Lue keskustelun säännöt.
Miten motivoidutte elämään? Minua vaivaa sisäinen tyhjyyden tunne ja negatiivisuuden kehä, neuvoja?
21.08.2018 |
Olen ollut jo pitkään jollain asteella masentunut. Söin vuosia SSRI-lääkkeitä ja elämä oli sellaista tasaista. En oikein saanut iloa mistään, mutta mikään ei oikeen tuntunut miltään. Päivät kului töitä tehden ja en oikeastaan ajatellut elämää sen syvemmin. Eikä minua kiinnostanutkaan ajatella sen kummempia. Olen nyt lopettanut lääkkeet ja en nyt varsinaisesti sanoisi, että masennus olisi pahentunut.. Minua kuitenkin vaivaa jonkinlainen tyhjyyden tunne.
Olen huomannut, että olen vuosia vain "hoitanut velvollisuuksiani" ja en ole oikeastaan miettinyt miksi herään aamulla, mitkä asiat tekevät päivästä hyvän. En ole miettinyt mitä oikeasti haluan ja mistä asioista nautin. Rutiinit töitä lukuunottamatta ovat olleen aika puutteellisia, syön kyllä tasaisin väliajoin, mutta mulla ei ole mitään "positiivisia tapoja".
Tämä sisäinen tyhjyys on alkanut vaivata yhä enemmän. Yritin harjoitella tällaista "5 minute journalia" eli ideana ois aamulla kirjoittaa muutama asia, joista on kiitollinen. Sen lisäksi joku motivaatiosana/lause ja lyhyt pohdinta, mitkä tekijät tekisivat päivästä hyvän. Illalla sitten kirjaisi asiat, jotka tekivät päivästä hyvän. Kauhukseni huomasin, että en keksi oikein mitään! Joka päivä listailin abstrakteja asioita kuten "olen kiitollinen miehestäni" ja en vaan ole osannut listata mitään arkipäiväisiä ja arkielämään konkreettisesti vaikuttavia asioita. On oikeastaan aika shokeeraavaa huomata, että en todella tiedä tai muka keksi tällaisia asioita elämästäni. Onko joku kokeillut jotain vastaavaa metodia ja saanut siitä jotain hyötyä? Oppiiko sitä ajan kanssa löytämään konkreettisia asioita, joista iloita?
Millaisia rutiineja teillä on? Meillä ei ole vielä lapsia. Herään aamulla, juon kahvit ja syön aamupalan. Menen töihin ja "kidun" siellä pakollisen ajan. Työ itsessään on ihan ok ja luppoaikaakin jää, joten en usko että vika on nyt työssä. Otan bussin takaisin kotiin ja olen kotona. Joskus joogaan ja joskus katson jotain sarjaa Netflixistä. Harvoin näen ystäviä. Siinäpä oikeastaan arkeni onkin ja tuntuu, että koko elämä jotenkin valuu ohi ja kiinnitän hirveästi huomiota negatiivisiin asioihin.
Olen miettinyt (en ole vielä päässyt toteuttamisasteelle) jos alkaisin käymään kävelyllä. En ole juuri koskaan ulkona. Kävelyn aikana voisi kuunnella vaikka Podcasteja tai jotain mielenkiintoista/positiivista. Olen huomannut, että roikun tosi paljon somessa ja katson usein hyvinkin negatiivisia Youtube-videoita tai jotenkin uppoudun negatiiviseen ajatteluun. Tai sitten luen tätä palstaa. Somen käyttöä olen jo koittanut vähän vähentää, mutta mitä mä teen sitten.. Istun sohvalla?
En edes tiedä miksi tein tämän aloituksen. Kai sen takia, että olen jälleen tullut töistä ja istahdin tähän sohvalle läppärin kanssa. Onko kellään kokemusta samasta tai antaa jotain neuvoja?
