Miten saada parisuhde toimimaan
arjenkin keskellä?
Arki on kesän jälkeen hiljalleen alkamassa ja pohdin miten yhteys toiseen säilyttää?
Kesälläkin olin toki myös töissä mutta kummasti sitä jaksoi yömyöhään mesen kautta kirjoitella miesystävälle ja aamulla ajoissa taas töihin.
Vaan nyt pimeä tulee aina vain aikaisemmin ja koska ei järkeä tolkuttomiin univelkaa kasvattaa, niin syytä on viimeistään yhdeksän jälkeen nukkumaan mennä. Joten kirjoitusaika jää minimiin.
Tapaamisia on arkena 1-2 kertaa arkipäivisin ja viikonloppu (tai pari) kuukaudessa.
Vaikka sitä edelleen mietin kun juttumme on niin alussa vasta, että kuitenkin miesystävällä on selkeästi pitkin viikkoa omia tekemisiä. Hyvästähän se toisaalta on ettei aina olla yhdessä. Lukenut olen että liika yhdessäolo voi tuhota hyvänkin parisuhteen. Mutta vähän harmittaa silti. Että eikö suhteen alkumetreillä olisi hyvästä olla tiiviimmin tekemisissä?
Siitäkin tietty tietoinen, että jokainen vastaa omasta onnellisuudesta, kukaan ei sitä sinulle tuo. Että siis syytä olisi alkaa tekemistä itselleenkin keksiä eikä turhaan ajatella että mitä kivaa voisi tänään toisen kanssa keksiä ja kun kysyy asiasta toiselta, niin hänellä onkin jo jotain omaa tekemistä.
Kommentit (16)
ymmärsinkö oikein, tapaatte kerran tai pari viikossa, ja sen lisäksi jokin hassu viikonloppu? asutteko eri paikkakunnilla vai mistä toi johtuu? kyllä yhteinen, jaettu aika on tosi tärkeää. tollaiset hassut tapailujutut ovat aina kaatuneet itselläni, missä toista näkee noin harvoin. nykyisen kanssa oltu alusta saakka todella tiiviisti yhdessä, eikä suhde mihinkään väljähdä kun on vahva side ja yhteys.
Olemme vastarakastunut pari. Jokainen hetki erossa on kidutusta.. mielessä vain hän. Ja hänen mielessä minä..
Vierailija kirjoitti:
Olemme vastarakastunut pari. Jokainen hetki erossa on kidutusta.. mielessä vain hän. Ja hänen mielessä minä..
no miksi ette sitten vietä enemmän aikaa yhdessä?
Ja vielä kun samassa kaupungissakin asumme, niin kyllä harmittaa, kun ei useasti nähdä.
Noh onneksi elokuun alussa nähtiin useammin, se tuntui mukavalta. Mutta nyt kun arki alkaa todenteolla niin tuntuu, että paluu taas vanhoihin kuvioihin. Että juurikin arkipäivinä nähdään vain muutaman kerran. Kun miesystävällä omat menonsa.
Kuitenkin meillä on jokin yhteys toisiimme ja kun yhdessä ollaan meillä on mahdottoman mukavaa keskenämme. Mutkatonta ja luontevaa. En osaisi kyllä enää ketään muuta elämääni kuvitella, kuin tuon miehen. Mutta olisi mukavaa tavata useamminkin.
Molemmilla lapsia? Vai miksi noin vähän näette? Me sentään asumme eri paikkakunnalla, enkä voi muuttaa lasten kodin ja koulun takia. Läheisyys on kuitenkin säilynyt jo monta vuotta.
Mulla on ihan samanlainen tilanne. Enpä tiedä mitä pitäisi ajatella. Siitä ei ainakaan ole kiinni, että asuisimme liian kaukana toisistamme.
Miehelle vaan ihan kaikki menot ja tekemiset on niin tärkeitä, että ne hoidetaan ehdottomasti aina ensin, ennenkuin voi minulle edes viestiä koko päivänä laittaa. Soittamisesta nyt puhumattakaan. Pyykkien ripustuskin pitää hoitaa ennen minua.
No juu... tajuan kyllä itsekin, että olen ihan täysi pelle tässä suhteessa... Kaikki yjteydenpito on käytännössä mun varassa.
Sitten kuitenkin, kun se päivä tulee, että voimme olla yhdessä, niin kaikki on todella hyvin. Ja muinakin päivinä mies kyllä vakuuttaa rakkauttaan ja väittää ettei tee tätä tarkoituksella. ”Asiat vaan pitää hoitaa...” :( :( :(
alussa kirjoitti:
arjenkin keskellä?
