Minä koin tällaisen hetken eilen illalla, kun mietiskelin joen rannalla ja puskin kengilläni mustaa paskaa virtaavaan veteen. Ymmärsin mitättömyyteni maailmankaikkeuden mittapuilla ja räjähdin nauramaan, kun tiedostin, ettei elämälläni oikeastaan ole mitään väliä. Kysyin itseltäni: miksi siis tappaisin itseni, kun voin yhtä hyvin elää odottaen luonnollista loppua? Loppujen lopuksi on hyvin yhdentekevää, kuolenko nyt vai 70 vuoden päästä (olen 20-vuotias).

Itsemurha-ajatukset siten väistyivät. Menen taas tänä iltana joen rantaan puskemaan kengilläni mustaa paskaa virtaaviin vesiin. Ehkä kuljen lunta pitkin teitä, ehkä en, mutta pyrin keskittymään detaljeihin. Esim. kenkieni väri on oleellisempi pohdinnanaihe nyt kuin se, mitä olen opiskelemassa viiden vuoden kuluttua, mihin työpaikkoihin kannattaa hakea ja onko minulla koskaan onnellista parisuhdetta lapsineen.

Ilmoita asiattomaksi

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskustelun etusivu | Aihe vapaa

Edellinen ketju

Seuraava ketju

Aloita uusi keskustelu