Miten oppia käsittelemään rakentavalla tavalla omia pettymyksen tunteita?

Myöntämällä, että nykyinen tilanteesi on omien valintojesi tulos. Olemalla armollinen itsellesi. Olet elänyt kuten olet, valinnut parhaasi mukaan kussakin tilanteessa, ja nyt olet tässä. Löytämällä hyviä puolia nykyisestä tilanteesta ja keskittymällä niihin.

Vierailija kirjoitti:

Myöntämällä, että nykyinen tilanteesi on omien valintojesi tulos. Olemalla armollinen itsellesi. Olet elänyt kuten olet, valinnut parhaasi mukaan kussakin tilanteessa, ja nyt olet tässä. Löytämällä hyviä puolia nykyisestä tilanteesta ja keskittymällä niihin.

Elämä on valintojen tulosta, mutta kaikkiin asioihin en ole päässyt itse vaikuttamaan. Osa asioista on seurausta sellaisista valinnoista, jotka joku muu on tehnyt.

Ainakin sitä toistelen välillä itselleni, että maailma ei ole minulle mitään velkaa. Kaikki katkeroitumiseni johtuu varmaan siitä, että koen maailman olleen minua kohtaan epäreilu. Tarkoitan enimmäkseen asioita, jotka eivät ole kenenkään syytä. Ihmiset voivat kyllä olla epäreiluja, ja siihen pitäisi puuttua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta kaikki ei ole ihmisten hallinnassa ja muutenkaan menneille asioille ei voi enää mitään. Esim. mitkä geenit sain tai millaisia persoonia vanhempani olivat lapsuudessani. Olen itsekin tehnyt asioita väärin, mutta en olisi voinut toimia mitenkään toisin siinä hetkessä: ei ollut sopivaa tietoa, riittävästi energiaa tai tarpeeksi motivaatiota. Sama juttu muiden ihmisen tekemillä väärillä asioilla: he eivät olisi voineet toimia toisin sen hetken olosuhteissa. Voimme vaikuttaa vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sitä toistelen välillä itselleni, että maailma ei ole minulle mitään velkaa. Kaikki katkeroitumiseni johtuu varmaan siitä, että koen maailman olleen minua kohtaan epäreilu. Tarkoitan enimmäkseen asioita, jotka eivät ole kenenkään syytä. Ihmiset voivat kyllä olla epäreiluja, ja siihen pitäisi puuttua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta kaikki ei ole ihmisten hallinnassa ja muutenkaan menneille asioille ei voi enää mitään. Esim. mitkä geenit sain tai millaisia persoonia vanhempani olivat lapsuudessani. Olen itsekin tehnyt asioita väärin, mutta en olisi voinut toimia mitenkään toisin siinä hetkessä: ei ollut sopivaa tietoa, riittävästi energiaa tai tarpeeksi motivaatiota. Sama juttu muiden ihmisen tekemillä väärillä asioilla: he eivät olisi voineet toimia toisin sen hetken olosuhteissa. Voimme vaikuttaa vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Entä tietoinen silmien sulkeminen pahalta? Eikö se ole valinta?

Suosittelen juomaan viiniä ja kuuntelemaan Maija Vilkkumaan ”siks kun mä halusin”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sitä toistelen välillä itselleni, että maailma ei ole minulle mitään velkaa. Kaikki katkeroitumiseni johtuu varmaan siitä, että koen maailman olleen minua kohtaan epäreilu. Tarkoitan enimmäkseen asioita, jotka eivät ole kenenkään syytä. Ihmiset voivat kyllä olla epäreiluja, ja siihen pitäisi puuttua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta kaikki ei ole ihmisten hallinnassa ja muutenkaan menneille asioille ei voi enää mitään. Esim. mitkä geenit sain tai millaisia persoonia vanhempani olivat lapsuudessani. Olen itsekin tehnyt asioita väärin, mutta en olisi voinut toimia mitenkään toisin siinä hetkessä: ei ollut sopivaa tietoa, riittävästi energiaa tai tarpeeksi motivaatiota. Sama juttu muiden ihmisen tekemillä väärillä asioilla: he eivät olisi voineet toimia toisin sen hetken olosuhteissa. Voimme vaikuttaa vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Entä tietoinen silmien sulkeminen pahalta? Eikö se ole valinta?

