Voiko ihminen lakata tuntemasta kateutta vain päättämällä, ettei enää halua tuntea kateutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnistan itsessäni kateuden tunteen, saan sen kyllä häivytettyä mielestäni. Kateushan on höpsö ja lapsellinen tunne. Jos joku on saavuttanut jotain hienoa ja upeaa, se ei ole minulta pois. Tässä auttaa se, että osaa tunnistaa omia tunteitaan ja arvioida niitä.

Kateutta ei kuitenkaan pidä sekoittaa oikeudenmukaisuuden vaatimukseen: jos näen, että joku on vääryydellä saavuttanut jotain, mikä ei hänelle kuulu, saatan hyvinkin ryhtyä toimeen tilanteen oikaisemiseksi. Jos joku on vaikka varastanut hienon auton, en ole hänelle kateellinen tuosta autosta, vaikka ilmiannankin hänet poliisille.

Miksi kateus on höpsö ja lapsellinen tunne? Aikuiset ihmiset tuntevat kateutta siinä missä lapsetkin. Ei se ole ikäsidonnainen ominaisuus, vaan inhimillinen ominaisuus.

ap

Kyllä kateus liittyy johonkin henkisen kasvun vajaavaisuuteen. Pikkulapsethan ovat usein kateellisia ja mustasukkaisia, mutta useimmat kasvavat siitä pois. En ole kovin usein tavannut kateellista vanhusta....

Vierailija kirjoitti:

Kateus kertoo suoraan jotain sinusta itsestäsi, ei niinkään kateuden kohteesta.

Kateutta on kahdenlaista: joko olet kateellinen siitä mitä toisella on, haluat sen itsellesi tai sitten olet kateellinen siitä että toisella on jotain, ja toivot ettei hänellä olisi sitä.

Tämähän näkyy jo hiekkalaatikolla pikkulasten parissa. Lapsi nappaa sen kivan uuden lelun toiselta lapselta ja alkaa leikkiä sillä. Joskus napero nappaa lelun pois toiselta, vaikkei leiki leulla, vaan iei halua että toinen ei saa leikkiä sillä.

Tässä on pohjimillaan kyse siitä, että kateellinen kokee ettei ole tasa-arvoinen muiden kanssa eikä ole saanut sitä "mitä hänelle kuuluu". Keskeistä on, että kateuden tunne ei useinkaan johda siihen että kateellinen pyrkisi hankkimaan sitä mistä on kade, vaan hän kohdistaa vihansa toisiin ihmisiin, joilla tämä ihanuus on.

Kateellinen on siis tavallaan passiivinen, hän kokee ettei hänellä ole mahdollisuuksia saada mitä hän haluaa omin voimin, itse. Hänelle jää siten vaan pasiivinen toisten ihmisten vihaaminen ja voimattomuuden tunteet. Voi olla myös että kateellinen näkee himoitut esineet tai huomioon jota muut saavat arvostuksensa, joka häneltä puuttuu.

Siksi on tapauksia, joissa kateellinen pyrkii "tasoittamaan tilit" varastamalla toiselta sen havitellun esineen tai jopa ihmisen (puolison, ystävän, yms.) tai jopa tuhoamaan sen mikä toisella on (rikkomaan esineen tai parisuhteen).

Kuten huomaatte, kateellisuus on aika kehittymätöntä toimintaa, joten oletan että siitä eroon pääsemiseen pitää ensin ruveta arvostamaan itseään, lopettamaan vertailu muihin sekä sitten pyrkimään omin voimin toteuttamaan haaveitaan -- se toisen lapsen ämpärin varastaminen hiekkalaatikolla kun ei ole aikuiselle kovin toimiva ratkaisu.

Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä miksi ihmisten on vaikea puhua omista kateuden tunteistaan tai miksi he pitävät kateutta pahan ihmisen ominaisuutena.

Minä voin myöntää tunteneeni ja yhäkin tuntevani kateutta. En kuitenkaan koskaan ole halunnut kohteille pahaa. Kuten kirjoitinkin jo aiemmin, kateuteni ilmenee huonommuuden tunteina. Kateus ei ole yhtä kuin pahuus. Kaikki kateelliset eivät halua muille pahaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateus kertoo suoraan jotain sinusta itsestäsi, ei niinkään kateuden kohteesta.

Kateutta on kahdenlaista: joko olet kateellinen siitä mitä toisella on, haluat sen itsellesi tai sitten olet kateellinen siitä että toisella on jotain, ja toivot ettei hänellä olisi sitä.

Tämähän näkyy jo hiekkalaatikolla pikkulasten parissa. Lapsi nappaa sen kivan uuden lelun toiselta lapselta ja alkaa leikkiä sillä. Joskus napero nappaa lelun pois toiselta, vaikkei leiki leulla, vaan iei halua että toinen ei saa leikkiä sillä.

