Lue keskustelun säännöt.
Miten auttaa 4 vuotiasta raivopäätä?
09.08.2018 |
Marina ja kiukuttelu alkaa heti aamusta ja käyttäytyy tosi keljusti pienempää sisarustaan kohtaan, jopa satuttaa.
Lapsi on välillä niin täynnä vihaa, etten pysty ymmärtämään mistä se kumpuaa. Välillä käytös saattaa tulla ihan puskista; kesken kivan yhteisen hetken alkaa yhtäkkiä rettelöimään.
Mielestäni meillä on ihan normaali perhe, hän saa hellyyttä ja huomiota, tehdään perheenä yhteisiä kivoja juttuja, ja saa molemmilta vanhemmilta kahdenkeskistäkin huomiota. Ruoka on monipuolista, ulkoillaan päivittäin ja nukkuu riittävästi.
On vielä kotihoidossa, mutta on menossa päiväkotiin, kunhan paikka vapautuu. Muita lapsia kohtaan ei käyttäydy ikävästi, vaan on pikemminkin ujo. Toivomme päivittäisen leikkiseuran helpottavan tilannetta.
Mistä ihmeestä näin pienen lapsen pahoinvointi johtuu ja miten voisimme auttaa häntä?
Kommentit (24)
Kuriton kasvatus. Annatko kaikessa periksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna kahdenkeskeitä aikaa lapselle.
Teoista seuraamus, tehkää vaikka joku tarra taulu, missä tarran saa kun on ollut kiltisti, jos kiusaa tule heti erotuomariksi ja pitää pyytää anteeksi (tätä taitoa tarvitaan elämässä ja se on syytä oppia jo ihan pienestä asti). Päiväkoti kuulostaa hyvältä, lapsi tarvitsee ikäistään seuraa.
Parempi lapsena, kun aikuisena. Kai tiedät, että uhma-ikäinen siirtyy aina seuraavaan ikäkauteen, jos ei pääse toteutumaan..
Päivähoito tulee tekemään tuolle 4 vuotiaalle hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuriton kasvatus. Annatko kaikessa periksi?
En anna kaikessa periksi, ja sehän se lasta sieppaakin. Etenkin se, jos häneltä vaatii jotain, saattaa saada aikaan hepulin. Tällaisia täysin iänmukaisia pyyntöjä kuten omien vaatteiden nostaminen lattialta ja roskien vieminen roskiin. Pyrin myös olemaan mahdollisimman johdonmukainen. Lapsi nimenomaan ei saa tahtoaan läpi huonolla käytöksellä.
Ap
Kyllä se pian helpottaa. Toistoa, toistoa, toistoa. Määrätietoisuutta. Meillä jo lähes säyseä tapaus. Seuraavaa uhmaa toki odotellessa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on molemmilla lapsilla ollut paitsi 2-vuotiaana niin myös 4-vuotiaana vaihe jolloin sinnikkäämmin ovat pitäneet kiinni haluamisistaan. Peleissä häviäminen on hetken aikaa ihan supervaikeaa, tai se että äiti ehtii avata jogurttipurkin kun itse halusi, tai ettei pääse puistoon vaikka oli ehtinyt ajatella että pääsisi puistoon. Menee ohi kun jaksaa itse näyttää mallia että malttinsa voi säilyttää silloinkin kun jokin jurppii ja että huutamalla ei saa haluamaansa. Empatiaakin se lapsi tarvitsee, ja satuttaminen tietysti estetään ja siitä moititaan.
Vuosisadan kusetus että vanhemmuudesta selviäisi 2v uhmalla ja murkkuiällä, eheeeei, siinä on välissä ainakin tää kolme-neljävee-kriisi, eskariangsti, 9-vuotiaan kasvuahdistus!
Sanoiko joku, että lasten kanssa on aina helppoa? No.. se valehteli..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nuo geenit sitten ainakaan sulta ole, kun teit vielä toisenkin?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pian helpottaa. Toistoa, toistoa, toistoa. Määrätietoisuutta. Meillä jo lähes säyseä tapaus. Seuraavaa uhmaa toki odotellessa..
