Huhuilee muita AP-vanhempia! :)

Kiitos puolestasi sinulle tuosta Lapsentahti-infosta. Olin siitä kuullutkin, mutta jotenkin se oli ihan unohtunut!



Mukava, että nämä AP-jutut tulivat nyt puheeksi ja toivottavasti herättivät kiinnostusta.



Tässä on muuten muutamia AP-kirja-arvosteluja:

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/

Kiva että keskustelu lähti käyntiin!



Työelämästä sen verran että onko kellään hyvää vinkkiä miten yhdistää perhe ja työ? Haluan olla lähellä oleva vanhempi, en halua viedä lasta alle 3-vuotiaana hoitoon, mutta kuitenkin yhteiskunta ja feministi sisälläni haluaa ajaa äidit töihin 10 kk jälkeen synnytyksestä. Ärsyttävää! Tuntuu että joutuu valitsemaan joko tai, ura tai lapset. Miksei tää yhteiskunta voisi olla sellainen että lapset saa ottaa mukaan töihin? No, ei tietenkään tehtaille tms. mutta useimpiin paikkoihinhan se voisivat tulla!



Mukavaa viikonloppua, mä palaan keskusteluun sunnuntai-iltana taas!

Mamma-Stina

Mullakin pyörii koko ajan mielessä tuo töihin lähtö. Ei minulla ole mitään vinkkiä, itse asiassa mulla ongelma on erilainenkin. Harmittaa ja mietityttää miten pieni sitten pärjää hoidossa. Ja oikeastaan, että miten itse kestän sen etten saa olla hänen kanssaan kuin muutaman tunnin päivässä. Pidän muutaman kuukauden hoitovapaata mutta taloudellisista syistä on ihan pakko mennä töihin. (en ole halukas luopumaan elintasostamme, kivasta vanhasta omakotitalosta jne.)

Tarhapaikka on jo varattu syksyksi, mutta kyllä se aikamoinen " lastensäilytyslaitos" näyttää olevan. Emme ole vielä kunnolla käyneet tutustumassa, mutta pihassa ollaan jo pyörähdetty ja vaihdettu muutama sana hoitajien kanssa. Toivoisin lapselle ihan toisenlaista hoitopaikkaa, mutta parempaa en ole keksinyt.

Asutaan pienessä kaupungissa, jossa ei ole mitään vaihtoehtoja valmiina hoidon suhteen. Siis joko tarha tai perhepäivähoitaja kunnan puolesta. Yksityisiä tai säätiöiden omistamia tms. päiväkoteja tai muita ei ole.

Feministi :) sisälläni on ollut ainakin tähän asti ihan hiljaa. Aiemmin ura oli tärkeä ja ehdin jo tehdä ja saavuttaa aika paljonkin siitä mitä toivoin. Nyt en välitä siitä elämästä yhtään. Työni on onneksi mukavaa, mutta todellakin sellaista, joka ei ole kovin lapsiystävällistä (eli lapsettoman on helpompi tehdä työtä, jossa on oltava kiinni 24/7). Haaveilen " aivottomasta" työstä, joka jäisi työpaikalle työpaikan jälkeen ja jolle ei tarvitsisi uhrata ajatustakaan " vapaa-aikana" . Toisaalta varmaan myöhemmin kunnianhimoni herää uudelleen?

Ja haaveilen myös kotiäitiydestä (minä joka aiemmin olin ihan älyttömän ylpeä siitä työurastani!) ja uneksin että lapsia tulisi lisää (tätä en vielä uskalla kunnolla toivoa, sillä tämän esikoisen synnytys oli todella vaikea ja kaikki meni pieleen). Olen jotenkin liiankin " hurahtanut" tähän äitiyteen. En voinut ikinä kuvitella mitään tälläistä. Miten luonnollinen olotila! On niin hyvä olla; lapsi on ollut terve ja tyytyväinen, mitään vauva-aikaan yleensä liitettyjä hankaluuksia ei ole ollut, tai en ainakaan ole kokenut niitä hankalina asioina.

Miten muilla? Oletteko yrittäneet etsiä " erilaista" hoitopaikkaa?

vioola

mamma-stina:

Kiva että keskustelu lähti käyntiin!

