Lue keskustelun säännöt.
Hirviömummo tässä terve!
21.08.2018 |
Olivat sitten pojan lapset kesä-heinäkuussa 6 viikkoa luonani maalla, kun vanhempansa remppasivat talonsa uusiksi.
9 vuotias tytär on ruuan kanssa ronklaaja.
12 vuotiaalla veljellänsä "ei ollu mitään tekemistä".
Maalaistalossa, jossa viljelen omat kasvikseni ja juurekseni ja kalastan omasta järvestäni. Eikä nuori herra löytänyt mitään tekemistä...
Tyttö olisi syönyt PELKKIÄ kananugetteja kaupan perunasalaatilla.
Poika olisi halunut pelata koneella aamusta iltaan.
Siitä vaan, syökää mitä haluatte ja kuluttakaa aikanne kuinka tykkäätte, mutta ETTE KYLLÄ MINUN KOTONANI.
Ensimmäiset 3 viikkoa tytön kanssa käytiin joka ikinen päivä sama keskustelu ruokailun aluksi: Mitä ruokaa toi on?
Vastasin: Tänään näkyy olevan Tournedous/Entrecote/Chateubriand/Shuffle/Ratatoulle jne. (aina ruokalajin nimeä vähän muuttaen) listalla.
Lapsen vastaus: No siitä en ainakaan tykkää!
Minähän siihen, että ei ole pakko syödä, jos ei ole nälkä MUTTA maistat ensin ja arvostelet vasta sitten.
Ja seuraava ateria on 4 tunnin päästä, eikä välipaloja tarjoilla.
(Olen emäntä- ja ravintolakoulun käynyt, eikä kukaan muu ole haukkunut ruokiani).
Poika kulki pihalla ja marisi, kun ei ole MITÄÄN tekemistä...
Vein liiteriin puuhommiin, vein rantaan kalaan ja uimaan, vein soutelemaan, pihalla oli sulkapallokenttä, pingispöytä, kroketti, tikkataulu, mölkky, koronapeli jne..
"Mutta kun ei osaa, jaksa, halua, viitsi jne.."
Kun yhtenä päivänä sanoin, että nyt teette ja syötte mitä haluatte, oli tulos se että mukulat istui KOKO PÄIVÄN laitteillaan pelaamassa verhot ikkunan edessä. Söivät leipää ja minun olisi vielä pitänyt hakea maitoa ja muroja kaupasta 50km päästä (meillä haetaan tinkimaitoa navetasta).
Opetin muksut kuuntelemaan radiota ja pelaamaan korttia ja muita seurapelejä.
Teimme hiekkakuopalle myös hienon neppaus-autoradan ja tuunasimme neppiksiä. Olen tässä lajissa aivan ässä, kun on lapsuudessa ollut 3 veljeä...
Miniä soitti tytölleen huolissaan joka ikinen päivä ja jos ei mukula heti vastannut, tuli joka tuutista huutomerkkejä.
Jouduin hänele sanomaan, että puhelimet on sisällä ja me olemme ulkona, sorry. Soita illalla kun sulla ei ole muuta, kuin kuulumisien kyselyt.
Se puhelin kun liimautui tytön käteen koko loppu päiväksi, kun äiti oli soittanut.
Yhden riemarin muksuille sain siinä 3. viikon kohdalla.
Vähän isommilla kirjaimilla joutui sanomaan, että minun ei tarvitse kakaroita viihdyttää. Jos ei ole mitään tekemistä, niin sitten ei tee mitään. Piste.
Ja jos ei ruoka-aikaan syö vaikka on nälkä, niin sitten on nälissään seuraavaan ruokailuun asti.
Kerrasta meni perille. Mutta miniä on nyt sydämistinyt, kun olen hänen lapsiaan rääkännyt puoli kesää.
Poikani vain naureskeli, että otatko noi lapset joululomallakin "korkean paikan leirille" 😆
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Olisitte nyt sitten leiponeet itse leivän, jos se maistui.
Jaa, siinä helteessä vielä leivinuunikin lämpiämään... I don't think so.
Poika oppi verkkokalastuksen ja innostuikin siitä kovasti.
Kehui tulevansa syyslomalla kunnon kalansaaliita nostamaan. Ja pikkusisko lähtee kuulemma mukaan
t: AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tätä mummua oikein hyvin. Mutta ymmärrän myös näitä lapsia.
Tässä on tyypillinen kulttuurien törmäys.
Minusta oli mummulta esimerkillistä toimintaa, ettei lähtenyt lapsenlapsilleen joka asiassa periksi antamaan.
Jav voihan se jopa olla, että nyt lapset osaavat arvostaa koti olojaan hieman enemmän.
Tytär ehkä hieman laajensi ruokavaliotaan. Ja poika kiinnostui muustakin, kuin tietokone peleistä?
Ymmärrän, että ap-mummoa hävettää kun on kasvattanut poikansa noin huonosti ettei pojantytär syö kunnolla ja pojanpoika ei keksi oma aloitteellisesti mitään. Mutta kun miniä yrittää huolehtia, niin rajoitetaan yhteyttä...
