Lue keskustelun säännöt.
Kauheaa jäädä työttömäksi viisikymppisenä!
01.09.2018 |
Mieheni jäi työttömäksi puoli vuotta sitten, eikä näytä hyvältä, että työllistyisi lähiaikoina. Hänellä on akateeminen koulutus ja työkokemusta 25 v, viimeisessä työpaikassaan oli yli 10 v. Aiemmin on vaihtanut työpaikkaa muutaman kerran ja hänet on suunnilleen haettu edellisestä paikasta uuteen. Nyt hän on hakenut kaikkia mahdollisia paikkoja 100 km:n säteellä, eikä yhteenkään ole kutsuttu edes haastatteluun. Joka kerta paikan on saanut vähintään 10 v nuorempi hakija.
Se on siis todellakin totta, että keski-ikäisen on vaikea työllistyä. Mieheni on hakenut oman alansa paikkoja ja kaikkia, jotka vähänkään liippaavat läheltä hänen osaamisaluettaan. Hänellä on loistavat paperit, hän on älykäs, oppii helposti uusia asioita, on harrastuksia, on liikunnallinen ja täysin terve., lapset melkein aikuisia. Nyt hänellä on alkanut mieli masentua, en ihmettele, että pitkään työttömänä olleet ovat niin masentuneita. Hän on hakenut myös muutamaan "duunaripaikkaan", joissa työnantaja on luvannut järjestää koulutuksen, eikä pohjakoulutusta vaadita. Vaan ei sinnekään ole päässyt haastatteluun.
Mitä ihmettä tämän ikäinen voi tehdä, että työllistyy? Pitääkö muuttaa suurempaan kaupunkiin ja alkaa opiskelemaan jotain? Täällä ei ole oikein mitään opiskelumahdollisuuksiakaan, ei kursseja, ei täydennyskoulutusta, ainoastaan jotain työkkärin pilipalikursseja. Miksi ihmeessä työnantajat ei palkkaa keski-ikäisiä??
Kommentit (59)
tämä ongelma poistunee pian.
nykynuoriso ei osaa kohta edes nimeään kirjoittaa ja tuijottavat vaan puhelintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
m85 kirjoitti:
miksi enään olla tuossa iässä duunarina? luulisi olevan jo sijoituksia vuosien varrelta edes
Jos hyvin käy niin saat elää tuon ikäiseksi ja sitten voit elellä hyvin ja nauttia sijoituksistasi.
No ei ole sijoituksia meillä. Molemmat valmistuttiin keskelle suurta lamaa 90-luvun alkuvuosina, oli opintolainaa ja korot nousi pilviin. Ollaan eletty ihan tavallista elämää, kolme lasta, talo rakennettu ja lainoja makseltu. Ei ole ollut mitään mitä sijoittaa, kun ei kumpikaan ole isopalkkainen, mutta omillaan ollaan aina kuitenkin tultu toimeen. Ei vain olisi uskonut, että työttömyys iskee meillekin, mutta kiitos nykyisen säästölinjan, mieheni sai potkut, kuten samalla työpaikalla moni muukin. Jo potkut oli miehelle kova paikka. Hän kuitenkin uskoi, että työllistyy melko nopeasti ja haki ensimmäistä paikkaa jo ennenkuin oli työt olivat loppuneet.
Ihmettelen, miten nämä vuosia työttömänä olleet, kursseja käyneet ja ehkä satoja paikkoja hakeneet enää jaksaa? Miten he elävät masentumatta ja menettämättä toivoaan? Meillä alkaa olla kotona jo melko apeat tunnelmat, vaikka tässä on vasta puoli vuotta kulunut. ap
Elämä on tuonut teille uuden, upean mahdollisuuden eteen miehesi työttömyyden myötä. Ette vain ole sitä oivaltaneet, vaan miehesi on jämähtänyt entiseen elämään kiinni ja kun sen jatkaminen ei tahdo onnistua huonon työnsaannin vuoksi, hän meinaa masentua. Asenneongelma.