Kommentit (26)
Sitten mä en ole aiemmin ymmärtänyt sitä, että miten jotkut ihmiset on vaan niin positiivisia ja rentoja. Ne menee tonne ulos kävelylle ja hihkuu jotain kukkasia maassa, töissäkin usein hyvällä tuulella jne. Nyt olen alkanut ymmärtämään, että ehkä nämä ihmiset ovat juuri niitä, jotka huomaavat arjessa kaikkea pientä positiivista. Ehkä niiden elämällä on jokin merkitys heille itselleen ja he tietävät, mikä tekee päivästä mukavan. Minä taas en ole täynnä elämää, energiaa tai en jotenkaan aisti ympäristöstä näitä positiivisia tekijöitä. En vaan huomaa sellaisia. Kaiken negatiivisen kyllä taas huomaan. Olen todella ankara ja kriittinen itselleni, käytän hirveästi aikaa esimerkiksi pelkojen pohtimiseen ja minulle on tyypillistä ns. katastrofiajattelu. En näe ympärilläni mahdollisuuksia tai positiivisia asioita, näen ympärilläni uhkia ja se tekee kaikesta niin negatiivista. Esimerkiksi töissä oli luppoaikaa ja taukoa, en ajatellut sitä ollenkaan että nythän mä voin hetken rentoutua ja sitten jaksan paahtaa. Ajattelin heti, että voi ei olen laiska, huono työntekijä kun tauotan ja mulla on huono omatunto. Tämä vaan esimerkkinä ajatuksen kulusta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa elämäntilanteessa monet hankkii niitä lapsia, tai koiran. Kolmenkympin paikkeilla jatkuva biletys ei enää riitä elämän sisällöksi, ja aletaan miettiä elämän tarkoitusta. Lisääntyminen ja jälkeläisten hoivaaminen on luontainen kehityssuunta nuoruudesta aikuisuuteen siirryttäessä. Tämä ei tietenkään ole koko totuus eikä kaikki halua lapsia koskaan ja hyvä niin mutta kannattaa pohtia onko tyhjyyden tunteella jotain biologista pohjaa sen sijaan että syö masennuslääkkeitä vuosikausia.
Lisättäköön että syön itse tällä hetkellä masennuslääkettä, joten tiedän kyllä miltä masennus ja tyhjyyden tunne tuntuvat.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa elämäntilanteessa monet hankkii niitä lapsia, tai koiran. Kolmenkympin paikkeilla jatkuva biletys ei enää riitä elämän sisällöksi, ja aletaan miettiä elämän tarkoitusta. Lisääntyminen ja jälkeläisten hoivaaminen on luontainen kehityssuunta nuoruudesta aikuisuuteen siirryttäessä. Tämä ei tietenkään ole koko totuus eikä kaikki halua lapsia koskaan ja hyvä niin mutta kannattaa pohtia onko tyhjyyden tunteella jotain biologista pohjaa sen sijaan että syö masennuslääkkeitä vuosikausia.
Lisättäköön että syön itse tällä hetkellä masennuslääkettä, joten tiedän kyllä miltä masennus ja tyhjyyden tunne tuntuvat.
Haluan lapsia ehkä muutaman vuoden päästä, mutta en nyt. Todella huono lähtökohta mielestäni hankkia lapsia, jotta minun elämällä ni oisi jotain tarkoitusta. Kyllä se pitää löytää itsestä ensiksi! Mikään koira tai tällainen ei mielestäni ratkaise tätä ongelmaa. Kyllähän se tuo sisältöä päiviin, mutta kaipaan enemmän pieniä positiivisia asioita, en niinkään velvoitteita (koiran kusetus jne).
Se piti vielä lisätä aiempiin viesteihin, että urheilusta (siis kunnon hikijumppa) en ole oikein koskaan saanut mitään irti. Yleensä olo sellaisen jälkeen on voipunut ja ihan jees, mutta en koe ikinä mitään liikunnan iloa ja voi kunpa kiva kun hiki tässä virtaa.. Sekin harmittaa kun ei tunnu euforiselta. Tosin ehkä masennuslääke on estänyt sen? Nyt olen ollut kuukauden pari ilman lääkettä ja edelleen kyllä sama fiilis liikunnan jälkeen.
