Millaista tulevaisuutta toivotte lapsillenne? Tavis-elämä on masentavaa ja silti sen pitäis olla tavoiteltavaa..

Olen itse aina ollut elämänjanoinen ihminen. En ole myöskään uskonnollinen, joten koen, että elän vain yhden kerran eikä yhtään menetettyä päivää saa takaisin. Miksi sen elämän käyttää pelkkää suorittamiseen valmista elämänsuunnutelmaa?

Olisi ollut oma painajainen mennä lukioon, kouluun, kiva työpaikka, kiva poikaystävä, josta tulee aviomies ja sitten on jo lapsia 30 vuotiaana. Aloitetaan ruuhkavuodet, kun räntäsateella rahdataan lapsia tarhaan ja hoetaan kuinka arki se on sitä tärkeää ja oikeeta elämää. Prisma tulee tutuksi. Ei kiitos. 

Toivon, että omalla lapsella on rohkeutta rakentaa oma elämä. Kävin kyllä koulun ja työllistyin, mutta lähdin ulkomaille. Nyt on kolmas asuinmaa menossa, missä olen itseasiassa melko korkeassa asemassa työelämässä, valitsin teknologiapuolen, koska alalla on töitä ympäri maailman. Asun tällä hetkellä lämmössä, viikonloput vietän meren rannalle uiden. Ystäväpiiri ja työkaverit ovat kaikki ties mistä kotoisin. Diversiteetti on valtava, mikä on osoittautunut uskomattomaksi rikkaudeksi, koska ihmisen taustat ja elämänkokemukset ovat sellaisia, mitkä ei Suomessa edes olisi mahdollisia.  Suomessa tiedän tyyppejä, kenen koko elämä koostuu saman ikäisistä, värisistä ja sosiaalisen statuksen ihmisistä... siinä ei paljoa kyllä elämänkatsomusta laajenneta. 

En tiedä mihin elämä vie, mutta aion jatkaa tätä seikkailua ja muuttaa vielä toivottavasti moneen maahan. Sitten kun elää oikeasti arkea eri kulttuureissa, siihen vasta pääsee aidosti sisään, koska on myös sen armoilla. Lapsiarki on myös täällä hyvin erilaista - rennompaa ja jotenkin kaikinpuolin helpompaa. Toivon omasta lapsesta kansainvälistä, rohkeaa omantienkulkijaa, joka ei luule, että pitäisi olla ja tehdä mitään. Kunhan itsensä osaa elättää, kaikki on mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Kun me aikanaan muutimme ulkomaille, kuulimme ystäviltämme kritiikkiä siitä, että revimme lapset juuriltaan, viemme pois tutuista ympyröistä, kaveripiiristä, isovanhemmilta ja, ja, ja...

Me kuitenkin uskalsimme heittäytyä elämän vietäväksi ilman paluulippua koti-Suomeen. Ja sille tielle jäimme. Lopputuloksena kansainväliset lapset, joilla on ystäviä ympäri maailmaa ja jotka myös rohkeasti heittäytyvät uusiin mahdollisuuksiin, opiskelivat toisessa maassa kuin missä me vanhemmat olimme ja tätä nykyä matkustelevat ympäri maailmaa. Juuri nyt asumme kaikki samassa maassa, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Ulkomaille muutto oli varmaankin elämämme paras ratkaisu, myös lastemme mielestä, kun sitä on kysytty. Se takasi myös huomattavasti paremman toimeentulon kuin Suomessa koskaan, myös lapsillemme opiskelujen jälkeen.

Itse olisin varmaan tylsistynyt kuoliaaksi 8-16 koti-työpaikka-kauppa-kolmiota kulkiessa. Vaikka kai siihen sitten olisi sopeutunut ja keksinyt edes jotain mielenkiintoista elämäänsä. Nyt siihen kuitenkin olisi vaikea palata, sillä olen ja koko perhe on elänyt niin mielenkiintoista elämää ja kokenut uskomattoman paljon sellaistakin, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan.

