En halua miestäni mukaan synnytykseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiot siis riistää mieheltä hänen elämänsä parhaimman kokemuksen? Hän ei saisi nähdä oman lapsensa syntymää? Eri asia jos hän itse ei halua synnytykseen mukaan.

En jaksa uskoa, että se olisi hänelle elämänsä paras kokemus. Ja minä nyt vain olen päättänyt näin ja mies on asian hyväksynyt.

Saa sitten tulla katsomaan vauvaa ja minua, kun ensin olen vähän levännyt ja toipunut.

Mulla on sellainen ajatus, että mun sisko tulisi meikkaamaan ja laittamaan mun hiukset nätisti. Sitten kun mies tulee katsomaan meitä, lepään kauniina sängyssä tyynyjen varassa ja imetän lasta. Silly me :D

Ap

Wattafak..?! Elätkö elämääsi jonkun instan läpi tai muuten vaan erittäin heikko itsetunto. Mitäs sä sitten kun vauva itkee julkisesti ja kaikki tuijottaa sua? (Ja sen ne muuten tekee)

Oliskohan se itsetunto pitäny rakentaa ennen lasta, voi luoja en haluu ees tietää millanen lapsesta tulee vanhempana.

Mites toi itsenäistyminen? Kenties aina ollu kämppis tai poikkis samassa asunnossa? Tai joku tällänen et oot max vuoden asunu yksin ja vieraita lappaa jatkuvasti tai olet itse jossain juoksulla.

Mutta ei mitään, kyllä sun sisko saattaa ehtii meikata sut siinä vaiheessa kun tikkejä pistetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oi kuule se pillu kyllä kelpaa synnytyksen jälkeen miehelle nopeammin kuin sinulle.

En ymmärtänyt.

En halua että mieheni näkee minut kompromettoivissa ja epäedullisissa tilanteissa; rumana, itkuisena, tuskissani, kiljumassa ja alapää veren peitossa. Ei tulisi mieleenikään esiintyä miehelleni sellaisena. Ap

Minua ei kyllä itkettänyt. Hyvin asiallinen olin - synnytyksen sujuminen ja hallitseminen ja jaksaminen oli päällimmäinen ajatus, jotta lapsi saa happea ja selviytyy hengissä ja terveenä maailmaan. Miehestä oli suuri apu henkisesti, koska kyllä se hoitohenkilöstö huolehtii kaiken alapäähän liittyvän. - Mies puristi käsistä, hengitti ja "ponnisti" kanssani.

Olimme hyvin onnellisia vauvoistamme - tuolloin sukupuolta ei tiedetty etukäteen, joten sikälikin olimme aina hyvin tietoisia siitä, miten tämä syntyvä lapsi meille annetaan ja ikään kuin uskotaan huomaamme. Voimme saattaa lapsen alkuun, mutta sen jälkeen emme enää itse tee suuria päätöksiä. Lapsi on itsenäinen ihminen, jonka elämää saamme jonkin aikaa seurata ja olla hänelle koti.

Ei sinne ole mikään pakko muita ottaa mukaan.Itse olin yksin ,en halunnut mukaan ei myöskään hän.En tiedä mitä olisin miehellä tai kellään muullakaan siellä tehnyt.Olin niin käpertynyt itseeni ,että jo ajatuskin toisen kosketuksesta tai jutustelusta tuntui sietämättömältä joten mulla todella toimi "yksinäisyys ".

Voi luoja. Ja ikä oli? Joko on provo tai sit on kyllä ap joku ihan älyttömän lapsellinen ihminen....... Enkä tarkoita sitä että ei halua miestä sinne mutta nuo muut jutut menee kyllä yli...

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ottaisi. Haluaisin olla yksin plus lääkäri ja kätilöt tietty. Mies voisi tulla kun vauva on ulkona ja kaikki on siistitty. Lähinnä se että haluaisin keskittyä tilanteeseen yksin. Ei sekään ole mukava ajatus että mies näkee kuinka p repeää ja kakka lentää...

Mikä lääkäri? Yksi kätilö siellä käy välillä tsekkaamassa voinnin ja toki lopuksi ponnistusvaiheesaa kätilö koko ajan läsnä. Toinen kätilö hälytetään sitten jeesaamaan kopin ottamisessa aivan viime metrillä. Tylsää tai ahdistavaa olis mulla ollu yksin. Ja olikin ne välit kun mies kävi syömässä ja kotona käymässä. Mutta kukin tavallaan toki.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on mies joka kääntää asian kuin asiassa asiassa itsensä päähenkilöksi. Sektiossakin puhui koko ajan kuinka hänellä on verikammo ja kuinka häntä nyt heikottaa jne. Teki mieli sanoa, että nyt hiljaa, mulla on neula selkäytimessä ja kohta maha auki että kuinkahan mua oikein heikottaa.

Sektion jälkeen jankutti kuinka kova penkki on istua ja selkään sattuu ja oli niin vaikea löytää parkkipaikkaa kun itse oli kuin rekan alle jäänyt ja vuodin verta sängylle enkä pystynyt liikuttamaan senttiäkään.

Ruoka-aikana alkoi valitus kuinka hänellä on nälkä kun olin itse ollut syömättä ja juomatta 20 tuntia ja selällään maaten pahoissa kivuissa pystyin hädin tuskin pystyin pillillä vähän kostuttamaan suuta.

4 tuntia sektion jälkeen sekaisin ja yhä kivuissa, pissakatetrissa kiinni ja verisissä vaatteissa ja lakanoissa yritin ehdottaa ettei appiukko ja miehen sukulaiset olisi tulleet "moikkaamaan" vauvaa niin alkoi kitinä siitä että hänelle on niin tärkeää että hänen sukulaiset pääsevät heti näkemään vauvan.

Joo. Jos minulta kysytään niin ei kannata ottaa miestä mukaan. Saat ainakin kärsiä rauhassa ilman että samalla joudut kaiken lisäksi kuuntelemaan hirveää kitinää.

Mutta toisaalta tuskinpa nyt kenelläkään muulla on yhtä hankalaa puolisoa.

Apua... Kuinka sä jaksat ukkoas? Kuulostaa tosi itsekkäältä ja empatiakyvyttömältä.