Saako masentuneen ystävän hylätä?

Ei saisi, mutta joskus on pakko, ettei sairastu itsekin. Sama koskee seurustelukumppania. Joskus vaan ei yksinkertaisesti jaksa, ja kun toinen ei suostu mistään apua ottamaan vastaan, kaikki kaatuu sen ystävän niskaan. Ei se voi kuulua olla niin. Olen kokenut.

Minkä ystävän?

Jos ystävän kanssa oleminen on muuttunut syystä tai toisesta (syitä voi olla muitakin, esim. päihderiippuvuus tai jokin muutos, joka ei ole häiriö/sairaus, esim. rikollisuuteen sekaantuminen) epäterveeksi tai epämiellyttäväksi, on luonnollista, ettei hänen kanssaan enää halua viettää aikaa eikä halua olla ystävä. Joskus elämäntilanteetkin muuttuvat siten, ettei toinen enää koe, että olisi mitään yhteistä, vaikka toinen yhä kokee tarvetta viettää aikaa yhdessä. Toinen saattaa muuttua, "kasvaa erilleen".

Ystävyys ei ole liitto, jossa pysytään myötä- ja vastamäet kuolemaan saakka, kuten avioliitto. Voi se joillekuille ollakin sen tyyppinen, ja jos tuollaisen valan on mennyt vannomaan ystävälleen, niin silloin onkin moraalisesti ongelmallista särkeä se myöhemmin.

Ystävyyden päättyminen ei tarkoita, että osapuolet vastedes olisivat vihollisia toisilleen tai että hädässä ei autettaisi mahdollisuuksien mukaan. Kaikkia ihmisiä tulee auttaa hätätilanteessa.

Mä en ikinä hylkäisi. Asettaisin rajat.

Hylkääminen on tyly tapa toimia. Mutta olen itse lopettanut ponnistelut tilanteessa, jossa masentunut on toistuvasti hyökännyt minua vastaan ja aiheuttanut paljon surua ja pahaa mieltä. Masentuneelle itselleenkään ei ollut hyötyä siitä, että olin aina syytettävissä kaikesta. Uskon, että hänen parantumisensa terapiassa mahdollistui, kun poistuin kuviosta ja syntipukin roolista. Plus, että kaikki ystävyyden ylläpito oli jäänyt minun kontolleni. Lopulta siis jätin yhteydenotot. Vastasin kyllä ystävällisesti ja suostuin tapaamaankin, kun hän pari kertaa (n. kerran vuodessa) otti yhteyttä. Mutta siihen se jäi. Varmasti molemmille parempi. 

Nykyisen kapitalismin aikana tärkeintä on saada toisista hyötyä. Kannattaa siis ehdottomasti lempata kaikki sellaiset ihmiset, josta et saa hyötyä. Masentuneista saa hyötyä vain lääkärit, terapeutit ja lääketeollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen kapitalismin aikana tärkeintä on saada toisista hyötyä. Kannattaa siis ehdottomasti lempata kaikki sellaiset ihmiset, josta et saa hyötyä. Masentuneista saa hyötyä vain lääkärit, terapeutit ja lääketeollisuus.

Tämä. Ja onhan se nyt häpeä pitää ystäväpiirissään masentunutta. Äkkiä pois se! Tekosyyksi vaikka juuri tuo: ”oli niin raskasta ja hänen terapiansa etenee paremmin ilman minua.”

Saattohoidossa sulla on raskasta - sano mun sanoneen.

Kyllä saa. Masentunut on kuin iilimato. Se vie kaikki voimasi, käyttää sinua itsekkäästi hyväksi, ei kuuntele lainkaan sinua, valittaa, narisee ja on täynnä itseään. On kuitenkin eri asia olla hetken masentunut ja hakea apua tai olla vuosia masentunut tekemättä asialle yhtään mitään. Jos sitoutuu terapiaan, olen yrittänyt pitää etäisyyttä, mutta olla avuksi. Täysin epätoivoisesti masentuneet olen joutunut hylkäämään, kuten esimerkiksi yhden opiskelukaverin, joka vei kaikilta kaikki voimat ja pyysi apua vähintään useamman kerran viikossa.

Läheisen on hyvä muistaa, että masentuneen mielialoihin ei tarvitse eikä pidä lähteä mukaan, mutta hukkuvaa on vaikea pelastaa joutumatta välillä itsekin veden alle.

En ole hylännyt. Enkä hylkää. Ystäväni on ollut pitkään masentunut, välillä tosi huonossa kunnossa. Hän on silti ystäväni. Hänelle on kokeiltu kohta kaikkia masennuksen hoitomuotoja. Ei minua vedetä veden alle, kenties toiset meistä ovat vahvempia kuin toiset.