Työelämästä sen verran että onko kellään hyvää vinkkiä miten yhdistää perhe ja työ? Haluan olla lähellä oleva vanhempi, en halua viedä lasta alle 3-vuotiaana hoitoon, mutta kuitenkin yhteiskunta ja feministi sisälläni haluaa ajaa äidit töihin 10 kk jälkeen synnytyksestä.

Mamma-Stina

nyt oon varmaan tyhmä, mutta mitä ihmeen AP-vanhempia? :)



T. Kilkatus, joka ei tiedä ollako vai eikö olla

Vaistovanhemmuudeksikin sanottu.



Ajattelin vaan, että olisi mukava vaihtaa ajatuksia samanhenkisten " pehmeistä" arvoista tykkäävien kanssa :) Kun ei taida oikein olla yahoogroupsia tai muuta paikkaakaan?... Semmoinen voisi olla paikallaan? Onhan noita ryhmiä toki vaikka hurumycket, mutta minusta olisi kiva, että olisi joku paikka, jossa voisi jutskailla näistä asioista. Yleensäkin suomeksi löytyy kirjallisuutta ja matskua mielestäni hyvin vähän aiheesta.

Raskausaikana luin aiheesta ja ihmettelimme mieheni kanssa että tämähän on ainoa järkeen käypä tapa hoitaa vauvaa..



Meillä on tietysti helppoa kun poika on vielä niin pieni, ettei tarvitse noita komentamisasioita yms vielä miettiä.



Meidän vauvanhoito on kantoliinailua ja aina vauvan sitä kaivatessa sylissä pitämistä. Pyrin vastaamaan itkuihin heti, en pysty keskittymään mihinkään muuhun jos vauva kitisee. Meillä nukutaan perhepedissä jne. (On meillä ne kestovaipatkin ainoina vaippoina käytössä)



Minulle on oikeasti vaikeaa kulkea vaunujen kanssa, sillä vaunuissa itkevä vauva tuntuu täysin luonnottomalta.. Jos vauva itkee liinassa, se ei häiritse sillä lailla koska hän on siinä lähellä lohdutettavana, mutta vaunuissa se itku tekee minut tosi levottomaksi, pitäisi päästä ottamaan syliin tai koskettamaan.



Että sellasta. Mua ei huvita selitellä sukulaisten eessä ja olen pitänyt nämä meidän nukkumisjärjestelyt ym omana tietonani. Liinailusta olen vaan sanonut, että en jaksa isojen vaunujen kanssa rumuta. Niinkuin en jaksakaan.



Miten teillä muilla sukulaiset on suhtautuneet " erilaisiin" ratkaisuihin?

Mua huvittaa kun liinasta aina kuulee, että SITTEN kun ihan oikeesti pääset ulkoilemaan VAUNUJEN kanssa.. Tai vähintään, että olisihan niitä sellaisia kantoreppujakin, ettei tarvitsisi tuota liinaa.. :)



Miusu ja poikanen 11 vk.

Ihmetelty on, tietysti! Outoa, että miten niin luontaisia ja iankaikkisen vanhoja juttuja voidaan pitää niin ihmeellisinä (negatiivisessa mielessä) ja huuhaana.



Perhepeti on varsinkin ihan epänormaali, kummallinen ja kauhistuttava ratkaisu. Miten siitä voi olla niin paljon ennakkoluuloja ja miksi se on niin paheksuttua? Jossain vauvalehdessäkin oli juttua, että kuinka perhepeti on nyt muodissa. Missä ihmeen muodissa?!



Toiseksi eniten ihmettelyä on saanut osakseen minun (tosi) nopea reagointini vauvan itkuun/pahaan oloon. Onpa se jopa pahennusta aiheuttanut(!), huomasin nimittäin erään läheisen pudistelevan päätään, kun nostin itkevän vauvan syliini. Syytä en voi ymmärtää. Mitäs se häneltä on pois, jos sillä tavoin " hemmottelen vauvan pilalle" ?



Minä en pidä ajatuksesta, että pientä vauvaa makuutetaan hereillä ollessaan passiivisena vaunujen pohjalla taivasta katsellen. Vaunut tulivat meillä kuvioihin sitten, kun aloitimme nukutuslenkit ja ne toimivat siinä tosi hyvin. Ostoskeskuksissa on niin ihana suikkelehtia liinan/repun kanssa, ei tarvitse kyttäillä, että missä hissi on jne :)



Trikoinen kantoliina vaihtui vauvan kasvaessa Ergo-reppuun ja valitettavan harvoin sitä tulee käytettyä näin pahaniskaisena ja -selkäisenä :( Talvella se tuntui epämukavalta paksujen toppavaatteiden kanssa, nyt kesällä varmasti paljon mukavampi kanniskella vauvaa selässä.



