Naiset kertokaa mitä pahaa siinä on,että mies ei ole itsenäinen??

Ei mitään pahaa kunhan pysyy kotona mamman helmoissa.

Siis ihan sama. Sehän on miehen ja tämän vanhempien ongelma. Ei nämä tapaukset vois vähempää kiinnostaa.

Riippuu vähän siitä, että missä asioissa ja miten paljon tukeutuu...

...

Ei kai siinä nyt varsinaisesti mitään "pahaa" ole, mutta normaalin ihmisen aikuistumiseen ja kehitykseen nyt yleensä kuuluu itsenäistyminen ja niistä vanhemmista irtautuminen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siinä nyt varsinaisesti mitään "pahaa" ole, mutta normaalin ihmisen aikuistumiseen ja kehitykseen nyt yleensä kuuluu itsenäistyminen ja niistä vanhemmista irtautuminen.

Missä niin lukee?

naiset vaatii mieheltä liikaa. miehen pitää osata kaikkea, korjata auto, remontoida, pestä pyykkiä, tiskata, imuroida...eikö mies saa olla oma itsensä luonnonlapsi?? saako vain nainen olla luonnolapsi??

Eipä se haittaa kunhan ei kuvittele naista saavansa.

vastatkaa saako vain nainen olla luonnonlapsi

Kuule ap, ei ketään haittaa, että asut iskän ja äipän kaa. Kunhan pysyt siellä etkä kiusaa aikuisia.

Koska nainen ei halua olla miehensä äiti.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siinä nyt varsinaisesti mitään "pahaa" ole, mutta normaalin ihmisen aikuistumiseen ja kehitykseen nyt yleensä kuuluu itsenäistyminen ja niistä vanhemmista irtautuminen.

Äitini käytti kerran muistaakseni joskus kun olin jotain vähän yli kymmenenvuotias ,kun olimme palaamassa vaarin haudalta hautausmaalta joskus syyskesästä silloin, vertausta voikukasta,joita siellä oli paljon. "Katsohan noita.. hän aloitti,  "kukka harmaantuu,mutta sen lapset jatkavat niitä kannattavien ja ne lähtöön saattavien tuulien mukana ja lentävät maailmalle löytääkseen sieltä sen oman paikkansa ...".

Minusta se oli kaunis elämän vertaus ja niin paikka, aika kuin mielialakin sen esittämiselle ja vastaanottamiselle  oli juuri oikea, vaikkakin toki spontaanisti hänen mieleensä silloin tullut.

Asuin hänen kanssaan samassa taloudessa, kodissamme jonka hän peri vanhemmiltaan (ei siis ollut se  enää minun lapsuudenkotini) aika myöhään, aina 27-vuotiseksi asti , jolloin sitten menin naimisiin. 

Äitini kuolemasta on nyt jo yli kymmenen vuotta, mutta minulle hän ei oikeastaan  koskaan ole, henkisessä mielessä, kuollut.

Hänhän elää nyt minussa, eli on osa minua myös henkisesti .

Pidän sitä kyllä vain vahvuutenani, johon tarvittaessa aina tukeudun.

Kuin kukka juuriinsa...