Eli millä tavalla elämä on nyt erilaista? Olen ollut siinä käsityksessä, että arki on arkea ulkomaillakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse aina ollut elämänjanoinen ihminen. En ole myöskään uskonnollinen, joten koen, että elän vain yhden kerran eikä yhtään menetettyä päivää saa takaisin. Miksi sen elämän käyttää pelkkää suorittamiseen valmista elämänsuunnutelmaa?

Olisi ollut oma painajainen mennä lukioon, kouluun, kiva työpaikka, kiva poikaystävä, josta tulee aviomies ja sitten on jo lapsia 30 vuotiaana. Aloitetaan ruuhkavuodet, kun räntäsateella rahdataan lapsia tarhaan ja hoetaan kuinka arki se on sitä tärkeää ja oikeeta elämää. Prisma tulee tutuksi. Ei kiitos. 

Toivon, että omalla lapsella on rohkeutta rakentaa oma elämä. Kävin kyllä koulun ja työllistyin, mutta lähdin ulkomaille. Nyt on kolmas asuinmaa menossa, missä olen itseasiassa melko korkeassa asemassa työelämässä, valitsin teknologiapuolen, koska alalla on töitä ympäri maailman. Asun tällä hetkellä lämmössä, viikonloput vietän meren rannalle uiden. Ystäväpiiri ja työkaverit ovat kaikki ties mistä kotoisin. Diversiteetti on valtava, mikä on osoittautunut uskomattomaksi rikkaudeksi, koska ihmisen taustat ja elämänkokemukset ovat sellaisia, mitkä ei Suomessa edes olisi mahdollisia.  Suomessa tiedän tyyppejä, kenen koko elämä koostuu saman ikäisistä, värisistä ja sosiaalisen statuksen ihmisistä... siinä ei paljoa kyllä elämänkatsomusta laajenneta. 

En tiedä mihin elämä vie, mutta aion jatkaa tätä seikkailua ja muuttaa vielä toivottavasti moneen maahan. Sitten kun elää oikeasti arkea eri kulttuureissa, siihen vasta pääsee aidosti sisään, koska on myös sen armoilla. Lapsiarki on myös täällä hyvin erilaista - rennompaa ja jotenkin kaikinpuolin helpompaa. Toivon omasta lapsesta kansainvälistä, rohkeaa omantienkulkijaa, joka ei luule, että pitäisi olla ja tehdä mitään. Kunhan itsensä osaa elättää, kaikki on mahdollista. 

Lapsiperhearjessa on enemmän haastetta ja itsensä uhraamista, jotkut ihmiset löytää sellaisesta merkitystä elämälleen.

Toivon, että lasten ei tarvitsisi tehdä töitä. Ainakaan missään suomalaisessa työyhteisössä. Niitä olen valitettavasti nähnyt ihan riittämiin, että ymmärrän kuinka pieni mahdollisuus siihen on, että töissä voisi olla kivaa.

Itse keksisin tekemistä työttömänäkin, joskaan vielä ei ole varaa jättäytyä sosiaaliturvan varaan. Toivoisin, että lapseni saisivat jostain miljoonan, että voisivat elää onnellisina ilman veemäisten ihmisten jatkuvaa ahdistelua.

Vierailija kirjoitti:

Kun me aikanaan muutimme ulkomaille, kuulimme ystäviltämme kritiikkiä siitä, että revimme lapset juuriltaan, viemme pois tutuista ympyröistä, kaveripiiristä, isovanhemmilta ja, ja, ja...

