Lue keskustelun säännöt.
Nauttivatko ”elokuvaälyköt” aidosti oudoista leffoista?
10.08.2018 |
Minulla on pari tuttua, jotka katsovat elokuvia joista ei ikinä voisi tulla mainstreamia. Monet heidän suosikkielokuvistaan ovat eurooppalaisia tai aasialaisia. He kyllä tietävät paljon leffoista, mutta minua on alkanut ärsyttää heidän ylimielisyytensä. He ovat täysin vakuuttuneita, että heidän elokuvamakunsa on hienostuneempaa ja sivistyneempää kuin muiden ihmisten.
He ovat näkevinään jotain nerokasta monissa tuntemattomissa b-luokan väkivaltaelokuvissa, mutta lyttäävät kaikki valtavirta-Hollywood-elokuvat täysin. Perusteluina he saattavat poimia jostain Hollywood-leffasta yhden epäloogisen kohtauksen, minkä perusteella koko elokuva on sitten täysin kelvoton. Tuota mittaria he eivät kuitenkaan käytä arvioidessaan jotain 60-luvulla tehtyä japanilaista splatter-elokuvaa.
Halvan väkivaltaviihteen rinnalla he katsovat esim vanhoja Fellinin elokuvia tai joitain omituisia taideleffoja. En tiedä nauttivatko he aidosti niistä, vai onko tuo vain keino tuntea olevansa erityinen.
Kommentit (41)
Nimenomaan. Hollywoodin mainstream mössö on tarkoitettu turruttamaan aivotoiminta, tekemään riippuvaiseksi ja sitten sitä kautta tietrnkin tunkemasn taaloja viihdekoneiston ja mainostajien taskuun. Elokuvien mainossopimuksissa pyörii todella isot rahat, tuotesijoittelussa ja lisenssivalmistuksessa mm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys: löytävätkö hifistelijät elokuvista merkityksen, joka tekijällä on ollut elokuvaa tehdessään, vai sen jo omassa pääkopassa olevan merkityksen, jonka he haluavat sieltä löytää?
Vierailija kirjoitti:
Kysymys: löytävätkö hifistelijät elokuvista merkityksen, joka tekijällä on ollut elokuvaa tehdessään, vai sen jo omassa pääkopassa olevan merkityksen, jonka he haluavat sieltä löytää?
Mitä väliä? Ymmärrätkö mikä on taiteen tarkoitus?
Vierailija kirjoitti:
Kysymys: löytävätkö hifistelijät elokuvista merkityksen, joka tekijällä on ollut elokuvaa tehdessään, vai sen jo omassa pääkopassa olevan merkityksen, jonka he haluavat sieltä löytää?
Pääasia, että löytyy edes joku merkitys. Hollywoodin katselijoille tuntuu riittävän popcornit ja söde päänäyttelijä, jota voi fanittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen aina miettinyt, nauttiiko joku oikeasti Hollywood-elokuvista. Siis höpöhöpöromanssihömpästä, ö-luokan komedioista tai tyhjänpäiväisistä takaanajo- ja autonräjäytysleffoista. Enpä usko että nauttii, vaan niitä käydään lammaslaumana katsomassa vain siksi, kun muutkin käy.
Kumpi nyt sitten on hienompaa, olla ylimielinen älykkö vai vajaaälyinen lammas? Kukin valitkoon rauhassa oman porukkansa.
Kirjoitustaitosi perusteella et ole älyllisesti noitten hollywood-leffojen yläpuolella, joten voit rauhassa nauttia niistä salaa.
Päättelykykysi perusteella sinä taas kuulut sarjaan "kengännumero suurempi kuin äö", joten ymmärrän hyvin miksi loukkaannuit.
Minä en muuten kuulu kumpaankaan mainitsemaani ryhmään, koska en katso nykyään juuri minkäänlaisia elokuvia. Ähäkutti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys: löytävätkö hifistelijät elokuvista merkityksen, joka tekijällä on ollut elokuvaa tehdessään, vai sen jo omassa pääkopassa olevan merkityksen, jonka he haluavat sieltä löytää?
Mitä väliä? Ymmärrätkö mikä on taiteen tarkoitus?
No ilmeisesti en, sillä minun ei tarvitse etsiä jo pääkopassani olevia asioita, sillä ne ovat siellä jo järjestyksessä.
