Lue keskustelun säännöt.
Onko sosiaalinen kanssakäyminen yleensä ihmisille ikäänkuin peliä?
24.08.2018 |
Pelaatteko tietoisesti? Kuinka tavallista tällainen on?
Mulle se on lähes aina pelkkää peliä. Nautin siitä tunteesta, että mulla on jonkinlaista auktoriteettia tai valtaa muihin nähden. En ole yksityiselämässä juuri tekemisissä kenenkään kanssa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. En oikein jaksa ihmisiä, mutta nautin "pelaamisesta". Eniten pidän ihmisistä, jotka näyttävät olevan hyviä tässä pelissä, vaikka en ikinä haluaisi niitä ihmisiä lähipiiriini. Se on silloin kuin shakkia. Silloin jokainen ilme, ele ja sana muuttuu pelivälineeksi. Yritän aina oppia jotain noista kanssakäymisistä. Mua ei helposti ujostuta tai hävetä mikään.
Tämä on musta ehkä huolestuttavaa. Olen aina ollut erakko. Saisin kuitenkin seuraa, ystäviä, kavereita ja muutakin helposti. Olen kokeillut. En vaan jaksa niitä suhteita ja loppujen lopuksi se vaan aina satuttaa muita ihmisiä, enkä kuitenkaan niin kylmä ole. Mun empatiakykyni ei ole koskaan toiminut normaalisti, mutta en ole kuitenkaan moraaliton.
Tuo vallantunne kiinnostaa mua enemmän kuin esim. seksi.
En ole sosiopaatti, narsisti tai psykopaatti. Olen lähes 100%:n varma asiasta.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Pelaatteko tietoisesti? Kuinka tavallista tällainen on?
Mulle se on lähes aina pelkkää peliä. Nautin siitä tunteesta, että mulla on jonkinlaista auktoriteettia tai valtaa muihin nähden. En ole yksityiselämässä juuri tekemisissä kenenkään kanssa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. En oikein jaksa ihmisiä, mutta nautin "pelaamisesta". Eniten pidän ihmisistä, jotka näyttävät olevan hyviä tässä pelissä, vaikka en ikinä haluaisi niitä ihmisiä lähipiiriini. Se on silloin kuin shakkia. Silloin jokainen ilme, ele ja sana muuttuu pelivälineeksi. Yritän aina oppia jotain noista kanssakäymisistä. Mua ei helposti ujostuta tai hävetä mikään.
Tämä on musta ehkä huolestuttavaa. Olen aina ollut erakko. Saisin kuitenkin seuraa, ystäviä, kavereita ja muutakin helposti. Olen kokeillut. En vaan jaksa niitä suhteita ja loppujen lopuksi se vaan aina satuttaa muita ihmisiä, enkä kuitenkaan niin kylmä ole. Mun empatiakykyni ei ole koskaan toiminut normaalisti, mutta en ole kuitenkaan moraaliton.
Tuo vallantunne kiinnostaa mua enemmän kuin esim. seksi.
En ole sosiopaatti, narsisti tai psykopaatti. Olen lähes 100%:n varma asiasta.
Minnuu suretti juttusi. Oletko koskaan kokenut yhteyttä, jossa 2 ihmistä tykkää toisistaan ja nauttii toistensa seurasta? Oletko ajatellut tulevaisuutta? Sinusta voi tulla kiukkuinen, katkera ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelaatteko tietoisesti? Kuinka tavallista tällainen on?
Mulle se on lähes aina pelkkää peliä. Nautin siitä tunteesta, että mulla on jonkinlaista auktoriteettia tai valtaa muihin nähden. En ole yksityiselämässä juuri tekemisissä kenenkään kanssa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. En oikein jaksa ihmisiä, mutta nautin "pelaamisesta". Eniten pidän ihmisistä, jotka näyttävät olevan hyviä tässä pelissä, vaikka en ikinä haluaisi niitä ihmisiä lähipiiriini. Se on silloin kuin shakkia. Silloin jokainen ilme, ele ja sana muuttuu pelivälineeksi. Yritän aina oppia jotain noista kanssakäymisistä. Mua ei helposti ujostuta tai hävetä mikään.
