Onko täällä muita naisia, jotka nähdään älykkäänä ja siksi joutuu kokemaan vainoa?

Myönnän, että peruskoulussa ja lukiossa jossain määrin vainottiin tai ainakin aktiivisesti syrjittiin älykkyyden takia - vaikka olen aika varma, että aika harva aktiivisesti ajatteli, että syrjinpä tuota kun se on niin älykäs. Pikemminkin he todennäköisesti ajattelivat, että onpa outo.

Nykyään olen kuitenkin työssä (tutkimuksessa), jossa jatkuva haastaminen ja kyseenalaistaminen kuuluu normaalioletukseen. Olen johtaja  ja silti/juuri siksi kyseenalaistetaan jopa enemmän kuin keskivertotutkijaa. Se ei ole vainoa, se on osa meidän kaikkien työtä.

Joo, on ihmisiä, jotka eivät haluaisi asettua minun johdettavikseni, osa sukupuolen, osa iän ja kuka minkäkin asian takia, mutta se ei itseasiassa ilmene haastamisena eikä kyseenalaistamisena, jotka sinänsä voi tehdä ihan kunnioittavasti ja yhteistyöhönpyrkivästikin. Pikemminkin tämä tulee ilmi väistelynä, vetäytymisenä, ja jos joku yrittää aktiivisesti vetää mattoa jalkojen alta, salakähmäisinä pahantahtoisina ulkoammatillisina juoruina ja halveksivina eleinä. Olen liian menestynyt kokeakseni tätä itse varsinaisena vainona, mutta tiedän, että meilläkin on töissä ihmisiä, jotka eivät pysty ohittamaan sitä yhtä helposti, ja joita se rasittaa ja joskus jopa ahdistaa. Olen tehnyt parhaani tukeakseni heitä, mutta tuohan ono sellaista myyrän työtä, salakähmäistä ja vähittäistä, siihen on vaikea puuttua ja esimiehen puuttuminenkaan ei lopeta sitä, vaan vain vie sen vähän sivummalle, vähän ahdistavammaksi.

Oon älykäs ja kaunis. Miehet työyhteisössäni arvostavat molempia ominaisuuksiani. Mutta ehkä näin on asiantuntijatyössä yleensäkin?

Pelkkä älykkyys ei ole se syy. Vainoa harrastetaan naisiin jotka eivät suostu olemaan joidenkin odotusten mukaisia.