Lue keskustelun säännöt.
Toisten ihmisten kautta eläminen
21.08.2018 |
Avioeron jälkeen huomasin, että aloin ikäänkuin elää muiden ihmisten kautta. Ihailen sellaisia pitkään naimisissa olleita pariskuntia ja mieluiten melko uskonnollisia "malliperheitä", joissa on monta lasta, kaunis äiti ja uraa tekevä isä. He elävät omaa unelmaani, vaikken edes ole koskaan ollut kovinkaan uskonnollinen.
Itse olen työssäkäyvä yh-luuseri Helsingistä kerrostaloasunnosta kahden lapseni kanssa ja uneksin suurperhe-elämästä heteroperheessä omakotitalossa, jossa mies on se perheenpää ja vaimo on sellainen herttainen kodin hengetär, joka ei ehkä edes käy ansiotyössä, vaan mieluiten hoitaa kotona lapsia.
Minusta ei tule koskaan sellaista, mutta iloitsen nähdessäni, että muut elävät siten. Blogeissa ja lehtiartikkeleissa luen muiden perheonnesta, mutta en ole edes kateellinen, vaan ihailen vain ja tiedostan huonommuuteni. Mutta onko tämäkin jotenkin vinksahtanutta?
Kommentit (10)
Onko muilla kokemusta vastaavasta? Olisi kyllä mukavaa saada itsekin nauttia elämästä unelmoinnin sijaan. Nyt lähinnä suoritan arkea ja pidän huolta velvollisuuksista, mutta elämästä puuttuu aikuisten välinen rakastava liitto ja kumppanuus täysin ja olen muutenkin yksinäinen.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista. Olen itse kasvanut tuollaisessa ympärisössä (koti pappilassa, iso perhe).
Kysyn vielä, mitä blogeja te luette? Ei tarvitse kertoa, jos ette halua.
Sori, luin niin pikaisesti, että luulin tässä olleen kaksi eri kirjoittajaa! :-D
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Olen itse kasvanut tuollaisessa ympärisössä (koti pappilassa, iso perhe).
Olet onnekas. Itse kasvoin ainoana lapsena Helsingin punaviherkuplassa hippiperheessä vapaan kasvatuksen oppien mukaan (en edes liioittele). Äitini hävisi kuvioista ollessani 13-vuotias ja isäni jäi yksinhuoltajaksi.
Olen aina ollut sisimmässäni hyvinkin konservatiivinen ja uskonnollinenkin perhetaustastani huolimatta. En ole koskaan käyttänyt alkoholia, polttanut tupakkaa tai harrastanut irtosuhteita, mutta koin huonommuutta oikeasti uskonnollisista perheistä tuleviin nähden.
Koin olevani liian syntinen ja tietoinen elämän nurjasta puolestakin. Oikeastaan koen yhteyttä molempien elämäntapojen kanssa ja koen itseni jotenkin loputtoman yksinäiseksi, hylätyksi kiltiksi tytöksi, joka haluaisi kunnon perheen.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen samanlainen, joskin elämäntilanteeni on ihan eri. Mutta tunnistan siis täysin tuon mistä puhut. Mulla ei ole lapsia (eikä kyllä miestäkään). Sen sijaan olen nuoresta asti esimerkiksi seurannut netistä erään harrastuksen nettiyhteisöjä ja identifioitunut voimakkaasti niihin henkilöihin ko. harrastuksen parissa, joiden jutut koin kaikkein samaistuttavimpina. Haaveilin voimakkaasti samanlaisesta elämästä jota nämä ihailemani harrastusihmiset vaikuttivat elävän, silloinkin kun lopulta kävi niin, ettei minulta onnistunut tämän kyseisen harrastuksen/elämäntavan eläminen niin täysipainoisesti kuin olisin halunnut.
