Tapailin pari kuukautta miestä ja viikonloppuna selvisi että hän ei näe mahdollisuuksia mihinkään syvällisempään kuin seksisuhteeseen...onko mitään mahdollisuuksia?
Tapailtiin nyt lähes koko kesä säännöllisen epäsäännöllisesti, meillä on yhdessä mukavaa ja viihdymme toistemme seurassa. Seksiä oli myös. Kaikki tuntui jopa liian hyvältä ja niinhän se olikin. Nyt viikonloppuna otin tämän tapailun tarkemmin puheeksi kun en ollut ihan selvillä missä mennään. Mies sanoi että voimme toki jatkaa kuten kesällä ollaan oltu mutta hänellä ei ole mitään suurempia tunteita ja haluaa vain seksisuhteen sekä tapailla muita. Minä taas luulin että olisi mahdollisuudet johonkin enempäänkin kun kaikki menny niin täydellisesti. Olen aivan romuna ja niin ihastunut että sattuu. Olisi pitänyt tietenkin selvittää tämä jo alussa mutta nyt meni näin.
Nyt mies lähtee pariksi viikoksi ulkomaille enkä tiedä pidämmekö enää yhteyttä kun tulee takaisin. Olen niin ihastunut että vaikea päästää irti ja on riittämätön olo. Hän kohteli kuin prinsessaa enkä uskonut että olisin vain vakipanoksi sopivaa seuraa.
Onko tälläisessä tilanteessa ikinä mahdollista että myös toiselle tunteita heräisi kiellosta huolimatta? En edes tiedä pitääkö puhua preesensissä vai imperfektissä enkä tiedä mitä tapahtuu. Olen itkenyt silmät päästä. Meidän piti lähteä syksyllä yhdessä lyhyelle lomallekin mutta mies perui kaikki suunnitelmat ettei mene liian vaikeaksi ja sanoi että jos jatketaan niin jatkossa vain seksiä ja aikoo tapailla muita. Tuntuu kuin joku söisi minua sisältäpäin.
Olen miettinyt mikä minussa on vikana. Miksi en kelpaa? Mitä teen kun mies tulee matkalta? Onko mitään mahdollisuuksia enää mihinkään?
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Sinulle kelpaisi - kun itse haluat muuta. Vettä pakkiin ja eteenpäin.
AP ennen keskustelua tuskin tiesi, ettei mies halua muutta kuin seksilelun.
Mut on APn turha liikaa itkeä ja miettiä miksei kelvannut mihinkään vakavampaan, koska ei se siitä ole koskaan olluutkaan kiinni, onko AP riittävä ja kelvollinen miehelle vai ei, vaan siitä että mies ei halua _parisuhdetta_.
Koska se mies ei tossa vaiheessa halua sitä kenenkään muunkaan kanssa, eikä tosiaan AP rakas ole kyse sinun kelvollisuudesta / riittämättömyydestä! :)
Toivottavasti ymmärrät tämän.
Minä en usko tähän. Uskon, että jos kolahtaa kunnolla, ei sellaisesta ihmisestä halua luopua vaikka miten olisi päättänyt että nyt ei ole sopiva aika seurustelusuhteelle.
Juuri niin. Moni on sanonut ettei etsi seurustelukumppania, ehkä tarkoittanutkin sitä. Mutta kun "Se Oikea" on kävellyt vastaan, on mieli muuttunut äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En tarkoita tätä mitenkään viisastelumielessä, mutta jos mies olisi antanut ymmärtää noin jo suhteen alkuvaiheessa, olisit todennäköisesti jäänyt myös ilman noita hyviä tunteita ja muistoja sekä jännitystä.
Miksi? Siitä syystä että naiset eivät yleensä tykkää, että tuollaisia asioita verbalisoidaan ja pitävät sitä jopa arvolleen sopimattomana. Vaikka nainen jossain mielensä syövereissä aavistaisikin, että suhde ei ole menossa haluttuun suuntaan, se yhdistelmä suhteeseen yhdistettäviä yhteisiä kokemuksia ja itsesuggestiota mahdollistaa kuitenkin asioiden älyllistämisen pilvilinnatasolle edes hetkeksi.
