkaus jolle ei mahda yhtään mitään.
Tuo ei siinä mielessä pidä paikkaansa, että te valikoitte uhrinne hyvin tarkkaan.
Jos teillä olisi oikeasti hallitsematonta raivoa, niin kävisitte esim. poliisien kimppuun, työkavereiden kimppuun jne. todellisuudessa käytte vain sellaisten kimppuun sillä ns. hallitsemattamolla raivolla, ettei teille tule seuraamuksia....
No ihmissuhde esimerkiksi joihinkin sukulaisiin on aika erilainen kuin johonkuhun kadulla partioivaan poliisiin ja herättää siksi erilaisia reaktioita? En puolustele tällaista käytöstä, mutta minusta ei ole vaikea ymmärtää, ettei se osu satunnaiseen henkilöön. Ja miksei tule seuraamuksia? Henkistä väkivaltaa osakseen saavan täytyy miettiä, pitääkö suhteesta lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tollasta käytöstä on vaikea ymmärtää kunnes sen kokee itse. Olin ennen tosi rauhallinen mutta nykyisin suutun todella helposti. Se on kuin tulivuorenpurkaus jolle ei mahda yhtään mitään.
Tuo ei siinä mielessä pidä paikkaansa, että te valikoitte uhrinne hyvin tarkkaan.
Jos teillä olisi oikeasti hallitsematonta raivoa, niin kävisitte esim. poliisien kimppuun, työkavereiden kimppuun jne. todellisuudessa käytte vain sellaisten kimppuun sillä ns. hallitsemattamolla raivolla, ettei teille tule seuraamuksia....
Mistä tiedät kenen kimppuun minä olen tai en ole käynyt? Seuraukset on ihan sivuseikka siinä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi hyvänen aika, ihminen joka heittää ruokalautasen seinään on jollain lailla mielenvikainen täysin riippumatta siitä kuinka äkkiä on suututtu tai kuinka nopeaan leppyy.
Mun äiti on tuollainen. Saattaa sanoa ihan hirveitäkin asioita, ja kymmenen minuutin päästä on taas ihan ok. Tässä kohtaa mun hidas pää alkaa loukkaantumaan tajuttuaan, mitä äiti juuri sanoi. Äiti on jo siirtynyt muihin puuhiin ja jos sanon jotain "vastaan" niin vastaukseksi tulee "kyllähän sä mut tunnet, mä olen vain tällainen".
Joo, tiedän, mutta silti sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lautasten heittelijöitä en katselisi hetkeäkään. Minä en suutu juuri koskaan, mutta en myöskään koskaan unohda, enkä anna anteeksi minulle suuttuneena sanottuja loukkauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tollasta käytöstä on vaikea ymmärtää kunnes sen kokee itse. Olin ennen tosi rauhallinen mutta nykyisin suutun todella helposti. Se on kuin tulivuorenpurkaus jolle ei mahda yhtään mitään.
Tuo ei siinä mielessä pidä paikkaansa, että te valikoitte uhrinne hyvin tarkkaan.
Jos teillä olisi oikeasti hallitsematonta raivoa, niin kävisitte esim. poliisien kimppuun, työkavereiden kimppuun jne. todellisuudessa käytte vain sellaisten kimppuun sillä ns. hallitsemattamolla raivolla, ettei teille tule seuraamuksia....
Höpöhöpö. Oon haukkunut poliisit ja muut viranomaiset. Poliisit on yllättäen tosi ymmärtäväisiä ja rauhallisia. Asianajajat ei tahdo kestää haukkuja. Sosiaaliviranomaiset kilahtaa heti ja ikiajoiksi, jos ne erehdyt haukkumaan.
Työkaveri kuittasi mun raivokohtauksen vitsinä. Sillä on hyvät hermot ja huumorintajua.
Riippuu vähän kyseisen tunnetilan määritelmästäkin. Jos mä suutun, teen sen todella hitaasti, vuosien kuluessa, sen seurauksena, että mikään määrä puhetta ei ole lopettanut sitä suututtavaa käytöstä. En yleensä myöskään enää koskaan sen jälkeen lepy kokonaan, vaan jotakin meidän välillä on pysyvästi viilennyt, jotakin on mennyt rikki.
Sen sijaan ärsyynnyn ja turhaudun nopeasti. Pahimmillaan ärsytys täytyy purkaa fyysisesti johonkin, kun tuntuu että muuten räjähtää. Tuolloinkaan en kyllä heittele astioita tms, vaan puran sen vaikkapa halkojen hakkaamiseen tai vaikka hiittitreeniin. Kunhan hiki virtaa ja tempo on riittävän nopea. Lepynkin myös hyvin nopeasti, noita fyysisesti purettavia raivareita on tullut 36 vuoden aikana 5 kappaletta joista 2 aikuisena, loput ala-asteikäisenä.
Ei se, että ärsyynnyn nopeasti tarkoita, ettei mulla olis itsehillintää. En edes raivoissani huuda kuin heikkopäinen, hauku, lyö, tai heittele ketään millään.
Vierailija kirjoitti:
Lautasten heittelijöitä en katselisi hetkeäkään. Minä en suutu juuri koskaan, mutta en myöskään koskaan unohda, enkä anna anteeksi minulle suuttuneena sanottuja loukkauksia.
Oijoi, olet se toinen tuskastuttava ääripää, eli suutut harvoin, mutta kun suutut, et unohda etkä anna anteeksi. Kestän paremmin jopa noita pyörremyrskyjä kuin kaltaisiasi ikuisesti muistavia.
Pitää antaa anteeksi, kun sydämestä pyydetään! On hirviömäistä kantaa ikuisesti kaunaa, ellei teko ole yksiselitteisen anteeksiantamaton, eli tyyliin kyseessä on jonkun terveys tai henki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lautasten heittelijöitä en katselisi hetkeäkään. Minä en suutu juuri koskaan, mutta en myöskään koskaan unohda, enkä anna anteeksi minulle suuttuneena sanottuja loukkauksia.
Oijoi, olet se toinen tuskastuttava ääripää, eli suutut harvoin, mutta kun suutut, et unohda etkä anna anteeksi. Kestän paremmin jopa noita pyörremyrskyjä kuin kaltaisiasi ikuisesti muistavia.
Pitää antaa anteeksi, kun sydämestä pyydetään! On hirviömäistä kantaa ikuisesti kaunaa, ellei teko ole yksiselitteisen anteeksiantamaton, eli tyyliin kyseessä on jonkun terveys tai henki.
Jos sydämestä pyydetään anteeksi, niin kyllä annankin. Mutta "mä nyt vaan olen tällainen" ei ole anteeksipyyntö. Ja kyse on ehkä enemmän siitä, etten voi arvostaa ja kunnioittaa ihmistä, joka toistuvasti menettää malttinsa. Jos joutuu säännöllisesti kuuntelemaan solvauksia, niin väkisinkin sitä miettii, että "noinko se minusta oikeasti ajattelee?"
Vierailija kirjoitti:
Onko sitten parempi, että suuttuu harvoin, mutta pitää mykkäkoulua kolmekymmentä vuotta. Suvusta löytyy tällainen tapaus. Ei tosin parisuhteessa oleva.
Onpas lapsellinen mustavalkoinen tapa nähdä asiat. Joko-tai, eikä mitään siltä väliltä?
Sori siis ruokalautasta.