Olenko itsekäs, jos yritän lasta, vaikka olen sairas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kustannuksella ei IKINÄ pidä leikkiä. Kyse on lapsen edusta turvalliseen ympäristöön.

Nyt en ihan ymmärtänyt. Millä tavalla lapsen ympäristö ei ole turvallinen, jos vanhemmalla on mielenterveysongelma? Tehdäänhän lapsia myös fyysisesti sairaiden ihmisten perheisiin jne.

Ja mitä tarkoitat lasten kustannuksella leikkimisellä?

Niin. Mietipä kuule sitä.

Kovasti yritän. Olet siis sitä mieltä, että mielenterveysongelmaiset ihmiset eivät sovi vanhemmiksi?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kustannuksella ei IKINÄ pidä leikkiä. Kyse on lapsen edusta turvalliseen ympäristöön.

Nyt en ihan ymmärtänyt. Millä tavalla lapsen ympäristö ei ole turvallinen, jos vanhemmalla on mielenterveysongelma? Tehdäänhän lapsia myös fyysisesti sairaiden ihmisten perheisiin jne.

Ja mitä tarkoitat lasten kustannuksella leikkimisellä?

Niin. Mietipä kuule sitä.

Kovasti yritän. Olet siis sitä mieltä, että mielenterveysongelmaiset ihmiset eivät sovi vanhemmiksi?

ap

Olen. Äitini olisi saanut jättää lapset hankkimatta. Kurjuutta vuosikymmeniksi ja edelleen minun omakin vanhemmuuteni raskasta, koska tervettä mallia ei ole.

Oma äitini kärsi/kärsii edelleen ahdistushäiriöstä, sairaalloisesta epäluuloisuudesta, tappiomielialasta ja lukuisista fyysisistä vaivoista. Syö unilääkkeitä ja rauhoittavia, vetäytyy kriisitilanteissa peiton alle lepäämään, syyllistää muita omista ongelmistaan ja ylireagoi joka ikiseen pikkuasiaan. Ei ollut ehkä helpoin mahdollinen kasvuympäristö mutta ei missään nimessä huonoinkaan. Kolme tasapainoista työssäkäyvää ihmistä onnistui kasvattamaan, ja välit häneen ovat edelleen hyvät.

Kodin ei tarvitse olla täydellinen, eikä kaikkien perheiden tarvitse olla samanlaisia. Mainitsemasi harrastukset ovat erinomaisia. Tekstistäsi sain myös sen vaikutelman, että miehesi luonteenpiirteet tasapainottaisivat kodin ilmapiiriä. 

Itsekkyyttä ei kannata turhaan miettiä. Se kuuluu elämään.

Jos itsekin haluat lapsen, hankkikaa. Jos et halua, älä suostu muiden painostuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kustannuksella ei IKINÄ pidä leikkiä. Kyse on lapsen edusta turvalliseen ympäristöön.

Nyt en ihan ymmärtänyt. Millä tavalla lapsen ympäristö ei ole turvallinen, jos vanhemmalla on mielenterveysongelma? Tehdäänhän lapsia myös fyysisesti sairaiden ihmisten perheisiin jne.

Ja mitä tarkoitat lasten kustannuksella leikkimisellä?

Niin. Mietipä kuule sitä.

Kovasti yritän. Olet siis sitä mieltä, että mielenterveysongelmaiset ihmiset eivät sovi vanhemmiksi?

ap

Olen. Äitini olisi saanut jättää lapset hankkimatta. Kurjuutta vuosikymmeniksi ja edelleen minun omakin vanhemmuuteni raskasta, koska tervettä mallia ei ole.

Okei ymmärrän. Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan sellaista. Toisaalta joo, oma äitini on myös ahdistushäiriöinen ja häneltä tämä on minullekin tullut. Eli siinä mielessä kannattaako p**koja geenejä siirtää eteenpäin. Toisaalta taas: kaikilla on taakkansa, eikä niitä voi etukäteen tietää eikä valita.

ap

Itsekkäitähän me kaikki olemme. Totta kai päätämme oman elämämme asioista niin kuin haluamme. Jos miehesi on noin loistava tuki ja haluaa lapsia, anna palaa vaan! Et ole muita huonompi vaikka tunnut niin luulevan. Terve ei meistä ole kukaan. Olen oman sukuni sairaudet periyttänyt lapsilleni, ei mitään vakavaa mutta diagnooseja on. Silti olemme onnellisia, lapsemme menestyvät elämässään ja voivat hyvin. Vanhempien ei tarvitse olla täydellisiä.

Ja niitä häliseviä lapsilaumoja ei kukaan tarvitse hyvään lapsuuteen. Rakastava, kasvua tukeva koti on se minkä lapsi tarvitsee.

