The Walking Dead, kausi 9 - OFFICIAL
Tehdäänkö uusi ketju tulevasta kaudesta jonka alkuun on enää vajaa 2 kk. Eli 8.10. se alkaa, Rickin viimeinen kausi, liekö koko sarjan viimeinen. Jotenkin TWD henkilöityy kuitenkin niin vahvasti Rick Grimesiin jonka ampumisesta ja koomassa heräämisestä kaikki alkaa. Kun Rick lähtee, voiko sarja enää jatkua?
Itse seuraan sarjaa enää tottumuksen vuoksi, se alkuaikojen jännitys on kadonnut. En usko että aikahyppykään tuo sitä eloa sarjaan mitä on jo viimeiset kolme kautta ( ainakin ) odotettu.
Kommentit (2043)
Eugenelle on kasvanut pitkä letti
Mitä jos yhdistetyt Oceanside ja Hilltop -joukot hyökkäsivät Aleksandriaan vapauttamaan negania (teloit*starkoituksella) ja Alexandria puolustautui ja hilltopilaisilta kuoli porukkaa.
Ja sitten michonne vapautti jäljelle jääneet hävinneet hilltopilaisilta ja oceansidelaiset, mutta ne kantavat kaunaa.
Viestini hävisi
Ja sitten pettynyt Maggie lähti vapaaehtoisesti pois hilltopista sen tietonaisen luo ja suuttuneena sanoi, että älkää kertooko michonnelle.
Jotkut harmaantuu nuorina, jo n. 30-v voi olla "mummohiukset". Nykyään tätä ei näy koska suurin osa värjää hiuksiaan, mutta zombie-kriisin iskiessä hiusten värjäys varmaan unohtuu... ;)
Jaa-a. Ainakin michonnelle on aikaa laittaa hiuksiaan ja kaikilla (paitsi joskus darylilla) on puhtaat hiukset aina.
Kummallisen normaalisti keittiökoneet toimivat alexandriassa ainakin aiemmin. Muistan, kun Carol siellä kokkaili jotain laatikko joka uunissa ja vettä tuli hanasta jne.
Myös ehjiä ja hyviä vaatteita tuntuu vielä löytyvän.
Valtavan kestävä on ollut Rickin epäkäytännöllinen hattu. Nythän sitä pitää jo hänen tyttärensä.
Henry heitti aika lailla hyvää ruokaa roskikseen, vaikka ruuasta on pulaa. Siis kokonaisen perunan ja lihaa. Miten tuommoinen on mahdollista.
Varmaan ruuan jämät menee eläimille, mutta silti.
Voisiko joku keksiä, miten magnan porukka on saanut ruokaa, kun ne ovat vaan kierrelleet ympäriinsä. Se yksi niistä on jopa pyöreä.
Joku väitti, että ä kaikki tässä ketjussa ovat teinejä. Minä ainakin olen 50-v :)
Jos kerran hilltopissa nähdään nälkää, niin mikseivät ne asukkaat muuta pikku hiljaa Alexandriaan. Näemmä yksittäiset ihmiset kuitenkin saavat tuolla valita asuinpaikkansa.
Eikö se ole hiukan omituista, että hilltopissa on suojassa eläneitä tylsistyneitä nuoria, jotka eivät ole käyneet missään muualla.
Esim Carl oli käynyt aivan joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Totta, että ainoa, joka on muuttunut, on Carol. Carolin hiukset ovat kamalat. Kuin noita-akka.
Kamalan aikaisin harmaantunut. Sarjan alussa hänellä oli pieni biotytär. Carol lienee jotain viiskymppinen. Hiukset kuin seitsemänkymppisellä.Darylilla oli hiukset vähän kasvaneet ja Carol leikkasi niitä. Huvittavaa, että näemmä Daryl haluaa ne leikattavaksi siihen tyyliin että roikkuvat silmillä.
Koko ajanhan Carolilla on ollut harmaat hiukset. Toiset harmaantuu jo parikymppisenä, naisetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi Michonne ei huolinut Magnan porukkaa Alexandriaan, mutta tyrkyttää sitä Hilltopiin.