Tämä on musta ehkä huolestuttavaa. Olen aina ollut erakko. Saisin kuitenkin seuraa, ystäviä, kavereita ja muutakin helposti. Olen kokeillut. En vaan jaksa niitä suhteita ja loppujen lopuksi se vaan aina satuttaa muita ihmisiä, enkä kuitenkaan niin kylmä ole. Mun empatiakykyni ei ole koskaan toiminut normaalisti, mutta en ole kuitenkaan moraaliton.
Tuo vallantunne kiinnostaa mua enemmän kuin esim. seksi.
En ole sosiopaatti, narsisti tai psykopaatti. Olen lähes 100%:n varma asiasta.
Minulle sosiaalinen kanssakäyminen ei ole peliä. Harrastan sitä vain sen vuoksi ja sen verran, että se tuottaa iloa ja mielihyvää. Pidän aidosta vuorovaikutuksesta, eli sivuutan sosiaalisen kanssakäymisen sellaisten ihmisten kanssa, jotka esim. äärimmäisen ekstrovertin luonteensa vuoksi ovat kyllä sosiaalisia, mutta eivät omaa sosiaalisia taitoja, heille riittää usein se, että he pääsevät ääneen ja esille, mutta eivät kykene vuorovaikutukseen. Harrastan vain sellaista sosiaalista kanssakäymistä, joka tuottaa molemmille osapuolille hyvää oloa, win to win. Minulla on erittäin hyvä tunneäly ja sosiaaliset taidot, vaistoan herkästi ovatko ihmiset aitoja, teennäisten kanssa en kauaa seurustele.
Hienosti tiivistetty. Olen itsekin miettinyt, miksi tunnevammaiset ja tunnekylmät esittävät usein erilaisia teorioita ihmissuhteissa oleville, tunneälyn avulla käsiteltäville ja tunnepuolella koettaville asioille. Syy on selvä, he eivät kykene ymmärtämään tuntevien ihmisten toimintaa, logiikkaa ja motiiveja, heidän on pakko itsensäkin vuoksi yrittää hahmottaa asiaa oman vajavaisuutensa vuoksi "rationaalisesti". Ja kun itselle vuorovaikutus on aina enemmän tai vähemmän manipulaatiota, ei voi ymmärtää sitä ettei se olisi muillekin sitä. Samat ihmiset yrittävät selittää rationaalisesti myös rakkautta ja erilaisia makuja, mieltymyksiä, ollen yleensä kuitenkin hyvin kyvyttömiä siihen, loppujen lopuksi he ajattelevat, että muut vain eivät ole yhtä älykkäitä kuin he, minkä vuoksi eivät "ymmärrä" asioita oikein ja toimi samoin kuin he.
Ei minulle, mutta olen henkisesti terve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelaatteko tietoisesti? Kuinka tavallista tällainen on?
Mulle se on lähes aina pelkkää peliä. Nautin siitä tunteesta, että mulla on jonkinlaista auktoriteettia tai valtaa muihin nähden. En ole yksityiselämässä juuri tekemisissä kenenkään kanssa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. En oikein jaksa ihmisiä, mutta nautin "pelaamisesta". Eniten pidän ihmisistä, jotka näyttävät olevan hyviä tässä pelissä, vaikka en ikinä haluaisi niitä ihmisiä lähipiiriini. Se on silloin kuin shakkia. Silloin jokainen ilme, ele ja sana muuttuu pelivälineeksi. Yritän aina oppia jotain noista kanssakäymisistä. Mua ei helposti ujostuta tai hävetä mikään.
Tämä on musta ehkä huolestuttavaa. Olen aina ollut erakko. Saisin kuitenkin seuraa, ystäviä, kavereita ja muutakin helposti. Olen kokeillut. En vaan jaksa niitä suhteita ja loppujen lopuksi se vaan aina satuttaa muita ihmisiä, enkä kuitenkaan niin kylmä ole. Mun empatiakykyni ei ole koskaan toiminut normaalisti, mutta en ole kuitenkaan moraaliton.