Me kuitenkin uskalsimme heittäytyä elämän vietäväksi ilman paluulippua koti-Suomeen. Ja sille tielle jäimme. Lopputuloksena kansainväliset lapset, joilla on ystäviä ympäri maailmaa ja jotka myös rohkeasti heittäytyvät uusiin mahdollisuuksiin, opiskelivat toisessa maassa kuin missä me vanhemmat olimme ja tätä nykyä matkustelevat ympäri maailmaa. Juuri nyt asumme kaikki samassa maassa, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Ulkomaille muutto oli varmaankin elämämme paras ratkaisu, myös lastemme mielestä, kun sitä on kysytty. Se takasi myös huomattavasti paremman toimeentulon kuin Suomessa koskaan, myös lapsillemme opiskelujen jälkeen.

Itse olisin varmaan tylsistynyt kuoliaaksi 8-16 koti-työpaikka-kauppa-kolmiota kulkiessa. Vaikka kai siihen sitten olisi sopeutunut ja keksinyt edes jotain mielenkiintoista elämäänsä. Nyt siihen kuitenkin olisi vaikea palata, sillä olen ja koko perhe on elänyt niin mielenkiintoista elämää ja kokenut uskomattoman paljon sellaistakin, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan.

Kertoisitko lisää, mitä kaikkea sinä ja lapsesi olette päässeet kokemaan ulkomailla, mitä Suomessa suurin osa ei koskaan ole päässyt kokemaan? Mitä mielenkiintoista elämässänne sitten tapahtuu? Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun me aikanaan muutimme ulkomaille, kuulimme ystäviltämme kritiikkiä siitä, että revimme lapset juuriltaan, viemme pois tutuista ympyröistä, kaveripiiristä, isovanhemmilta ja, ja, ja...

Me kuitenkin uskalsimme heittäytyä elämän vietäväksi ilman paluulippua koti-Suomeen. Ja sille tielle jäimme. Lopputuloksena kansainväliset lapset, joilla on ystäviä ympäri maailmaa ja jotka myös rohkeasti heittäytyvät uusiin mahdollisuuksiin, opiskelivat toisessa maassa kuin missä me vanhemmat olimme ja tätä nykyä matkustelevat ympäri maailmaa. Juuri nyt asumme kaikki samassa maassa, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Ulkomaille muutto oli varmaankin elämämme paras ratkaisu, myös lastemme mielestä, kun sitä on kysytty. Se takasi myös huomattavasti paremman toimeentulon kuin Suomessa koskaan, myös lapsillemme opiskelujen jälkeen.

Itse olisin varmaan tylsistynyt kuoliaaksi 8-16 koti-työpaikka-kauppa-kolmiota kulkiessa. Vaikka kai siihen sitten olisi sopeutunut ja keksinyt edes jotain mielenkiintoista elämäänsä. Nyt siihen kuitenkin olisi vaikea palata, sillä olen ja koko perhe on elänyt niin mielenkiintoista elämää ja kokenut uskomattoman paljon sellaistakin, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan.

Kertoisitko lisää, mitä kaikkea sinä ja lapsesi olette päässeet kokemaan ulkomailla, mitä Suomessa suurin osa ei koskaan ole päässyt kokemaan? Mitä mielenkiintoista elämässänne sitten tapahtuu? Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn :)

Olemme kokeneet mm. useamman asuinmaan. Kansainvälinen elämä ja sen mukanaan tuoma laaja ystäväpiiri, joka ei ole homogeeninen, kuten yleensä asuessa yhdessä ja samassa paikassa. Lapset ovat oppineet ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuuden eivätkä pidä mitään kummallisena tai outona. Korkea tulotaso on tietysti mahdollistanut maailman näkemisen matkustelemalla muutoin kuin perinteisesti ”etelänlomilla” .

Meillä lähinnä mies on luonut uraa ja me muut hyötyneet siitä esim. pääsemällä mukaan paikkoihin, joihin ei ovet yleensä aukene. Minä olen tehnyt sen, minkä olen pystynyt perheen toisen aikuisen keskittyessä uraan täysillä ja tiedostaen sen, että lapsille on taattava turvallinen ja tasapainoinen elämä sen kustannuksella, että oma uran tekeminen on parasta unohtaa. Tiedän, ei sovi kaikille mutta meillä tämä on toiminut hyvin.