Olin kyllä saanut aiemmin Michonnesta empaattisemman kuvan. Hyysäävät sitä Neganiakin siellä sellissään Alexandriassa, vaikkei se tuota mitään ja on ollut pahisten pahis ja voi edelleen tehdä pahojaan.
Eli ei ole suostuvainen auttamaan Kingdomissa, mutta väen väkisin pitävät pahista hengissä, jonka muut haluaisivat pois.
Aivan, Neganin hyysäys noin monen vuoden ajan on ollut ihan turhaa ja syyt siihen lienevät terveelle järjelle vieraita. Aluksi Negania pidettiin vankina ikään kuin varoituksena, mutta siinä vaiheessa kun Saviourit ovat vähä vähältä joko kääntäneet kelkkansa tai kuolleet, ei Neganin vangitsemiselle ole enää ollut perusteita. Eikä sen puoleen hengissä pitämiseenkään.
Se oli se Rick, joka jostain pimeästä syystä halusi säästä Neganin. En oikein koskaan ymmärtänyt, miksi. Oliko Rickillä tarve tutkiskella pahuuden olemusta ja omaa sisäistä pahuuttaan keskustelemalla Neganin kanssa. Joku siinä Neganissa kiehtoi häntä.
Toinen syy, miksi hänet kai sanotaan säästetty, oli se, että haluttiin kuvastaa sitä, että nyt ollaan luomassa oikeudenmukainen ja lakiin perustuva yhteiskunta.
Mutta nuo on räikeäassä ristiriidassa sen kanssa, että Rick (ei kovin kauan ennen neganin vangitsemista) ampui surutta miehen, jolle oli antanut miehen sanan.
Miksi Rick säästi neganin kun toisaalta ampui miehen, jolle lupasi toisin.
Missä logiikka.
Rick säästi Neganin, koska Carl pyysi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hiukan omituista, että hilltopissa on suojassa eläneitä tylsistyneitä nuoria, jotka eivät ole käyneet missään muualla.
Esim Carl oli käynyt aivan joka paikassa.
Carl olisi elossa ollessaan vanhempi kuin nuo Hilltopin teinit, hän olisi jo (nuori) aikuinen. Nuo teinit ovat olleet leikki-ikäisiä kun maailma sortui. Jännä miten tuon ikäisiä oikeastaan on edes elossa, etenkään noin paljon suhteessa paikan asukasmäärään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta, että ainoa, joka on muuttunut, on Carol. Carolin hiukset ovat kamalat. Kuin noita-akka.
Kamalan aikaisin harmaantunut. Sarjan alussa hänellä oli pieni biotytär. Carol lienee jotain viiskymppinen. Hiukset kuin seitsemänkymppisellä.Darylilla oli hiukset vähän kasvaneet ja Carol leikkasi niitä. Huvittavaa, että näemmä Daryl haluaa ne leikattavaksi siihen tyyliin että roikkuvat silmillä.
Koko ajanhan Carolilla on ollut harmaat hiukset. Toiset harmaantuu jo parikymppisenä, naisetkin.
Niin aivan, Carolilla on koko ajan ollut ns. salt and pepper -värinen lyhyt tukka eli harmaantuneet, tummat hiukset. Nyt hänellä on valkoinen pitkä tukka. Hän olisi edelleen ollut harmaantunut ja "vanhan naisen näköinen", vaikka peruukki olisikin ollut valkoisen sijaan s'n'p tai edes sen valkoisen hörselön seassa vielä osin tummempia sortuvia. Peruukki olisi ollut vähemmän naamiaisasun näköinen, ja itseasiassa vähemmän laitetun näköinen, nyt kun joku sanoi että ei tuolla ihmiset hiuksiaan värjäile. Nyt tuo valkoinen creepy tukka vaikuttaa tyyliin siltä, että Carol olisi kokenut jonkun järkyttävän äkillisen stressipiikin ja koko tukka olisi sen seurauksena vaikkapa tippunut pois ja kasvanut valkoisena takaisin. Olisi ollut luontevampaa, että vielä tässä vaiheessa olisimme katsojina nähneet sen harmaantumisen lisääntyneen, vaikka rutkastikin, mutta tuo haltijaperuukki nyt vain on aika erikoinen veto ja tukalla joko on joku selitys jota emme vielä tiedä, tai sitten se on huonoa työtä. IHAN SAMA VAIKKA TODELLISESSA ELÄMÄSSÄ JOTKUT HARMAANTUVATKIN NUOREHKOINA KOKONAAN.