Omat lapset nuorempina olisivat vain pelanneet ja roikkuneet puhelimessa. Lähdin heidän kanssaan kesällä pariksi viikoksi äitini luo maalle. Pelikoneet jätettiin kotiin ja puhelimet oli päivän pois. Mukaan otettiin kirjoja ja lehtiä.
Ensimäiset päivät oli vaikeita, mutta pikkuhiljaa alkoi möllöttäminen kyllästyttämään ja toisella viikolla jo innoissaan pelasivat korttia ja lukivat ja jopa pelasivat keskenään jalkapalloa ulkona.
Nyt vuosien päästä hassuinta minusta on, että muistavat tätä kesää yhtenä parhaimmista. Muistatko äiti, kun pelattiin täällä jalkapalloa ja kuinka hyviä piiloja löytyi liiteristä ja kun mummin ja sinun kanssa käytiin kalalla jne..
Jos omat lapset tekee lapsia, niin ajattelin olla samanlainen hirviömummi aina välillä
Vierailija kirjoitti:
Poika oppi verkkokalastuksen ja innostuikin siitä kovasti.
Kehui tulevansa syyslomalla kunnon kalansaaliita nostamaan. Ja pikkusisko lähtee kuulemma mukaant: AP
Näin se oikeasti menee. Rakentaminen on myös pikkupoikien lempipuuhaa. Istuttavan leikkikaivinkoneen rakentaminen voi olla kiinnostavampaa kuin sillä leikkiminen.. Mutta eihän se sovi nykyajan monikultuuriseen kasvatukseen, siinähän voi lyödä vasaralla peukaloonsa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha kuvitella, että lapsen nirsous olisi jotenkin nykyajan kotkotuksia.
Olen elänyt lapsuuteni 70- ja 80-luvuilla ja mummolassa vietin kaikki kesät. Iso kiitos rakkaalle mummolle siitä, ettei koskaan ollut pakko auttaa maatilan askareissa, sai toki jos halusi. Ei ollut myöskään pakko leikkiä pihaleikkejä (vaikka kyllä niitä leikittiin silti) vaan sain uppoutua mummolan kirjahyllyyn, mikä oli ehdottomasti lempipuuhaani. Välillä mummo opetti letittämään pitkoa tai näytti, miten kitkettiin kasvimaata tai kerättiin karviaismarjoja, viinimarjoja, mansikoita, omenoita, päärynöitä... Kaikkea sai syödä, pakko ei ollut mutta kyllähän minä niitä mansikoita ja marjoja ja hedelmiä ahmin.
Serkkuni oli toisenlainen. Ainoa ruoka mitä söi, oli suklaavanukas ja monesti mummolla oli sääntö, että jos söi yhden lusikallisen jotain muuta, sai sen jälkeen kaksi lusikallista vanukasta. Nirsoja lapsia on ollut aina (ja nirsojen lasten kasvattajia).
Onneksi valittavia, pahantuulisia ja nyrpeitä mummoja taas ei.
No on ollut. Meidän yläkerrassa asui isän äiti ja sinne menoon oli tiukat säännöt.
Olet aarre, hyvä mummo! Ihme aikuisia vikisijöitä täällä, onneksi ette ole minua kasvattaneet. T. parikymppinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummon olisi pitänyt pistää kystä kyllä ja tanssia miniän ja tämän kouluttamien lasten pillin mukaan.
Lasten isä vaikutti fiksulta ja normaalilta.
Mummo pisti rajoja, joihin ei kaupungissa oltu pystytty. Miniä rätisköön omiaan ja mummo pitäköön pintansa!
Voi olla, että miniä pistää eropaperit vireille, lapsi parat!
Ihan turha kuvitella, että lapsen nirsous olisi jotenkin nykyajan kotkotuksia.
Olen elänyt lapsuuteni 70- ja 80-luvuilla ja mummolassa vietin kaikki kesät. Iso kiitos rakkaalle mummolle siitä, ettei koskaan ollut pakko auttaa maatilan askareissa, sai toki jos halusi. Ei ollut myöskään pakko leikkiä pihaleikkejä (vaikka kyllä niitä leikittiin silti) vaan sain uppoutua mummolan kirjahyllyyn, mikä oli ehdottomasti lempipuuhaani. Välillä mummo opetti letittämään pitkoa tai näytti, miten kitkettiin kasvimaata tai kerättiin karviaismarjoja, viinimarjoja, mansikoita, omenoita, päärynöitä... Kaikkea sai syödä, pakko ei ollut mutta kyllähän minä niitä mansikoita ja marjoja ja hedelmiä ahmin.
Serkkuni oli toisenlainen. Ainoa ruoka mitä söi, oli suklaavanukas ja monesti mummolla oli sääntö, että jos söi yhden lusikallisen jotain muuta, sai sen jälkeen kaksi lusikallista vanukasta. Nirsoja lapsia on ollut aina (ja nirsojen lasten kasvattajia).
Onneksi valittavia, pahantuulisia ja nyrpeitä mummoja taas ei.