Minä koen mielenkiintoiseksi nimenomaan sen, että ihan tavallista arkea ei eletä koko ajan, eikä etenkään enää, kun lapset eivät ole koulussa ja kotona. Meillä oli ja on mahdollisuus reissata ympäri maailmaa, osallistua erilaisiin konferensseihin yms., tavata mielenkiintoisia ihmisiä, korkeassa asemassa olevia siinä missä toisaalta ääriolosuhteissa eläviä ja toimeentulevia jne. Meillä on mahdollisuus toteuttaa omia haluajamme ja toiveitamme ihan toisin kuin oli Suomessa. Me asumme ”keskellä kaikkea”, ei jossain jumalan seljän takana pitkien matkojen päässä.

Kokemus oli myös lähettää lapset 17-v. toiseen maahan opiskelemaan ja tulemaan itsekseen toimeen ja todeta, että hyvin on kasvatus onnistunut ja siivet elämään oikein annettu.

En minä tätä osaa sen paremmin selittää. Huomaan omista ystävistäni Suomessa, että heillä ei ole ollenkaan samaa kokemuspiiriä tai elämänkatsomusta, vaikke hekin kaikki ovat hyvin toimeentulevia. Joskus he ihmettelevät, kuinka uskallamme sitä tai tätä, kun takeita onnistumisesta ei ole. Se on sitä elämään täysillä heittäytymistä ja uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen.

Oma onnellisuustasoni nousi välittömästi ulkomaille muuton myötä. Uuden kokemisen ja näkemisen tarve on ollut minulla verissä aina, kiitos isäni, jonka työn perässä perhe muutti Suomessa paikasta toiseen, koko lapsuuteni vaihdoin koulua miltei vuosi ja luokka- periaatteella. Heti yo-kirjoitusten jälkeen jätin pikkukaupungin taakseni ja lähdin ulkomaille töihin. Palasin Suomeen opiskelemaan, perustamaan perheen ja taas veri veti ulkomaille, onneksi myös miehelläni; ensin yhden, sitten kahden ja lopulta kolmen lapsen kanssa. Emme ole polttaneet siltoja takanamme eikä koskaan voi sanoa ”ei koskaan”, mutta on äärimmäisen vaikea enää nähdä tulevaisuutta Suomen pienissä ympyröissä. Yleensä ahdistun siellä jo viikossa. Tällä en tahdo haukkua Suomea, tämä on vain minun kokemukseni, mielipiteeni ja elämäni. Vaikka jäisin yksin en silti usko palaavani Suomeen.

Minä antaisin neuvoksi kaikille hankkia hyvä koulutus ja hyvä kielitaito, niillä pääsee pitkälle ja myös pois taviselämästä, jos se on ahdistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Monet kuitenkin nauttii työstään, että ei se nyt ihan noin toivotonta ole. Toivon että lapseni löytäisivät ne työt joista nauttivat ja pääsisivät toivomiinsa ammatteihin. Hirveän suuressa osassa tässä on tylsyyden sietäminen, minkä olen itse tajunnut liian myöhään. Polku mielenkiintoisiin töihin vie lähes aina tylsän puurtamisen kautta. Itsellä tuo tylsyyden huono sietäminen aiheuttaa aina työn vaihtamisen jolloin en koskaan saavuta sitä tasoa missä minuun luotettaisiin niin paljon että annettaisiin mielenkiintoisempia ja vaativampia töitä.

Hienosti ajateltu, osui ja upposi. Itsellä samaa.

Kaikkein raskainta on epävarmuus töistä. Näe siinä sitten melkein 10v kauheasti vaivaa ja päädy silti lopulta kortistoon.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein raskainta on epävarmuus töistä. Näe siinä sitten melkein 10v kauheasti vaivaa ja päädy silti lopulta kortistoon.

