Olenko ikuisesti vanhempieni orja ja käskytettävä?
Mitä mieltä ootte, äitini soittaa mulle ja ilmoittaa, että tiettynä päivänä pitää tehdä sitä ja tätä, ilman että ensin kysyy, että sopiiko se edes mulle, onko mulla aikaa? Olen siis yli 40 vuotias ja äitini tyyli on edelleen ja aina se, että johonkin pitää päästä kyydillä tai mun pitää tehdä jotain, ihan vaan että hän ilmoittaa mulle.
Ei tietoakaan, että aloittaisi keskustelun, että sopiiko, onko mulla aikaa tms. Kun ilmoitan, että mulle ei sovi, että on sovittava joku toinen aika jne. hän tietenkin suuttuu ja alkaa vetoamaan ikäänsä, sairauksiin jne. Ihan käsittämätön tyyli! Tuntuu, että hän ignooraa täysin, että mulla saattaa olla oma elämä, sovittuja menoja jne.!
Onko muillakin tälläistä vanhempiensa, tai lähinnähän tää ongelma äidin kanssa?? Joka kerta saa vetää asiat riidan kautta, mä en vaan hyväksy tuota tyyliä, että pompotellaan toista ihmistä mielensä mukaan!
Kommentit (8)
Olet, jos et itse katkaise kierrettä. Vaikka äitisi on vanha, hän voi vielä oppia, että hänen pitää kysyä sinulta, sopiiko sinulle ja voisitko tehdä sitä tai tätä. Se on ehtona sille, että teet.
Itse mahdollistat tällaisen käyttäytymisen antamalla periksi. Miksi äitisi muuten muuttaisi käytöstään, kun on huomannut, että sillä pääsee toivottuun lopputulokseen? Pidä omista suunnitelmista kiinni silläkin uhalla, että toinen suuttuu
Minulla oli sama tilanne. Ensin luulin että se loppuu kun täytän 18 ja muutan kotoa, mutta äiti tuli joka päivä kylään ja sekaantui muutenkin asioihini. Ajattelin että tilanne varmasti muuttuu ennen kuin täytän 25, mutta mikään ei muuttunut.
Lopulta hain toiseen kaupunkiin opiskelemaan äidin kielloista huolimatta ja sain myös asunnon sieltä. Juuri vähän aikaa sitten äiti soitti minulle että voin hakea vaikka siirto-opiskelijana takaisin vanhaan kotikaupunkiini, koska siellä on "halavempaa" asua.
Miksi äiti muuttuisi, jos saa sinut toimimaan noin piikanansa?
Harjoittele sanomaan ”minulle ei sovi” ”en tule” ” ota taksi” - ei edes että ”eikö sitä voisi siirtää seuraavaan päivään kun mulla on tuossa jo oma hammaslääkäri” - ihan samantekevää missä kunnossa äitisi on, sinulla ei ole velvollisuutta toimia hänen kotiapulaisenaan ja ilmaisena kuskina. Nyt on korkea aika hänenkin oppia toimimaan ilman sinua. Jokainen vuosi vain pahentaa tilannetta.
Oma äitini on 80v ja olen paininut saman kanssa, kuten myös sen, ett esim töissä en vastaa puhelimeen (koska hän jaarittelee ja venyttää puhelua aivan tolkuttomasti) joten todella, jos on joku hätä - soita HÄTänumeroon...
Ilmeisesti täytyy sitten olla vaan tylympi ja hoitaa nää asiat edelleen ja aina riidan kautta. Melko rasittavaa. Pahemmakshan tää on mennyt mitä vanhemmaks hän on tullut. Joka kerta vedotaan sairauksiin jne. Oikeastaan joka kerta kun nähdään tai soitellaan, niin hän onnistuu syyllistämään jollain tapaa. Tyyppillisin on se että kun soitan niin harvoin, hänen mielestään muitten tyttäret soittaa äideilleen monta kertaa päivässä tms...
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti täytyy sitten olla vaan tylympi ja hoitaa nää asiat edelleen ja aina riidan kautta. Melko rasittavaa. Pahemmakshan tää on mennyt mitä vanhemmaks hän on tullut. Joka kerta vedotaan sairauksiin jne. Oikeastaan joka kerta kun nähdään tai soitellaan, niin hän onnistuu syyllistämään jollain tapaa. Tyyppillisin on se että kun soitan niin harvoin, hänen mielestään muitten tyttäret soittaa äideilleen monta kertaa päivässä tms...
Ihan voin kertoa, että ei soiteta.
Ja usein jos vastaan hänelle sanon, että akku on sitten ihan lopussa, kerro nyt heti se tärkeä asia (ja sitten voin kätevästi jossain vaiheessa lopettaa sen puhelun kun se akku kerran loppuu 😯 ) - niin hän ei edes tiedä että painoin punaista kun en vaan enää kestänyt kuunnella....
Se on toki joskus raskasta, mutta tämä on ainoa keino miten jaksan pitää ”välit kunnossa” äitiini. Ja toki aina joskus n 1krt/kk käyn hänen luonaan ’ajan kanssa’ ja annan hänen puhua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mitta ITSE valitsemanani ajankohtana
T.se kenen äiti on 80v
Mulla on yksi vanhempi sukulainen, joka käyttäytyy vähän noin. Olen ratkaissut asian niin, että en koskaan vastaa puhelimeen, kun hän soittaa. Jos hän jättää viestin vastaajaan, kuuntelen sen heti ja harkitsen, onko kysymys hätätilanteesta vai ei. Jos on, soitan saman tien takaisin. Jos ei ole, niin soitan hänelle takaisin muutaman päivän kuluttua ja harmittelen, kun puhelin oli ollut äänettömällä. Usein hän ei edes muista pyytäneensä apua.
Tiedän, että tämä on julmaa, mutta en kestä sitä vaativaa uhriutumista: tule-tänne-nyt-heti.
No älä tee niitä asioita.