Joko ampiaiset on hävinneet tältä kesältä?
Kommentit (26)
Onneks sataa vettä täällä lapinläänin suunnassa.
Yks oli . Viime vuoden elokuu yhtä ampiashelvettiä. Pakko mennä sisälle ja sinnekkin nallipyssy kädessä ladattuna Raidilla.
Helsingin keskustassa ei ole näkynyt pariin viikkoon, mutta kun kävin Itä-Helsingissä, niitä oli pirusti. Yksi pistikin, vaikka oli ihan rauhassa (en edes huomannut koko ampparia ennen kuin oli piikki pystyssä lihassa).
Ei, äsken kun olin kiinnittämässä pyörään koria niin yksi p.skiainen tuli naaman eteen ahdistelemaan ja meinas tarrata rinnuksiin kiinni.
Eivät valitettavasti. Täällä Keski-Suomessa ovat keksineet ihan oman tanssikoreografian, eli pörräävät ja poukkoilevat muutaman sentin jalkakäytävien yläpuolella. Kun kohti astelee ihminen, niin ampiaisen logiikalla tietenkin syöksyvät kohti kuin hävittäjälentäjät. Vastoin kaikkia ohjeita olen saanut pidettyä loitolla, kun olen askeltanut mahdollisimman aggressiivisesti ja tarvittaessa jopa huitaissut mokomaa. Kuspot ymmärtävät vain yhtä kuspomaista käytöstä.
Vierailija kirjoitti:

Olen vissiin liikkunut eri osassa Keski-Suomea kuin sinä. Näin nimittäin vasta tänään kesän ensimmäisen ampiaisen. Se oli eksynyt bussiin ja edessäni istuva vanhempi rouva liiskasi ampparin laukullaan.
En ole nähnyt yhtään ampiaista koko kesänä. Ainakin minun kotiseuduiltani ovat siis olleet kadoksissa jo pidempään.