Mitä pieniä "älyttömyyksiä" olet tehnyt kun olet ollut omissa ajatuksissasi?

Olin työkeikalla asiakkaan kotona. Kun hommat oli hoidettu, pakkasin nopeasti kamat kasaan ja helpottuneena (oli ollut pitkä ja raskas päivä) lähdin rivakasti kävellen kohti työpaikkaa. Matkalla tuli vastaan useita ihmisiä, jotka tuntuivat katsovan minua vähän liian pitkään ja huvittuneesti. En kuitenkaan kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, sillä ainahan sitä vain kuvittelee, että muut muka tuijottaisivat. Parin kilometrin kävelyn jälkeen kuitenkin havahduin siihen, että jalassani olivat edelleen räikeän siniset, kahisevat (EN ymmärrä, miten en ollut havahtunut siihen ääneen) ja ylisuuret suojapussukat, jotka olin asiakkaan kotona sujauttanut ulkokenkieni päälle. Kävelin kadulla vielä jonkin aikaa naama peruslukemilla ja roskiksen kohdalla repäisin pussukat jalasta salamana pois. :D

Vierailija kirjoitti:

Kaupan kassajonossa ladon ostokset hihnalle ihan tavallisesti. Vähän hölmö olo tuli, kun pääsin vuorollani eteenpäin. Olin jo siinä ajatuksissani pannut siirtänyt ostokseni hihnalta takaisin kärryyni. Ööö.. Joo anteeksi, olin vähän ajatuksissani...odota hetki, nostellen nämä uudestaan...

Parkkipaikalla istuin omaan autoon ja ihmettelin, kun ratti puuttuu. Istuin takapenkillä.

Mä nauran näille ihan vääränä😂

Oli lapsivieraita kylässä ja toivoivat ruuaksi jauheliha-makaronipataa. Tein sitten ja ajatuksissani maustoin kanelilla. Hyvin se heille kuitenkin maistui.

Olen terveyskeskuslääkäri, ja iltapäivällä oli aikaa kirjallisille töille. Tein rästihommat ja lähdin kotiin. Minut soitettiin takaisin töihin, oli siellä vielä pari potilastakin ajanvarauskirjalla sillä päivää. 

Joskus laittanut mikron päälle ja jättänyt lautasen mikron ulkouolelle

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mestari unohtamaan avaimet, rahat, puhelimen ja suunnilleen myös itseni.

Kerran olin menossa viisaudenhampaan poistoon, ja kas vain, unohdin sitten lompakon. Älysin tämän kyllä jo matkalla, mutta se ei estänyt minua viemästä autoa parkkihalliin... Vasta hallissa iski tajuntaan, että niin, nyt en saa sitä hemmetin koslaa ulos, enkä myöskään pääse bussilla kotiin hakemaan lompakkoa. Olin muutenkin myöhässä, joten lievästi nolona kipitin sinne hammaslääkäriin, joka käynnin päätteeksi lykkäsi minulle käteen kourallisen kolikoita, kun tilannetta valittelin 😃

Olen myös unohtanut avaimet kesken muuttoruljanssin siihen uuteen asuntoon. Sikäli kenkkua, etten ollut vielä virallisesti kirjoilla ko. kohteessa, oli vaan ollut mahdollista muuttaa jo hieman etuajassa. Huoltoyhtiön miehen ei olisi periaatteessa ollut pakko päästää minua sisään, mutta kai se uskoi, että olen oikealla asialla. Harvempi kun haluaa viedä jonkun toisen ihmisen huusholliin satojen eurojen edestä akvaariokamppeita...

Hienoa on myös lukita itsensä ulos silloin, kun uusi poikakaveriehdokas tulee ensimmäistä kertaa kylään 😃 Mulla pitäisi oikeasti olla avain kaulassa roikkumassa. En uskalla edes ajatella, miten suuren summan olen vuosien saatossa pulittanut vain päästäkseni kotiin. Nyt omakotitalossa on ollut pakko skarpata edes hieman. Tosin taisi olla tänä keväänä, kun töihin lähtiessä unohdin sekä kotiavaimen että auton avaimen. Onneksi sentään puhelin sattui tällä kertaa mukaan, niin sain hälytettyä työkaverin nappaamaan minut kyytiinsä.

Omakotitalossa kannatta kyllä teettää vara-avain johonkin jemmaan. 

Ei kuitenkaan ovimaton alle, mihinkään kukkaruukkuun tai muutenkaan kovin lähelle ovea. On myös olemassa pieniä numerolukolla olevia avainlokeroita vara-avainta varten.

- Voisin kirjoittaa kirjan "100 ja 1 tapaa pilata kahvi". olen kaatanut sekaan piimää, mehukeittoa, äidinmaidonkorviketta, ruokakermaa ja  poretabletin. Jos nyt saan kahvin edes keitettyä, monesti jää virtanappi painamatta tai tulee turhan laihaa, kun purut puuttuu..