Ap
Itselläni on ollut taipumusta masennukseen. Se ulkona kävely on oikeasti hyvä idea. Kannattaa tehdä kävely- tai hölkkälenkeistä tapa. Kun pakotat itsesi parin kuukauden ajan säännöllisesti ulos, alkaa sinne tehdä mieli jatkossakin. Ettei ensimmäiset hieman huonommat kelitkään enää tunnu niin "huonoilta" saada raitista ilmaa ja nauttia luonnosta. Ei siellä ulkona tarvitse jatkuvasti ihastella maisemia, vaan voi keskittyä vaikka radion kuuntelemiseen. Silti ulkoilu tekee mielelle aina hyvää, ja vuodenajat eivät pääse hujahtamaan huomaamatta ohi.
Elämään kannattaa mahduttaa sopivassa (ei uuvuttavassa) määrin harrastuksia ja puuhailua. Näiden jälkeen osaa ihan eri tavoin rentoutua sen Netflixin parissa tai netissä selaillessa. Liiallinen laitteiden ääressä olo ja somettaminen masentavat!
Arkielämä on yleensä tylsää, siitä ei pääse mihinkään. Harva jaksaa todellisessa elämässä tehdä joka päivä jotain jännää.
Elämässä kuuluu olla myös tylsistymisen tunne. Eli on sinulla tunteita. Hyvä! Lääkkeiden jälkeen kestää kun tunteet tasaantuu. Ja ylipäätänsä väriä tulee elämään pikkuhiljaa. Masentuneelle negatiiviset tunteet on tutumpia.
Kuulostat siltikin masentuneelta. Mitä jos juttelisit asiasta psyk.sh n kanssa? Kai käyt keskustelemassa vielä?
Hanki joku harrastus, äläkä odota että sen pitäisi tuntua euforisen ihanalta. Pikkuhiljaa se tukee muuta elämääsi.
Terveisin, pitkään masentunut ja siitä selvinnyt Kakkosvaiheen bibo ja hoiva-alan työläinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue kirja "Kuinka olla piittaamatta paskaakaan".
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ollut taipumusta masennukseen. Se ulkona kävely on oikeasti hyvä idea. Kannattaa tehdä kävely- tai hölkkälenkeistä tapa. Kun pakotat itsesi parin kuukauden ajan säännöllisesti ulos, alkaa sinne tehdä mieli jatkossakin. Ettei ensimmäiset hieman huonommat kelitkään enää tunnu niin "huonoilta" saada raitista ilmaa ja nauttia luonnosta. Ei siellä ulkona tarvitse jatkuvasti ihastella maisemia, vaan voi keskittyä vaikka radion kuuntelemiseen. Silti ulkoilu tekee mielelle aina hyvää, ja vuodenajat eivät pääse hujahtamaan huomaamatta ohi.
Elämään kannattaa mahduttaa sopivassa (ei uuvuttavassa) määrin harrastuksia ja puuhailua. Näiden jälkeen osaa ihan eri tavoin rentoutua sen Netflixin parissa tai netissä selaillessa. Liiallinen laitteiden ääressä olo ja somettaminen masentavat!
Arkielämä on yleensä tylsää, siitä ei pääse mihinkään. Harva jaksaa todellisessa elämässä tehdä joka päivä jotain jännää.
Niinhän sitä sanotaan, että pitäisi tehdä arjesta semmoista, että arkea ei tarvitse lähteä lomalle pakoon. Eli arki tulisi olla mielekästä. Minun on vaan hirveän vaikea löytää mitään, josta tulis mielekäs olo. Esimerkiksi käsityöt tai piirtäminen tuntuu lähinnä velvollisuudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämässä kuuluu olla myös tylsistymisen tunne. Eli on sinulla tunteita. Hyvä! Lääkkeiden jälkeen kestää kun tunteet tasaantuu. Ja ylipäätänsä väriä tulee elämään pikkuhiljaa. Masentuneelle negatiiviset tunteet on tutumpia.
Kuulostat siltikin masentuneelta. Mitä jos juttelisit asiasta psyk.sh n kanssa? Kai käyt keskustelemassa vielä?
Hanki joku harrastus, äläkä odota että sen pitäisi tuntua euforisen ihanalta. Pikkuhiljaa se tukee muuta elämääsi.
Terveisin, pitkään masentunut ja siitä selvinnyt Kakkosvaiheen bibo ja hoiva-alan työläinen.
