Mitä järkeä on TYYTYÄ huonoon elämänkumppaniin?

Olinkooha minä 16 vuootias viimekksi kun seurustelin. En tiedä seurustelustaa mitään. 2 psyykosia varmaan elämässsä.

Jokaisella täysijärkisellä ihmisellä on toivelista elämänkumppaninsa suhteen.

En voi esimerkiksi sietää tupakansavua ja -hajua ja kännissä tai krapulassa olevan kumppanin läheisyys ainoastaan ällöttää minua. Miksi ihmeessä siis alkaisin seurustelemaan päihteitä käyttävän ihmisen kanssa? En itsekään käytä niitä, joten voin ihan hyvin vaatia kumppaniltakin samoja asioita.

Mikä tekee sinusta paremman kumppanin?

Täyttä asiaa ap. Elin päälle kolmikymppiseksi tyytyväisenä sinkkuna, koska yksikään kumppaniehdokas ei tuntunut itselleni "täydelliseltä" vaihtoehdolta. Parisuhde tuntui liian isolta satsaukselta tuhlattavaksi johonkin sinne päin -vaihtoehtoon. Nyt seurustelen ja olen onnellinen kumppanini kanssa, mutta ilman häntä olisin mieluummin yksin, kuin tyytyisin johonkin.

Kääntäen, minusta tuntuisi kamalalta olla jollekin toiselle joku johon hän vain tyytyi. En ymmärrä kuinka näille palstalla ruikuttaville poikamiehille riittää joku joka edustaa lähinnä reikää ja kun sitäkään ei ole, heidän ihmisarvoaan on loukattu.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tekee sinusta paremman kumppanin?

Paremman? En ymmärrä kysymystä.

Minulle kelpaa hyvin itseni kaltainen ihminen. Suhde toimii parhaiten, kun kumppanin ovat tasapainossa keskenään, eikä kumpikaan ole toistaan 'parempi'. ap

Ei kai monikaan suorastaan "huonoon" kumppaniin tyydy (liian moni toki, mutta se on asia erikseen), vaan ehkä sellaiseen, josta ei ole niin kovin innostunut, ei hulluna rakastunut ja jolta puuttuu ominaisuuksia, joita soisi kumppanillaan olevan. Eli joku ihan kiva tyyppi sitä arkea jakamaan, seksiä silloin tällöin harrastelemaan ja niin edelleen. Ehkä ei uskota löytävänsä parempaa, ei osata olla yksin tai joskus sitä parempaa odotellessa. Itsekään en pysty tällaista käsittämään, koska parisuhde, seura tai seksi eivät ole minulle itseisarvoja, parempi ilman kuin jotain merkityksetöntä ja haaleaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä elän mielummin mukavaa elämää yksin kuin pilaan sen huonon kumppanin kanssa. En todellakaan ymmärrä sitä ajattelutapaa kuin palstan peräkamarin pojat harrastavat, että jonkun pitäisi vastoin tahtoaan tyytyä sellaiseen kumppaniin, jonka kanssa ei synkkaa ja jonka kanssa elämä ei tunnu kivalta.

Miksi täytyy puhua miehistä noin halveksivasti? Onko se väärin, että kaipaavat rakkautta ja perhettä niin, että tekevät kompromissin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elän mielummin mukavaa elämää yksin kuin pilaan sen huonon kumppanin kanssa. En todellakaan ymmärrä sitä ajattelutapaa kuin palstan peräkamarin pojat harrastavat, että jonkun pitäisi vastoin tahtoaan tyytyä sellaiseen kumppaniin, jonka kanssa ei synkkaa ja jonka kanssa elämä ei tunnu kivalta.

Miksi täytyy puhua miehistä noin halveksivasti? Onko se väärin, että kaipaavat rakkautta ja perhettä niin, että tekevät kompromissin?

Niinpä. AP joutui sit kuitenkin tyytymään huonoon kumppaniin, koska joutuu omaa tympeää naamaansa katsomaan peilistä joka päivä.

kulut puoliksi, halvempi asuminen, seuraa asioihin joita ei yksin tykkää tehdä, sosiaalinen status, jonkinlainen turva, jos sattuu jotain todella pahaa, kuten vaikea sairastuminen.