Kiitos rohkaisusta! Toki ymmärrän hänen olevan pahimmoilleen uhmaikäinen, mutta olen kieltämättä monesti miettinyt mihin asti touhu menee normaalin uhman piikkiin. Arki on välillä aika kuormittavaa, kun toinen keksii kivoistakin asioista ne huonot puolet ja keskittyy niihin, ja alati saa olla valppaana, ettei satuttaisi pienempäänsä. Toki joissakin asioissa sellainen uhmaikäisen vänkääminen on jo jäänyt vähemmälle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pian helpottaa. Toistoa, toistoa, toistoa. Määrätietoisuutta. Meillä jo lähes säyseä tapaus. Seuraavaa uhmaa toki odotellessa..
Kiitos rohkaisusta! Toki ymmärrän hänen olevan pahimmoilleen uhmaikäinen, mutta olen kieltämättä monesti miettinyt mihin asti touhu menee normaalin uhman piikkiin. Arki on välillä aika kuormittavaa, kun toinen keksii kivoistakin asioista ne huonot puolet ja keskittyy niihin, ja alati saa olla valppaana, ettei satuttaisi pienempäänsä. Toki joissakin asioissa sellainen uhmaikäisen vänkääminen on jo jäänyt vähemmälle.
Ap
Mikäpä sillä sitten sun mielestäsi olisi, jos ei olisi normaalia?
Miten auttaa? Siinä se jo on kysymyksessä sun ongelma. Voisiko jotenkin paapoa enemmän? Vai olisiko aika ottaa käyttöön tiukempi meininki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoiko joku, että lasten kanssa on aina helppoa? No.. se valehteli..
Ei tarvitse aina olla helppoa, mutta jos on jotain keinoja, millä voin lasta auttaa ja samalla helpottaa arkeamme, niin mielelläni kokeilisin sitä.
Ap
Kaikki siis ihan kaikki menee normaalin uhkan piikkiin. Valitan, oikotietä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pian helpottaa. Toistoa, toistoa, toistoa. Määrätietoisuutta. Meillä jo lähes säyseä tapaus. Seuraavaa uhmaa toki odotellessa..
Kiitos rohkaisusta! Toki ymmärrän hänen olevan pahimmoilleen uhmaikäinen, mutta olen kieltämättä monesti miettinyt mihin asti touhu menee normaalin uhman piikkiin. Arki on välillä aika kuormittavaa, kun toinen keksii kivoistakin asioista ne huonot puolet ja keskittyy niihin, ja alati saa olla valppaana, ettei satuttaisi pienempäänsä. Toki joissakin asioissa sellainen uhmaikäisen vänkääminen on jo jäänyt vähemmälle.
Ap
Mikäpä sillä sitten sun mielestäsi olisi, jos ei olisi normaalia?
En minä mitään diagnoosia tai häiriötä ole miettinyt, vaan sitä, onko arjessamme tai tavoissamme toimia jotain sellaista, joka voi olla syynä hänen -mielestäni- normaalia voimakkaampaan uhmaansa.
Ap
Tervettä raivoa se on. Kohta se helpottaa. Toivotaan, että kuopus on rauhallisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pian helpottaa. Toistoa, toistoa, toistoa. Määrätietoisuutta. Meillä jo lähes säyseä tapaus. Seuraavaa uhmaa toki odotellessa..
Kiitos rohkaisusta! Toki ymmärrän hänen olevan pahimmoilleen uhmaikäinen, mutta olen kieltämättä monesti miettinyt mihin asti touhu menee normaalin uhman piikkiin. Arki on välillä aika kuormittavaa, kun toinen keksii kivoistakin asioista ne huonot puolet ja keskittyy niihin, ja alati saa olla valppaana, ettei satuttaisi pienempäänsä. Toki joissakin asioissa sellainen uhmaikäisen vänkääminen on jo jäänyt vähemmälle.
Ap
Mikäpä sillä sitten sun mielestäsi olisi, jos ei olisi normaalia?
En minä mitään diagnoosia tai häiriötä ole miettinyt, vaan sitä, onko arjessamme tai tavoissamme toimia jotain sellaista, joka voi olla syynä hänen -mielestäni- normaalia voimakkaampaan uhmaansa.
Ap
Enpä usko. Meillä ei ollut edes pienempää sisarusta huomiota viemässä..
Puhutko kenties meidän perheestä? Meillä lähes sama meno viittä vaille 4-vuotiaan kanssa. Koko tämä vuosi 3-vuotiaan kanssa on ollut yhtä vääntöä ja uhmaa ja tosiaan vauva pyörii mukana kuvioissa. Odotan, että tämä uhma päättyy 4-vuotispäivään mennessä, mutta toisaalta tuo sinun viestisi ei kauheasti anna toivoa....