Tuo vallantunne kiinnostaa mua enemmän kuin esim. seksi.
En ole sosiopaatti, narsisti tai psykopaatti. Olen lähes 100%:n varma asiasta.
Minulle sosiaalinen kanssakäyminen ei ole peliä. Harrastan sitä vain sen vuoksi ja sen verran, että se tuottaa iloa ja mielihyvää. Pidän aidosta vuorovaikutuksesta, eli sivuutan sosiaalisen kanssakäymisen sellaisten ihmisten kanssa, jotka esim. äärimmäisen ekstrovertin luonteensa vuoksi ovat kyllä sosiaalisia, mutta eivät omaa sosiaalisia taitoja, heille riittää usein se, että he pääsevät ääneen ja esille, mutta eivät kykene vuorovaikutukseen. Harrastan vain sellaista sosiaalista kanssakäymistä, joka tuottaa molemmille osapuolille hyvää oloa, win to win. Minulla on erittäin hyvä tunneäly ja sosiaaliset taidot, vaistoan herkästi ovatko ihmiset aitoja, teennäisten kanssa en kauaa seurustele.
Hienosti tiivistetty. Olen itsekin miettinyt, miksi tunnevammaiset ja tunnekylmät esittävät usein erilaisia teorioita ihmissuhteissa oleville, tunneälyn avulla käsiteltäville ja tunnepuolella koettaville asioille. Syy on selvä, he eivät kykene ymmärtämään tuntevien ihmisten toimintaa, logiikkaa ja motiiveja, heidän on pakko itsensäkin vuoksi yrittää hahmottaa asiaa oman vajavaisuutensa vuoksi "rationaalisesti". Ja kun itselle vuorovaikutus on aina enemmän tai vähemmän manipulaatiota, ei voi ymmärtää sitä ettei se olisi muillekin sitä. Samat ihmiset yrittävät selittää rationaalisesti myös rakkautta ja erilaisia makuja, mieltymyksiä, ollen yleensä kuitenkin hyvin kyvyttömiä siihen, loppujen lopuksi he ajattelevat, että muut vain eivät ole yhtä älykkäitä kuin he, minkä vuoksi eivät "ymmärrä" asioita oikein ja toimi samoin kuin he.
Hyvin kirjoitettu. Huolestuttavaa sekin, että osa noista lukee psykologiksi.
Tunsin aloittajan kaltaisen kääpylän ja feidasin sen pari vuotta sitten kun kyllästyin pelaamaan pelejä. Nyt minulla on parempia kavereita joiden kanssa voi jutella kaikesta ihmisyyteen liittyvästä ilman että niistä tehdään vitsejä tai pelejä tai lyömäaseita myöhemmin. Terveisiä vaan sinne sekopäälle, kantsis aikuistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi hemmetti. En harrasta mitään ihmissuhdepelejä ja kierrän kaukaa kaikki pelaajat.
Vierailija kirjoitti:
Ap politiikka on täynnä kaltaisiasia.
Kannattaa miettiä kiinnostaisiko ammattipoliitikon ura. Voisit päästä hyvinkin pitkälle.
Uskon kans näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelaatteko tietoisesti? Kuinka tavallista tällainen on?
Mulle se on lähes aina pelkkää peliä. Nautin siitä tunteesta, että mulla on jonkinlaista auktoriteettia tai valtaa muihin nähden. En ole yksityiselämässä juuri tekemisissä kenenkään kanssa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. En oikein jaksa ihmisiä, mutta nautin "pelaamisesta". Eniten pidän ihmisistä, jotka näyttävät olevan hyviä tässä pelissä, vaikka en ikinä haluaisi niitä ihmisiä lähipiiriini. Se on silloin kuin shakkia. Silloin jokainen ilme, ele ja sana muuttuu pelivälineeksi. Yritän aina oppia jotain noista kanssakäymisistä. Mua ei helposti ujostuta tai hävetä mikään.