Neuvoisin siin olemaan elämättä rahalle ja materialle.

Minä pidän voittona sitä, että on tasainen 8-16 työaika ja säännölliset lomat. Lapsen kanssa tykätään kotielämästä, kokkaillaan, pelaillaan, katsotaan elokuvia ja sarjoja. Minulla on mielekäs ja mielenkiintoinen työ josta maksetaan kohtuullisesti, sitä hänellekin toivon.

No jaa, 8-16 -elämä saattaa olla hyvinkin tavoiteltavaa yhteiskunnassa, jonka yhä enenevässä määrin halutaan pyörivän kellon ympäri. Tuo työaika nimittäin alkaa olla yhä harvempien etuoikeus. Mutta noin muutoin olen kasvattanut lapseni tekemään elämästään sellaisen kuin itse haluavat. Osittain tarkoituksellisesti ja osittain omalla esimerkilläni. Kuulun ehkä jonkinlaiseen vähemmistöön, kun "yhteiskunnan odotukset" ovat aina valuneet kohdallani kuin vesi hanhen selästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka itsellä on kaikki hyvin. Kaikki perusasiat kunnossa ja enemmänkin, niin jotenkin tuntuu apealta miettiä että kun noikin ihanat mussukat kasvaa, niin niitäkin odottaa sama oravanpyörä ja tyttärillä mahdollisesti samat avio-ongelmat, eli mies joka ei tee mitään, makaa ja lihoo vaan, onnellisia ollaan 2x vuodessa kun käydään ulkomailla lomailemassa ja arki on töihinkauppaankotiinjumppaannukkumaan ja tätä toistetaan sitten päivästä toiseen.. viikonloppuja odottaen tietysti. Eikä silloinkaan mitään ihmeitä tapahdu, viikonloppu on ohi yhtän nopeasti kuin tulikin.

Aika ankeatahan tämä elämä on kun sen kuvaa noin rehellisesti. Mutta älä huoli, lastesi aikuistuessa maassamme on varmaan jo perustulo ja he voivat elää itseään varten ilman työnteon rasitteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun me aikanaan muutimme ulkomaille, kuulimme ystäviltämme kritiikkiä siitä, että revimme lapset juuriltaan, viemme pois tutuista ympyröistä, kaveripiiristä, isovanhemmilta ja, ja, ja...

Me kuitenkin uskalsimme heittäytyä elämän vietäväksi ilman paluulippua koti-Suomeen. Ja sille tielle jäimme. Lopputuloksena kansainväliset lapset, joilla on ystäviä ympäri maailmaa ja jotka myös rohkeasti heittäytyvät uusiin mahdollisuuksiin, opiskelivat toisessa maassa kuin missä me vanhemmat olimme ja tätä nykyä matkustelevat ympäri maailmaa. Juuri nyt asumme kaikki samassa maassa, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Ulkomaille muutto oli varmaankin elämämme paras ratkaisu, myös lastemme mielestä, kun sitä on kysytty. Se takasi myös huomattavasti paremman toimeentulon kuin Suomessa koskaan, myös lapsillemme opiskelujen jälkeen.

Itse olisin varmaan tylsistynyt kuoliaaksi 8-16 koti-työpaikka-kauppa-kolmiota kulkiessa. Vaikka kai siihen sitten olisi sopeutunut ja keksinyt edes jotain mielenkiintoista elämäänsä. Nyt siihen kuitenkin olisi vaikea palata, sillä olen ja koko perhe on elänyt niin mielenkiintoista elämää ja kokenut uskomattoman paljon sellaistakin, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan.