Minusta Hollywood-leffoissakin on hyviä yksilöitä (rakkaudestani scifiin ja lajityypin leffoihin mainittakoon esimerkkeinä vaikka Interstellar ja Solaris, tää Netflixin kehuttu Annihilation taas ei niin säväyttänyt vaikka visuaalisesti nätti olikin. Ja Nolan onnistui mielestäni Dunkirkissakin..), mutta sen verran ärsyttävä hifistelijä olen, että skippaan suosiolla kaikki hollywoodparisuhdedraama-romanttinen komedia-perusrymistelyleffat, koska en yksinkertaisesti saa niistä mitään irti.
Ei sitä jaksa katsoa puolen tunnin takaa-ajonyrkkitappeluita tai rakastan-erotaan-rakastutaan taas kuorrutettuna sukupuolistereotypioilla -leffoja, koska en koe saavani niistä mitään irti. Okei, saatan sitten tuijottaa täysin uppoutuneena mustavalkoelokuvaa, jossa vesi valuu puoli tuntia viemäriin katukiveykseltä mielenkiintoisen musiikin säestämänä. Ehkä mun aivot käsittelee leffoja hyvin omituisesti, en tiedä. Tosin en yleensä halua puhua ihmisten kanssa leffoista, koska pidän aihetta jotenkin liian intiiminä, joten toivottavasti vinoutunut ja ilmeisesti elitistinen leffamaku ei häiritse ketään.. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus, ei aina. En minä katso elokuvia viihtyäkseni (tai joskus katson) vaan kokeakseni tunteita. Inho ja tylsyyskin voivat olla hyviä tunteita elokuvia katsellessa. Oma elokuvanautinto on vain haettava näistä hieman valtavirran ulkopuolisista elokuvista, sillä kun olet katsonut 4000 elokuvaa, ei oikeastaan mikään Hollywood-tuotanto tarjoa mitään mitä et olisi aikaisemmin nähnyt ja kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Tuota olen miettinyt. Olevinaan taiteellista mutta ihan hemmetin tylsää. Varmaan eivät pysy hereillä katsoessaan. Minä en pysyisi.
Minä pysyn hereillä, kun elokuva ei seuraa valmista kaavaa vaan on ns. outo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä muista, mutta itseäni ainakin kyllästyttää katsoa suosittuja toiminta- tai kauhuleffoja, kun ne ovat aina niin ennalta-arvattavia ja samat kuluneet jutut käytössä. Pääasia että on kovaa menoa, liekkejä ja pauketta, kulkuneuvoja romuttuu ja kauheasti ammutaan mutta sankariin ei kukaan osu. Toki on upeita tehosteita, mutta kun se perusjuoni ja sankarit ovat aina niin tylsiä. paljonmieluummin katson jotain eurooppalaista elokuvaa, josssa kerrotaan vaikka jonkin perheen tarina. Ilman räjähdyksiä ja katon reunalta roikkumisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskenään erilaisia elokuvia ei saisi laittaa paremmuusjärjestykseen! Hollywood-elokuvan lajityyppiin kuuluu se, että katsojan ei esim tarvitse tietää mitään taustafaktoja yms aiheelle vaan elokuva on helposti ymmärrettävissä kenelle tahansa. Se ei siis ole tälle elokuvatyypille miinus vaan plussa - se on omassa kategoriassaan onnistunutta, kun se on helppoa katsottavaa.
Tilanne on siis sama kuin kysyisi, että luetko ennemmin Dostojevskiä vai Kingiä. Eri lajityyppi, kokonaan. Eivät kilpaile samassa kategoriassa. Ja on täysin makuasia, kummasta pitää enemmän - ihan turha siis lähteä itseä älykkönä korottamaan, jos tykkää eristä kuin toinen.
Mulle itselle menee kaikki, paitsi romanttiset komediat ja pukudraamat. Mindfuck on kivaa, mutta niin ihan puhdas viihdekin. Ja mä myös luen noita molempia em kirjailijoita.
En vain millään usko että nämä ns hifistelijät aidosti ymmärtävät näkemäänsä yhtään sen paremmin kuin muutkaan. En esim usko että Avaruusseikkailun Nietzsche-viittaukset avautuisivat heille tuosta vain ilman että olisivat kuulleet sen sisältävän semmoisia. Ja kaikkein vähiten uskon että osaisivat edes arvioida niitten viitausten arvoa.