Ajatelkaa tätä tilaisuutena hypätä oravanpyörästä. Kun työpaikan menetys on noin suuri katastrofi, miehesi on ollut lähellä henkistä kuolemaan jo nyt. Sen sijaan, että hänellä olisi säilynyt työpaikka 65 vuotiaaksi ja hän olisi kuollut henkisesti lopullisesti, voitte nyt aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Myytte omaisuutenne ja lähdette jonnekin toisella paikkakunnalle tai toiseen maahan, mietitte mitä uutta haluatte elämältänne ja ryhdytte toteuttamaan sitä. Jos ette tiedä yhtään mitä tahtoisitte, tehkää radikaali ympäristön vaihdos, menette jonnekin lappiin tai aasiaan rahoinenne, hankitte halvan vuokra- tai omistuskämpän, tutustutte uuteen elinympäristöön, hidastatte ja kuuntelette sisintänne.
On aika tehdä radikaali muutos, siihen teillä on nyt mahdollisuus. Pelko pois.
Niin tuttua... Minunkin mieheni sai lähteä suuren firman johtoportaasta, koska organisaatiota uudistettiin radikaalisti. Hän niin sanotusti irtisanoutui ja sai vuoden paketin.
Aivan kun sinunkin miehelläsi hänellä oli takanaan pitkä ja hyvä ura sekä akateeminen koulutus.
Työpaikan menetys tuli melkoisena yllätyksenä. Vuoden hän haki töitä, kaikkea mahdollista pääsi haastatteluihin ja jopa loppusuoralle( jäi pari kertaa kakkoseksi hauissa).
Alkoi tuntua siltä ettei mikään tärppää, kunnes vuoden kuluttua tärppäsi, entisen liiketutun kautta(verkostot)!!!
Ikää oli tuolloin 52v. Usko oli mennä meilläkin ja oli jo talon myynnit ym. mietinnässä.
Hesarissa oli vähän aikaa sitten juttu Tampereella olevasta firmasta, joka auttaa yli 50v. työllistymään. En muista nyt nimeä, mutta löytyy varmaan kun
selvittelet.
Teidän kannattaa myös laajentaa työnhakua pääkaupunkiseudulle ja olla jopa valmiita muuttamaan.
Tiedän tarkkaan miltä tuntuu!!! Tsemppiä👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyisikö jotain koulutustehtäviä? Niissä korkeasta iästä ja kokemuksesta on vain hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on tuonut teille uuden, upean mahdollisuuden eteen miehesi työttömyyden myötä. Ette vain ole sitä oivaltaneet, vaan miehesi on jämähtänyt entiseen elämään kiinni ja kun sen jatkaminen ei tahdo onnistua huonon työnsaannin vuoksi, hän meinaa masentua. Asenneongelma.
Ajatelkaa tätä tilaisuutena hypätä oravanpyörästä. Kun työpaikan menetys on noin suuri katastrofi, miehesi on ollut lähellä henkistä kuolemaan jo nyt. Sen sijaan, että hänellä olisi säilynyt työpaikka 65 vuotiaaksi ja hän olisi kuollut henkisesti lopullisesti, voitte nyt aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Myytte omaisuutenne ja lähdette jonnekin toisella paikkakunnalle tai toiseen maahan, mietitte mitä uutta haluatte elämältänne ja ryhdytte toteuttamaan sitä. Jos ette tiedä yhtään mitä tahtoisitte, tehkää radikaali ympäristön vaihdos, menette jonnekin lappiin tai aasiaan rahoinenne, hankitte halvan vuokra- tai omistuskämpän, tutustutte uuteen elinympäristöön, hidastatte ja kuuntelette sisintänne.
On aika tehdä radikaali muutos, siihen teillä on nyt mahdollisuus. Pelko pois.
Juuri näin. Moni tähtää siihen että voi hypätä työelämästä pois viiskymppisenä, näitä blogeja taloudellisesta riippumattomuudesta on pilvin pimein. Mutta kuole työpöydän ääreen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on tuonut teille uuden, upean mahdollisuuden eteen miehesi työttömyyden myötä. Ette vain ole sitä oivaltaneet, vaan miehesi on jämähtänyt entiseen elämään kiinni ja kun sen jatkaminen ei tahdo onnistua huonon työnsaannin vuoksi, hän meinaa masentua. Asenneongelma.