Yleensäkin minua harmittaa nykyajan vekottimet, joiden suurin tarkoitus on helpottaa vanhempien elämää vauvan kanssa. Valitettavan usein ne toimivat " Detachment Parentinginä" , eli niillä vauva loitonnetaan vanhemmista. Kaikenmoisia härpättimiä sitä on tarjolla, mutta onneksi jokainen saa itse valita, että mitä haluaa vauvalleen hankkia :)



Jonkinlaista asenteidenmuutostyötä kyllä kaipaisi tämä aihe :) Tai varmaankin ihan tiedonpuutteesta ne huonot mielikuvat johtuvat.

Olen 5kk vanhan tyttösen äiti. Meillä lasta hoidetaan nimen omaan rakkaudella ja hellyydellä - läheisyyden tärkeyttä korostaen. Reagoin aina hänen tarpeisiinsa välittömästi ja meillä tytön tarpeet sanelevat sen, miten missäkin tilanteessa mennään. En koskaan huudata häntä turhaan -- en hentoisi. Tyttö nukkuu omassa sängyssä parisänkymme vieressä (turvallisuussyy, lapsen isä kova uneksimaan) mutta jos lohtua kaipaa tai on kipeä, niin ilman muuta tehdään tilaa rakkaalle pienokaiselle.



Mutta mutta... Musta me hoidetaan lasta aivan vaan maalisjärjellä ja sydämellä eikä mitään tiettyä metodia noudattaen. Yhtään kasvatuskirjaa en oo lukenu enkä lue vaan teemme asiat tasan niin kuin meistä itsestä parhaalta tuntuu. Ja musta tuntuu, että eiköhän näin tee suurin osa vanhemmista. Siis toimi kuten itsestä parhaalta tuntuu ja ensisijaisesti varmasti niin, että lapsen parasta siinä ajatellaan. Lieköhän kovin moni vanhempi huudattaa lastaan ihan tarkoituksella. Varmasti suurin osa pyrkii tekemään kaikkensa lapsen olon helpottamiseksi. Meillä on ollut helppoa, sillä lapsi on hirmuisen tyytyväistä sorttia ja itkee äärettömän harvoin. On lapsia, jotka huutavat aikansa eikä mikään kertakaikkiaan auta, vaikka kuinka yrittäisi. En silti leimaisi tällaisten lasten vanhempia lastensa huudattajiksi ja ns. kovan linjan kasvatuksen noudattajiksi. Siis jos nyt ei koe tällaiseen tiettyyn ajatteluun kuuluvan. Mie en ainakaan noudata kenenkään auraamaa tietä vaan ihan omaa...

että ehkä tähän ajatteluun kuuluu tosiaan omaa kasvatuksellista ajattelua jonka pidemmälle vietyjä juttuja en tiedä. Voisin ehkä lopulta pitää niitä ominani, tai sitten aivan hihhuleina. Mutta kuten sanoin, musta maalaisjärki on se paras järki ja tunnet tollaiset kirjatyyypittelyt ihan ja ohejistukset ihan vieraiksi. Tärkeää on, että tekee niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, eristysti lapsen edun mukaisesti. Tuo mun edellinen oli vaan kommetti siihen, kun viesteissä kirjoiteltiin just lapsen lohduttamisesta, perhepedistä jne aivan kuin ne nyt olisi johonkin tiettyyn ajatteluiun kuuluvia juttuja.. Ja aivan kuin vanhemmat nyt huudattaisi lapsiaan ihan tyhjää. Että ollaan nyt erityisiä ja kuulutaan tällaiseen ajattelusuuntaukseen kun muista poiketen noudatetaankin tällaista pehmeää linjaa. huh hei...

herättää aina kanssaihmisissä reaktioita ja aina tulee ihmisiä jotka ovat sitä mieltä että lasta kasvatetaan/hoidetaan väärin.