Tämä on musta ehkä huolestuttavaa. Olen aina ollut erakko. Saisin kuitenkin seuraa, ystäviä, kavereita ja muutakin helposti. Olen kokeillut. En vaan jaksa niitä suhteita ja loppujen lopuksi se vaan aina satuttaa muita ihmisiä, enkä kuitenkaan niin kylmä ole. Mun empatiakykyni ei ole koskaan toiminut normaalisti, mutta en ole kuitenkaan moraaliton.
Tuo vallantunne kiinnostaa mua enemmän kuin esim. seksi.
En ole sosiopaatti, narsisti tai psykopaatti. Olen lähes 100%:n varma asiasta.
Kyllä minä näen asian myös näin. Sillä erotuksella että itse en taas halua pelata, ja olen siksi "erakko". Erikseeen on sitten läheiset ihmissuhteet joihin pelaamista ei liity, vaan kunnioitusta, "sielunsisaruutta", vastuunkantoa ja velvollisuutta. Tämä on myös syy minkä takia sairastunut hylätään, harrastuksen lopettaneeseen ei enää oteta yhteyttä, ja työpaikan vaihto hävittää ne henkilöt elämästä jotka olet "tuntenut" 20 vuotta elämästäsi ja nähnyt heitä päivittäin. Lapsen saaminen myös hävittää monelta paljon "rakkaita" ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suhde olisi melko lyhyt ap. Mä kun en ole pelinappula enkä suostu mihinkään valtapeleihin.
Sinä et edes tajuaisi jos joutuisit mukaan johonkin valtapeliin. Toisekseen kaikki keskustelut ovat tavallaan peliä, rakkaittenkin ihmisten kanssa. Aina joku haluaa toisen tekevän tai ajattelevan tietyllä tavalla ja manipuloi sitten omalla tavallaan muita oman tahtonsa toteuttajaksi. Toiset on tässä parempia kuin toiset, samoin jotkut motiivit ovat jalompia kuin toiset.
Surullista, että koet noin. Olet kuitenkin täysin väärässä, ymmärrän kyllä että sinun täytyy yrittää selittää itsellesi asia, jota et voi käsittää. Tämä on tunne-elämän asia, sen ymmärtämiseksi täytyy kyetä tuntemaan vahvasti ja omaamaan hyvä tunneäly.
Ap ei ole täysin väärässä, kyllä tuossa on paljon perää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dont hate the player hate the game
~ Thats just how the game is played ~
Kun tuommoiseen harkitsevaan peluriin törmää, on hauskaa kun häneltä menee pakka hetkeksi sekaisin, jos alkaa puhua yllättävistä asioista. Peluri pyrkii pysymään aika kapealla aihealueella, jotta säilyttäisi kontrollin tunteen. Korjausliikkeenä peluri aloittaa yleensä kiukuttelun tai nälvimisen, mikä on siis todellisuudessa osoitus kontrollin menetyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelaatteko tietoisesti? Kuinka tavallista tällainen on?
Mulle se on lähes aina pelkkää peliä. Nautin siitä tunteesta, että mulla on jonkinlaista auktoriteettia tai valtaa muihin nähden. En ole yksityiselämässä juuri tekemisissä kenenkään kanssa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. En oikein jaksa ihmisiä, mutta nautin "pelaamisesta". Eniten pidän ihmisistä, jotka näyttävät olevan hyviä tässä pelissä, vaikka en ikinä haluaisi niitä ihmisiä lähipiiriini. Se on silloin kuin shakkia. Silloin jokainen ilme, ele ja sana muuttuu pelivälineeksi. Yritän aina oppia jotain noista kanssakäymisistä. Mua ei helposti ujostuta tai hävetä mikään.
Tämä on musta ehkä huolestuttavaa. Olen aina ollut erakko. Saisin kuitenkin seuraa, ystäviä, kavereita ja muutakin helposti. Olen kokeillut. En vaan jaksa niitä suhteita ja loppujen lopuksi se vaan aina satuttaa muita ihmisiä, enkä kuitenkaan niin kylmä ole. Mun empatiakykyni ei ole koskaan toiminut normaalisti, mutta en ole kuitenkaan moraaliton.