Arki on kesän jälkeen hiljalleen alkamassa ja pohdin miten yhteys toiseen säilyttää?
Kesälläkin olin toki myös töissä mutta kummasti sitä jaksoi yömyöhään mesen kautta kirjoitella miesystävälle ja aamulla ajoissa taas töihin.
Vaan nyt pimeä tulee aina vain aikaisemmin ja koska ei järkeä tolkuttomiin univelkaa kasvattaa, niin syytä on viimeistään yhdeksän jälkeen nukkumaan mennä. Joten kirjoitusaika jää minimiin.Tapaamisia on arkena 1-2 kertaa arkipäivisin ja viikonloppu (tai pari) kuukaudessa.
Vaikka sitä edelleen mietin kun juttumme on niin alussa vasta, että kuitenkin miesystävällä on selkeästi pitkin viikkoa omia tekemisiä. Hyvästähän se toisaalta on ettei aina olla yhdessä. Lukenut olen että liika yhdessäolo voi tuhota hyvänkin parisuhteen. Mutta vähän harmittaa silti. Että eikö suhteen alkumetreillä olisi hyvästä olla tiiviimmin tekemisissä?
Siitäkin tietty tietoinen, että jokainen vastaa omasta onnellisuudesta, kukaan ei sitä sinulle tuo. Että siis syytä olisi alkaa tekemistä itselleenkin keksiä eikä turhaan ajatella että mitä kivaa voisi tänään toisen kanssa keksiä ja kun kysyy asiasta toiselta, niin hänellä onkin jo jotain omaa tekemistä.
Olet oikeilla jäljillä. Mikä on hyvä on niin yksilöllistä. Minä haluaisin juuri tuollaisen parisuhteen. Ei tee pahaa odottaa että koska oman rakkaansa näkee. Ja todellakin sinulla pitää olla myös omat tekemiset mihin mies ei liity, näin sinusta ei tule katkera, kun mies ei tehnytkään sinusta onnellista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samanlainen tilanne. Enpä tiedä mitä pitäisi ajatella. Siitä ei ainakaan ole kiinni, että asuisimme liian kaukana toisistamme.
Miehelle vaan ihan kaikki menot ja tekemiset on niin tärkeitä, että ne hoidetaan ehdottomasti aina ensin, ennenkuin voi minulle edes viestiä koko päivänä laittaa. Soittamisesta nyt puhumattakaan. Pyykkien ripustuskin pitää hoitaa ennen minua.
No juu... tajuan kyllä itsekin, että olen ihan täysi pelle tässä suhteessa... Kaikki yjteydenpito on käytännössä mun varassa.
Sitten kuitenkin, kun se päivä tulee, että voimme olla yhdessä, niin kaikki on todella hyvin. Ja muinakin päivinä mies kyllä vakuuttaa rakkauttaan ja väittää ettei tee tätä tarkoituksella. ”Asiat vaan pitää hoitaa...” :( :( :(
Osaatko sinä olla yksin? Minulla on muutama suhde kaatunut siihen että en saa kaipaamaani tilaa, ahdistaa jos pitää olla koko ajan tavoitettavissa ja olla boostaamassa toisen itsetuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Olemme vastarakastunut pari. Jokainen hetki erossa on kidutusta.. mielessä vain hän. Ja hänen mielessä minä..
No ei kyllä ole. Olet mielikuvitussuhteessa mieheen, jota ei oikeasti kiinnosta.
Kun alettiin nykyisen mieheni kanssa seurustella, olimme hyvin nopeasti toisillamme koko ajan yötä. Miehen kämppä oli logistisesti silloin paremmalla paikalla ja olin siellä vähintään neljänä yönä viikossa. Kahdeksan kuukautta ehdittiin olla yhdessä ennen kuin muutettiin yhteen. Olen aina ollut luonteeltani enemmän introvertti ja tarvinnut paljon omaa aikaa ja tilaa, mutta eipä niiden uhraaminen sen oikean tullessa eteen riipaissutkaan. Nyt tuo alkuhuuma on tasoittunut (on tässä jo vuosia mennytkin) ja molemmilla paljon omia menoja joista ei enää tingitä niin kuin molemmat alkuaikoina tehtiin, mutta toki joka ilta ja aamu vähintään nähdään.