Pitäisi siis tehdä jo alkuvaiheessa päätös ottaa kissa pöydälle JOS on valmis jäämään ilman yhteisiä intiimejä hetkiä vastauksen ollessa epämiellyttävä. Toki aina asia ei välttämättä ole noin yksinkertainen, vaan yksi tai toinen osapuoli voi myös antaa epäselviä vastauksia.
Mä olen nyt jo yli 3 kk treffaillut yhtä tyyppiä. Ollaan viikonloput yhdessä, laitetaan ruokaa, käydään shoppailemassa, joskus tehdään pihahommia yhdessä, käydään ulkona syömässä. Ja tietysti harrastetaan ihan tolkuttomasti seksiä. Ollaan sanottu että tykätään toisistamme ja viihdytään toistemme seurassa. Mulla ei tulisi mieleenkään alkaa kyselemään että missä nyt mennään tai ollaanko vain toistemme kanssa, tämä on ihan hyvä näin. Miksi hyvät ihmissuhteet pitäisi pilata lokeroimalla tai muodostamalla sääntöjä? Eikö vaan voi nauttia siitä, mitä nyt on eikä suunnitella jo tulevaisuutta?
(Olen siis nainen)Siksi, ettei tule vastaan tilanteita, joissa toinen oletti jotain, mitä toinen ei suhteesta ajatellut. Monille on kyllä aika tärkeää suhteissa, että ollaan yksiavioisia ja se tulevaisuuskin olisi kiva tietää, suunnitellaanko sitä yhdessä vai erikseen. Minusta olisi ihan hirveää, jos yhtäkkiä tapailemani ihminen esim kertoisi, että on menossa naimisiin tai on muuttamassa toiselle puolen maapalloa, mutta sinulleko on ihan sama, jos juttu loppuu ensi viikolla?
No mä ajattelen silleen, että jokaiselle parisuhteelle on tietty aika varattuna jo etukäteen. Jotkut kestää vuosia ja toiset vain muutaman kuuman hetken. Jos juttu loppuu ensi viikolla niin sitä ei oltu tarkoitettu sen pidemmäksi. Varmaan ikävöin hyvää tyyppiä, mutta pidempää aikaa ei sitten meille ollut tarkoitettu.
Sama täällä. Miksi pitäisi murehtia ehkä joskus kenties tapahtuvaa asiaa, kun voi elää hetkessäkin?
Mä vaan jotenkin tykkään näistä tätä päivää elävistä tyypeistä. Naisilla on vain niin kova se pesänrakennusvietti, että pitää heti vetää rajat ja lokeroida, määritellä ja alkaa rajoittaa toista. Olen aina ihaillut ranskalaisten tapaa rakastaa, vaikka en tiedä, miten se minulta onnistuisi :).
Ei kaikilla naisilla ole pesänrakennusviettiä, eikä halua lokeroida ja määritellä ja rajoittaa. Rehellisyyttä kyllä pidän tärkeänä.
Selvä jännä mies....panee pettää käy vieraissa ja kertoo sen ihan suoraan.....ja mitä tekee naiset AV palstalla.... kaikki itkee perään :))))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa toisen ihmisen hyväksikäytöltä. Nykyisin ei ole ihmisten itsekkyydellä rajaa.
Mikä kuulostaa hyväksikäytöltä? Sekö, että miestä ei napannut jatkaa? Ehkä se seksisuhteen jatkamisehdotus oli törppö, mutta ap voi ottaa sen ihan huumorilla.
Mitä törppöä siiinä on? Onhan täällä naisilla aina friends with benefit-panosuhteet kohdillaan kun sinkkuja ovat. Ja yläpeukkua tulee riettaalle voimaantuneelle naiselle. Mutta jos mies ehdottaa vakikairaamista naiselle niin se on "törppöä"?