Vaikka ihminen kokee tekevänsä tietoisen valinnan, voiko hän oikeasti valita toisin juuri siinä hetkessä - juuri sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden summassa (eli mikä on oma mielentila, tiedot asioista jne.)?

Pahalta voi haluta sulkea silmänsä silloin, kun sen käsitteleminen on itselle liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sitä toistelen välillä itselleni, että maailma ei ole minulle mitään velkaa. Kaikki katkeroitumiseni johtuu varmaan siitä, että koen maailman olleen minua kohtaan epäreilu. Tarkoitan enimmäkseen asioita, jotka eivät ole kenenkään syytä. Ihmiset voivat kyllä olla epäreiluja, ja siihen pitäisi puuttua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta kaikki ei ole ihmisten hallinnassa ja muutenkaan menneille asioille ei voi enää mitään. Esim. mitkä geenit sain tai millaisia persoonia vanhempani olivat lapsuudessani. Olen itsekin tehnyt asioita väärin, mutta en olisi voinut toimia mitenkään toisin siinä hetkessä: ei ollut sopivaa tietoa, riittävästi energiaa tai tarpeeksi motivaatiota. Sama juttu muiden ihmisen tekemillä väärillä asioilla: he eivät olisi voineet toimia toisin sen hetken olosuhteissa. Voimme vaikuttaa vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Entä tietoinen silmien sulkeminen pahalta? Eikö se ole valinta?

Vaikka ihminen kokee tekevänsä tietoisen valinnan, voiko hän oikeasti valita toisin juuri siinä hetkessä - juuri sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden summassa (eli mikä on oma mielentila, tiedot asioista jne.)?

Pahalta voi haluta sulkea silmänsä silloin, kun sen käsitteleminen on itselle liikaa.

Ja uhrata omat lapsensa? Voidaanko silloin enää puhua rakastavasta vanhemmasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sitä toistelen välillä itselleni, että maailma ei ole minulle mitään velkaa. Kaikki katkeroitumiseni johtuu varmaan siitä, että koen maailman olleen minua kohtaan epäreilu. Tarkoitan enimmäkseen asioita, jotka eivät ole kenenkään syytä. Ihmiset voivat kyllä olla epäreiluja, ja siihen pitäisi puuttua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta kaikki ei ole ihmisten hallinnassa ja muutenkaan menneille asioille ei voi enää mitään. Esim. mitkä geenit sain tai millaisia persoonia vanhempani olivat lapsuudessani. Olen itsekin tehnyt asioita väärin, mutta en olisi voinut toimia mitenkään toisin siinä hetkessä: ei ollut sopivaa tietoa, riittävästi energiaa tai tarpeeksi motivaatiota. Sama juttu muiden ihmisen tekemillä väärillä asioilla: he eivät olisi voineet toimia toisin sen hetken olosuhteissa. Voimme vaikuttaa vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Entä tietoinen silmien sulkeminen pahalta? Eikö se ole valinta?

Vaikka ihminen kokee tekevänsä tietoisen valinnan, voiko hän oikeasti valita toisin juuri siinä hetkessä - juuri sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden summassa (eli mikä on oma mielentila, tiedot asioista jne.)?

Pahalta voi haluta sulkea silmänsä silloin, kun sen käsitteleminen on itselle liikaa.

Ja uhrata omat lapsensa? Voidaanko silloin enää puhua rakastavasta vanhemmasta?

Ei? Niin se vain on, että kaikki vanhemmat eivät ole rakastavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sitä toistelen välillä itselleni, että maailma ei ole minulle mitään velkaa. Kaikki katkeroitumiseni johtuu varmaan siitä, että koen maailman olleen minua kohtaan epäreilu. Tarkoitan enimmäkseen asioita, jotka eivät ole kenenkään syytä. Ihmiset voivat kyllä olla epäreiluja, ja siihen pitäisi puuttua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta kaikki ei ole ihmisten hallinnassa ja muutenkaan menneille asioille ei voi enää mitään. Esim. mitkä geenit sain tai millaisia persoonia vanhempani olivat lapsuudessani. Olen itsekin tehnyt asioita väärin, mutta en olisi voinut toimia mitenkään toisin siinä hetkessä: ei ollut sopivaa tietoa, riittävästi energiaa tai tarpeeksi motivaatiota. Sama juttu muiden ihmisen tekemillä väärillä asioilla: he eivät olisi voineet toimia toisin sen hetken olosuhteissa. Voimme vaikuttaa vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Entä tietoinen silmien sulkeminen pahalta? Eikö se ole valinta?