Tässä on pohjimillaan kyse siitä, että kateellinen kokee ettei ole tasa-arvoinen muiden kanssa eikä ole saanut sitä "mitä hänelle kuuluu". Keskeistä on, että kateuden tunne ei useinkaan johda siihen että kateellinen pyrkisi hankkimaan sitä mistä on kade, vaan hän kohdistaa vihansa toisiin ihmisiin, joilla tämä ihanuus on.

Kateellinen on siis tavallaan passiivinen, hän kokee ettei hänellä ole mahdollisuuksia saada mitä hän haluaa omin voimin, itse. Hänelle jää siten vaan pasiivinen toisten ihmisten vihaaminen ja voimattomuuden tunteet. Voi olla myös että kateellinen näkee himoitut esineet tai huomioon jota muut saavat arvostuksensa, joka häneltä puuttuu.

Siksi on tapauksia, joissa kateellinen pyrkii "tasoittamaan tilit" varastamalla toiselta sen havitellun esineen tai jopa ihmisen (puolison, ystävän, yms.) tai jopa tuhoamaan sen mikä toisella on (rikkomaan esineen tai parisuhteen).

Kuten huomaatte, kateellisuus on aika kehittymätöntä toimintaa, joten oletan että siitä eroon pääsemiseen pitää ensin ruveta arvostamaan itseään, lopettamaan vertailu muihin sekä sitten pyrkimään omin voimin toteuttamaan haaveitaan -- se toisen lapsen ämpärin varastaminen hiekkalaatikolla kun ei ole aikuiselle kovin toimiva ratkaisu.

Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä miksi ihmisten on vaikea puhua omista kateuden tunteistaan tai miksi he pitävät kateutta pahan ihmisen ominaisuutena.

Minä voin myöntää tunteneeni ja yhäkin tuntevani kateutta. En kuitenkaan koskaan ole halunnut kohteille pahaa. Kuten kirjoitinkin jo aiemmin, kateuteni ilmenee huonommuuden tunteina. Kateus ei ole yhtä kuin pahuus. Kaikki kateelliset eivät halua muille pahaa.

ap

Itsesääli on eri tunne kuin kateus.

Ei tietenkään tapahdu heti. Päätöstä pitää seurata pitkä harjoittelujakso. 

Mikään tunne ei todennäköisesti lakkaa tuntumasta sillä, että päättää ettei tunne sitä. Jos tekee tuollaisen päätöksen tai kieltää tuntemasta, todennäköisesti tunne vaan korostuu. Tunne on vain tunne - ei mitään kiellettyä tai vaarallista. Jos hyväksyy tunteen, sitä voi työstää tai vaan antaa sen tulla ja mennä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnistan itsessäni kateuden tunteen, saan sen kyllä häivytettyä mielestäni. Kateushan on höpsö ja lapsellinen tunne. Jos joku on saavuttanut jotain hienoa ja upeaa, se ei ole minulta pois. Tässä auttaa se, että osaa tunnistaa omia tunteitaan ja arvioida niitä.

Kateutta ei kuitenkaan pidä sekoittaa oikeudenmukaisuuden vaatimukseen: jos näen, että joku on vääryydellä saavuttanut jotain, mikä ei hänelle kuulu, saatan hyvinkin ryhtyä toimeen tilanteen oikaisemiseksi. Jos joku on vaikka varastanut hienon auton, en ole hänelle kateellinen tuosta autosta, vaikka ilmiannankin hänet poliisille.

Miksi kateus on höpsö ja lapsellinen tunne? Aikuiset ihmiset tuntevat kateutta siinä missä lapsetkin. Ei se ole ikäsidonnainen ominaisuus, vaan inhimillinen ominaisuus.

ap

Kyllä kateus liittyy johonkin henkisen kasvun vajaavaisuuteen. Pikkulapsethan ovat usein kateellisia ja mustasukkaisia, mutta useimmat kasvavat siitä pois. En ole kovin usein tavannut kateellista vanhusta....

Mistä sä päättelet, että lapset kasvavat kateuden tunteesta pois? Mistä tiedät, mitä toinen ihminen tuntee sisällään?

Ihminen oppii kasvaessaan sosiaalisia pelejä ja ymmärtää, mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei. Monikin aikuinen teeskentelee, esittää olevansa täydellinen. Siksihän somekin on niin suosittu, kun siellä voi korostaa omaa mahtavuuttaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateus kertoo suoraan jotain sinusta itsestäsi, ei niinkään kateuden kohteesta.

Kateutta on kahdenlaista: joko olet kateellinen siitä mitä toisella on, haluat sen itsellesi tai sitten olet kateellinen siitä että toisella on jotain, ja toivot ettei hänellä olisi sitä.