Minä en varsinaisesti kuulu AP vanhempiin, vaikka olen aiheesta hiukan lueskellut raskausaikana. Ihan hyviä ideoita, mielestäni kuitenkin tämän tyyppinen suuntauksen seuraaminen pitää sitten olla selvä molemmille vanhemmille. Kuten kaikessa lastenkasvatuksessa molempien vanhempien tulee olla samoilla linjoilla ja jos ei olla pitää löytää järkevä kompromissi.



Meillä lasta pidetään sylissä, häntä lohdutetaan ja hellitään tarpeen vaatiessa. Lapsen kasvaessa on meille molemmille selvää, että lasta joudutaan myös kieltämään ja ohjaamaan oikeaan suuntaan.



Meillä nukuttiin perhepedissä aluksi, sitten siirrettiin poika sivuvaunuun ja nyt nukkuu omassa huoneessaan omassa sängyssä. Tähän ratkaisuun päädyttiin, jotta kaikkien unen laatu paranisi, koska olemme kaikki liian vilkkaita nukkujia samaan petiin. Kun lapsi on sairastanut on hänet otettu viereen ja me vastaamme hänen öisiin itkuihinsa heti. Käytän paljon kantoliinaa ja ergo-reppua, mutta myös vaunuja.



Pienen vauvan täytyy saada vanhemmiltaan paljon huomiota, mutta jossain vaiheessa on myös tuettava lapsen tarvetta itsenäistyä.

Itsekin tunnen vieraaksi alkaa noudattamaan jotain tiettyä kaavaa jonka mukaan pitäisi lasta kasvattaa, ja lukea aina muka kirjasta miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia.. juuh, eipä ole mun juttu.



Maalaisjärjellä ja sydämmellä ajatellen pääsee yllättävän pitkälle, olen huomannut, eikä tartte kirjoista tarkistella ja lukea et mitäs nyt!



Vauva kun ei odota et " äiti äkkiä katsoo vaan kirjasta yhden jutun" sitten voit jatkaa touhujasi kun äiti tietää miten siihen pitää reagoida... Hih! ;) Älkää nyt loukkaantuko, jokainen tekee tosiaan niin kuin parhaaksi näkee ja kokee.

Niin, minä en ole tutustunut lastenkasvatusoppaisiin puolesta enkä vastaan (paitsi iki-ihanan Jari Sinkkosen!). Eli meilläkin ihan toimitaan äidin- ja isänvaiston mukaan. Tämän äidinvaisto ei kestä itkettämistä ja muutenkin taidan olla aika pehmomamma, mutta kiellän kyllä kymmenkuista tytön mennessä esim johtoja syömään. Kiellot muuten toimivat, riemukseni!



Eli saisiko, Seiskaseiska hieman lisävaloa asiasta? Siis jos viitsit kriittisestäkin suhtautumisesta huolimatta vastata. Kiinnostaisi kyllä, minua ainakin.



Ja pariin edelliseen viestiin viitaten: Onhan se totta, että tuskinpa moni äiti lastaan huudattaa vaikkei kyseisestä kasvatustavasta olisi kuullutkaan, mutta toki tutkimuksista ja teoriosta on hyötyä. Ei vanhemmuus ole mikään helppo juttu, joka noin vain perimätiedolla hoidetaan. Jonkun ihmisen perimätiedossa on kylmyyttä ja piittaamattomuutta, eikä se ole edes harvinaista. Joten jos tämä Atachment Parenting -opus tukee vanhempia lasten rakastavassa kasvatuksessa, niin hurraa sille!

Yksinkertaisesti tulin hakemaan seuraa muista, joita aihe kiinnostaa. Aiheutin aloituksellani väärinkäsityksen, että kerskun " erikoisuudellani" . Ei ollut tarkoitus, anteeksi. En oikein nyt ymmärtänyt, miksi seuranhakuani kohtaan hyökättiin ja miksi minun pitää antaa valaisua asiasta. Koitan nyt jotain sitten kirjoittaa.



Maalaisjärjellä pärjää pitkälle ja parhaiten, mutta minulla ainakin on tullut eteen myös hetkiä, jolloin kaipaan neuvoja. Itse haen neuvot mieluummin sellaisen " pehmeän linjan" todella kokeneen lääkärin mielenkiintoisesta kirjallisuudesta, kuin neuvolasta tai työkaverilta. Heidän " linjoistaan" en tiedä. Toki neuvo kuin neuvo kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa.