No jospa ymmärtäisit, että täällä monenlaiset ihmiset kirjoittelee? Mun silmissä tuollaista ehdottava mies on törppö, jonkin toisen silmissä voi olla jees. Mun puolesta vakikairailusta kiinnostuneet saavat kairailla keskenään ja jos tapailukumppanini sellaiseksi paljastuu, totean hänet omissa silmissäni törpöksi.
Jos sinusta ei saa edes ehdottaa seksisuhteita, niin mielestäni olet 1800-luvulta ja minun silmissäni törppö.
Voit olla vapaasti sitä mieltä, se ei minua hetkauta. Jos taas IRL tapaisimme ja ehdottaisit minulle sellaista, sanoisin suoraan millaisena alimpana mahdollisena saastana sinua pitäisin. Ja sinä saisit toki vapaasti suhtautua sanomisiini miten tahdot.
Luulenpa että kuvailit juuri enemmän itseäsi enkä sen takia olisikaan missään tekemisissä sinun kanssasi
No sehän olisikin molempien etu. Parempi toki, että olisit huomannut sen jo heti ennen minkäänlaisen suhteen muodostumista, koska minua ainakin harmittaisi jos olisin jo ennättänyt sekaantua kaltaiseesi ihmiseen.
Ompa söpön kuulosta kun suutut :)
Se on *onpa* "🙂"
Niinhän se on, mutta hän nyt käytti puhekielistä ilmaisua. Annetaan se hänelle anteeksi. - t. se söpö
Saan kaiken anteeksi, koska olen niin cool. t. se vielä söpömpi

Mikä on "ranskalaisten tapa rakastaa"?
Itse olen ollut neitsyenä 45 vuotta ja vielä ei ole sellaista orhea tämä tamma kohdannut, jolle olisin avannut porttini babylonin puutarhaani.
Vaalikaa neitsyenä pysymistä.

Kieli kurkkuun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa toisen ihmisen hyväksikäytöltä. Nykyisin ei ole ihmisten itsekkyydellä rajaa.
Mikä kuulostaa hyväksikäytöltä? Sekö, että miestä ei napannut jatkaa? Ehkä se seksisuhteen jatkamisehdotus oli törppö, mutta ap voi ottaa sen ihan huumorilla.
Mitä törppöä siiinä on? Onhan täällä naisilla aina friends with benefit-panosuhteet kohdillaan kun sinkkuja ovat. Ja yläpeukkua tulee riettaalle voimaantuneelle naiselle. Mutta jos mies ehdottaa vakikairaamista naiselle niin se on "törppöä"?
No jospa ymmärtäisit, että täällä monenlaiset ihmiset kirjoittelee? Mun silmissä tuollaista ehdottava mies on törppö, jonkin toisen silmissä voi olla jees. Mun puolesta vakikairailusta kiinnostuneet saavat kairailla keskenään ja jos tapailukumppanini sellaiseksi paljastuu, totean hänet omissa silmissäni törpöksi.
Jos sinusta ei saa edes ehdottaa seksisuhteita, niin mielestäni olet 1800-luvulta ja minun silmissäni törppö.
Voit olla vapaasti sitä mieltä, se ei minua hetkauta. Jos taas IRL tapaisimme ja ehdottaisit minulle sellaista, sanoisin suoraan millaisena alimpana mahdollisena saastana sinua pitäisin. Ja sinä saisit toki vapaasti suhtautua sanomisiini miten tahdot.
Luulenpa että kuvailit juuri enemmän itseäsi enkä sen takia olisikaan missään tekemisissä sinun kanssasi
No sehän olisikin molempien etu. Parempi toki, että olisit huomannut sen jo heti ennen minkäänlaisen suhteen muodostumista, koska minua ainakin harmittaisi jos olisin jo ennättänyt sekaantua kaltaiseesi ihmiseen.
Ompa söpön kuulosta kun suutut :)
Se on *onpa* "🙂"
Niinhän se on, mutta hän nyt käytti puhekielistä ilmaisua. Annetaan se hänelle anteeksi. - t. se söpö
Saan kaiken anteeksi, koska olen niin cool. t. se vielä söpömpi
Tällaiset pikkujutut joo, mutta niitä suurempia moraalisia puutteita et.

