Voiko ympäristönsuojelija kannattaa kaupunkikulttuuria?

Tilastojen mukaan työmatkat ovat maaseudulla selvästi lyhyempiä kuin kaupungeissa sekä kilometrimääräisesti että erityisesti ajallisesti. Miksi eivät olisi, kun työpaikka on usein omissa nurkissa tai sitten taajama-alueella, jolla asuu kunnan väestöstä suurin osa. Tyypillinen työmatka syrjäseudun taajamissa on muutama kilometri.

Korkeilla nykyeristysvaatimuksilla rakennettu ja maalämmöllä lämmitetty omakotitalo kuluttaa taas energiaa hyvin vähän. Helsingissä maalämpöä ei moniin paikkoihin edes saa, koska kaukolämpöfirma pönkittää politiikan kautta omaa etuaan. Valitettavasti kaukolämpö on paljon epäekologisempaa kuin maalämpö.

Pahinta ympäristönsuojelun näkökulmasta kaupungeissa on kuitenkin kulttuuri, joka perustuu kuluttamiseen ja virikkeiden tarjoamiseen. Vaikka palvelu olisi sinänsä aineeton, niin jo sen piiriin hakeutuminen on luontoa kuluttavaa. Kaupunkikulttuurissa pyritään myymään ihmisille koko ajan enemmän enemmän yhä uudenlaista roinaa ja yhä uudenlaisia palveluita.

Jos mitataan syrjäseutukainuulaisen ja helsinkiläisen yhden viikonlopun aikana aiheuttamaa kuormitusta ympäristölle, niin pahoinpa pelkään, että monenlaisten houkutusten piirissä oleva helsinkiläinen kuormittaa keskiarvollisesti paljon enemmän.

Pääkaupunkiseudulla muun kuluttamisen päälle vielä tulee helppo mahdollisuus matkustaa. Yhden lentomatkan nuppikohtaisilla päästöillä voi ajella autolla huikeita kilometrimääriä.

Miten ihmeessä kaupunkiasuminen saadaan myytyä ihmisille ekologisena, vaikka juuri kaupungit ovat kulutuskulttuuritehtaita? Juuri niissä luodaan tarpeita, myydään roinaa ja houkutellaan ihmiset liikkeelle.