Ajatelkaa tätä tilaisuutena hypätä oravanpyörästä. Kun työpaikan menetys on noin suuri katastrofi, miehesi on ollut lähellä henkistä kuolemaan jo nyt. Sen sijaan, että hänellä olisi säilynyt työpaikka 65 vuotiaaksi ja hän olisi kuollut henkisesti lopullisesti, voitte nyt aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Myytte omaisuutenne ja lähdette jonnekin toisella paikkakunnalle tai toiseen maahan, mietitte mitä uutta haluatte elämältänne ja ryhdytte toteuttamaan sitä. Jos ette tiedä yhtään mitä tahtoisitte, tehkää radikaali ympäristön vaihdos, menette jonnekin lappiin tai aasiaan rahoinenne, hankitte halvan vuokra- tai omistuskämpän, tutustutte uuteen elinympäristöön, hidastatte ja kuuntelette sisintänne.
On aika tehdä radikaali muutos, siihen teillä on nyt mahdollisuus. Pelko pois.
Juuri näin. Moni tähtää siihen että voi hypätä työelämästä pois viiskymppisenä, näitä blogeja taloudellisesta riippumattomuudesta on pilvin pimein. Mutta kuole työpöydän ääreen
Mutta kuole työpöydän ääreen on suomalaisen motto. Lause typistyi jostain syystä.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu niin monesta asiasta. Itse olen palkannut tässä kesällä 2 uutta työntekijää. Molemmat olleet +50.
Joukossa oli hakijoita 18v-57v.
Olivatko nuo viisikymppiset työttömiä? On aivan eri asia vaihtaa työpaikkaa kuin hakea sellaista työttömänä. Minäkin olen 50-vuotispäiväni jälkeen vaihtanut vielä kaksi kertaa työpaikkaa. Vieläpä niin että minulla ei ole vaadittua akateemista tutkintoa, mutta riittävästi ammattitaitoa ja kokemusta asiantuntijatehtävään. Nytkin on uusi työpaikka funnelissa, jos vaihto onnsituu niin tuo jäänee minulla jo viimeiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on tuonut teille uuden, upean mahdollisuuden eteen miehesi työttömyyden myötä. Ette vain ole sitä oivaltaneet, vaan miehesi on jämähtänyt entiseen elämään kiinni ja kun sen jatkaminen ei tahdo onnistua huonon työnsaannin vuoksi, hän meinaa masentua. Asenneongelma.
Ajatelkaa tätä tilaisuutena hypätä oravanpyörästä. Kun työpaikan menetys on noin suuri katastrofi, miehesi on ollut lähellä henkistä kuolemaan jo nyt. Sen sijaan, että hänellä olisi säilynyt työpaikka 65 vuotiaaksi ja hän olisi kuollut henkisesti lopullisesti, voitte nyt aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Myytte omaisuutenne ja lähdette jonnekin toisella paikkakunnalle tai toiseen maahan, mietitte mitä uutta haluatte elämältänne ja ryhdytte toteuttamaan sitä. Jos ette tiedä yhtään mitä tahtoisitte, tehkää radikaali ympäristön vaihdos, menette jonnekin lappiin tai aasiaan rahoinenne, hankitte halvan vuokra- tai omistuskämpän, tutustutte uuteen elinympäristöön, hidastatte ja kuuntelette sisintänne.
On aika tehdä radikaali muutos, siihen teillä on nyt mahdollisuus. Pelko pois.
Juuri näin. Moni tähtää siihen että voi hypätä työelämästä pois viiskymppisenä, näitä blogeja taloudellisesta riippumattomuudesta on pilvin pimein. Mutta kuole työpöydän ääreen
Uskon että nuoret ajattelevat eri tavalla työelämästä kuin varttuneemmat joille on iskostettu nuoresta saakka että otsa hiessä sun pitää leipäsi ansaitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on tuonut teille uuden, upean mahdollisuuden eteen miehesi työttömyyden myötä. Ette vain ole sitä oivaltaneet, vaan miehesi on jämähtänyt entiseen elämään kiinni ja kun sen jatkaminen ei tahdo onnistua huonon työnsaannin vuoksi, hän meinaa masentua. Asenneongelma.