Hmmm olet perjantai-iltana vauvan keskustelupalstalla vakuuttelemassa meille, että kyllä sinkkuna on upeeta 😂 kuulostaa siltä, että sua ahdistaa muiden parisuhdeviikonloput.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elän mielummin mukavaa elämää yksin kuin pilaan sen huonon kumppanin kanssa. En todellakaan ymmärrä sitä ajattelutapaa kuin palstan peräkamarin pojat harrastavat, että jonkun pitäisi vastoin tahtoaan tyytyä sellaiseen kumppaniin, jonka kanssa ei synkkaa ja jonka kanssa elämä ei tunnu kivalta.

Miksi täytyy puhua miehistä noin halveksivasti? Onko se väärin, että kaipaavat rakkautta ja perhettä niin, että tekevät kompromissin?

Nämä palstan vakivalittajat eivät tunnu kaipaavan rakkautta, vaan ainoastaan sitä reikää, josta joku muu jo täällä mainitsikin. ap

Vierailija kirjoitti:

Hmmm olet perjantai-iltana vauvan keskustelupalstalla vakuuttelemassa meille, että kyllä sinkkuna on upeeta 😂 kuulostaa siltä, että sua ahdistaa muiden parisuhdeviikonloput.

Missä kohtaa olen vakuutellut, että sinkkuus on upeaa? Olen kertonut ainoastaan, että minulle kelpaisi hyvin itseni kaltainen elämänkumppani. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elän mielummin mukavaa elämää yksin kuin pilaan sen huonon kumppanin kanssa. En todellakaan ymmärrä sitä ajattelutapaa kuin palstan peräkamarin pojat harrastavat, että jonkun pitäisi vastoin tahtoaan tyytyä sellaiseen kumppaniin, jonka kanssa ei synkkaa ja jonka kanssa elämä ei tunnu kivalta.

Miksi täytyy puhua miehistä noin halveksivasti? Onko se väärin, että kaipaavat rakkautta ja perhettä niin, että tekevät kompromissin?

Kaipaa rakkautta ja ottaa puolison, johon ei ole oikeasti rakastunut? Minä toki tein ja teen kompromisseja puolisoni kanssa jatkuvasti. Mutta siitä kannattaa pitää kiinni ehdottomasti, että menee yhteen vain ’Sen Oikean’ kanssa. Silloin niitä kompromissejakin oikeasti haluaa tehdä.

Nuorempana sitä kuvitteli, että tuleva mieheni hoitaa asiat puolestani, että minun tarvitsee vain olla. Nyt kävikin ihan toisin, olen joutunut tekemään kaiken yksin. Kun olen kaiken jo järjestänyt, minun ei ole kannattavaa olla ”kenen kanssa vain”. Mietin kylmästi, mitä lisäarvoa saisin suhteelta? Tuoko taloudellista hyvää, edistäisi uraa, mitä henkistä? Olen siinä mielessä kyvykäs nainen, että voisin rakentaa itselleni talon, minulla on auto, hoidan talousasiat, perheen ja pyöritän kasvuyritystä.

Olen kasvanut niin itsenäiseksi, että en tarvitse miestä. Joskus jopa päädyn esittämään avuttomampaa ja tyhmempää kuin olen, koska en halua saattaa miestä noloon tilanteeseen.

Itse otin aikoinaan sen, kenelle kelpasin. Halusin perheen ja talon, 2 kaksi lasta ja koiran. Ne olen saanut, mutta en voi sanoa olevani kovin onnellinen. Tuskin miehenikään. Emme keskustele enää mistään. Tottumuksesta olemme yhdessä, lasten ja velkojen, sekä mukavuudenhalun vuoksi, kuin kaksi vanhaa ystävää. Joskus katselen kateellisena sisartani, joka on naimaton, mutta minua peloittaa ajatuskin, että joutuisin elämään yksin. En voisi kuvitella eläväni jossain yksiössä, köyhänä. Mieluummin näin. Turvallisuus on itselleni tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana sitä kuvitteli, että tuleva mieheni hoitaa asiat puolestani, että minun tarvitsee vain olla. Nyt kävikin ihan toisin, olen joutunut tekemään kaiken yksin. Kun olen kaiken jo järjestänyt, minun ei ole kannattavaa olla ”kenen kanssa vain”. Mietin kylmästi, mitä lisäarvoa saisin suhteelta? Tuoko taloudellista hyvää, edistäisi uraa, mitä henkistä? Olen siinä mielessä kyvykäs nainen, että voisin rakentaa itselleni talon, minulla on auto, hoidan talousasiat, perheen ja pyöritän kasvuyritystä.