Edelleen, maalaisjärki varmasti kertoo, että esim. vauvan on hyvä nukkua vanhempien vieressä. Mutta minua kiinnostaa mennä pidemmälle ja ottaa selvää, että millä eri positiivisen tavoin se vauvaan vaikuttaa. Minua on neuvottu, että vauvan kannattaa antaa jonkin aikaa huutaa, ennenkuin hänen luokseen menee. " Se tekee vauvalle hyvää" . Minusta on mukava tietää, miksi ja miten se _ei tee_ vauvalle hyvää. Maalaisjärkeni lisäksi tykkään siis saada myös paljon faktatietoa. Normaalia enemmän kai sitten, en tiedä?

tiedätkö, onko noita Searsien kirjoja saatavana suomennettuina vai onko niitä vain esim. babyidean kautta saatavina englanninkielisinä versioina?

Joskus raskausaikana selailinen noita sivuja ja teoksien esittelyjä ja ihastuin tuohon luonnolliseen ja maalaisjärkiseen ajatteluun. Esim. itse en ole koskaan voinut ymmärtää, että jos pientä vauvaa pidetään päivisin lähellä ja sylissä, niin miten vauvan pitäisi osata nukkua esim. omassa huoneessaan yksin koko yö?

Meillä on ongelmana, että miehellä on huono kielitaito, eli jos teokset ovat vain enkuksi, niin en jaksa alkaa kääntää.



Tämäkään viesti ei siis ollut ehkä sitä mitä hait, mutta viestisi palautti minulle mieleen nuo tekstit hoita luin ja käytännössä meillä toimitaan juuri Searsin oppien mukaisesti; tietätämättä!

Eli samanhenkisiä ollaan, muttei ehkä tiedostetusti ja kirjasta lukien:)

Kiitos viestistä. En usko kirjoja olevan suomennettuina :(



Kirjoja saa esim. www.play.com edullisesti ja myös ainakin www.suomalainen.com, kun hakee hakutoiminnolla. Mutta Suomalaisessa ovat sitten hintavampia.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen kanssasi samoilla linjoilla.

Tottakai asioita ajattelee maalaisjärjellä, mutta minustakin on ollut kiva lukea AP:sta, koska se on NIIN lähellä juuri sitä mitä itse asioista ajattelen. Dr Searsin ajatuksista ja kokemuksista on saanut tukea omille ajatuksilleen. Ei se ole mikään raamattu tai muu jonka ohjeita sokeana noudatetaan.



Voisi olla paikallaan perustaa oma postituslista, koska tässä foorumissa on aina joku joka ymmärtää asiat täysin väärin tms.



Haikara ja poika 11kk

Mä kanssa kasvattelen omaa 3kk poikaani suurella rakkaudella, läheisyydellä ja maalaisjärjellä. Oppaita ei ole lueskellut pahemmin, paitsi juuri nyt aloittelen Jari Sinkkosen kirjaa LAPSEN KANSSA HYVINÄ JA PAHOINA PÄIVINÄ. Vaikuttaa hyvältä!

Mulla vauva nukkuu vieressä, koska tuntuu luontevimmalta ja helpoimmalta ratkaisulta toistaiseksi. Muutenkin sylissä saa olla aina halutessaan. Tykkää kyllä olla myös lattialla ja katsella tutkiskella leluja. Joka päivä lauletaan ja leikitään iltapäivisin.Vaunuissa pidän vain 2 kertaa päivässä päikkäreiden ajan. Jos tarvis muulloin liikkua, níin käytetty nyt joko matkarattaita tai kantoreppua. Kantoliinakin on, mutta en mä saanut niistä solmimisohjeista kyllä mitään selkoa. Mutta hyvin on pärjäilty näinkin. Olen pitänyt lapsen aika pienissä piireissä vielä: kotona, kotipihalla, lähipuistossa, mummilassa ja parilla hyvällä ystävällä on kyläilty. Ja kerran viikossa käydään siellä vauvajoogassa. Moni tuttu on jo tämän ikäisen vauvan kanssa reissannut ulkomaillekin. Mä ajattelin odottaa ainakin siihen asti, että vauva olis edes puolivuotias. Kesällä kuitenkin vietetään osittain aikaa mökillä, joten sekin on taas uusi kokemus.Jotenkin tuntuu luontevalta antaa vauvan tutustua rauhakseltaan tähän maailmaan. Tosin varmaan riippuu vauvan omasta temperamentistakin miten edetään, mutta meidän poitsu on joo tosi rauhallinen kaveri.