Ajatelkaa tätä tilaisuutena hypätä oravanpyörästä. Kun työpaikan menetys on noin suuri katastrofi, miehesi on ollut lähellä henkistä kuolemaan jo nyt. Sen sijaan, että hänellä olisi säilynyt työpaikka 65 vuotiaaksi ja hän olisi kuollut henkisesti lopullisesti, voitte nyt aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Myytte omaisuutenne ja lähdette jonnekin toisella paikkakunnalle tai toiseen maahan, mietitte mitä uutta haluatte elämältänne ja ryhdytte toteuttamaan sitä. Jos ette tiedä yhtään mitä tahtoisitte, tehkää radikaali ympäristön vaihdos, menette jonnekin lappiin tai aasiaan rahoinenne, hankitte halvan vuokra- tai omistuskämpän, tutustutte uuteen elinympäristöön, hidastatte ja kuuntelette sisintänne.
On aika tehdä radikaali muutos, siihen teillä on nyt mahdollisuus. Pelko pois.
Ei meillä koskaan ole ollut tunnetta, että olisimme oravanpyörässä. Elämä on ollut enimmäkseen hyvää ja onnellista, sellaista, josta pidämme. Emme ole koskaan haaveilleet mistään ihmeellisistä seikkailuista, tykkäämme tällaisesta rauhallisesta elämästä. Ei perheelliset ihmiset voi noin vain lähteä, meillä on yksi lapsi yliopistossa ja kaksi lukiossa, ottaisimmeko heidät mukaan? Jättäisinkö minäkin työni? Mitäs sitten kun rahat loppuu? Ei meillä isoja rahoja olisi, sen mitä nyt talosta saisimme lainan jälkeen, ei sillä kauan juhlittaisi edes Aasiassa. Myöskään vanhoja vanhempiamme emme voi noin vain jättää.
Entä jos ei halua elämältä mitään isoja uusia juttuja? Uudet ystävät, harrastukset, joku uusi matkakohde silloin tällöin yms. riittäisi meille. Ehkä sitten olemme jo henkisesti kuolleita, en tiedä, mutta olemme olleet kuitenkin onnellisia. Olemme aina nauttineet elämän pienistä asioista; lintujen aamukonsertista takapihamme metsikössä, tähtitaivaasta, uunituoreista sämpylöistä aamukahvilla, toistemme seurasta, hyvistä kirjoista ja elokuvista, ajasta perheen kesken, emme kaipaa muuta. Kiitos kuitenkin näkökulmastasi, kiva lukea jotain positiivistakin. Eihän sitä tiedä, jos tästäkin jotain uutta versoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua... Minunkin mieheni sai lähteä suuren firman johtoportaasta, koska organisaatiota uudistettiin radikaalisti. Hän niin sanotusti irtisanoutui ja sai vuoden paketin.
Aivan kun sinunkin miehelläsi hänellä oli takanaan pitkä ja hyvä ura sekä akateeminen koulutus.
Työpaikan menetys tuli melkoisena yllätyksenä. Vuoden hän haki töitä, kaikkea mahdollista pääsi haastatteluihin ja jopa loppusuoralle( jäi pari kertaa kakkoseksi hauissa).
Alkoi tuntua siltä ettei mikään tärppää, kunnes vuoden kuluttua tärppäsi, entisen liiketutun kautta(verkostot)!!!
Ikää oli tuolloin 52v. Usko oli mennä meilläkin ja oli jo talon myynnit ym. mietinnässä.
Hesarissa oli vähän aikaa sitten juttu Tampereella olevasta firmasta, joka auttaa yli 50v. työllistymään. En muista nyt nimeä, mutta löytyy varmaan kun
selvittelet.
