Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?
Kommentit (12201)
Juuri nyt Pentti Haanpään "Kenttä ja kasarmi"-novellikokoelma vuodelta 1928, kun sattui mökiltä löytymään luettavaksi ja ensimmäisenä käsiini. Aika pieni kokoelma, mutta hauskoja tarinoita olleet tähän asti.
Huomenna on sitten kesken jokin muu teos soutuveneessä tai laiturin penkillä.
Maija Kajannon Kardemummajoulu
Ninni Schulman: Rakas Lena. Tykkään mutta häiritsee, kun luen näitä dekkarisarjoja niin paljon että ne sekoittuvat päässäni toisiinsa. Tämänkin sarjan avausosan luin alle vuosi sitten mutta ois lisännyt lukunautintoa, kun ois nopsasti selannut sen taas läpi ennen tämän uuden osan lukemista. Mut vaikee toteuttaa, kun on kirjaston varassa.
Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta.
Agapetuksen kirjoittama Vanha frakki. Kiinnostava ja hauska kirja.
C. L. Miller: Kuolema Punaisella merellä. Jatkaa Antiikin metsästäjän murhaopas-kirjasta alkanutta sarjaan.
Tästä tulee mieleen Christien Niilinristeilyt ja Idän pikajunat, tosin kuvittelen tapahtumapaikan, risteilylaivan, enemmän ruotsinlaivanomaiseksi kuin ylelliseksi vanhanajan risteilijäksi.
Sijoittuu nykypäivään, eli viestimet toimivat koko ajan ja kaikkialle. Mutta tunnelma on silti cozy crimeä, ei liikaa kiirettä eikä raakuuksia.
Suosittelen Antiikin metsästäjät-sarjaa jos etsit leppoisaa ja kevyttä lukemista esim. riippumattoon.
Venla Jyrkinen : Eläinlääkärinä revontulten mailla
Kirja kertoo juuri valmistuneesa eläinlääkäristä joka aloittaa Inarissa kunnanlääkärin viransijaisena. Mukavaa kuvausta Lapista ja porojen ja muiden eläinten hoidosta aina väsymykseen asti, jopa 70 tuntia töitä viikossa. Ilmeisesti nykyään Lappiinkin on saatu lisää työvoimaa. Muutamia surullisia kohtia, kyyneleet herahti.
3/5
Marko Annala: Värityskirja. Haluan tutustua miehen mielenmaisemaan, kun epäilen omalla puolisolla masennusta.
Elena Ferrante
ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
sijoittuu Italiaan
Vessassa Joyce: Odysseus
Olkkarissa Rimpinen: Kaljapussiromaani
Elena Ferranten Loistava ystäväni. Jostain syystä todella kankea luettava. Seuraavaksi Alastalon salissa.
Saara Cantell - Kesken jääneet hetket
Virva menettää siskonsa ja tämä asia muuttaa hänen elämäänsä. Samalla Virva käy mielessään läpi menneisyyttään eri ihmisiä ja hetkiä. Vanhat valokuvat kertovat myös tarinaansa. Minusta ihan hyvä kirja ja korosti sitä miten eri valinnat elämässä ja niiden merkitys korostuu. Pidin silti alusta enemmän ja lopussa ehkä hieman raskas lukea. Asiat toistuivat niin paljon.
Wayne R. Moore: Foundations of mechanical accuracy
Kertoo huipputarkkojen työstökoneiden tekemisestä käytännössä käsipelillä, miten valtavalla työllä, taidolla ja huolellisuudella on saavutettu todella suuria tarkkuuksia.
Kovin moni nykyihminen ei varmaan ajattele sitä että ihmiskunta on aina onnistunut tekemään epätarkemmilla työvälineillä niitä tarkempia tuloksia niin että on kiivetty kahden kiven yhteen hakkaamisesta siihen millimetrien miljoonasosien tarkkuuteen mitä mm. kaikki nykyinen elektroniikka vaatii.
Yleensähän tulos on aina epätarkempi kuin mittaväline. Mikään mitä Pertti tekee ja mittaa rullamitallaan ei koskaan ole tarkempi kuin se mitta itse. Mutta joidenkin on täytynyt pystyä päinvastaiseen, muuten hakkaisimme edelleen kiviä yhteen.
Minäkään en innostunut Elena Ferranten kirjoista, sen ekan luin.
Nyt kesken Hannu Salmen Frans Leijon- kuurosokean ihmeellinen elämä. Täytyi olla poikkeuksellinen mies, köyhistä oloista ponnisti ihan hyvään elämään.
Guinnessin ennätystenkirja, 1984
En enää lue kirjoja enkä edes lehtiä 😟 nainen 65v
Se on kirja liito-oravasta, tarkaa nimeä en nyt muista, toisen tekijän sukunimi Hanski? Luen sitä mm.siksi kosta tajunnut miten paljon kaupunkirakentaminen ja tehometsätalous yhdessä ja erikseen vähentäneet tuon veikeän eläimen kantoja Suomessa, eikä ne kenties enää koskaa palaa siihen mitä oli 1900luvun alussa vielä. Suomen lisäksi Euroopassa vain Virossa elää liito-oravia, ja joskus minäkin luulin ihan toisin päin vielä, kun en sellaista ollut koskaan nähnyt.
Nyt olen viimeisen vuosikymmenen aikana oppinut ymmärtämään, että en ole niin kovin kaukana se reviiristä koskaan ollutkaan, mutta yöaktiivinen kun se vaan on, pitää niitä papanoita ja muutakin merkkijä tutkia.
Katja Kärki - Eeled
Minusta ihan mielenkiintoinen kirja. Liikkuu eri ajoissa ja ihmisissä. Sopivan erikoinen kirja. Toisaalta ehkä kaipasin enemmän yhteyttä eri henkilöiden välillä. Enemmän kertomusta siitä miten esim menneisyyden henkilö liittyi nyt eläviin ihmisiin tai kuka oli sukua kenellekin. Jotain selkeyttä lisää.