Sydän ei särkynyt erossa - rakastinko sittenkään?
Erosin nelisen vuotta sitten muutaman vuoden suhteesta. Minua on jäänyt mietityttämään se, että en ole surenut eroani juuri ollenkaan, en ole juuri itkenyt, enkä kaivannut. Eli sydämeni ei särkynyt lainkaan, vaan heti eron jälkeen olin ns. sydän avoinna valmiina etsimään uutta suhdetta (sellaista ei tosin ole vielä löytynyt). Nyt mietin, että oliko suhteessa sittenkään rakkautta?
Olen aiemmin parikymppisenä särkenyt sydämeni todella pahasti kolmen kuukauden tapailun jäljiltä. Tästä erosta kesti päästä yli parisen vuotta. Itkin joka yö eroani tuon parin vuoden ajan ja olin aivan rikki ja masentunut. Tuo sydämen särkyminen on rankin kokemani asia elämässä.
Onko teillä kokemuksia helpoista eroista? Oliko kyseessä kuitenkin rakkaus?
Jotenkin tuntuu, etten suhteeni aikana jotenkin "antanut" koskaan itseäni toiselle, en ollut ehkä valmis oikeasti sitoutumaan ja paljastautumaan ja siten toinen ei ehkä sillä tavoin päässyt koskettamaan minua oikeasti. Eron jälkeen kaipasin kyllä parisuhdetta, mutta en kyseistä ihmistä. Onkohan tässä mitään järkeä?
Kommentit (2)
Vähän samoja ajatuksia ollut. Erottiin jo yli vuosi sitten, mutta nyt vasta ollaan saamassa ns. vuoroasuminen kunnolla käyntiin. Yhtä ainoatakaan kyyneltä en ole eron vuoksi vuodattanut. Monia muita pienempiä asioita olen kuitenkin tänä aikana murehtinut kyyneliin saakka.
Mulla on nyt vähän sama. En olisi halunnut erota (15v suhde takana ja pari lasta) mutta mies halusi. Ensijärkytykseltä selvittyäni olen oikeastaan myös helpottunut, vaikka yhteiselämämme oli mielestäni riittävän hyvää (ei riitoja, riittävästi omaa aikaa, seksielämä ok ja muutenkin ihan hyvä meno). Sekava ja ristiriitainen fiilis, mutta ei missään nimessä mikään sydämen särkyminen.
Paitsi tänään kun siivoilin tavaroita ja eräässä kaapissa oli hääkuvamme kehyksissä. Silloin tajusin että kyllähän sitä rakkautta oli, se vain katosi jonnekin jatkuvan remontoinnin (ostettiin vahingossa liian huonokuntoinen talo) ja reissutyön uumeniin.