The Walking Dead, kausi 9 - OFFICIAL
Tehdäänkö uusi ketju tulevasta kaudesta jonka alkuun on enää vajaa 2 kk. Eli 8.10. se alkaa, Rickin viimeinen kausi, liekö koko sarjan viimeinen. Jotenkin TWD henkilöityy kuitenkin niin vahvasti Rick Grimesiin jonka ampumisesta ja koomassa heräämisestä kaikki alkaa. Kun Rick lähtee, voiko sarja enää jatkua?
Itse seuraan sarjaa enää tottumuksen vuoksi, se alkuaikojen jännitys on kadonnut. En usko että aikahyppykään tuo sitä eloa sarjaan mitä on jo viimeiset kolme kautta ( ainakin ) odotettu.
Kommentit (2043)
Arvelette jo, että tietonainen on Pamela?
Miksi sanoi sitten nimekseen jonkun muun? Mitä sillä muka voittaa, että keskellä ei mitään sanoo väärän nimen, jos on oikeasti Pamela.
Vierailija kirjoitti:

Eikun siis *arveletteko?
Eihän tv-sarja ihan orjallisesti seuraa sarjakuvien tapahtumia eli Georgie voi hyvinkin olla Pamela tai sitten ei.
Olen seurannut fearia mutta en tiedä kenen helikopterit ovat, ei niitä ole näkynyt enää pitkiin aikoihin. Luen myös sarjakuvia ja jaoin linkin aikanaan sinne vanhaan ketjuun.

Kiitos siitä linkistä, jonka jaoit siihen viimevuotisen keskusteluun!
Vierailija kirjoitti:
Eihän tv-sarja ihan orjallisesti seuraa sarjakuvien tapahtumia eli Georgie voi hyvinkin olla Pamela tai sitten ei.
Olen seurannut fearia mutta en tiedä kenen helikopterit ovat, ei niitä ole näkynyt enää pitkiin aikoihin. Luen myös sarjakuvia ja jaoin linkin aikanaan sinne vanhaan ketjuun.
Kiitos, että laitoit linkin. Siirsin sen tähän, että voisin itsekin mukavammin siirtyä sinne tästä ketjusta.
Miks ette tallenna suosikkeihin, onnistuu puhelimellakin? Heti lukemisen jälkeen etsin tiedon milloin seuraava lehti julkaistaan niin osaa odotella sitten. Nettiin se tulee yleensä seuraavana päivänä.
En osaa laittaa puhelimella suosikkeja. (olen se siirtäjä)
Oletko sen alkuperäisen linkin laittakaa myös tämän ja sen aiemman ketjun ap?
(Vaikutat mukavalta ja tiedät kaiken sarjasta.)
En ole ketjun ap, liityin keskusteluun mukaan vasta viime kaudella kun oli niistä sarjakuvista puhe. Mä olen siis se joka jakoi linkin sarjiksiin ja joka katsoo myös fearia. En mä mukavasta niin tiiä mut täällä on hauska spekuloida hyvässä porukassa kun ei kukaan kaveri seuraa sarjaa.
Onko kukaan muu lukenut sarjan näyttelijöistä ? Eugenea on kuvailtu autistiseksi ja onhan se ehkä vähän asperger. Sen puhetyyli on semmoinen että ei saa mitään tolkkua ilman tekstitystä.
http://walkingdead.wikia.com/wiki/Eugene_Porter_(TV_Series)
Huomaa että on myös sarjakuvaversiosta erillinen kuvaus. Oikeastaan kaikista näyttelijöistä on jonkunlainen kuvaus tuolla.
Okei mut on helppo tunnistaa: en osaa laittaa toimivia linkkejä, sainkohan mä edes sitä sarjakuvasivua oikein :D
Vierailija kirjoitti:
En ole ketjun ap, liityin keskusteluun mukaan vasta viime kaudella kun oli niistä sarjakuvista puhe. Mä olen siis se joka jakoi linkin sarjiksiin ja joka katsoo myös fearia. En mä mukavasta niin tiiä mut täällä on hauska spekuloida hyvässä porukassa kun ei kukaan kaveri seuraa sarjaa.
Onko kukaan muu lukenut sarjan näyttelijöistä ? Eugenea on kuvailtu autistiseksi ja onhan se ehkä vähän asperger. Sen puhetyyli on semmoinen että ei saa mitään tolkkua ilman tekstitystä.
http://walkingdead.wikia.com/wiki/Eugene_Porter_(TV_Series)
Huomaa että on myös sarjakuvaversiosta erillinen kuvaus. Oikeastaan kaikista näyttelijöistä on jonkunlainen kuvaus tuolla.
Olet sinä mukava :)
Nimenomaan täällä on mukava spekuloida. Ei mukaan kavereista kukaan seuraa sarjaa.
En oo lukenut kuvauksia, mutta joku jäikkä sillä Eugene on. Voisko olla hiukan autistinen tai olisko sillä vaan joku ahdistuneisuushäiriö tai paniikkihäiriö. Autistisuuteen viittaisi se, että hän pelaa sitä tietsikkapeliä loputtomiin hermostuessaan.