Pehmeinä arvoinani lisäisin, että jätin calmette-rokotuksen väliin ja kielsin myös synnärillä joitain (turhiksi katsomiani) verikokeita (oman yksityislääkärini kanssa ensin neuvoteltuani asiasta ). Niistä sai jonkin verran selitellä sekä synnärillä että neuvolassa. Mutta mielestäni turhaa kipua tulee vauvoilla välttää. Myös imetysasioissa olen lempeällä linjalla, imetän aina kun vauva haluaa ja toivon voivani imettää 1v asti.

niin, minä pyysin valaisua asiaan vain siitä syystä etten ole aiheesta aiemmin lukenut. Siis ihan mielenkiinnosta, en kuittaillakseni. :)



Kiitos kun vielä kirjoitit.



K

- kai se sitten on " muotia" , sillä todellakaan lähipiiriini ei kuulu ketään, joka vauvan itkuun tai mihin tahansa tarpeeseen ei heti reagoisi. TAI sitten se onkin juuri se tapa, jolla suurin osa ihmisistä joka tapauksessa hoitaa vauvaa. Varsinkin äideillä näyttää vaisto toimivan hyvin, isälle ehkä joku kirjakin voisi olla tarpeen. Onko uskomatonta, että tuttavapiirin kaikki vauvat (onhan niitä kai melkein 10 ihan lähipiirissä) nukkuvat vanhempiensa kanssa perhepedissä? Ja muutenkin minun näkökulmastani nuo aloituksessa mainitut tavat ja tyylit ovat nykypäivää ja käytössä joka puolella joka tapauksessa. Järjellä ja sydämellä!



Kiinnostaisikin, kun en siis ole mitään kirjoja lukenut, että miten siis tuo vaistonvarainen lapsen hoito eroaa " tavallisesta" lapsenhoidosta?



vioola

No sitten :) Ei tullut mieleenkään, että tiedustelit, mikä tämä AP on. Tässä lisätietoa, jos joku haluaa lueskella:



http://www.askdrsears.com/html/10/T130100.asp



Tänään juuri tuli taas todettua, kuinka neuvolantädillämme ja meillä on eri ajatukset asioista. Hänestä oli katseesta päätellen pöyristyttävää, että 10kk-vauvamme edelleen heräilee öisin, sillä " 6kk:n ikäiset eivät enää öisin palveluita kaipaa" . Unikoulua suositteli kovasti ja monesti. Kerroin, että huudatusunikouluja pidän ihan kamalana. Eipä sanonut siihen mitään. Ehkä hän sitten juuri sellaista tarkoitti.



Juurikin olen jälleen lueskellut Searsin mietteitä vauvojen nukkumisesta ja olen samaa mieltä siitä, että onhan se aivan normaalia. Vuosikymmeniä sitten vielä hyväksyttiin se, että vauvat heräilevät öisin ja joskus 70-luvulla " keksittiin" se, että vauvan tulisi nukkua yönsä läpi heräämättä.



Vauvamme ei ole syönyt kovin suuria määriä kiinteitä vielä, mutta en ole ollut suuresti huolestunut, sillä olen ottanut selvää, että jos rintamaitoa menee alle 1v-vuotiaalla runsaasti, niin ei ole hätää. Neuvolantäti taas oli sitä mieltä, että kiinteitä on jotenkin saatava alas ja antoi ymmärtää, että rintamaito ei todellakaan enää riitä ravinnoksi. Kysyipä myös, että kuinka pitkään olen ajatellut imettää. Sekin kuulosti tulevan jotenkin niin negatiiviseen sävyyn.



Itsestäni vaan tuntuu, että paras taitaa olla, kun käy neuvolassa punnitsemassa ja mittaamassa vauvan ja on muista asioista ihan hissukseen. Ymmärrän hyvin, kuinka Amerikkalaiset pitävät tärkeänä sitä, että vauvan lääkäri on samoilla linjoilla vauvanhoidossa. Hehän vaihtavat lääkäriä helposti, jos saavat typeriä neuvoja jne. Miten mukavaa olisikaan käydä AP-neuvolantädillä ja -lääkärillä...