Lue keskustelun säännöt.
Tajusin juuri että ainoat lapsuuden- ja nuoruudenmuistoni ovat synkkiä, ei ollenkaan onnellisia
31.08.2018 |
.. ja ettei se kuulosta tai ole normaalia :( en muista yhtiäkään synttäreitä, jos katson vaikka valokuvia voin ehkä muistaa tunnelman tai hetken jotenkin. Nää synttärikuvat ala-asteella + ylä-aste. Ja kun lapsuudesta, n. 10-vuotiaasta nuoruuteen kun kuvia on kahtonu niin en ikinä hymyile niissä, ilme on jotenkin tympääntynyt. Ja kyllä, on paljon traumaattista taustalla. On vain outoa vasta nyt herätä siihen todellisuuteen, että ei oikeasti muista mitään hyvää, vaikka niitäkin hetkiä ja kausia oli paljon.. ja tutkia valokuvista 0-8vuotiaan minäni kuvia joissa hymyilen naama leveästi ja on aitoa iloa. Kun sitä ei nykyäänkään ole.
Kommentit (3)
Ja pääpointti meni sivuraiteille! Mutta tämä muistin menetys pelottaa, sillä sitä tapahtuu nykyäänkin. Koko viimeinen vuosi on jotenkin kadonnut mielestä (ja kaikki sitä ennen, muistaa jotain kohtia mutta ei muista mikä vuosi, kaikki sulautunut harmaaksi mössöksi). Kaikki mitä tein viimekuussa tai toissapäivänä on sumua. Käyn psykiatrilla ja tästä olen maininnut, useasti, ei ole kuitenkaan ehkä otettu niin vakavasti, tai en ole tuonut asiaa oikeana huolenaiheena esille. Mutta pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas muistan lapsuuteni lähinnä onnellisena ja iloisena aikana. Yllätyn aina kun veli muistelee väkivaltaisten alkoholistivanhempiemme tempauksia, että "ai niin, ihan totta, meitähän kohdeltiin ihan paskasti!".
Mä en muista juuri niitä pahojakaan, yleensä ottaen, en muista juuri mitään lapsuudesta, nuoruudesta, enkä edes lasteni lapsuudesta...