Kuolen aikuiskoulutuksen (AMK) alle
Olen tässä jo jonkin aikaa opiskellut aikuiskoulutuksena erästä AMK-tutkintoa. Koska kyseessä on aikuispuoli, tahti on hyvinkin toisenlainen kuin nuorisopuolella. Meidän tulisi saada tutkinto ulos 1,5 vuodessa, kun nuorisopuolella sama tutkinto kestää 3 vuotta.
Tämä ajan kiriminen tapahtuu pääasiassa omatoimisena opiskeluna. Meille on aika normaalia että tykitetään yhden viikon aikana (40h koulua, ma-pe 8-16) peräti kaksikin kurssia täysin tyhjästä aina tenttiin asti. Esimerkiksi tänään meillä on tentti aiheesta, josta kuulin ensimmäistä kertaa maanantaina. Koulussa 2 täyttä päivää sekä läjä asioita kotitehtäväksi, ja sen jälkeen suoraan tenttiin. Tenteistä saan ahkeralla pänttäämisellä aina ykkösiä tai kakkosia. Lisäksi ahdistaa kun opettajat myöntävät että meille aikuispuolen opiskelijoille kurssit typistetään, eli jätetään paljon asioita pois mitä nuorisopuoli opiskelee.
Vinkkejä miten selvitä tästä? En näe nykyisessä menossa mitään järkeä, että vedetään kurssit läpi turbovauhdilla ja tuloksena on nippanappa läpipääsy. Jollain 1,5 keskiarvolla ei varmasti työllistytä, saati kun kurssit ovat kaikki "vajavaisia". Miksi työnantaja palkkaisi huonoin arvosanoin vajaasta kurssista läpipäässeen?
Muut kurssilla eivät tunnu valittavan aiheesta ainakaan ääneen. En tiedä eivätkö halua/uskalla/kehtaa kertoa että heitäkin ahdistaa nopea tahti, vai olenko itse vain typerä enkä opi asioita yhtä nopeasti kuin ne.
Viimeisen kuukauden ajan olen opiskellut keskimäärin 12h joka päivä (myös viikonloput). Aikaa ei jää ollenkaan perheelle tai harrastuksille. Onneksi lapset ovat jo kouluikäisiä (+kesäloma), joten ei ole hirveästi tarvinnut auttaa kotiaskareissa ja läksyissä. Mies onneksi hoitaa lähes kaiken tällä hetkellä.
Kaverini epäili kyseessä olevan taas yksi korkeakoulujen vedätys, millä saavat itselleen haalittua rahaa valmistuneista. Hirveällä kiireellä työnnetään opiskelijoita eteenpäin, tarvittaessa vaikka aitaa madaltamalla, ihan vain siksi että saavat rahaa valmistuneista opiskelijoista. Ei niiden opiskelijoiden laadulla sitten mitään väliä.
Kommentit (25)
Mä luulen että aloittajalla meni ammattikoulu ja ammattikorkeakoulu sekaisin. Ammattikorkeakoulu kestää aikuispuolella saman ajan kuin ns. nuorisopuolen koulutus, opiskelu vaan on iltapainotteista ja yleensä työn ohella suoritettavaa. Vaatimukset ja opintopisteet on kuitenkin samat molemmissa. Ammattikoulututkinnot puolestaan on aikuispuolella mahdollista suorittaa hyvinkin nopeassa ajassa ja niitä voidaan ns. karsia tarvittaessa.
Itse opiskelen päivämuodossa amk:ssa ja tuollainen tahti ei ole mahdollista meilläkään edes monimuodossa, siellä tahtoo venyä valmistumiset, koska on työtä ja perhettäkin monilla. Itse olen opiskellut itsenäisesti kesällä myös kursseja, niitäkin järjestetään Averkossa koko ajan, joten ongelma ei ole kesällä opiskelu.
Tuo tahti vain ei ole mahdollista, koska siihen opintopistekokonaisuuteen kuuluu aina tietty määrä itseopiskelua ja eihän siinä ole mitään järkeä jos koko viikossa ei ole niin paljon tunteja, että tuo määrä täyttyisi.. nyt taisi mennä puurot ja vellit sekaisin.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulut eivät saa rahaa valmistuneistä, vaan siitä, että valmistuneita on täsmälleen sen verran kuin opetusministeriön kanssa on sovittu. Yksikin liikaa verottaa rahaa, koska opm laskee sitten, että toivottuun tulokseen päästäisiin vähemmilläkin resursseilla. Liian vähä ei välttämättä johda mihinkään, ellei ero ole pitkäaikainen, useampia vuosia kestävä.