Ap
Miksi et usko? Etkö usko muutenkaan, että jotkut ihmiset olisivat älykkäämpiä tai hoksaavaisempia kuin sinä, tai että jotkut oikeasti huomaavat filosofisia tai poliittisia viittauksia, ja ymmärtävät mitä ne tarkoittavat? Minusta on aivan ymmärrettävää, että joku joka on ikänsä seurannut ja opiskellut tuollaista, näkee ja tajuaa varmasti siitä paljon enemmän kuin tavallinen popcorninmässyttäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Russ Meyer teki hassuja leffoja, taidetta. suosittelen googlettamista. Joskus näkyi ihan täällä suomen telkkukanavallakin. Esim supervixens yms yms. Ei ole pornoa jos sitä luulette.
Vierailija kirjoitti:
Joskus, ei aina. En minä katso elokuvia viihtyäkseni (tai joskus katson) vaan kokeakseni tunteita. Inho ja tylsyyskin voivat olla hyviä tunteita elokuvia katsellessa. Oma elokuvanautinto on vain haettava näistä hieman valtavirran ulkopuolisista elokuvista, sillä kun olet katsonut 4000 elokuvaa, ei oikeastaan mikään Hollywood-tuotanto tarjoa mitään mitä et olisi aikaisemmin nähnyt ja kokenut.
Onko elämäsi muuten niin tasapaksua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota olen miettinyt. Olevinaan taiteellista mutta ihan hemmetin tylsää. Varmaan eivät pysy hereillä katsoessaan. Minä en pysyisi.
Minä pysyn hereillä, kun elokuva ei seuraa valmista kaavaa vaan on ns. outo.
Juurikin! Ja katsokaas se kadonneiden lasten kaupunki, siis ne jotka inhoaa ”hienopieru elokuvaharrastjia”.
Vastineeksi minäkin annan tunnustusta yhdelle hollywoodleffalle joka oli okein hyvä: Fury. Siinä jopa ekaa kertaa hoksasin että Brad Pitt osaa näytellä. Aiemmin ei ole osannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskenään erilaisia elokuvia ei saisi laittaa paremmuusjärjestykseen! Hollywood-elokuvan lajityyppiin kuuluu se, että katsojan ei esim tarvitse tietää mitään taustafaktoja yms aiheelle vaan elokuva on helposti ymmärrettävissä kenelle tahansa. Se ei siis ole tälle elokuvatyypille miinus vaan plussa - se on omassa kategoriassaan onnistunutta, kun se on helppoa katsottavaa.
Tilanne on siis sama kuin kysyisi, että luetko ennemmin Dostojevskiä vai Kingiä. Eri lajityyppi, kokonaan. Eivät kilpaile samassa kategoriassa. Ja on täysin makuasia, kummasta pitää enemmän - ihan turha siis lähteä itseä älykkönä korottamaan, jos tykkää eristä kuin toinen.
Mulle itselle menee kaikki, paitsi romanttiset komediat ja pukudraamat. Mindfuck on kivaa, mutta niin ihan puhdas viihdekin. Ja mä myös luen noita molempia em kirjailijoita.
En vain millään usko että nämä ns hifistelijät aidosti ymmärtävät näkemäänsä yhtään sen paremmin kuin muutkaan. En esim usko että Avaruusseikkailun Nietzsche-viittaukset avautuisivat heille tuosta vain ilman että olisivat kuulleet sen sisältävän semmoisia. Ja kaikkein vähiten uskon että osaisivat edes arvioida niitten viitausten arvoa.
Ap
Miksi et usko? Etkö usko muutenkaan, että jotkut ihmiset olisivat älykkäämpiä tai hoksaavaisempia kuin sinä, tai että jotkut oikeasti huomaavat filosofisia tai poliittisia viittauksia, ja ymmärtävät mitä ne tarkoittavat? Minusta on aivan ymmärrettävää, että joku joka on ikänsä seurannut ja opiskellut tuollaista, näkee ja tajuaa varmasti siitä paljon enemmän kuin tavallinen popcorninmässyttäjä.
Joo höpsö ap! Todellakin on älyltäön erilaisia ihmisiä. Esim jos sanon ”Shrödingerin kissa” niin älykölle se merkitsee laajaa tietoa ja ongelmanratkaisua, yksinkertaiselle se on vain että ”jaa jonkun kissa”.
