Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan aikaa, jolloin ihmisoikeudet, tasa-arvo, heikoimman puolustaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen olivat vielä itsestäänselvyyksiä
07.09.2018 |
Olen kyllästynyt siihen, että niitä täytyy nykyään erikseen puolustaa uudelleen ja uudelleen, aivan kuin oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus eivät olisi jo itsessään arvokkaita ja puolustamisen arvoisia.
Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka kärsii...
Muita?
Kommentit (24)
Jos en näe asioitani tismalleen miten ne näin niin laukaisen ballistisen ohjuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PLS kirjoitti:
Kylla - kaipaan myos! Lapsuudessani ja nuoruudessani (1970- ja 80-luvuilla) oli suomalaisen yhteiskunnan henki aivan toisenlainen ja kylla paljon enemman huolehdittiin siita etta kukaan ei ihan tipu yhteiskunnan rattaista tienposkeen! Ajan henki on erilainen ja aika kova nykyaikana, ehka on tulossa jonkinlainen neofasismin aika. Mutta toivon ettei!
Johtuisiko siitä että tuolloin suomalainen yhteiskunta oli aikalailla erilainen.
Käytännössä homogeeninen kansa, ja jos joku olisi vakavissaan ehdottanut että meidän pitää ottaa tänne miljoona pulskaa neekeriukkoa eläteiksi koska he ovat maailman hädänalaisin porukka niin hullujenhuoneellehan sellainen olisi viety.
Aivan, tuleeko monikaan ajatelleeksi, että tuolloin elämä oli oikeasti helpompaa, yksinkertaisempaa ja mukavampaa? Globalisaatio repii hiljalleen kaikki hajalle.
Ei globalisaatio vaan markkinaliberalismi. Ihminen uhrataan tuotannolle ja kaupalle, kun näiden pitäisi olla ihmisen palvelijoita eikä ihmisen herra.
Globalisaatio on osa markkinaliberalismia.
Homot olivat kaapissa ja sihteerityttöä sai taputtaa pyllylle kenenkään suuttumatta.
Silloin on helppoa olla solidaarinen kun kaikilla pyyhkii hyvin. 90-luvun lama sitten näytti mitä sisältä paljastuu kun pintaa vähän raaputtaa, eikä se ollut kaunis näky. Ja jos miettii vaikka ympäristöasioita niin kyllä tuolla sotien jälkeen alkaneella Suomen nousukaudella nimenomaan surutta ja sen kummemmin miettimättä paskottiin dollarinkuvat silmissä kaikki, minkä vain sai rahaksi muutettua. Ei siinä paljon kanssaihmisiä saati jälkipolvia mietitty.