Tuo vallantunne kiinnostaa mua enemmän kuin esim. seksi.
En ole sosiopaatti, narsisti tai psykopaatti. Olen lähes 100%:n varma asiasta.
Oletkohan aspie?
Me assit emme tosiaankaan pelaa pelejä. Olemme suoraviivaisia ja rehtejä, suoranainen kammotus pelureille.
Miten peluri pärjää töissä? Jos pitää nopeasti vaan työporukassa sopia päivän hommat tai työn kulku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suhde olisi melko lyhyt ap. Mä kun en ole pelinappula enkä suostu mihinkään valtapeleihin.
Sinä et edes tajuaisi jos joutuisit mukaan johonkin valtapeliin. Toisekseen kaikki keskustelut ovat tavallaan peliä, rakkaittenkin ihmisten kanssa. Aina joku haluaa toisen tekevän tai ajattelevan tietyllä tavalla ja manipuloi sitten omalla tavallaan muita oman tahtonsa toteuttajaksi. Toiset on tässä parempia kuin toiset, samoin jotkut motiivit ovat jalompia kuin toiset.
Surullista, että koet noin. Olet kuitenkin täysin väärässä, ymmärrän kyllä että sinun täytyy yrittää selittää itsellesi asia, jota et voi käsittää. Tämä on tunne-elämän asia, sen ymmärtämiseksi täytyy kyetä tuntemaan vahvasti ja omaamaan hyvä tunneäly.
Ap ei ole täysin väärässä, kyllä tuossa on paljon perää.
Ap on täysin väärässä siinä, että hän luulee vuorovaikutuksen olevan kaikille peliä, koska hän on kykenemätön itse muuhun. Sitten on ihmiset, joille vuorovaikutus ei ole ollenkaan peliä, päinvastoin he karttavat sellaisia ihmissuhteita. Ymmärrän, ettet voi tätä ymmärtää, eikä ap koska kyse ei ole rationaalisella älyllä koettavista asioista. En voi selittää tunteita ihmiselle, joka ei pysty kokemaan samoja tunteita.
Minä uskon, että sosiaalinen kanssakäyminen on aina peliä, myönsi tai huomasi sitä itse tai ei.
Ei se ole paha asia. Huomaan, että Pirkko on allapäin, joten haluan ilahduttaa häntä, vien vaikka kupin kahvia ja kerron jotain kivaa. Pirkko ilahtuu. Saan siis reaktion, jonka halusin saavuttaa.
Jos Pirkko ei ilahdu...alkaa vaikka vaan itkemään, huolestun ja kysyn ehkä, että mikä hätänä. Ehkä Pirkko purkaa sydäntään ja hänen olonsa helpottaa, ehkä ei. Tässä pelissä on paljon vaihtoehtoisia polkuja. Pyrkimys on johinkin, mutta peli muuttuu kaiken aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Sosiopaatille ihmissuhteet ovat peliä. Hän kerää pisteitä. Kyllä meille terveille ihmissuhteet ja vuorovaikutus on ihan oikeasti antoisaa ja perustuu avoimuudelle, luottamukselle, aidoille tunteille ja yhteisymmärrykselle.
Tämä on kyllä vastapuolesta riippuvaista. Olen valitettavasti huomannut, että osa ihmisistä on liian yksinkertaisia aitoon avoimeen kommunikaatioon/kanssakäymiseen. Yhteisymmärryksen syntyminen on mahdotonta, voihan tätä feikata sosiaalisuuden nimissä. Aitouden voi myös pilata vastapuolen pikkumaisuus, ennakkoluuloisuus, kateus, introspektion puute, defenssit. Ei ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelaatteko tietoisesti? Kuinka tavallista tällainen on?