Tämähän näkyy jo hiekkalaatikolla pikkulasten parissa. Lapsi nappaa sen kivan uuden lelun toiselta lapselta ja alkaa leikkiä sillä. Joskus napero nappaa lelun pois toiselta, vaikkei leiki leulla, vaan iei halua että toinen ei saa leikkiä sillä.

Tässä on pohjimillaan kyse siitä, että kateellinen kokee ettei ole tasa-arvoinen muiden kanssa eikä ole saanut sitä "mitä hänelle kuuluu". Keskeistä on, että kateuden tunne ei useinkaan johda siihen että kateellinen pyrkisi hankkimaan sitä mistä on kade, vaan hän kohdistaa vihansa toisiin ihmisiin, joilla tämä ihanuus on.

Kateellinen on siis tavallaan passiivinen, hän kokee ettei hänellä ole mahdollisuuksia saada mitä hän haluaa omin voimin, itse. Hänelle jää siten vaan pasiivinen toisten ihmisten vihaaminen ja voimattomuuden tunteet. Voi olla myös että kateellinen näkee himoitut esineet tai huomioon jota muut saavat arvostuksensa, joka häneltä puuttuu.

Siksi on tapauksia, joissa kateellinen pyrkii "tasoittamaan tilit" varastamalla toiselta sen havitellun esineen tai jopa ihmisen (puolison, ystävän, yms.) tai jopa tuhoamaan sen mikä toisella on (rikkomaan esineen tai parisuhteen).

Kuten huomaatte, kateellisuus on aika kehittymätöntä toimintaa, joten oletan että siitä eroon pääsemiseen pitää ensin ruveta arvostamaan itseään, lopettamaan vertailu muihin sekä sitten pyrkimään omin voimin toteuttamaan haaveitaan -- se toisen lapsen ämpärin varastaminen hiekkalaatikolla kun ei ole aikuiselle kovin toimiva ratkaisu.

Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä miksi ihmisten on vaikea puhua omista kateuden tunteistaan tai miksi he pitävät kateutta pahan ihmisen ominaisuutena.

Minä voin myöntää tunteneeni ja yhäkin tuntevani kateutta. En kuitenkaan koskaan ole halunnut kohteille pahaa. Kuten kirjoitinkin jo aiemmin, kateuteni ilmenee huonommuuden tunteina. Kateus ei ole yhtä kuin pahuus. Kaikki kateelliset eivät halua muille pahaa.

ap

Itsesääli on eri tunne kuin kateus.

Huonommuuden tunne on yksi kateuden ilmenemismuodoista. Kyllä minä olen nimenomaan kateellinen, usko pois.

ap

Moni ei tunnu edes tiedostavan, että kaiken sosiaalisen kilpailun taustalla on kateus. Se, että saa motivaatiota muiden menestymisestä kumpuaa samasta tunteesta kuin se huonommuuden tunne. Molemmissa tapauksissa verrataan itseään toiseen ja tunnetaan eräänlaista kateutta: motivaatio syntyy halusta olla samanlainen ja huonommuus kun kokee, ettei pysty samaan.

Tämä oli hyvä aloitus Ap. Ja sait läpi. Olen vilpittömästi kade, koska omat aloitukseni häipyvät aina bittiavaruuteen, jäljelle jää kakkakikkarejutut ja muu kansantajuinen materiaali.

Tämä siis sai miettimään asiaa, ja huomaan että sinä mietit omin aivoin, se on nykyisin aika harvinainen piirre ihmisissä.

Tarkennan vielä, että tunnen huonommuutta siis verratessani itseään johonkuhun kauniimpaan tai älykkäämpään.

Eikö kyse teidän mielestänne ole kateudesta?

ap

Ap, teit aloituksen kysymykseen, mutta olet jo itse päättänyt, ettei voi. Hedelmätön ja epätyydyttävä keskustelu.

Minusta tämä keskustelu teki hyvää mulle, aivoilleni. Ei ole hedelmätön, siksi, kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tunnen kateutta, sanon itselleni, että olen tehnyt omilla valinnoillani tällaisen elämän itselleni. Jos haluan jotain muuta, minun täytyy alkaa toimiin sen asian suhteen. Tämä poistaa kateuden tunteen.

Just näin. Jokaisella omat tavoitteet ja niitä kohti pitää mennä.

Mutta jos kyse ei ole omista valinnoista? Jos lapsi on kateellinen esim. siitä, että kaverilla on kivempi isä tai äiti kuin itsellä? Eihän se lapsi sille mitään voi. Tai ruma on kateellinen siitä, että joku toinen on kaunis. Tai jos joku on kateellinen työkaverille, koska tämä on älykkäämpi ja energisempi ja fiksumpi ja kaikin puolin parempi työntekijä ja äiti kuin mitä itse pystyy ikinä olemaan?