Teidän kannattaa myös laajentaa työnhakua pääkaupunkiseudulle ja olla jopa valmiita muuttamaan.Tiedän tarkkaan miltä tuntuu!!! Tsemppiä👍[/quote
Kiitos! Pitääpä tutustua. Meiltä on pk-seudulle satoja kilometrejä, joten ei olisi helppoa muuttaa. Talo pitäisi myydä, lasten päästä sinne lukioon ja tuon ikäisillä kun on ne kaverit niin kamalan tärkeitä ja harrastuspiirit myös. Ja meillä on tosiaan nuo yli 80-v vanhemmat hoidettavana. Jos olisimmekin kahdestaan tilanteessa, emme empisi talonmyyntiä ja muuttoa. Tosin pitäisihän minunkin sitten löytää töitä. Ja hienoa, että sun mies löysi töitä! ap
Olen varmaan poikkeus kun olen onnellinen viiskymppinen työtön. Työ on yliarvostettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sepä se ap! Meillä tuli sama 52-vuotiaana. Nuorekas, urheileva ja täysin terve, hyvällä työhistorialla varustettu mies ei päässyt mihinkään edes haastatteluun. Haki jopa KESÄTÖIHIN, eikä päässyt edes sinne.
Noin 8kk:n jälkeen oli aika rikki pikkuhiljaa. Onneksi keksittiin, että Suomi on täynnä yrityksiä, jotka on myynnissä ja kannattaa skannata markkinat. Löytyi nopeasti aika yllättävän alan yritys, joka oli rapakunnossa omistajan ongelmien takia, mutta yrityksellä oli hyvä liikeidea ja hyvät kalustot sen toteuttamiseen + työ sellainen, että se on aika kapealla sektorilla ja nopeasti otettavissa haltuun. Ei kun yrityskaupoille, sinne meni säästöt ja vielä piti ottaa lainaa, johon kiinnitys asuntoon. Eli mies maksoi lähes 100 000 Euroa, jotta sai itselleen työpaikan. Nyt yritys on ollut miehellä nelisen vuotta, laina alkaa olla maksettu tai firman tilillä olisi rahat se maksamiseen, jos haluaisi. Palkkaa on pystynyt ekojen kuukausien jälkeen nostamaan ihan hyvin ja tarvittaessa enemmän. Kaikki on mennyt tosi hienosti ja työ on mukavaa, kun sitä ei tarvi tehdä edes joka päivä elääkseen vaan voi jäädä sohvalle katsomaan digiboksia ja vastailemaan puhelimeen. Se on totta, että työ on jossain määrin fyysistä ja duunimaista, joka tuntui miehestä alussa oudolta toimistotöiden jälkeen, mutta pysyypä kunnossa ja aika helpolla tienaa hyvin. Lisäksi yrityksessä on kuitenkin muutakin työtä, jossa mies on elementissään: taloushallinto, tarjouslaskenta ja asiakaskontaktit. On vähentänyt sitä fyysistä puolta itseltään, kun sitä varten on nuoret, raavaat työntekijät.
Eli neuvo: Selvitä yritysmarkkinat. Sieltä voi löytyä helmi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua... Minunkin mieheni sai lähteä suuren firman johtoportaasta, koska organisaatiota uudistettiin radikaalisti. Hän niin sanotusti irtisanoutui ja sai vuoden paketin.
Aivan kun sinunkin miehelläsi hänellä oli takanaan pitkä ja hyvä ura sekä akateeminen koulutus.
Työpaikan menetys tuli melkoisena yllätyksenä. Vuoden hän haki töitä, kaikkea mahdollista pääsi haastatteluihin ja jopa loppusuoralle( jäi pari kertaa kakkoseksi hauissa).
Alkoi tuntua siltä ettei mikään tärppää, kunnes vuoden kuluttua tärppäsi, entisen liiketutun kautta(verkostot)!!!
Ikää oli tuolloin 52v. Usko oli mennä meilläkin ja oli jo talon myynnit ym. mietinnässä.
Hesarissa oli vähän aikaa sitten juttu Tampereella olevasta firmasta, joka auttaa yli 50v. työllistymään. En muista nyt nimeä, mutta löytyy varmaan kun
selvittelet.