Ikinä en ole puutteessa ollut.
en jaksa lukea koko ketjua, joten ehkä nämä asiat on sanottu jo aiemmin... Mutta. Ehkä tästä voit ottaa opiksesi. Ikinä ei tietenkään ole takuita minkään suhteen kestosta, mutta mielestäni kannattaisi kyllä vähän aikaa katsoa tilanteen vakavuutta, ennen kuin hyppää sänkyyn. Oikeasti, on paljon ihanampaa aloittaa seurustelu kun tutustuu ja on jo jonkinlainen halu sitoutua! Ja samalla säästyy sydänsuruilta, seksillä kun on tapana lisätä kiintymystä.
Älä hyvä ihminen suostu mihinkään panolelukuvioihin. Löydät kyllä jonkun, joka on oikeasti kiinnostunut susta. Silloin ei tarvitse toivoa ja odottaa vaan se ihminen haluaa olla sun kanssa, ei vain panna sua ja samalla vähän katsella muita. Tässä neuvo kaikille naisille: hankkikaa selkärangat ja itsekunnioitusta. Huom! Itsekunnioitusta ei ole hyppiä ties kenen kanssa sänkyyn.
T. Nainen itsekin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa toisen ihmisen hyväksikäytöltä. Nykyisin ei ole ihmisten itsekkyydellä rajaa.
Mikä kuulostaa hyväksikäytöltä? Sekö, että miestä ei napannut jatkaa? Ehkä se seksisuhteen jatkamisehdotus oli törppö, mutta ap voi ottaa sen ihan huumorilla.
Mitä törppöä siiinä on? Onhan täällä naisilla aina friends with benefit-panosuhteet kohdillaan kun sinkkuja ovat. Ja yläpeukkua tulee riettaalle voimaantuneelle naiselle. Mutta jos mies ehdottaa vakikairaamista naiselle niin se on "törppöä"?
No jospa ymmärtäisit, että täällä monenlaiset ihmiset kirjoittelee? Mun silmissä tuollaista ehdottava mies on törppö, jonkin toisen silmissä voi olla jees. Mun puolesta vakikairailusta kiinnostuneet saavat kairailla keskenään ja jos tapailukumppanini sellaiseksi paljastuu, totean hänet omissa silmissäni törpöksi.
Jos sinusta ei saa edes ehdottaa seksisuhteita, niin mielestäni olet 1800-luvulta ja minun silmissäni törppö.
Voit olla vapaasti sitä mieltä, se ei minua hetkauta. Jos taas IRL tapaisimme ja ehdottaisit minulle sellaista, sanoisin suoraan millaisena alimpana mahdollisena saastana sinua pitäisin. Ja sinä saisit toki vapaasti suhtautua sanomisiini miten tahdot.
Luulenpa että kuvailit juuri enemmän itseäsi enkä sen takia olisikaan missään tekemisissä sinun kanssasi
No sehän olisikin molempien etu. Parempi toki, että olisit huomannut sen jo heti ennen minkäänlaisen suhteen muodostumista, koska minua ainakin harmittaisi jos olisin jo ennättänyt sekaantua kaltaiseesi ihmiseen.
Ompa söpön kuulosta kun suutut :)
Se on *onpa* "🙂"
Niinhän se on, mutta hän nyt käytti puhekielistä ilmaisua. Annetaan se hänelle anteeksi. - t. se söpö
Saan kaiken anteeksi, koska olen niin cool. t. se vielä söpömpi
Tällaiset pikkujutut joo, mutta niitä suurempia moraalisia puutteita et.
Ikinä en ole puutteessa ollut.