Minusta niille tunteille ei voi mitään. Tilanne vaan harmittaa kovasti, mutta mitään sille ei voi. Pitää ajatella vaan jotenkin niin, että tasan ei käy onnen lahjat ja jokainen pelaa elämänsä omilla korteillaan.

Vierailija kirjoitti:

Tarkennan vielä, että tunnen huonommuutta siis verratessani itseään johonkuhun kauniimpaan tai älykkäämpään.

Eikö kyse teidän mielestänne ole kateudesta?

ap

No tuo vertailun tarve kertoo jo siitä että sinulla on taipumusta lapselliseen kateuteen. Mieti näitä asioita: Miksi vertailet itseäsi jatkuvasti muihin? Miksi et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet? Koska ainahan jostain löytyy joku kauniimpi, rikkaampi, fiksumpi ja nuorempi ihminen. Et ole täydellinen, kukaan ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli hyvä aloitus Ap. Ja sait läpi. Olen vilpittömästi kade, koska omat aloitukseni häipyvät aina bittiavaruuteen, jäljelle jää kakkakikkarejutut ja muu kansantajuinen materiaali.

Tämä siis sai miettimään asiaa, ja huomaan että sinä mietit omin aivoin, se on nykyisin aika harvinainen piirre ihmisissä.

Olipas kauniisti sanottu. Noin kauniit sanat ovat nekin harvinaisia tällä palstalla (tai oikeastaan ylipäätään).

ap

Minäkö siellä, ap? Ja tietenkin olet oikeassa ap.

Olisiko ihan mahdoton ajatus, että harvakseltaan, kaksi toisilleen tuntematonta palstalaista kykenee aitoon ajatustenvaihtoon? :D Ajatustenvaihto, jossa jotain muuttuu, sitä sanotaan kohtaamiseksi.

Olin siis tuo toinen, Ap ei kehunut itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkennan vielä, että tunnen huonommuutta siis verratessani itseään johonkuhun kauniimpaan tai älykkäämpään.

Eikö kyse teidän mielestänne ole kateudesta?

ap

No tuo vertailun tarve kertoo jo siitä että sinulla on taipumusta lapselliseen kateuteen. Mieti näitä asioita: Miksi vertailet itseäsi jatkuvasti muihin? Miksi et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet? Koska ainahan jostain löytyy joku kauniimpi, rikkaampi, fiksumpi ja nuorempi ihminen. Et ole täydellinen, kukaan ei ole.

Vertailen itseäni muihin, koska se on ihmislajille ominaista. En haluaa kieltää itseltäni inhimillisiä tuntemuksiani. Miksi en hyväksy itseäni? Kyllä minä yritän hyväksyä. Yritän muistuttaa itseäni hyvistä puolistani, mutta en myöskään halua kieltää heikkouksiani. En ole täydellinen, en mieleltäni enkä keholtani. Jos näen itseäni kauniimman tai älykkäämmän naisen, en halua kieltää itseltäni sitä tunnetta, joka minulle tulee, kun vertaan itseäni häneen. En edes haluaisi olla täydellinen (tai lähellä sitä), sillä tiedän ettei se tekisi minusta onnellisempaa. Todellinen onni löytyy pään sisältä ja tiedän tämän, koska olen itse kokenut onnen tunteita nimenomaan silloin, kun voin henkisesti hyvin. Tämän toteaminen ei kuitenkaan poista sitä, ettenkö tiedostaisi olevani jotakuta huonomman näköinen tai tyhmempi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkennan vielä, että tunnen huonommuutta siis verratessani itseään johonkuhun kauniimpaan tai älykkäämpään.

Eikö kyse teidän mielestänne ole kateudesta?

ap

No tuo vertailun tarve kertoo jo siitä että sinulla on taipumusta lapselliseen kateuteen. Mieti näitä asioita: Miksi vertailet itseäsi jatkuvasti muihin? Miksi et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet? Koska ainahan jostain löytyy joku kauniimpi, rikkaampi, fiksumpi ja nuorempi ihminen. Et ole täydellinen, kukaan ei ole.

Millä perusteella tuo on lapsellista?

Kommentti on muuten hyvä, mutta kirjoittaja suhtautuu kateutta tunteviin ihmisiin ylemmyydentuntoisesti vertaamalla pitämällä heidän luonnettaan jotenkin lapsellisena ja kehittymättömänä.

Tuskin, kyllä se vaatii ajattelutyötä, että oppii näkemään ja hyväksymään oman tilanteensa tai vaihtoehtoisesti on ryhdyttävä toimiin asioidensa parantamiseksi ettei tarvitse olla kateellinen. Tietysti joskus se ei ole mahdollista.