Sori että tämä peruukkiasia nyt on tässä vähän vienyt huomiota, se on omaa alaani naamioitsijana ja pistää silmään, ja vaikuttaa siltä etten osaa kirjoittaa selvästi, mitä ajan takaa, kun vastakommentit vain toteavat että joillain nyt hiukset harmaantuvat noin. Eihän se ole minun pointtini, etteikö hiuksille voisi noin käydä, tietysti voi. Tämä on kuitenkin tv-sarja jossa jokainen elementti on rakennettu, tämänkin olisi siis voinut toteuttaa toisin.

Ymmärrän sinua, kun olet tuolla alalla. Minun maallikon käsitykseni mukaan tummat harmaantuneet hiukset muuttuvat usein lopulta aivan vaaleiksi harmaaksi juuri kuten Carolilla. Mutta ymmärrän, jos tuo on tapahtunut aivan liian nopeasti luonnolliseen normaaliin nähden.
Ymmärrän sinua, sillä minua, talonrakennuksen diplomi-insinööriä, häiritsi se täysin omituinen valtavan syvä ja laaja tyhjä kuoppa, johon Rick ja Daryl putosivat. (joka oli selvästi syntynyt zombikauden alkamisen jälkeen, koska sen pohja oli puhdas, samoin seinämät olivat tuoreet.)
Veikkaan, että Alexandrian ja Hilltopin riita johtuu Maggien ja Michonnen riidasta koskien neganin tapp*mista.
Maggiehan oli tapp*mismatkalla silloin, kun Rick katosi.
Maggiehan halusi Neganin pois päiviltä, mutta Carl halusi aikoinaan säästää neganin ja rakentaa rauhaa. Tätä outoa toivetta sitten michonne jääräpäisesti noudatti ja tuli taistelu Maggien kanssa.
Eli Carlin toive rakentaa rauhaa ja säästää Negan aiheutti vain lisää taistelua.
Missä tuossa on järki michonnella, vai onko sitä ollenkaan.
Perustan ajatukseni siihen, että michonne suostui menemään Hilltopiin vasta, kun kuuli Maggien häipyneen sieltä.

Mutta ei tässäkään ole mitään järkeä koska Maggiellahan oli sitten tilaisuutensa tappaa Negan ja totesi sen turhaksi, jätti eloon ja lähti pois. Aika hullua jos sen jälkeen ja Rickin katoamisen jälkeen syyttäisi Michonnea Neganin suojelusta ja lähtisi asiasta tappelemaan.

Ai juu, kiitos. En muistanut, että tosiaan kohtasivat ja kävi noin. En kyllä sitten keksi, mikä voisi olla noin suuren riidan syy, että välit ovat täysin poikki ja hilltopilaiset odottavat anteeksipyyntöä Michonnelta. Ja michonne ei voi mennä Hilltopiin, jos Maggie on siellä.
Hämmentävää, että vaikka tämä kausi on ollut aika tapahtumarikas, niin se ei ole herättänyt keskustelua yhtään niin kiivaasti kuin viime vuoden tylsä kausi. :)
Totta, että ainoa, joka on muuttunut, on Carol. Carolin hiukset ovat kamalat. Kuin noita-akka.
Kamalan aikaisin harmaantunut. Sarjan alussa hänellä oli pieni biotytär. Carol lienee jotain viiskymppinen. Hiukset kuin seitsemänkymppisellä.
Darylilla oli hiukset vähän kasvaneet ja Carol leikkasi niitä. Huvittavaa, että näemmä Daryl haluaa ne leikattavaksi siihen tyyliin että roikkuvat silmillä.