- Olen koettanut pukea taaperolle  vauvan liian pientä teippivaippaa ihmettellen, miksi "vauva" punkeaa pystyyn ja  haraa vastaan eikä vaippakaan mene.

- Olen ärähtänyt vauvalle ruokapöydässä  "mitä sä pelleillet, syö kunnolla!" kun meni taas kerran vauva ja taapero sekaisin.

- Olen grillannut patalapun.

Olen laittanut epähuomiossa ilmanraikastajaa hiuksiin hiuskiinteen sijaan, olipas freesi tuoksu.

Olen unohtanut napsauttaa kiukaan päälle ja sitten istahtaessani lauteille ihmetellyt, että onpas vähän viileää täällä. Kaikki muu oli kyllä laitettu laudeliinoja myöten.

iltatoimien päätteeksi laitoin reilusti kosteusvoidetta kasvoille.... mitä nyt meni Aqualan ja Trombosol sekaisin. Kylläpä lähti kasvojen veri kiertämään reippaasti ja peilistä katsoi turvonnut tomaatti.

Ilman munakelloa ei tosiaankaan onnistuisi yksikään uuniruoka. Ajantaju vaan katoaa täydellisesti, kun otan kännykän käteen. Olen mm polttanut pullat ja keittänyt munaa tunnin...

Vierailija kirjoitti:

Olin tehnyt itselleni lautasellisen salaattia ja lopuksi sitten ruiskautin päälle Fairya oliiviöljyn sijaan...ups! 🤭Se siitä salaatista sitten.

Minä kaadoin piimää hernekeiton joukkoon, kun olisi pitänyt kaataa lasiin

Vierailija kirjoitti:

Voi ihanaa!!! Täällä on muitakin sekoja. Mulla ei siis olekaan dementia🤗🤗🤗 tai sitten meillä on kaikilla😂

Juuri näin! Ihania juttuja! Itsekin jotain mokailen ja pelkään dementiaa, mutta ehkä mulla ei ole huolta....

Tämä oli siihen aikaan kun kameroissa oli filmirulla, joskus 1980-luvun alkupuolta.

Juttelin yhden tutun kanssa vahingossa valottuneesta filmistä ja siinä sivussa painoin tietysti kameran avausnappia! Painoin luukun heti kiinni ja säästyin pilalle valottuneesta filmistä, mutta tunsin itseni aivan ääliöksi.

Vierailija kirjoitti:

En muista mikä päivä, mikä kuukausi on menossa esimerkiksi. Aina en muista mikä vuodenaika on. Ihmettelen, että jopas lumet ovat sulaneet aikaisin ja tajuan, että nyt on kesä.

Minä luulin hetken, että nyt on syksy, kun kävelytiellä seisoi nainen punaisessa takissaan. Se pilkotti sieltä puiden lomasta ja näytti ihan pihlajanmarjoilta. En hetkeen edes älynnyt ihmetellä, että olipas lyhyin kesä ikinä, kun nyt eletään kuitenkin toukokuuta.

Kävin pikaisesti erikoisliikkeestä hakemassa tavaran. Mies odotti autossa liikkeen lähellä sen aikaa.

Kävelin suoraan autolle ja istahdin etupenkillä. Samalla, kun aloin heittää pakettia takapenkille, huikkasin miehelle, että voidaan lähteä. Mies vastasi, että ok. Mihin nyt ajetaan?

Takapenkin suunnasta päätä kääntäessäni näin, että kuski ei ollut mun mies. Eikä autokaan ollut meidän.

Kyllä hävetti, mutta pakko oli nauraakin. Olin vaan kävellyt samanmalliseen ja -väriseen autoon. Oma mies oli parkissa parin ruudun päässä.

Seuraava auto saisi sitten olla vaikka neonkeltainen tai jotain.

Viikottain yritän avata kotioven työpaikan kulkulätkällä. Usein etsin paniikissa avaimia tai puhelinta, jotka on kädessä. Ostoskassi unohtuu helposti eteiseen tai pilaantuvat ruuat jäävät kassin purkamisen jälkeen jääkaapin viereen..

Munakello on ihan pakollinen.

Olen onnitellut työkaveria uudesta urasta sanomalla "kiva kun lähdet" (tarkoitus oli kehua, kun pääsi osaamistaan vastaaviin vaativimpiin töihin...), toivottanut asiakkaalle hyvää viikonloppua tiistaina, jne.

Mattilanori kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mestari unohtamaan avaimet, rahat, puhelimen ja suunnilleen myös itseni.