Kaksitulkintainen väite. Toisen puolen voin uskoa, toista en.
anna mä arvaan, suostuit seksissä kaikkiin ehdotuksiin mukisematta? Oliko suuseksiä tavallistä enemmän kuin aikaisemmissa suhteissasi? entäpä b rapun puoleista seksiä, oliko sitä useammin kuin et olisi toivonut
riittääjo kirjoitti:

Ap kertoi, että seksi oli ihanaa, joten oletettavasti ei suostunut asioihin, joista ei tykännyt. Eli mene pervo fantasioimaan muualle.
Vierailija kirjoitti:
Naiset on kyllä jänniä, kun seksi tuo mukanaan kiintymyksen voimakkaammin. Ei ole reilua. Itsekin olen ollut kyseisenlaisessa tilanteessa, järjellä ajatellen ja etenkin jälkeenpäin on aivan selvää että suhde olisi kannattanut lopettaa seinään.
Juuri tämän ilmiön takia olen todella varovainen siitä, kenen kanssa harrastan seksiä. Jos sitä harrastan ja suhde ei etene syvällisemmäksi ja pahimmassa tapauksessa jos vastapuolella on muitakin kierrossa, niin tulee takuuvarmat sydänsurut ja ihan fyysiset kuvotukset. Seksi vaikuttaa todella voimakkaasti oksitosiineineen. Harmi vaan, vastapuolen ajatuksia ei voi varmuudella lukea.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ja miehellä ei ole aitoa, molemminpuolista yhteyttä keskenään. Mies halusi vain seksiä ja luulen, että ap ihastui kuvitelmaan miehestä, joka ei ole todellinen, siis luuli, että miehellä oli tunteita ja siksi alkoi itsekin kehittää niitä. Nämä on aina kurjia juttuja, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin.
Harvemmin näissä jutuissa on kyse siitä, kuka on ns. parempi, vaan kuka on sopivampi. Miehet dumppaavat ja pettävät kauniita, upeita ja todella herttaisia, hyväluonteisia naisia koko ajan kaikenmaailman sutturoiden kanssa. Ei sitä kannata ottaa henkilökohtaisesti. Kaikilla meillä on alitajunnassa joku kuvitelma siitä, kuka on itselle se 'oikea', miltä se henkilö näyttää, tuoksuu, miten käyttäytyy jne. Usein se juontaa juurensa jo lapsuudesta. Ihmisen pariutuminen on harvoin loogista ja suurin osa parisuhteista ja avioliitoista ei kestä ja iso osa niistä, jotka kestävät on onnettomia. Parempi yksin kuin feikissä suhteessa, tai jonkun kanssa joka ei aidosti rakasta ja arvosta.
Tämä on kyllä totta ja jotenkin niin raadollista. Tajusin tämän joskus ehkä 27-vuotiaana ja sen jälkeen en ole oikein jaksanut edes yrittää tai elätellä mitään toiveita suhteiden onnistumisesta. Mitkä mahikset, että kävisi hyvin? Aika huonot. Tietenkin joskus joillain käy tuuri, mutta ite oon jo yli 30 ja melkeinkaikki suhteet päättyneet jommankumman osapuolen pettymykseen ja sydänsuruun.
Vierailija kirjoitti:
Mies testaa sinua. Ala kiristää seksillä ja mies lankeaa. Yhteinen lapsi myös sitoisi teidät yhteen.
Tuo on periaatteessa mahdollista. Jos miehellä on aiempia huonoja kokemuksia, varmasti testaa.. ikävä kyllä särkee myös oman sydämensä. Kukaan tervejärkinen nyt ei toista halveksu sen takia että jää, et on varmasti Sillon sanojalla päässä vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellinen mies. Hänelle voi toki tulla tunteita mutta varmaan ajattelee järjellä ettei teillä voi olla muuta kuin seksisuhde. Itsellänikin on kavereina useita naisia joiden kanssa on yhteistä, hauskaa ja jota voin panna mutta pieneen mieleenkään ei tule parisuhde heidän kanssaan. Esim. tausta, käytös, elintavat jne.
Tarina on lienee täysin hatusta vedetty taas kerran, mutta leikitään, että se on totta..