Kuulostaa että aika paljon pystyisit osallistumaan. Lääkkeet eivät este, etkä niitä edes käytä. Mies voi kantaa päävastuun lapsesta, siinä ei ole mitään pahaa eikä ongelmallista. Lapsi ei tarvitse mitenkään ensisijaisesti suhdetta äitiin.

Mitä jos mies ei kannakaan vastuuta niin kuin lupaa? Tällaisia tarinoitahan on pilvin pimein; mies haluaa lapsen ja lupaa hoitaa sitä rakkaudella 24/7 ja sitten kuitenkin hylkää naisen ja lapsen, kun ei jaksakaan vauva-arkea. Oletko miettinyt miten jaksat jos joudutkin hoitamaan lasta yksin?

Entäs jos mies sairastuu, kuolee, ei osaa tai jaksakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tekevät lapsia itsekkäistä syistä.

Et sä ole muita huonompi.

Moni ei mieti yhtään omia kykyjään. Sä mietit. Olet itse asiassa siis parempi.

Ahdistuksesta voi muuten parantua.

Kiitos <3 Niin kauniisti sanottu, että alkoi itkettää.

ap

Virpi Hämeen-Anttilalla oli kurja lapsuudenkoti. Hän oireili aikuiseksi asti monin tavoin. Älykkyys, koulutus ja asioiden käsittely ei poistanut hänen traumojaan täysin. Hän rakastui onnellisesti ja sai lapsia. Myöhemmin hän kertoi, että hoitamalla lapsiaan hän hoiti samalla sitä kaltoin kohdeltua pientä tyttöä, joka hänen sisällään yhä asui. Hän tarvitsi äitiyttä ja mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä onnellisempi ja tasapainoisempi hän on.

Älä välitä tän ketjun ilkeistä kommenteista.

Elä rohkeasti omaa elämääsi.

- sama

On itsekästä!

Ja vielä hyvässä lykyssä annat geeneissä sairautesi lapsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies sairastuu, kuolee, ei osaa tai jaksakaan?

Niin. Kaikkea voi tapahtua. Voinhan minäkin sairastua ja kuolla ja silloin miehen pitäisi pärjätä yksinään, osasi tai ei? Tai voi tulla sota tai jäämme työttömiksi ja masennumme molemmat. Tai kuolemme kumpikin onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi. Onhan näitä kaikki tullut pohdittua.

ap

Miksi et hanki lääkkeitä. Minun ahdistuneisuushäiriöni pysyy poissa hyvin pienellä lääkeannoksella. Hyvin olen pystynyt hoitamaan omat lapseni ja lisäksi sijoitetut lapset.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et hanki lääkkeitä. Minun ahdistuneisuushäiriöni pysyy poissa hyvin pienellä lääkeannoksella. Hyvin olen pystynyt hoitamaan omat lapseni ja lisäksi sijoitetut lapset.

Voiko niitä raskaudenkin ajan syödä? En oikein usko, että ahdistuneisuushäiriö millään muutaman kuukauden lääkekuurilla lähtee ja eikö noissa lääkkeissä ole muutenkin aika isot riskit?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies sairastuu, kuolee, ei osaa tai jaksakaan?

Niin. Kaikkea voi tapahtua. Voinhan minäkin sairastua ja kuolla ja silloin miehen pitäisi pärjätä yksinään, osasi tai ei? Tai voi tulla sota tai jäämme työttömiksi ja masennumme molemmat. Tai kuolemme kumpikin onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi. Onhan näitä kaikki tullut pohdittua.

ap

Vastauksesi ei ole kovin aikuinen eikä vastuuntuntoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytätkö lääkkeitä vai selviätkö ilman? Voivatko lääkkeet aiheuttaa ongelmia raskaudessa? Joillekin lapset ovat vapauttavaa seuraa. Miten sinulle voisi käydä? Viihdytkö paremmin lasten kuin aikuisten seurassa?

En käytä lääkkeitä, enkä tosiaankaan siinä kohtaa leikkisi lapsen terveyden kanssa. Lähinnä varmaan kysymys on siitä, että en ehkä samalla tavalla jaksaisi osallistua kaikkeen nykypäivän touhuun: järjestää synttäreitä (tosin mies voisi tietty järjestää ne), juosta huvipuistoissa ja vanhenpainilloissa tms. Lapsen elämä olisi lähinnä kotioleilua, kirjastossa käyntiä, metsäretkiä ja sellaista.

Kuulostaa ihan meidän lapsen elämältä. Noita asioita tehdään lapsen kanssa ja täti käyttää kesäisin huvipuistoissa. Ja leikkikentällä leikkiminen tapahtui puolipäivä kerhossa ja mummin kanssa. Ja ihana sosiaalinen ja reipas ekaluokkalainen lapsi on kasvanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies sairastuu, kuolee, ei osaa tai jaksakaan?

