Eroaisitko jos saisit tietää tulleesi petetyksi?
Entäs jos et saisi tietää? Silloin voit olla autuaan tietämätön koko pettämisestä, mutta se ei tietenkään muuta sitä mitä on tapahtunut. Jokainen kumppani on teoriassa potentiaalinen pettäjä, ellet sitten ole köyttänyt häntä kaappiin. Aina jotkut on niitä jotka uskovat sydämensä pohjasta ettei heidän kumppaninsa sitä tekisi, mutta tekee silti. Se voit olla huonolla tuurilla myös juuri sinä. Miksi siis kiinni jäänyt pettäjä tai itsensä huonossa omatunnossa paljastanut pettäjä saa monesti rangaistuksen, vaikka sitäkin kierompi pettäjä kyetessään salaamaan pettämisen hautaansa asti, ei saa? Vai onko kyse siitä että pettämisestä kiinni jäävä on liian tyhmä/huolimaton kumppaniksi, ja pettämisestä itsensä käräyttävä liian nyhverö?
Kommentit (8)
Kysytkö ihan tosissasi, miksi ainoastaan kiinni jääneitä rankaistaan? Pitäisikö varmuuden vuoksi kaikkien erota vai mitä ehdotat?
Eroaisin. Edellisessä suhteessa yritim antaa 2 vuotta anteeksi, ei onnistunut. Olin jatkuvasti itkuinen, masentunut ja vainoharhainen.
Mies toki jatkoikin pettämistä, eli haavat revittiin jatkuvasti uudelleen auki. Päätin ettei ikinä enää, nyt se olisi kerrasta poikki.
Eroaisin. Jos mieheni kertoisi pettämisestä itse, kunnioittaisin häntä huomattavasti enemmän kuin jos asia tulisi muuta kautta ilmi. Tekoa en kuitenkaan voisi antaa koskaan anteeksi ja siksi suhde ei voisi jatkua. Paljastumatta jäänyttä pettäjää on vähän paha rangaista, mutta pidän kyllä sellaisia valehtelijoita kuvottavina ihmisinä. Oli miten oli, jos syytä epäilyyn ei ole, on turha mustasukkaisesti vatvoa kuinka oma kumppani on "potentiaalinen pettäjä." Hulluksihan siinä tulisi ja suhde kärsisi.
Annoin anteeksi mutta mies lopulta löysi paremman ja lähti.
Kyllä, välittömästi. Yhdelle oon antanu pettämisen anteeks ja jatkettu yhessä. En enää ikinä lähtis parisuhteeseen, jossa ei oo luottamusta.
No mut sehän meinaa vaan sitä että haluatte olla naiiveja ja uskoa ruusuisiin unelmiin siitäkin huolimatta että tiedostatte sen voivan olla pelkkä kuvitelma. Ikään kuin toivotte että mies onnistuu salaamaan pettämisen ja antaa teidän pitää nuo haaveenne uskollisesta kumppanista?
ap
Kyllä eroaisin.
Vaikeahan sitä on erota jos ei pettämisestä tiedä eli ihan luonnollinen kulkihan toi on, että silloin erotaan kun pettämisestä tiedetään ja silloin ei erota, kun ei tiedetä.