Käyn joo psykologilla. On tosi vaikea vaan saada otetta tähän tyhjyyden tunteeseen. En tiedä auttaisiko joidenkin "self help" podcastien kuuntelu, en vaan tiedä mistä sellaisia löytäisi. Mulla on yksi harrastus, ollut teinistä asti. Tää on itse asiassa ainut liikuntamuoto, josta ees jotenki nautin ja sekin lähinnä sosiaalisen ulottuvuuden vuoksi. Nyt viime vuosina sekin on vähän jäänyt kun tuntuu suorittamiselle ja en saa sitä samaa fiilistä enää. Joskus on ihan kiva käydä ja ei tunnu suorittamiselta.
Ap
Onko sulla kavereita ja sosiaalista elämää? Näet harvoin ystäviä kerroit.
Varmaan kannattaisi pitää kavereihin yhteyksiä ja tehdä yhdessä jotain, ihan vaikka hengailua, tulis ehkä jotain muuta ajateltavaa kun elämän ankeus ja tyhjyys. millasia ne työkaverit on?
Onhan sinulla myös parisuhde, eikö siitä saa mitään tukea ja potkua, yhdessähän voisi tehdä jotain. Mennä vaikkapa sille kävelylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla kavereita ja sosiaalista elämää? Näet harvoin ystäviä kerroit.
Varmaan kannattaisi pitää kavereihin yhteyksiä ja tehdä yhdessä jotain, ihan vaikka hengailua, tulis ehkä jotain muuta ajateltavaa kun elämän ankeus ja tyhjyys. millasia ne työkaverit on?
Onhan sinulla myös parisuhde, eikö siitä saa mitään tukea ja potkua, yhdessähän voisi tehdä jotain. Mennä vaikkapa sille kävelylle.
On mulla joitakin ystäviä. Tykkään kyllä nähdä heitä, mutta nähdään aika harvoin. Itse en myöskään kaipaa paljoa sosiaalista kanssakäymistä, koska työni on asiakaspalvelua ja tosiaan on myös parisuhde. Miehen kanssa käydään välillä vaikka leffassa tai syömässä, mutta en oikein voi ripustautua tai pistää omaa onnellisuuttani sen harteille. Tai kenenkään muunkaan. Ehkä jos saisin itsestäni ja omasta olosta jotenkin enemmän irti niin sitten nauttisin myös enemmän muiden seurasta.
Ap
Nee onn kierteitäää. Elämää perustuuu jokoo negaatiivisteen tai positiiivisten asioiden ketjuureaktioiihin. Itee en olee koskaan käyttänyt muuta kuiin alkohoolia ja kun haammasta alkaa särkeäää niiin otan buranaaa. Joss aivojaa ei rasssaa tarpeeeksi niin ne etsivääät senn stimuloiinin vieetin jostakiin ja yleensä see on see asuaa mikää huoletaaaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nee onn kierteitäää. Elämää perustuuu jokoo negaatiivisteen tai positiiivisten asioiden ketjuureaktioiihin. Itee en olee koskaan käyttänyt muuta kuiin alkohoolia ja kun haammasta alkaa särkeäää niiin otan buranaaa. Joss aivojaa ei rasssaa tarpeeeksi niin ne etsivääät senn stimuloiinin vieetin jostakiin ja yleensä see on see asuaa mikää huoletaaaa.
Esiim joss puhutaan rahassta niin raha yleensää seuraa rahaa. Jaa mikä onn esim kauneiin bisness on see etttä se tuotttaa ihmisille mielihyväää ja riiippuvuuutta.
Lääkkeet turruttaa pitkäksi aikaa. Niiden hyväpuoli on ettei sekoa masennuksen ja alakulon kourissa. Mutta tunteiden takaisin saaminen ja opettelu vie aikaa. Myös jos omaa taipuvaisuutta manioihin, tai ennen lääkkeitä oli maanista käytöstä, tunteiden tasaantuminen on kuin eläisi ilman värejä.
Aikaa ja aikaa. Kaikesta selviää. Voihan olla että opettelet tuntemaan itseäsi ja arvot sekä elämän katsomuskin on muokkaantunut.