Kylläpä se autocorrect taas mun tekstiä korjasi
No kiitos :) Ihan mukavia täällä on kaikki :D Mä löysin twd:n vasta neloskaudella, katsoin sitten kaudet 1-3 maratonina. Eugene on tosi asperger, huvittavinta oli Rositan ja Abrahamin vakoilu kun ne puuhaili siellä kirjastossa (?) :D.
- Se joka ei osaa linkittää
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne fearin helikopterit ovat? Kenen ja miksi?
Hah, tulee vähän ufomainen olo. Joku lentelee ja tarkkailee ja lähtee pois tuon tuosta. Kuin ufo. Onko ne sen tietonaisen helikoptereita. Etsivät kaupunkinsa asukkaita.
Fearissa on paljon erilaista porukkaa. Helikopterit pääosin on armeijan. Armeija on siis olemassa, mutta aika kyseenalaista porukkaa tuntuu olevan. Ei parane luottaa niihinkään. Varmaan rikkaillakin on helikoptereita. Fear on vielä aika alkuvaiheessa, vikaa kautta en ole kattonut, että varmaan siinäkin on aikahyppy tapahtunut, kun Morgan lähti sinne pärtsäilemään.
Fearissa on myös kehittynyt kauppapaikkoja isoille urheiluareenoille. Niissä on torikojuja, baareja, aineita, itsensämyyjiä, hotellihuoneita, kaikenlaista haureutta ja ihan asiaakin. Niitä pyörittää rikkaat mogulit. Yhtä paikkaa on näytetty, kahdesta on puhuttu.
Fearin porukka myös jonkin verran seikkailee Mexicon puolella. Emäsarja on aika nurkkakuntainen loppujen lopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne fearin helikopterit ovat? Kenen ja miksi?
Hah, tulee vähän ufomainen olo. Joku lentelee ja tarkkailee ja lähtee pois tuon tuosta. Kuin ufo. Onko ne sen tietonaisen helikoptereita. Etsivät kaupunkinsa asukkaita.
Fearissa on paljon erilaista porukkaa. Helikopterit pääosin on armeijan. Armeija on siis olemassa, mutta aika kyseenalaista porukkaa tuntuu olevan. Ei parane luottaa niihinkään. Varmaan rikkaillakin on helikoptereita. Fear on vielä aika alkuvaiheessa, vikaa kautta en ole kattonut, että varmaan siinäkin on aikahyppy tapahtunut, kun Morgan lähti sinne pärtsäilemään.
Fearissa on myös kehittynyt kauppapaikkoja isoille urheiluareenoille. Niissä on torikojuja, baareja, aineita, itsensämyyjiä, hotellihuoneita, kaikenlaista haureutta ja ihan asiaakin. Niitä pyörittää rikkaat mogulit. Yhtä paikkaa on näytetty, kahdesta on puhuttu.
Fearin porukka myös jonkin verran seikkailee Mexicon puolella. Emäsarja on aika nurkkakuntainen loppujen lopuksi.[/voim
Vaikuttaisi olevan aika erilaista kuin pääsarjassa. Pääsarjassa rikkaus ei auta mitään. Vain voima ja aseet.
Missä ne torikojujen tuotteet on tuotettu ja millä maksetaan? Jos se on melko alkuvaiheista, niin kummaa, että on jo tuotanto ja vaihdantaväline toiminnassa.
Ehkä fearkin muuttuu, kun aikahyppy on ajankohtainen. Onko fearista sarjakuvaa? Miksi pitää olla kaksi sarjaa. Parempi olisi tehdä yhtä sarjaa nopeammin tapahtumien ja kaksinkertainen jaksomäärä vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
No kiitos :) Ihan mukavia täällä on kaikki :D Mä löysin twd:n vasta neloskaudella, katsoin sitten kaudet 1-3 maratonina. Eugene on tosi asperger, huvittavinta oli Rositan ja Abrahamin vakoilu kun ne puuhaili siellä kirjastossa (?) :D.
- Se joka ei osaa linkittää
Minä katsoin alusta kauden tai kaksi ja lopetin. Kun lapseni innostui sarjasta noin viitoskaudella, aloin seurata hänen kanssaan ja hän osti myös DVD:inä kaikki kaudet. Minä katsoin ne kaikki. Hän ei saanut aikaiseksi katsoa kuin osan.
En muistakaan sitä Eugenien kirjastovakoilua. Hah. Kai se sitten asperger on.
Kirjoitellaan lisää spekulaatioita ym. Nää ketjut on jopa parempia kuin sarja. Täällä on paljon parempia ideoita.
Missä kaikki keskustelijat luuraa?
Eiköhän ne fearissa tee oravannahkakauppoja eli vaihtaa tavaroita keskenään. Tuskin ne oikeaa rahaa käyttää kun ei ole pankkejakaan.