Niin. Kaikkea voi tapahtua. Voinhan minäkin sairastua ja kuolla ja silloin miehen pitäisi pärjätä yksinään, osasi tai ei? Tai voi tulla sota tai jäämme työttömiksi ja masennumme molemmat. Tai kuolemme kumpikin onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi. Onhan näitä kaikki tullut pohdittua.

ap

Vastauksesi ei ole kovin aikuinen eikä vastuuntuntoinen.

Vastaukseni oli ehkä sarkastinen, mutta en käsitä, millä tavalla se ei ollut aikuinen tai vastuuntuntoinen? Sanoinhan pohtineeni paljonkin sitä, mitä kaikkea voi tapahtua, jos teemme tähän maailmaan lapsen. Onko se sitten hyvää aikuisuutta, että EI pohdi eikä murehdi tällaisia asioita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies sairastuu, kuolee, ei osaa tai jaksakaan?

Niin. Kaikkea voi tapahtua. Voinhan minäkin sairastua ja kuolla ja silloin miehen pitäisi pärjätä yksinään, osasi tai ei? Tai voi tulla sota tai jäämme työttömiksi ja masennumme molemmat. Tai kuolemme kumpikin onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi. Onhan näitä kaikki tullut pohdittua.

ap

Vastauksesi ei ole kovin aikuinen eikä vastuuntuntoinen.

Vastaukseni oli ehkä sarkastinen, mutta en käsitä, millä tavalla se ei ollut aikuinen tai vastuuntuntoinen? Sanoinhan pohtineeni paljonkin sitä, mitä kaikkea voi tapahtua, jos teemme tähän maailmaan lapsen. Onko se sitten hyvää aikuisuutta, että EI pohdi eikä murehdi tällaisia asioita?

Tällä palstalla on myös ihmisiä, jotka haluavat tieten tahtoen satuttaa tai loukata toisia. Kaikki eivät ole hyväsydämisiä, ja ne hyväsydämisetkään eivät AINA ja joka hetki ole hyväsydämisiä. Kokemuksesta ap, älä vietä liikaa aikaa negatiivisten kommenttien parissa, se ei tee hyvää.

Voihan mies olla teidän perheen "äiti". Vauva-aika saattaa kyllä olla vaikea, minulla oli voimakasta ahdistusta vauvavuonna, vaikka muuten olen psyykeltäni "normaali". Jäätävää kuolemanpelkoa yms. hormoni- ja väsymyslähtöistä. Ehkä voisit käydä keskustelemassa mahdollisen lääkityksen eduista ja haitoista, eihän se mihinkään vielä velvoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies sairastuu, kuolee, ei osaa tai jaksakaan?

Niin. Kaikkea voi tapahtua. Voinhan minäkin sairastua ja kuolla ja silloin miehen pitäisi pärjätä yksinään, osasi tai ei? Tai voi tulla sota tai jäämme työttömiksi ja masennumme molemmat. Tai kuolemme kumpikin onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi. Onhan näitä kaikki tullut pohdittua.

ap

Vastauksesi ei ole kovin aikuinen eikä vastuuntuntoinen.

Vastaukseni oli ehkä sarkastinen, mutta en käsitä, millä tavalla se ei ollut aikuinen tai vastuuntuntoinen? Sanoinhan pohtineeni paljonkin sitä, mitä kaikkea voi tapahtua, jos teemme tähän maailmaan lapsen. Onko se sitten hyvää aikuisuutta, että EI pohdi eikä murehdi tällaisia asioita?

Kun minä hankin lapsia, pohdin sitä riittääkö terveyteni, voimani ja tuloni jos miehelle tapahtuu jotain.

Tätä sinun pitää miettiä.

Itse jäin puoliorvoksi 14-vuotiaana eikä äidistäni ollut huolehtimaan lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos oma jaksaminen on koetuksella muutenkin, niin lasten kanssa jaksaminen loppuu varmasti. Ainoa järkevä ratkaisu on, että et tee lapsia. Moni psyykkisesti tervekin uupuu lasten kanssa, saati sitten jos on jo itsellä vaikeuksia entuudestaan.

Helppo sanoa,mutta sinähän et varsinaisesti tiedä mikä kellekin on liikaa,mikä vie ja mikä tuo voimia. Minä esim.olen kärsinyt vakavista mt-ongelmista,kuntoutunut ja ollut terve vuosia jo. Lapset ovat aina tuoneet enemmän kuin vieneet,pidän lapsista,lapsiperhe-elämästä ja minusta on ihanaa olla äiti. Vaikka lasten kanssa on tullut vaikeita ja raskaitakin aikoja,en ole sairastunut enää psyykkisesti. Lapset ovat ylivoimaisesti paras ja iloa tuovin asia elämässäni ja koen olevani ihan hyvä äiti.