Minunkin mielestä mies oli rehellinen. Hän oli varmasti alussa jopa ihastunut, mutta sitten tapahtui jotakin ja ihastus sammui. Ap:n ja suurimman osan mammojen mielestä miehen olisi pitänyt jatkaa kuitenkin filmaamista ja kuhertelua, vaikka ap ei ollut enää se oikean tuntuinen nainen...
Ihastuksen sammuminen voi tapahtua vaikka vuoden päästä, mutta mies oli rehellinen ja sanoi sen aika nopeasti - niin ei saa käydä mammojen mielestä, sillä se on väärin tarinan typykkää kohtaan.
Se, mitä mies sanoi mahdollisesta seksikumppaniudesta, on mukava lisämauste tähän juttuun saaden ap:n tarinan päähenkilön näyttämään tosi hyvälle. 'Sängyssä hyvä nainen' on ihan kiva ja lisäpisteitä tuova arvonimi. Se, että mies halusi jatkaa panopuuhia typykän jättämisen jälkeen on sellainen erinomainenja tunteisiin käyvä nyyhkytarina, jolla saadaan ärhäkät mammat takajaloilleen ja solvaamaan saman tien kaikkia miehiä.
Kaikki sadut eivät pääty hyvin. Tässä sadussa prinsessa olisi saanutkin vain melaa, mutta ei sitä puolta valtakuntaa, häitä ja kauniita lapsia. Voi voi.
Huh, mitä olkiukkoja sieltä pukkaa. Ei tässä kukaan ole sanonut, että miehen olisi pitänyt jatkaa kuhertelua. Tässä on nyt vain kritisoitu tuota seksisuhdetoivetta.
Ja miten ihmeessä käännät miehen toiveen seksisuhteesta joksikin lisäpisteiksi. On minultakin moni vongannut seksiä enkä tosiaankaan pidä sitä minään merkkinä upeista sänkytaidoistani, vaan olen ajatellut, että miehet nyt vain haluavat seksiä.
Mitä pahaa on siinä, että haluaa oikean parisuhteen eikä pelkkää seksiä?
No juurikin näin! Vongattu on minuakin, mutta ei se tee minusta "sängyssä hyvää naista", ainostaan naisen, johon puutteessa oleva voisi siemenensä laskea. Juu ei kiitos.
Et ollut itse puutteessa? Vaan mies vain oli?
Toki neitsyenä olin puutteessa. Mutta mulla on myös moraalini, eli pelkäksi panoalustaksi en ole alkanut koskaan.
Nyt naimisissakin jo reilusti yli 20v, ja ekoja oltiin toisillemme molemmat :)
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas olisi ollut kummallista, että tapailusuhteen seksi tarkoittaisi toiselle "suhteen vakavoitumista", sitoutumista tms. Minusta tapailuun kuuluu jo seksi senkin vuoksi, etten hyvin seksuaalisena ihmisenä voisi kuvitella parisuhdetta ihmisen kanssa, jonka kanssa seksi on huonoa.
Yllä kommentointiin selvittämään suhteen alussa potentiaalisen kumppanin moraaliperiaatteet. Seksiin suhtautuminen ei liity mitenkään moraaliin. Seksisuhteet eivät ole moraalittomia. Moraalitonta voi olla toisen huono kohtelu (suhteessa), mutta kahden aikuisen yhteisesti sovittu seksisuhde ei sitä ole.
Sorry, olet täysin väärässä. Kysy keltä vain, seksiasiat kuuluu vahvasti moraalin piikkiin. Monen mielestä "Älä tee hu*rin" tarkoittaa sitäkin, ettei slorttoile pitkin kyliä ennen vakiintumistaan. Kyllä, se on moraalikysymys. Ymmärrän kyllä sen, että sinä et halua kokea itseäsi syylliseksi mihinkää. Jatka siis defensiivistä ajatteluasi.

Nimenomaan.Eiköhän seksuaalisuus ole ollut yksi vahvimmin moraalisääntelyn piirissä olevista ilmiöistä ihmisyhteisöissä kautta aikojen.