Lue keskustelun säännöt.
Narsistinen isoäiti ja lapsenlapset.
04.09.2018 |
En ole koskaan erityisemmin tullut toimeen äitini kanssa sillä hän on ollut aina kylmä minua kohtaan, mollannut, tylyttänyt, verrannut itseensä kaikessa ja ollut kaikkea muuta paitsi kannustava, tukeva ja rakastava. Minulla on nuorempia sisaruksia joita kohtaan on erilainen, paapoo heitä mennen tullen, kehuu heitä minulle ja vertaa heitä jatkuvasti minuun.
Ja siis asiaan. Olen sisaruksista ainoa jolla on lapsia. Lapset ovat nyt 4 ja 6-vuotiaat, ovat nähneet vanhempiani n. kerran kuussa tai kahdessa kun vanhempani ovat käyneet meillä kahvilla tai me olemme käyneet heidän luonaan. Tähän mennessä ovat olleet ihan ok lasten kanssa vaikkakin olen aistinut, että äitini ei oikein tykkää kun lapseni ovat vilkkaita toisin kuin sisarukseni olivat lapsina (itsekkin olen ollut aika vilkas) ja pyörittelee välillä silmiään niin kuin olisin kasvattanut lapset väärin. Lapset tykkäävät nähdä isovanhempiaan ja kyselevät usein koska tulevat taas kylään, mutta eivät varmaan vielä tiedosta, että ”kuvio” ei ole ihan perinteinen kun isovanhemmat asuvat lähellä, mutta silti kyläilevät muutaman kerran vuodessa eivätkä koskaan ole edes yökylään lapsia pyytäneet.
Jo esikoisen raskausaikana olin ajatellut, että nyt olisi se hetki kun pitäisi laittaa välit kokonaan poikki, mutta ei se sitten ”onnistunutkaan”. Nyt kun lapset alkavat olla noin isoja olen entistä enemmän alkanut miettimään, että onko tämä kuvio heille hyvästä? Entä jos äitini pikkuhiljaa alkaa ”myrkyttämään” heidänkin mielensä ja saa lapset tuntemaan itsensä huonoiksi niin kuin itse tunsin aikoinaan? Äitini itse pisti välit poikki vanhempiinsa ja isäni vanhempiin kun olin pieni (syytä en tiedä), ehdin nähdä mummejani muutaman kerran ja tähän päivään asti olen ikävöinyt heitä (ovat jo kuolleet). Tuntuu kuin joku ihme kirous kulkisi suvussani kun pistetään välejä poikki vanhempiin.
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä, mitä te tekisitte tai onko jollain omakohtaista kokemusta tällaisesta tilanteesta?
Mainittakoon, että isäni kanssa minulla on ok välit, olen ollut ns. ”isin tyttö”, mutta hän on niin tossun alla etten viitsi edes aloittaa siitä avautumaan.
Kommentit (25)
Onneksi välit meni poikki eikä tarvitse olla tekemisissä.
Suosittelen - eikä kannata alkaa sovittelemaan mitään.
Saa olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lasten tarvitse olla mummolassa yökylässä. Monet ihmiset haluavat omat lapset kasvatettuaan nukkua yönsä rauhassa. Varsinkin jos lapsia on tullut tehtyä useampi kuin yksi, niin johan siinä saa yökylähotellia pitää tasapuolisuuden nimissä itsensä väsyksiin, jos siihen hommaan lähtee.
Pitäkää kuulkaa ne lapset vaan ihan kotonanne yötä.
Niinhän ne on pidetty ja pidetäänkin, en edes halua, että lapset menisivät yöksi. Ihmettelen vain, että eivät ole edes pyytäneet esikoista yöksi vaikka äiti vinkui lapsenlapsia siitä lähtien kun täytin 18v, miksi se niitä halusi jos ei halua niiden kanssa viettää aikaa kuin kahvittelun merkeissä muutaman kerran vuodessa 🤔 Olin siis ”jo” 26v. kun sain esikoisen ja kun kyselin äidiltä olisiko hänellä niitä mainostamiaan minun vanhoja vaatteita lapselleni niin hän totesi ”heitin ne jos roskiin kun ajattelin ettet sä saakkaan lapsia” 🙄
AP
Narsisti usein käyttäytyy noin yhtä lastaan kohtaan ja muut lapset ovat sitten niin ihania että. Eli aavistuksesi voi olla oikea. En vielä pistäisi välejä poikki, mutta vaatisin kyllä hyvää käytöstä lapsia kohtaan. Ei mitään vittuiluja tai tylyttämisiä, ja jos sellaiset alkaa eikä lopu niin sitten tapaamisia rajoittamaan.
Muuten siinä ei välttämättä ole mitään outoa, että asuu lähellä ja ei näe usein. Minä sekä vanhempani ollaan aika introverttejä, asutaan viereisissä kaupungeissa. Nähdään se viitisen kertaa vuodessa, ja he ovat silti läheisimpiä ihmisiä minulle oman perheeni lisäksi.
Kiitos kaikille ajatustenvaihdosta! Lapsemme ovat varmasti sen verran fiksuja, että voin antaa heidän itsensä muodostaa mielipiteensä vanhemmistani kun vähän vielä kasvavat ja siihen asti pitää välit sellaisina kuin nyt ovat. Panikoin vain, että teenkö heille hallaa pitämällä yllä suhdetta ihmiseen jonka lähellä minun ei ole hyvä olla ja he varmaan sen jossain vaiheessa aistivat, mutta onneksi pystyn keskustelemaan lasteni kanssa avoimesti näistä asioista kun niiden aika koittaa (vanhempieni tyyli on ollut aina vaieta kaikesta, en halua samaa omien lasten kanssa). Olen itse edelleen hieman katkera siitä, että en saanut viettää aikaa omien isovanhempieni kanssa eikä minulle edes kerrottu syytä. En missään tapauksessa haluaisi, että omat lapseni joutuisivat kokemaan samaa.
Lämmintä syksyä kaikille! 😊
AP
Meillä narsistinen isoäiti käskyttää - mies ei halua käydä vanhemmillaan.