Tästä puhutaan kun viitataan elokuvien kulttuurisiin ja tieteellisiin viittauksiin.
"Ei se minusta tee elokuvasta huonoa, että osaa arvata mitä on tulossa. Minulle ainakin elokuvassa tärkeintä on hyvin kerrottu tarina ja uskottavat, monimutkaiset ja ihmisentuntuiset roolihahmot"
Ja kuinka monessa Hollywood-elokuvassa näin on? Yhdessä sadasta? Ne hahmothan ovat aina äärimmäisen yksiulotteisia ja stereotypisiä - jo ulkonäöstä tietää kuka on sankari ja kuka roisto, kuka pettää päähenkilön ja kuka on pelkuri. Miehet rakastuvat naiseen koska nainen on nätti, ja siitä parin vastoinkäymisen kautta onnelliseen loppuun. 😴😴😴
En yhä ymmärrä myös mitä iloa on siitä hyvin kerrotusta tarinasta, kun sen tietää jo ennalta. Vai ovatko ihmiset sen lapsen tasolla, joka haluaa joka ilta kuulla sen täsmälleen saman iltasadun 😂? Tuttua ja turvallista, eikä tarvitse aivojaan vaivata kun kaikki kulkee samaa rataa kuin aina.
Olenkohan minäkin nyt sitten hienopieru elokuvaharrastaja, kun pidän sekä Delicatessenistä että Kadonneiden lasten kaupungista.
Mutta kuten joku aiemmin totesi, niin ei pidä vertailla eri genrejen elokuvia. Niilä on ihan eri tarkoitus. Pidän siis myös holliwood mätöstä.
Toisaalta tykkään myös oopperasta, Bob Dylanista ja PMMP:stä.
Alankin katsoa tämän threadin innoittamana Andrei Tarkovskin Peiliä.
No enpä todellakaan pidä joidenkin B-luokan väkivaltaelokuvien diggaamista minään älykköyden merkkinä. Laatuelokuvia joista tykkään on sen sijaan ne mitä nyt yleensä mestariteoksiksi tunnustetaan, Tarkovski, Hitchcock, Kurosawa, Fellini, Bergman, Antonioni jne. Niissä on jotakin joka saa ajattelemaan, valtavirran Hollywood on niin ennalta-arvattava. Jokaiselle omansa enkä rupea kiistelemään asioita. Mutta pointti vain on siinä, että täysin kaavamainen viihde-elokuva ei toimi minulle edes viihteenä. Minä ikävystyn kuoliaaksi. Supersankarielokuvat jatko-osineen ja loputtominen erikoistehosteineen ovat tylsiä. Tai romppakomppat kaavoineen tai imelät draamat tai....
Tätä ajattelua en ymmärrä. Ei se minusta tee elokuvasta huonoa, että osaa arvata mitä on tulossa. Minulle ainakin elokuvassa tärkeintä on hyvin kerrottu tarina ja uskottavat, monimutkaiset ja ihmisentuntuiset roolihahmot. Jos lisäksi elokuvassa on onnistuttu musiikin avulla luomaan oikeanlainen tunnelma, aletaan olla siellä lempparielokuvan määritelmässä. Ja tietenkään näitä asioita ei löydy kaikista Hollywood-elokuvista, mutta osasta löytyy. Ja niin löytyy osasta ei-Hollywood-elokuviakin.
Ehkä siis katson elokuvia ennemminkin ihmisluonnon tutkailun kannalta kuin taidemielessä? En ainakaan tiedä, miksi arvostaisin taide-elokuvaa enemmän siinä tehtyjen epätyypillisten valintojen takia. Kai siis kaipaan kuitenkin riittävää elämänmakuisuutta elokuviinkin, ja taide-elokuvat lähtevät niin omille urilleen, että tarttumapinta jää puuttumaan.
Jotta ei menisi ihan ohi aiheen, niin kommentoin vielä ap:n alkuperäistä asiaa. Sanoisin, että yleisesti ottaen tuollainen kategorinen suhtautuminen kertoo aina jotain ihmisestä. Ehkä he ovat niin syvällä omassa katsantokannassaan, etteivät edes muista elokuvilla voivan olla muitakin tavoitteita ja positiivisia puolia. Tai sitten se on tosiaan tapa tuntea olonsa muita ihmisiä paremmaksi, älykkäämmäksi.