1-2 kertaa viikossa ja viikonloput kuulostaa minusta tosi hyvältä. Omassa parisuhteessani ensimmäiset noin neljä vuotta mentiin tuolla tavalla ja tietysti lomat siihen päälle. Niinä päivinä, kun ei tavattu, soitettiin. Nykyisin asutaan yhdessä, mutta edelleen molemmilla on myös omia menoja, ml. matkoja sekä työn että vapaa-ajan puolesta. Silloin pyritään soittamaan "hyvänyönpuhelu".
Hanki myös omia menoja ja harrastuksia, muuten tuo ei lupaa hyvää suhteellenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samanlainen tilanne. Enpä tiedä mitä pitäisi ajatella. Siitä ei ainakaan ole kiinni, että asuisimme liian kaukana toisistamme.
Miehelle vaan ihan kaikki menot ja tekemiset on niin tärkeitä, että ne hoidetaan ehdottomasti aina ensin, ennenkuin voi minulle edes viestiä koko päivänä laittaa. Soittamisesta nyt puhumattakaan. Pyykkien ripustuskin pitää hoitaa ennen minua.
No juu... tajuan kyllä itsekin, että olen ihan täysi pelle tässä suhteessa... Kaikki yjteydenpito on käytännössä mun varassa.
Sitten kuitenkin, kun se päivä tulee, että voimme olla yhdessä, niin kaikki on todella hyvin. Ja muinakin päivinä mies kyllä vakuuttaa rakkauttaan ja väittää ettei tee tätä tarkoituksella. ”Asiat vaan pitää hoitaa...” :( :( :(Osaatko sinä olla yksin? Minulla on muutama suhde kaatunut siihen että en saa kaipaamaani tilaa, ahdistaa jos pitää olla koko ajan tavoitettavissa ja olla boostaamassa toisen itsetuntoa.
Hyvä kysymys. Osaisin kai olla yksin, jos saisin edes sen yhden viestin päivässä? Mutta jos miehellä on menoa työpäivän jälkeen niin paljon sovittuna, että tapaaminen on mahdotonta, on turha odottaa myöskään yhtään minkäänlaista muuta yhteydenottoa.
SE jotenkin riipaisee. Eräänä päivänä tässä hän soitti ja mulla ihan sydän hyppäs kurkkuun, niin outoa se todellakin oli. Selvisi kuitenkin, että hän soitti väärään numeroon. :D :D
Enpä tiedä... jos saisin sen tekstarin, niin vaatisinko sitten kuitenkin seuraavaksi puhelua jne.
Jokatapauksessa selvää on, etten miestä vaihda. On hän sitten kuitenkin mulle aivan paras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samanlainen tilanne. Enpä tiedä mitä pitäisi ajatella. Siitä ei ainakaan ole kiinni, että asuisimme liian kaukana toisistamme.
Miehelle vaan ihan kaikki menot ja tekemiset on niin tärkeitä, että ne hoidetaan ehdottomasti aina ensin, ennenkuin voi minulle edes viestiä koko päivänä laittaa. Soittamisesta nyt puhumattakaan. Pyykkien ripustuskin pitää hoitaa ennen minua.
No juu... tajuan kyllä itsekin, että olen ihan täysi pelle tässä suhteessa... Kaikki yjteydenpito on käytännössä mun varassa.
Sitten kuitenkin, kun se päivä tulee, että voimme olla yhdessä, niin kaikki on todella hyvin. Ja muinakin päivinä mies kyllä vakuuttaa rakkauttaan ja väittää ettei tee tätä tarkoituksella. ”Asiat vaan pitää hoitaa...” :( :( :(Osaatko sinä olla yksin? Minulla on muutama suhde kaatunut siihen että en saa kaipaamaani tilaa, ahdistaa jos pitää olla koko ajan tavoitettavissa ja olla boostaamassa toisen itsetuntoa.
Hyvä kysymys. Osaisin kai olla yksin, jos saisin edes sen yhden viestin päivässä? Mutta jos miehellä on menoa työpäivän jälkeen niin paljon sovittuna, että tapaaminen on mahdotonta, on turha odottaa myöskään yhtään minkäänlaista muuta yhteydenottoa.
SE jotenkin riipaisee. Eräänä päivänä tässä hän soitti ja mulla ihan sydän hyppäs kurkkuun, niin outoa se todellakin oli. Selvisi kuitenkin, että hän soitti väärään numeroon. :D :D
Enpä tiedä... jos saisin sen tekstarin, niin vaatisinko sitten kuitenkin seuraavaksi puhelua jne.
Jokatapauksessa selvää on, etten miestä vaihda. On hän sitten kuitenkin mulle aivan paras.