Vaikka ihminen kokee tekevänsä tietoisen valinnan, voiko hän oikeasti valita toisin juuri siinä hetkessä - juuri sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden summassa (eli mikä on oma mielentila, tiedot asioista jne.)?

Pahalta voi haluta sulkea silmänsä silloin, kun sen käsitteleminen on itselle liikaa.

Ja uhrata omat lapsensa? Voidaanko silloin enää puhua rakastavasta vanhemmasta?

Ei? Niin se vain on, että kaikki vanhemmat eivät ole rakastavia.

Mitä se kaikki höpötys oikein on, että ihminen voisi jälkikäteen rakentaa itselleen onnellisen lapsuuden? Millä eväillä muka?

Vapaata tahtoa ei ole olemassa. Se on ihan fakta ja sen myöntämisestä voidaan lähteä. Kaikelle on syynsä. Se että elämä menee päin peetä, on syytä jostain. Omat vanhemmat ovat voineet olla kyvyttömiä kasvatustehtäväänsä ja siksi itsetunto on voinut mennä pask4ksi. Vanhemmat ovat olleet syystäkin kyvyttömiä, sillä heidän omat vanhempansa ovat olleen vieläkin ääliömäisempiä ja heidän vanhempansa suorastaan barbaarisia hirviöitä.

Syy on ensimmäisten ihmisten. Mutta voiko heitäkään kymmenentuhatta vuotta sitten syntyneitä poloisia oikein vaatia olemaan täydellisiä? Ovat toimineet vaistojensa varassa ja empatia ei ollut vielä kehittynyt?

Ehkä voisit ajatella elämääsi siitä näkökulmasta, että täällä on 7 ja puoli miljardia muutakin ihmisitä, ja sulla menee hyvin hyvin hyvin mainiosti, moniin verrattuna. Totta kai jos vertaa itseään niihin joilla menee miltei täydellisesti, niin totta kai silloin on riittämätön olo.

Jokainen kuolee meistä joskus. Yhtä lailla ne täydelliset onnistujatkin mätänevät tai palavat tuhkaksi.

Ei heitä 100 vuoden päästä muista kukaan. Ei ketään kiinnosta.

Ovat ehkä tuhlanneet elämänsä suorittamiseen ja pinkoiluun. Mitä väliä heidän saavutuksillaan on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sitä toistelen välillä itselleni, että maailma ei ole minulle mitään velkaa. Kaikki katkeroitumiseni johtuu varmaan siitä, että koen maailman olleen minua kohtaan epäreilu. Tarkoitan enimmäkseen asioita, jotka eivät ole kenenkään syytä. Ihmiset voivat kyllä olla epäreiluja, ja siihen pitäisi puuttua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta kaikki ei ole ihmisten hallinnassa ja muutenkaan menneille asioille ei voi enää mitään. Esim. mitkä geenit sain tai millaisia persoonia vanhempani olivat lapsuudessani. Olen itsekin tehnyt asioita väärin, mutta en olisi voinut toimia mitenkään toisin siinä hetkessä: ei ollut sopivaa tietoa, riittävästi energiaa tai tarpeeksi motivaatiota. Sama juttu muiden ihmisen tekemillä väärillä asioilla: he eivät olisi voineet toimia toisin sen hetken olosuhteissa. Voimme vaikuttaa vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Entä tietoinen silmien sulkeminen pahalta? Eikö se ole valinta?

Vaikka ihminen kokee tekevänsä tietoisen valinnan, voiko hän oikeasti valita toisin juuri siinä hetkessä - juuri sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden summassa (eli mikä on oma mielentila, tiedot asioista jne.)?

Pahalta voi haluta sulkea silmänsä silloin, kun sen käsitteleminen on itselle liikaa.

Ja uhrata omat lapsensa? Voidaanko silloin enää puhua rakastavasta vanhemmasta?

Ei? Niin se vain on, että kaikki vanhemmat eivät ole rakastavia.

Mitä se kaikki höpötys oikein on, että ihminen voisi jälkikäteen rakentaa itselleen onnellisen lapsuuden? Millä eväillä muka?

? En mä ole sellaiseen höpötykseen kyllä törmännyt. Jos ymmärsit omat kirjoitukseni niin, niin taisin olla epäselvä.