Olen kasvanut niin itsenäiseksi, että en tarvitse miestä. Joskus jopa päädyn esittämään avuttomampaa ja tyhmempää kuin olen, koska en halua saattaa miestä noloon tilanteeseen.

Vähän sama juttu täälläkin. Nykyään ns. miesten töitä on niin vähän, että ne on helppo opetella itsekin tai käyttää ammattilaisten palveluja. Auton huolto on ulkoistettu, puut on helppo, tilata pihaan valmiina, monissa remonteissakin laki vaatii käyttämään ammattilaisia. Lumien kolaaminen, ruohonleikkuu ja lamppujen vaihto ei ole mikään ongelma toimeen tarttuvalle naiselle. Rikkoutuneen kodinkoneen tilalle saa kätevästi tilattua uuden laitteen netin kautta.

En todellakaan kaipaa huusholliini alkoholiongelmaista sohvalla makaajaa tai kodinhoitopalveluja odottavaa itsekästä ukkoa, joka pahimmassa tapauksessa vielä arvostelee joka asiasta. Jos tapaan mukavan miehen, jonka kanssa viihdyn loistavasti ja kemiatkin kohtaavat, niin olen valmis suhteeseen, mutta en ala ehdoin tahdoin huonontamaan elämänlaatuani yhdenkään miehen takia. Uuden kumppanin pitää tuoda jotain lisäarvoa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Itse otin aikoinaan sen, kenelle kelpasin. Halusin perheen ja talon, 2 kaksi lasta ja koiran. Ne olen saanut, mutta en voi sanoa olevani kovin onnellinen. Tuskin miehenikään. Emme keskustele enää mistään. Tottumuksesta olemme yhdessä, lasten ja velkojen, sekä mukavuudenhalun vuoksi, kuin kaksi vanhaa ystävää. Joskus katselen kateellisena sisartani, joka on naimaton, mutta minua peloittaa ajatuskin, että joutuisin elämään yksin. En voisi kuvitella eläväni jossain yksiössä, köyhänä. Mieluummin näin. Turvallisuus on itselleni tärkeintä.

Ajattelin samalla tavalla ennen ja mietin välillä eroa, kun en ollut tyytyväinen parisuhteeseeni. Yllättäen sitten menetin mieheni ja jouduin sopeutumaan elämän yksin tai oikeastaan yksinhuoltajana lasten kanssa. Olen ihan tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Nykyään kriteerini miehen suhteen ovat niin korkeat, etten helpolla uutta miestä löytä, enkä välttämättä sellaista tarvitsekaan.

Aloimme mieheni kanssa seurustella kun olin 19. Nyt ollessani 26-vuotias on suhteemme kuollut kokoon. Useamman kuukauden olen tässä kerännyt rohkeutta saada sanottua etten enää halua olla tässä. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elän mielummin mukavaa elämää yksin kuin pilaan sen huonon kumppanin kanssa. En todellakaan ymmärrä sitä ajattelutapaa kuin palstan peräkamarin pojat harrastavat, että jonkun pitäisi vastoin tahtoaan tyytyä sellaiseen kumppaniin, jonka kanssa ei synkkaa ja jonka kanssa elämä ei tunnu kivalta.

Miksi täytyy puhua miehistä noin halveksivasti? Onko se väärin, että kaipaavat rakkautta ja perhettä niin, että tekevät kompromissin?

Miten voi saada rakkautta jos on tyytynyt kumppaniin jota ei rakasta? Jos taas suhteessa on rakkautta, niin silloinhan se ei ole tyytymistä.