Vasta masennuksen jälkeen tajusin ettei masennus olisi ollut häpeä
Harmillista sillä tavalla. Kyllähän ihmiset välillä sitten tuntuivat ehkä(?) kiinnittävän huomiota olemukseen ja tästäkin syyllistyin ja häpesin. Mutta jälkeenpäin koen että olosuhteet olivat sellaiset (esim iso elämänmuutos ja omien tunteiden sivuuttaminen tässä muutoksesta koska olen tottunut miten pitää vaan PÄRJÄTÄ ja jos apua pyydät, raivostutaan tai ilkeillään. Tätä kun tarpeeksi jatkuu, eikö siinä ala jo masentaa. Nyt olen sanonut tälle ihmiselle adios niin kauan kunnes toiminta muuttuu) ja alkanut pikkuhiljaa rakentamaan elämääni, aika pohjalta mutta kuitenkin. Kaikki vapautunut energia siihen.
Kommentit (4)
Häpeää ei kannata tuntea mistään muusta, kuin siitä jos olet ollut ilkeä ja julma. Yleensä häpeä on jonkun pers silmän toiseen ihmisen siirtämä tunne, ja kuuluu sille ilkeilijälle itselleen.
Onhan se kauan jo tiedetty, että jos elämäsi pas ka a, niin kannattaa tarkistaa elääkö pe rs reik ien ympäröimänä.
Monet ihmiset osaavat olla todella ilkeitä ja julmia toisille. Raukkamaisimmat ja heikoimmat säälitykset, harjoittavat sitä julmuuttaan jo valmiiksi maassa makaavaan. Voiko tuollaisia ihmisiä edes ottaa vakavasti?
Vierailija kirjoitti:
Häpeää ei kannata tuntea mistään muusta, kuin siitä jos olet ollut ilkeä ja julma. Yleensä häpeä on jonkun pers silmän toiseen ihmisen siirtämä tunne, ja kuuluu sille ilkeilijälle itselleen.
Onhan se kauan jo tiedetty, että jos elämäsi pas ka a, niin kannattaa tarkistaa elääkö pe rs reik ien ympäröimänä.
Monet ihmiset osaavat olla todella ilkeitä ja julmia toisille. Raukkamaisimmat ja heikoimmat säälitykset, harjoittavat sitä julmuuttaan jo valmiiksi maassa makaavaan. Voiko tuollaisia ihmisiä edes ottaa vakavasti?
Mutta jos on lapsesta asti ehdollistettu siihen, että pelkällä olemassaolollasi aiheutat harmia. Tiedostamatta tätä itse.
Ok