Mulle se on lähes aina pelkkää peliä. Nautin siitä tunteesta, että mulla on jonkinlaista auktoriteettia tai valtaa muihin nähden. En ole yksityiselämässä juuri tekemisissä kenenkään kanssa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. En oikein jaksa ihmisiä, mutta nautin "pelaamisesta". Eniten pidän ihmisistä, jotka näyttävät olevan hyviä tässä pelissä, vaikka en ikinä haluaisi niitä ihmisiä lähipiiriini. Se on silloin kuin shakkia. Silloin jokainen ilme, ele ja sana muuttuu pelivälineeksi. Yritän aina oppia jotain noista kanssakäymisistä. Mua ei helposti ujostuta tai hävetä mikään.
Tämä on musta ehkä huolestuttavaa. Olen aina ollut erakko. Saisin kuitenkin seuraa, ystäviä, kavereita ja muutakin helposti. Olen kokeillut. En vaan jaksa niitä suhteita ja loppujen lopuksi se vaan aina satuttaa muita ihmisiä, enkä kuitenkaan niin kylmä ole. Mun empatiakykyni ei ole koskaan toiminut normaalisti, mutta en ole kuitenkaan moraaliton.
Tuo vallantunne kiinnostaa mua enemmän kuin esim. seksi.
En ole sosiopaatti, narsisti tai psykopaatti. Olen lähes 100%:n varma asiasta.
Oletkohan aspie?
Me assit emme tosiaankaan pelaa pelejä. Olemme suoraviivaisia ja rehtejä, suoranainen kammotus pelureille.
Noinhan se yleensä on. Mutta entä jos kyseessä on assi, joka yrittää mielestään pärjätä sosiaalisissa kontakteissa, ja vähän turhautuneena kehittää tuollaisen peli-teorian? Jotkut assit pitävät nenttejä myös tekopyhinä teeskentelijöinä empaattisuuksineen summuineen. Joidenkin assien on vaikeaa käsittää, että ihan oikeasti useat ihmiset ovat enemmänkin tunteellisia kuin rationaalisia. Voi syntyä mielle peli-teoriasta, joka ehkä selittäisi kaiken.
En halua hyötyä kirjoitti:
Minä uskon, että sosiaalinen kanssakäyminen on aina peliä, myönsi tai huomasi sitä itse tai ei.
Ei se ole paha asia. Huomaan, että Pirkko on allapäin, joten haluan ilahduttaa häntä, vien vaikka kupin kahvia ja kerron jotain kivaa. Pirkko ilahtuu. Saan siis reaktion, jonka halusin saavuttaa.
Jos Pirkko ei ilahdu...alkaa vaikka vaan itkemään, huolestun ja kysyn ehkä, että mikä hätänä. Ehkä Pirkko purkaa sydäntään ja hänen olonsa helpottaa, ehkä ei. Tässä pelissä on paljon vaihtoehtoisia polkuja. Pyrkimys on johinkin, mutta peli muuttuu kaiken aikaa.
Musta tuo sana ”peli” on kuitenkin ontuva tällaisessa yhteydessä. Pelissä on yleensä toiminta-strategia, säännöt, ja pelin tarkoitus on voittaminen.
Itse menen ihmiskontakteissa pitkälti ihan fiilis-pohjalta, tyyliin yritän kohdella muita niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan. Samalla yritän toki pitää tarpeeksi kiinni omista rajoistani, ja olen hiukan varuillani vähänkään tuntemattomien ihmisten suhteen. Eli liian sinisilmäinen ei kannata olla. Silloin homma meni hyvin, jos kummallekaan ei jäänyt paha mieli, siihen pyrin. Aina lopputulemaan ei toki voi itse yksinään vaikuttaa.
En osaa mieltää sitä pelaamisena, taktikoimisena saatikka voiton tavoitteluna. Melkein edemmän sitä sopisi kuvaamaan sana tanssi, sellainen improvisoitu paritanssi, jossa tanssipartneri voi vaihtua lennossa, tulla ja mennä yllättäen. Mitä sulavampi tanssi sitä parempi.
Niinpä, useimmiten se motiivi keskustelujen takana on ihan vaan se, että saisi kokea yhteenkuuluvuutta ja kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista. Yleistä, inhimillistä ja viatonta. Ei sen kummempaa.