Teidän kannattaa myös laajentaa työnhakua pääkaupunkiseudulle ja olla jopa valmiita muuttamaan.Tiedän tarkkaan miltä tuntuu!!! Tsemppiä👍[/quote
Kiitos! Pitääpä tutustua. Meiltä on pk-seudulle satoja kilometrejä, joten ei olisi helppoa muuttaa. Talo pitäisi myydä, lasten päästä sinne lukioon ja tuon ikäisillä kun on ne kaverit niin kamalan tärkeitä ja harrastuspiirit myös. Ja meillä on tosiaan nuo yli 80-v vanhemmat hoidettavana. Jos olisimmekin kahdestaan tilanteessa, emme empisi talonmyyntiä ja muuttoa. Tosin pitäisihän minunkin sitten löytää töitä. Ja hienoa, että sun mies löysi töitä! ap
Voisiko miehesi asua viikot esim. Helsingissä tai siellä missä tyltä olisi?
Mietittiin sitäkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on tuonut teille uuden, upean mahdollisuuden eteen miehesi työttömyyden myötä. Ette vain ole sitä oivaltaneet, vaan miehesi on jämähtänyt entiseen elämään kiinni ja kun sen jatkaminen ei tahdo onnistua huonon työnsaannin vuoksi, hän meinaa masentua. Asenneongelma.
Ajatelkaa tätä tilaisuutena hypätä oravanpyörästä. Kun työpaikan menetys on noin suuri katastrofi, miehesi on ollut lähellä henkistä kuolemaan jo nyt. Sen sijaan, että hänellä olisi säilynyt työpaikka 65 vuotiaaksi ja hän olisi kuollut henkisesti lopullisesti, voitte nyt aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Myytte omaisuutenne ja lähdette jonnekin toisella paikkakunnalle tai toiseen maahan, mietitte mitä uutta haluatte elämältänne ja ryhdytte toteuttamaan sitä. Jos ette tiedä yhtään mitä tahtoisitte, tehkää radikaali ympäristön vaihdos, menette jonnekin lappiin tai aasiaan rahoinenne, hankitte halvan vuokra- tai omistuskämpän, tutustutte uuteen elinympäristöön, hidastatte ja kuuntelette sisintänne.
On aika tehdä radikaali muutos, siihen teillä on nyt mahdollisuus. Pelko pois.
Juuri näin. Moni tähtää siihen että voi hypätä työelämästä pois viiskymppisenä, näitä blogeja taloudellisesta riippumattomuudesta on pilvin pimein. Mutta kuole työpöydän ääreen
On meitäkin, jotka pidämme työstämme. Mieheni on edelleen innostunut työstään, se on työtä, joka muuttuu koko ajan, jossa voi kehittyä ja jonka sisältöön voi itse vaikuttaa. Ei kaikki haaveile samoista asiosita. Toiset haluaa vain elää rauhallista elämää ja on tyytyväisiä, kun on mielekästä työtä ja kohtuullinen toimeentulo. Ehkä meitä nuoremmilla on enemmän näitä riippumattomuus-haaveita. Meillä on vain pieniä haaveita, jos mies olisi vielä töissä, tekisimme keittiörempan, seuraavaksi lähtisimme New Yorkin matkalle. Ne ovatkin meidän mittakaavassa jo isoja haaveita! ap
Vierailija kirjoitti:
Tiedän liiankin hyvin, mitä tarkoitat.
Olin vuosia sairauslomalla rankkojen syöpähoitojen vuoksi, onnekkaasti paranin ja pääsin kuudeksi kuukaudeksi työkokeiluun.
Työkokeilupaikan saaminen oli haasteellista, vaikka eläkekassa maksoi palkkani ja olin ilmainen työntekijä. Kuka haluaa töihin vuosia sairauslomalla olleen? Lopulta paikka löytyi ja sain jatkaa toisessa paikassa.
Olen etsinyt uutta työtä Helsingistä lokakuusta lähtien.
Kukaan ei huoli minua edes haastatteluun. Olen 53-vuotias.