Elämä on tasaista ja asiat hoituu. Se on hyvä asia. Ei tule sekoiltua ja tehtyä harkitsemattomia päätöksiä.
Toivon sulle kaikkea hyvää. Mikään ei tule käskemällä. Anna itsellesi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
14 jatkaa.. p.s hommaa itsellesi vaikka opiskelupaikka. Työnohella muutamia tunteja viikossa. Kehität itseäsi ja saatat saada itsellesi ammatin.
Sinun ongelmasi on luulla että "tyhjyyden tunne" on jotenkin hirveä paha asia. Ihan itse olet arvottanut sen sellaiseksi.
Jos olet viisas niin lopetat siitä välittämisen ja arvottamisen negatiiviseksi asiaksi ja ongelma katoaa. Ei se ole hyvä eikä paha, se vain on.
Kirjoitit ettet oikein tiedä mitä haluat tai mistä tykkäät. Miten voit tuntea jotain, kun et tiedä mistä tykkäät? Pystytkö kirjaamaan suoralta kädeltä sun viisi hyvää ja viisi huonoa ominaisuutta? Jos pystyt niin hyvä. Itsetuntemus ei ole koskaan huono asia. Mut jos et pysty niin sun on aika suunnata katse sisimpääsi ja kuunnella sitä. Kuuntele tuntemuksiasi, tunteita, mieti minkälainen oli sun lapsuuden koti=ilmapiiri, onko traumoja lapsuudesta jne? Kysy itseltäsi mielessäsi esim.:”Miksi olen negatiivinen? Tai miksi HALUAN olla negatiivinen? Älä valehtele itsellesi ja jos tunnet kipua, tuskaa tai ikäviä tunteita nii sulla on joku tunnesolmu jota sä kannat ja se vaikuttaa sun päivittäiseen elämääsi.
"I believe in Christianity as I believe that the sun has risen; not only because I see it, but because by it I see everything else." (C.S. Lewis)
Koska ketjut poistetaan yleensä, varsinkin tällaiset järjelliset, laitan nopeasti tuon lauseen yllä. Nuo silmälasit ovat mulle elintärkeät, tuo ikkuna.
...jos meillä on kaipauksia jotka eivät täyty täällä, ne saattavat viitata toiseen todellisuuteen. Kristinusko on itselleni mahdollisuus elää sekä tässä ja nyt, että ankkuri sinne toiseen, iankaikkiseen toivoon.
Mä uskon, että osittain tää negatiivisuus tulee muista ihmisistä. Meillä on töissä muutama tosi kiva tyyppi, joiden kanssa vietän aikaa. Sitten on muutama ns. valittaja ja vaikka kuinka koitan olla välittämättä ja välttelen niitä, tuntuu että niiden pelkkä läsnäolo "imee" energiat ja saa minutkin negatiiviseksi. Tosi vaikea selittää, mutta tavallaan reagoin tosi herkästi muiden ihmisten tunnetiloihin. Ainakin negatiivisiin sellaisiin.
Kauankohan siinä kestää, että aivot ovat palautuneet pitkästä lääkityksestä? Sitten on helpompi ehkä arvioida, että onko tämä nyt masennusta vai mitä.. Uskon, että ainakin vielä aivot ovat sopeutumisvaiheessa ja varmaankaan hormonitoiminta ei ole vielä ihan palautunut. On jotenkin helpompi olla ja miettiä, että tämä nyt vain ottaa aikaa.. Söin pitkään lääkkeitä, en voi heti vaatia että elimistö palautuu.. Mutta kauanko se voi kestää?
Ap
Mun elämä on aika samanlaista mutta mua ei vaivaa mikään tyhjyyden tunne. Olen pääosan ajasta sellaisessa rauhallisen tyytyväisyyden tilassa. Se ei ole mikään vahva tunne vaan sellainen hiljainen tausta, olisi liikaa sanoa sitä onnellisuudeksi tai iloksi, ja mitään negatiivista se ei missään nimessä ole, mutta se on minulle parempi fiilis kuin edes onni ja ilo.
Ihan ku mun elämä. Noi lääkkeet -mikään ei tunnu miltään. Ilman lääkkeitä -no ei tunnu juur edelleenkään.