Oletteko _puhuneet_ asiasta? Oletko selkeästi ilmaissut hänelle, että sinusta olisi mukava saada päivittäin joko viesti tai ainakin lyhyt puhelu? Luultavasti hän itse ei sellaista edes kaipaa, koska hänelle on itsestäänselvää, että suhteenne voi hyvin myös silloin, kun molemmilla on omia menoja, mutta sinulla on korostuneempi hylätyksi tulemisen pelko tai vaikeuksia luottaa siihen, että suhde on olemassa silloinkin, kun toista ei näe tai edes ehdi ajatella. Kiintymyssuhdeteorioista voisit saada hyvää pohdittavaa. Olen itse tunnistanut itsessäni takertuvuuden ja työstän sitä parhaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samanlainen tilanne. Enpä tiedä mitä pitäisi ajatella. Siitä ei ainakaan ole kiinni, että asuisimme liian kaukana toisistamme.
Miehelle vaan ihan kaikki menot ja tekemiset on niin tärkeitä, että ne hoidetaan ehdottomasti aina ensin, ennenkuin voi minulle edes viestiä koko päivänä laittaa. Soittamisesta nyt puhumattakaan. Pyykkien ripustuskin pitää hoitaa ennen minua.
No juu... tajuan kyllä itsekin, että olen ihan täysi pelle tässä suhteessa... Kaikki yjteydenpito on käytännössä mun varassa.
Sitten kuitenkin, kun se päivä tulee, että voimme olla yhdessä, niin kaikki on todella hyvin. Ja muinakin päivinä mies kyllä vakuuttaa rakkauttaan ja väittää ettei tee tätä tarkoituksella. ”Asiat vaan pitää hoitaa...” :( :( :(Osaatko sinä olla yksin? Minulla on muutama suhde kaatunut siihen että en saa kaipaamaani tilaa, ahdistaa jos pitää olla koko ajan tavoitettavissa ja olla boostaamassa toisen itsetuntoa.
Hyvä kysymys. Osaisin kai olla yksin, jos saisin edes sen yhden viestin päivässä? Mutta jos miehellä on menoa työpäivän jälkeen niin paljon sovittuna, että tapaaminen on mahdotonta, on turha odottaa myöskään yhtään minkäänlaista muuta yhteydenottoa.
SE jotenkin riipaisee. Eräänä päivänä tässä hän soitti ja mulla ihan sydän hyppäs kurkkuun, niin outoa se todellakin oli. Selvisi kuitenkin, että hän soitti väärään numeroon. :D :D
Enpä tiedä... jos saisin sen tekstarin, niin vaatisinko sitten kuitenkin seuraavaksi puhelua jne.
Jokatapauksessa selvää on, etten miestä vaihda. On hän sitten kuitenkin mulle aivan paras.Oletteko _puhuneet_ asiasta? Oletko selkeästi ilmaissut hänelle, että sinusta olisi mukava saada päivittäin joko viesti tai ainakin lyhyt puhelu? Luultavasti hän itse ei sellaista edes kaipaa, koska hänelle on itsestäänselvää, että suhteenne voi hyvin myös silloin, kun molemmilla on omia menoja, mutta sinulla on korostuneempi hylätyksi tulemisen pelko tai vaikeuksia luottaa siihen, että suhde on olemassa silloinkin, kun toista ei näe tai edes ehdi ajatella. Kiintymyssuhdeteorioista voisit saada hyvää pohdittavaa. Olen itse tunnistanut itsessäni takertuvuuden ja työstän sitä parhaillaan.
Tässähän se juuri onkin, kun olen sanonut asiasta nätisti ja vähemmän nätisti. Monta kertaa. :( Ilman mitään vaikutusta. Ilman muuta on näin, että hän luottaa siihen, että suhde on olemassa ilman yht.pitoa mutta minä en.
Minä en soitoilla/viesteillä ahdistele, koska tiedän, että hän ei halua ja mahdollisesti siitä ärsyyntyy. Joten tod.näk. tilanne on hänen kannaltaan ok. Minun kannaltani kaikkea muuta. Olen pyytänyt, että ottaa yhteyttä sitten, kun on mulle aikaa, mutta lopultahan se olen silti aina minä joka sitä yhteyttä ottaa.
Tiedän, että mulla on ongelmia hylätyksi tulemisen pelon kanssa ja tämänkin olen hänelle kertonut. Ja kertonut miten vähällä sitä voisi helpottaa. Mutta ei. Hän ripustaa nyt ainakin pyykit ensin ja mitä kaikkea.... :/
Vaihda mies sellaiseen, joka haluaa tehdä enemmän juttuja yhdessä. Sellaisiakin nimittäin löytyy.