Et ole yksin, kohtalontovereitasi on useita. Nimittäin heitä jotka joutuivat vaihtopenkille vuosiksi työelämästä vakavan sairauden parissa kamppaillen eläviuen kirjoihin ja ovat nyt viisivuotiskontrollin/vuosittaisen kontrollikäynnin piirissä ( sen jälkeen katsotaan parantuneeksi ko syövästä). Korkeintaan määrä-aikaisiin matalapalkkatöihin uskalletaan palkata vaikka olisi huipputekijä, sillä jos on kaksi hakijaa : nuori terve hakija tai vuosittaisen s-kontrollin alla yhä oleva keski-ikäinen , niin kumpikohan palkataan?
Sipilä on autuaasti unohtanut sen että työttömät muodostuvat hyvin yksilöllisistä ihmisistä ja tilanteista. On omituista ajatella että työttömien joukko muodostuu laiskureista joita tulee aktivoida ja rokottaa viemällä tuesta osan surutta pois ellei kukaan palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Sepä se ap! Meillä tuli sama 52-vuotiaana. Nuorekas, urheileva ja täysin terve, hyvällä työhistorialla varustettu mies ei päässyt mihinkään edes haastatteluun. Haki jopa KESÄTÖIHIN, eikä päässyt edes sinne.
Noin 8kk:n jälkeen oli aika rikki pikkuhiljaa. Onneksi keksittiin, että Suomi on täynnä yrityksiä, jotka on myynnissä ja kannattaa skannata markkinat. Löytyi nopeasti aika yllättävän alan yritys, joka oli rapakunnossa omistajan ongelmien takia, mutta yrityksellä oli hyvä liikeidea ja hyvät kalustot sen toteuttamiseen + työ sellainen, että se on aika kapealla sektorilla ja nopeasti otettavissa haltuun. Ei kun yrityskaupoille, sinne meni säästöt ja vielä piti ottaa lainaa, johon kiinnitys asuntoon. Eli mies maksoi lähes 100 000 Euroa, jotta sai itselleen työpaikan. Nyt yritys on ollut miehellä nelisen vuotta, laina alkaa olla maksettu tai firman tilillä olisi rahat se maksamiseen, jos haluaisi. Palkkaa on pystynyt ekojen kuukausien jälkeen nostamaan ihan hyvin ja tarvittaessa enemmän. Kaikki on mennyt tosi hienosti ja työ on mukavaa, kun sitä ei tarvi tehdä edes joka päivä elääkseen vaan voi jäädä sohvalle katsomaan digiboksia ja vastailemaan puhelimeen. Se on totta, että työ on jossain määrin fyysistä ja duunimaista, joka tuntui miehestä alussa oudolta toimistotöiden jälkeen, mutta pysyypä kunnossa ja aika helpolla tienaa hyvin. Lisäksi yrityksessä on kuitenkin muutakin työtä, jossa mies on elementissään: taloushallinto, tarjouslaskenta ja asiakaskontaktit. On vähentänyt sitä fyysistä puolta itseltään, kun sitä varten on nuoret, raavaat työntekijät.
Eli neuvo: Selvitä yritysmarkkinat. Sieltä voi löytyä helmi!
Kiitos, pitää selvittää! Yrittäjäksi ryhtyminen on käynyt kyllä mielessä ja sitä on pohdittukin tosissaan viime viikkoina. Vaatii kyllä vähän selvittelyä ja uutta asennetta, että uskaltaa riskeerata. ap
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan poikkeus kun olen onnellinen viiskymppinen työtön. Työ on yliarvostettua.
Et ole poikkeus. Itse olen yli 6-kymppinen ja myös nykyään työtön. Minulla on paljon aikaa lastenlapsilleni ja ensimmäistä hoidinkin kaksi vuotta "päätyökseni". Olen siis aina saatavilla, jos apua tarvitaan. Ei työ kuitenkaan ole yliarvostettua; Miniä sai vakituisen työpaikan, koska pystyin hoitamaan lasta. Ei 9kk ikäistä olisi voinut viedä hoitoon.
miksi enään olla tuossa iässä duunarina? luulisi olevan jo sijoituksia vuosien varrelta edes