En kyllä ymmärrä, miten kahdessa päivässä voi oppia kurssin sisällön, mutta toisaalta en myöskään tiedä, miten isoja (sisällöiltään, opintopistemääriltään tai muuten) aapen kurssit ovat. Yhden opintopisteen opiskeluun pitäisi kulua noin 27 tuntia. Korkeakouluoloissa on ihan tavanomaista, että huomattava osa tästä on omaa itsenäistä opiskelua luokkahuoneen ulkopuolella. Esim yliopistolla omassa aineessani kaikki kurssit ovat 5 opintopisteen eli teoriassa 135 työtunnin laajuisia. Tästä 16h on luento-opetusta, loput koostuvat 6-16 kirjasta tai artikkelista, jotka pitää lukea ja jokaisesta niistä kurssin kuluesa tehtävästä tehtävästä, ja sekä loppuesseestä tai oppimispäiväkirjasta tai lopputenttiinlukemisesta.
Aika monilta korkeakouluopintoja aloittelevilta jää aluksi ymmärtämättä tämä toisen asteen opintoihin nähden tuleva ero itsenäisesti tehtävän työn ja luokkahuoneopetuksen suhteessa.
Ainakin AMK:ssa on normaalia, että kursseissa on isoa vaihtelua todellisen työmäärän suhteen. Verkkokurssi voi koostua esim.monivalintatehtävistä, jolloin on mahdollista saada 5op yhdessä kellosta mitatussa tunnissa.
Pitää muuten täysin paikkansa. Tein esimerkiksi yhtäaikaa viiden pisteen ja yhden pisteen kursseja.
Yhden pisteen kurssi oli ainakin mielestäni työläämpi kuin viiden pisteen kurssi...
AP tässä nopeasti. Kyllä tämä ihan AMK-tutkinto on, se ehkä jäi aloitusviestistä sanomatta että tähän koulutukseen päästäkseen vaadittiin joku aiempi korkeakoulututkinto (AMK tai yliopisto) pohjalle. Tuossa onkin yksi syy miksi koulutus on niin nopea, koska yleisaineet löytyvät kaikilta jo käytynä.
Tämä on päiväopiskelu, eli ei mitään asiaa käydä töissä opiskelujen ohella. Kouluviikot ovat 08-16 ja sen päälle vielä kotitehtävät, ryhmätyöt, harjoitustyöt jne. Sen vuoksi työmäärä kasvaa helposti sinne 12 tuntiin. Tämä on myös joku täysin uudenlainen kokeilu koulutusohjelmissa. Me ollaan Suomen eka porukka ja kuulemma muualla Suomessa vastaavanlaisia koulutuksia on alkanut kevään, kesän ja syksyn mittaan. Kesän ajan opiskeltiin ihan täysiä (heinäkuussa ei kokoonnuttu koululla, mutta annettiin tiukat tehtävät jokaiselle viikolle + joka viikolla joku opettaja päivysti puhelimen tai sähköpostin ääressä).
Ja tosiaan, opintopisteet eivät tarkoita tässä koulutuksessa yhtään samaa kuin normaaleissa korkeakouluissa. Pelkästään viime viikolla suoritettiin 10 opintopisteen edestä kursseja. Kurssit sisältävät luentoja ehkä 16h + tentti, ja kurssista saattaa silti saada 5 op "koska teettehän te kotonakin läksyjä". Kokeet on juuri noita helpotettuja monivalintoja, mistä aika helposti jokainen saa sen ykkösen. En kyllä tiedä ketä tämä sitten palvelee. Paperilla osataan ehkä asioita, mutta todellisuudessa ei.
Ainakin AMK:ssa on normaalia, että kursseissa on isoa vaihtelua todellisen työmäärän suhteen. Verkkokurssi voi koostua esim.monivalintatehtävistä, jolloin on mahdollista saada 5op yhdessä kellosta mitatussa tunnissa.