Kertoisitko lisää, mitä kaikkea sinä ja lapsesi olette päässeet kokemaan ulkomailla, mitä Suomessa suurin osa ei koskaan ole päässyt kokemaan? Mitä mielenkiintoista elämässänne sitten tapahtuu? Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn :)

Olemme kokeneet mm. useamman asuinmaan. Kansainvälinen elämä ja sen mukanaan tuoma laaja ystäväpiiri, joka ei ole homogeeninen, kuten yleensä asuessa yhdessä ja samassa paikassa. Lapset ovat oppineet ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuuden eivätkä pidä mitään kummallisena tai outona. Korkea tulotaso on tietysti mahdollistanut maailman näkemisen matkustelemalla muutoin kuin perinteisesti ”etelänlomilla” .

Meillä lähinnä mies on luonut uraa ja me muut hyötyneet siitä esim. pääsemällä mukaan paikkoihin, joihin ei ovet yleensä aukene. Minä olen tehnyt sen, minkä olen pystynyt perheen toisen aikuisen keskittyessä uraan täysillä ja tiedostaen sen, että lapsille on taattava turvallinen ja tasapainoinen elämä sen kustannuksella, että oma uran tekeminen on parasta unohtaa. Tiedän, ei sovi kaikille mutta meillä tämä on toiminut hyvin.

Minä koen mielenkiintoiseksi nimenomaan sen, että ihan tavallista arkea ei eletä koko ajan, eikä etenkään enää, kun lapset eivät ole koulussa ja kotona. Meillä oli ja on mahdollisuus reissata ympäri maailmaa, osallistua erilaisiin konferensseihin yms., tavata mielenkiintoisia ihmisiä, korkeassa asemassa olevia siinä missä toisaalta ääriolosuhteissa eläviä ja toimeentulevia jne. Meillä on mahdollisuus toteuttaa omia haluajamme ja toiveitamme ihan toisin kuin oli Suomessa. Me asumme ”keskellä kaikkea”, ei jossain jumalan seljän takana pitkien matkojen päässä.

Kokemus oli myös lähettää lapset 17-v. toiseen maahan opiskelemaan ja tulemaan itsekseen toimeen ja todeta, että hyvin on kasvatus onnistunut ja siivet elämään oikein annettu.

En minä tätä osaa sen paremmin selittää. Huomaan omista ystävistäni Suomessa, että heillä ei ole ollenkaan samaa kokemuspiiriä tai elämänkatsomusta, vaikke hekin kaikki ovat hyvin toimeentulevia. Joskus he ihmettelevät, kuinka uskallamme sitä tai tätä, kun takeita onnistumisesta ei ole. Se on sitä elämään täysillä heittäytymistä ja uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen.

Oma onnellisuustasoni nousi välittömästi ulkomaille muuton myötä. Uuden kokemisen ja näkemisen tarve on ollut minulla verissä aina, kiitos isäni, jonka työn perässä perhe muutti Suomessa paikasta toiseen, koko lapsuuteni vaihdoin koulua miltei vuosi ja luokka- periaatteella. Heti yo-kirjoitusten jälkeen jätin pikkukaupungin taakseni ja lähdin ulkomaille töihin. Palasin Suomeen opiskelemaan, perustamaan perheen ja taas veri veti ulkomaille, onneksi myös miehelläni; ensin yhden, sitten kahden ja lopulta kolmen lapsen kanssa. Emme ole polttaneet siltoja takanamme eikä koskaan voi sanoa ”ei koskaan”, mutta on äärimmäisen vaikea enää nähdä tulevaisuutta Suomen pienissä ympyröissä. Yleensä ahdistun siellä jo viikossa. Tällä en tahdo haukkua Suomea, tämä on vain minun kokemukseni, mielipiteeni ja elämäni. Vaikka jäisin yksin en silti usko palaavani Suomeen.

Kehotan lastani luomaan oman uran ja tienaamaan omat rahat koska jos ero tulee, puolison uralle ja perheelle uhrautunut on heikoilla.

Up

No ei sen elämän tuollaista tarvitse olla..

Mun mielestä olis ihanaa, jos voisi saada edes tavallisen elämän.