Yllätyin kyllä-vastausten määrästä. Itsellä ei olisi ystäviä jäljellä, jos mielenterveysongelmien takia hylkäisi. Hitto, kun tuo kysymyskin on suorastaan kuvottava kaikinpuolin!

Aika moni hylkää kaverinsa, jos joku heistä masentuu.

Sellainen on ihmisluonne.

Joku rajan itsensä uhraamiselle täytyy laittaa. Jos ystävä uupuu ja masentuu myös, ketä se hyödyttää? Onko hänestä silloin mitään tukea tai apua sille masentuneellekaan?

Juu, minunkin yksi masentunut ex-kaveri kertoo kaikille, kuinka hänet hylkäsin. Tosi asia on se, että masennuksen myötä, tai jo aikaisemminkin, hänestä tuli ilkeä ja syyllistävä. Ystävyys lakkasi moneksi vuodeksi olemasta kaksisuuntaista, vaan minulla ei saanut olla koskaan mikään huonosti, edes silloin kuin terveys meni, vaan vain hänellä sai olla raskasta. Sen lisäksi tosiaan haukkuminen ja ilkeily, koska hänellä oli paha olo. Kuinka paljon tuommoista täytyy kestää, kelpaako viisi vuotta?

Mitä ystävyys on? Onko se sitä että kun kerran on alettu viettää aikaa yhdessä jonkun kanssa, ei saa koskaan lopettaa yhteistä ajanviettoa, ei, vaikka yhteisestä ajasta olisi tullut sietämätöntä, jos vähitään toinen osapuoli sitä haluaa? 

Ei masentunut edes tajua että joku hylkää. Totuus?  Hän on niin täynnä itseään ja omaa olotilaansa ettei kykene ajattelemaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni hylkää kaverinsa, jos joku heistä masentuu.

Sellainen on ihmisluonne.

Lähes mikä tahansa sairaus kelpaa ihmiskuvotukselle. Ei näkynyt ystäväni syöpäsaattohoidossa enää jengiä. Lässytysviestejä lähetettiin ettei omatunto olisi soimannut. Saastaiset epäsikiöt, jumalan hylkäämät ihmisen heikasteet.

Ymmärtääkseni masennukseen sinänsä ei kuulu seuran muuttuminen sietämättömäksi. On paljon masentuneita, joiden seura ei ole sietämätöntä.

Jos toinen ihminen alkaa olla sietämätöntä seuraa (ymmärrän sanan niin, että esim. kaikkeen pessimistisesti asennoituva, piikittelevä, uhkakuvia viljelevä, vahingoniloinen tai jatkuvasti toista huomioimaton; vai mitä ap. tarkoitti sietämättömällä?), kyse ei ole masennuksesta, vaan persoonasta. Kyllä masentuneellakin on velvollisuus kohdella toisia ihmisiä hyvin.

Faith kirjoitti:

Ymmärtääkseni masennukseen sinänsä ei kuulu seuran muuttuminen sietämättömäksi. On paljon masentuneita, joiden seura ei ole sietämätöntä.

Jos toinen ihminen alkaa olla sietämätöntä seuraa (ymmärrän sanan niin, että esim. kaikkeen pessimistisesti asennoituva, piikittelevä, uhkakuvia viljelevä, vahingoniloinen tai jatkuvasti toista huomioimaton; vai mitä ap. tarkoitti sietämättömällä?), kyse ei ole masennuksesta, vaan persoonasta. Kyllä masentuneellakin on velvollisuus kohdella toisia ihmisiä hyvin.

Ehdottomasti. Ja saattohoitopotilaalla on velvoite olla kirkumatta kivusta ettei sinulle tule paha mieli.

Kyllä saa, mutta kunhan vain tiedät että olet ihmissaastaa, joka ansaitsee kuoleman

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Ymmärtääkseni masennukseen sinänsä ei kuulu seuran muuttuminen sietämättömäksi. On paljon masentuneita, joiden seura ei ole sietämätöntä.

Jos toinen ihminen alkaa olla sietämätöntä seuraa (ymmärrän sanan niin, että esim. kaikkeen pessimistisesti asennoituva, piikittelevä, uhkakuvia viljelevä, vahingoniloinen tai jatkuvasti toista huomioimaton; vai mitä ap. tarkoitti sietämättömällä?), kyse ei ole masennuksesta, vaan persoonasta. Kyllä masentuneellakin on velvollisuus kohdella toisia ihmisiä hyvin.

Ehdottomasti. Ja saattohoitopotilaalla on velvoite olla kirkumatta kivusta ettei sinulle tule paha mieli.

Minulle ei tulisi paha mieli siitä, että saattohoitopotilas kirkuisi kivusta. Minusta esim. jatkuva piikittely ja kivun takia huutaminen eivät ole yhteismitallisia asioita.