Millaista on kun perheen nuorin lapsi on 6v,
onko vielä lapsen hoitoa? Olin tuttavaperheen kanssa uimassa, ja yllätyin miten pieniltä tuon ikäiset tuntuivat.
Kommentit (25)
Meillä on 10, 8 ja 6. Aika helppoa on mielestäni, etenkin kun vertaa vaikka siihen, kun olivat 6, 4 ja 2. 6-vuotias täytyy toki viedä ja hakea eskariin ja kaipaa ehkä hiukan enemmän vanhempien huomiota, mm. luetaan enemmän ääneen, huoneen siivous on vielä kinaamista, yksin en jättäisi kotiin kuin hyvin lyhyeksi hetkeksi ym., mutta kovasti ei noi 6 ja 8v "hoidettavuudessa" eroa. Leikkii paljon pihalla kavereiden kanssa ja hoitaa sujuvasti perusjutut. Jos tota uimahallia ajattelee niin osaa uida, pukee, riisuu tietty itse, voi mennä halutessaan edeltä saunaan tutussa hallissa ja handlaa tavaransa. Toki välillä sählää ja joutuu komentamaan.
Tuntuu, että tällä palstalla on vain superihmisiä.
Et ole tainnut olla ennen lasten seurassa, kun tuollainen yllättää. Lapset on lapsia aika monta vuotta.
Onhan tuon ikäinen vielä esim. Päivähoidossa.
Se miten pikkuisia ne ovat, henkisesti ja fyysisesti.
Mulla oli esikoinen aikoinaan 6, sitten oli 2 vuotta nuorempi pikkusisarus, ja syntyi kolmas lapsi. Kyllä se 6 tuntui silloin isolta! Nyt on jo murkkuikäiset ipanat.
Kuka mitäkin. Osa ihan vauvoja, toiset isoja ja vastuuntuntoisia. Suurin osa siltä väliltä.
Mihin aikaan tuon ikäiset tulevat iltaisin kotiin?
Meillä tuon ikäinen ei liiku yksin missään.
Helpointa aikaa ikänä kun oli 6-v. ja 8-v. Eskarissa ja tokalla. Isoja mutta molemmilla vuelä hoito iltapäivisin (meillä myös tokalla pääsee ip-kerhoon) Vapaa-ajalla tehtiin kaikkea kivaa jo aikuisellekkin mielenkiintoisia juttuja. Voi jättää jo yhdessä kauppareissun ajaksi kotiin lapset kun isommalla puhelin. Eivät kuitenkaan määrättömästi liiku vielä yksin ja 8-v. soitti aina kiltisti äidille missä menee.
Nyt samat lapset 8-v ja 10-v mutta yhä helppoa mutta 10-v. ”joutuu” jo pärjäämään aika paljon yksin ja vietttää iltapäivät koulun jälkeen kavereilla mikä paljon vapaampaa touhua eikä lasta saa enää välttämättä kiinni kun ei enää niin kuuliaisesti odottele äidin soittoa/soitteke. Toisaalta monissa asioissa jo molemmat paljon itsenäisempiä ja helpottaa kun molemmilla puhelimet ja kulkevat itse koulumatkansa ja harrastuksensa sekä pienempikin jo pari tuntiakin joskus yksin/sisaruksen kanssa kotona.
Mulla on 12v, 9v ja 6v. Toki on 6v vielä kaikenlaisia hoitamista.