Kerran olin menossa viisaudenhampaan poistoon, ja kas vain, unohdin sitten lompakon. Älysin tämän kyllä jo matkalla, mutta se ei estänyt minua viemästä autoa parkkihalliin... Vasta hallissa iski tajuntaan, että niin, nyt en saa sitä hemmetin koslaa ulos, enkä myöskään pääse bussilla kotiin hakemaan lompakkoa. Olin muutenkin myöhässä, joten lievästi nolona kipitin sinne hammaslääkäriin, joka käynnin päätteeksi lykkäsi minulle käteen kourallisen kolikoita, kun tilannetta valittelin 😃

Olen myös unohtanut avaimet kesken muuttoruljanssin siihen uuteen asuntoon. Sikäli kenkkua, etten ollut vielä virallisesti kirjoilla ko. kohteessa, oli vaan ollut mahdollista muuttaa jo hieman etuajassa. Huoltoyhtiön miehen ei olisi periaatteessa ollut pakko päästää minua sisään, mutta kai se uskoi, että olen oikealla asialla. Harvempi kun haluaa viedä jonkun toisen ihmisen huusholliin satojen eurojen edestä akvaariokamppeita...

Hienoa on myös lukita itsensä ulos silloin, kun uusi poikakaveriehdokas tulee ensimmäistä kertaa kylään 😃 Mulla pitäisi oikeasti olla avain kaulassa roikkumassa. En uskalla edes ajatella, miten suuren summan olen vuosien saatossa pulittanut vain päästäkseni kotiin. Nyt omakotitalossa on ollut pakko skarpata edes hieman. Tosin taisi olla tänä keväänä, kun töihin lähtiessä unohdin sekä kotiavaimen että auton avaimen. Onneksi sentään puhelin sattui tällä kertaa mukaan, niin sain hälytettyä työkaverin nappaamaan minut kyytiinsä.

Omakotitalossa kannatta kyllä teettää vara-avain johonkin jemmaan. 

Ei kuitenkaan ovimaton alle, mihinkään kukkaruukkuun tai muutenkaan kovin lähelle ovea. On myös olemassa pieniä numerolukolla olevia avainlokeroita vara-avainta varten.

Ne avainlokerot on on aivan turhia. Lastenleikkiä rikolliselle avata sen lukko. Ikäänkuin laittaisit avaimen tarjottimelle.

Aamulla unenpöpperössä laittanut töihin lähtiessä jotain miehen vaatteita päälle. Esim miehen alushousut, sukat tai tpaidan.

Mennyt väärään paikkaan töihin. Mulla siis on vaihtuva työkohde ja joskus ajanut väärään paikkaan.

Ruokaa laittaessa joskus unohtuu jotain. Viimeksi lihaperunalaatikkoa tehdessä unohtui munamaito laittaa sekaan. Oli vähän kuivaa ilman sitä.

unohtanut ostokset kassalle kun olin ne maksanut ja lähtenyt pois kaupasta, nolona sitten kääntynyt hakemaan ne

Pari viikkoa sitten menin aamulla töihin ja kaitoin kahvin tulemaan. Muutaman minuutin havahduin räkätykseen ja huutoon "ootko keittäny kahvia?" Unohdin veden.

Mä myös ajelen töistä kotiin ihan automaatiolla. Monesti tajunnu puolessa välissä matkaa, että ajaa "väärää" reittiä suoraan kotiin kun oiskin pitäny mennä eri reittiä pitkin kauppaan tms.

Työpäivän aamuina pukeudun muuten valmiiksi, mutta paidan ja hameen laitan vasta siinä vaiheessa, kun olen lähdössä ovesta ulos.

Näin siksi, että kiireessä olen monta kertaa kaatanut kahvia hameelle tai sotkenut paidan hammastahnaa.

Joku aika sitten kävi niin, että ehdin kävellä bussipysäkille asti ilman hametta. Pysäkillä iski jumalaton häpeä ja hätäännys ja menin takaisin kotiin.

Ainoa lohdutus oli, että sitä tuskin kukaan muu huomasi, koska oli vielä sen verran viileätä, että olin laittanut aika pitkän parkatakin päälle.

Hermostuin kuitenkin niin, että en sinä päivänä pystynyt menemään töihin. Ilmoitin vain äkillisesti alkaneesta vatsataudista. Ja sekin puhelu oli tosi vaikea, mutta pakko oli jotain ilmoittaa, kun ajattelin, että joku tutuntuttu on voinut nähdä minut ulkona.

Ei ole dementiaa, mutta olen kyllä kova stressaamaan asioita. Ja sellainen neuroosi jäi, että työlaukku vaihtui isompaan ja nyt kuljetan mukana varahametta ja -puseroa. Ei riitä se, että työpaikalla mulla todennäköisesti on varavaatteet kaapissa.

Tämä ei oikeastaan ollut mulle mikään pikkumoka. En oikein tiedä, miten pääsen tästä yli. Menen ihan noloksi, kun vain ajattelenkin tätä. Eikä mulla oikein haluttaisi joka päivä kuljetella suurta laukkua mukana.

Onkohan kelleen muulle käynyt tällaista? Ja miten tästä pääsisi yli?