Nyttemmin, kun tuo harrastus on minulta jo loppunut, olen siirtänyt samaistumisen kohteeni sellaisille elämänalueille, jotka tällä hetkellä ovat ajankohtaisia: opiskelu, työelämään siirtyminen, vapaaehtoistoiminta... Käytän paljonkin aikaa ihailun kohteiden sekä "motivaatiojuttujen" etsimiseen. Toivon, että saisin niiden kautta virtaa myös omaan elämääni. Ja joo, oma elämäni on lähes olematonta, olen aina ollut hyvin yksinäinen ja minun on vaikea päästä mukaan ryhmiin/toimintaan/harrastuksiin. Haaveilu merkitsee isoa osaa elämässäni, mutta olishan se kiva oikeasti pystyä elämään omaa elämäänsä sen sijaan, että vain haaveilee siitä.
Monet kristityt eroavat tänä päivänä. Moni kokee tulleensa erotetuksi. Ovat ts. tulleet jätetyksi. Ehkä sinäkin olet yksi näistä erotetuista? Kristillisissä piireissä usein tunnetaan myötätuntoa enemmän erotettuja, kuin eronneita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolimatta siitä, että käytännössä kasvoin kirkossa ja isossa perheestä, en ole itse konservatiivinen, enkä perhekeskeinen tai ulkoa ohjautuva. Olen sinisilmäinen, uskon kaikista hyvää (näiden uskon olevan perua kirkollisesta taustasta). Se maailma ei ole minulle vieras ja minun ei tarvitse ottaa Raamattua esiin tietääkseni miksi jotkut ihmiset ajattelevat, kuten ajattelevat.
Tunnen valtavan määrän hyvin hartaita kristittyjä ja käsitykseni mukaan, jos unohdetaan herätysliikkeet, valtaosa kannattaa tasa-arvoa. Luultavasti et ole vaan löytänyt itsellesi sopivaa viiteryhmää. Ihan tavan luterilaiset piirit on todennäköisesti sulle oikeampi paikka kuin vaikkapa viidesläiset piirit.
Avioero ei todellakaan sulje pois mahdollisuutta löytää mies kirkollisista piireistä.
Vierailija kirjoitti:
Monet kristityt eroavat tänä päivänä. Moni kokee tulleensa erotetuksi. Ovat ts. tulleet jätetyksi. Ehkä sinäkin olet yksi näistä erotetuista? Kristillisissä piireissä usein tunnetaan myötätuntoa enemmän erotettuja, kuin eronneita kohtaan.
En tiedä, miten eroni määriteltäisiin, mutta ex-mieheni käyttäytyi aivan kammottavalla tavalla minua kohtaan ainakin omasta mielestäni ja sain pelätä lähes jatkuvasti väkivaltaa.
Riitti, että olin jostain eri mieltä, niin exä sanoi usein, että "mottaan sua kohta" sekä teki uhkaavan lyöntieleen säikäytelläkseen tai paiskasi rikki/seinään jonkun tavarani.
Välillä hän sitten löi/töni/potki/rikkoi tavaroitani. Koin, että se avioliitto oli niin hajottava tilanne, että siitä oli pakko päästä pakoon, vaikka aluksi yritinkin jatkaa liittoa.
Eikä exäni edes ollut miehekkäällä tavalla perheen pää, vaan kontrolloi mielivaltaisesti myös ns. äidin/naisen perinteisesti päättämiä asioita jopa pikkumaisella tavalla sekä kuitenkaan ei jättänyt minulle sitåkään roolia.
T. Ap
Unelmoinnissa on sekin pointti, että se olisi täysin mahdotonta minulle, sillä kukaan uskovainen mies ei huolisi kaltaistani eronnutta yh-äitiä vaimokseen. Muutenkin koen olevani liian syntinen ja liberaali mielipiteineni. En varmaankaan edes jaksaisi itse olla kodin hengetär, vaan alkaisin kuitenkin hivuttaa tasa-arvoa kotiini.
Luen Raamattua jne., mutta käytännössä koen, ettei liberaalin perheen lapsi koskaan pääse juovistaan ja pysty heittäytymään konservatiivisempaan elämäntyyliin kärsimättä. Mulle olisi varmaankin vaikeaa pitää miestä kritiikittömästi perheenpäänäkään, vaan alkaisin ehkä väitellä asiakysymyksistä ja olisin hankala vaimo, vaikka rakastaisinkin puolisoani. Silti ihailen sellaista.